Minä kuulun vasemmistoon, mutta en silti halua tänne terroristeja

Anonyymi

Olen keski-ikäinen demareita kannattava duunari, mutta en ole ns. "suvakki", enkä halua tänne isisläisiä, enkä kyllä muitakaan muslimeita. Tuttavani ovat samaa mieltä, eli koska höpöttäjät ymmärtävät, että myös vasemmiston puolella on maahanmuuttokriittisiä, ei se persujen yksinoikeus ole.

Ja muistaakseni näistä isisläisistä oli kysely jo ajat sitten, joka kertoi, että suurin osa kansasta ei halua näitä aikuisia isisläisiä tänne, lapset oli eri juttu.

Sitä paitsi on suoranaista tyhmyyttä höpöttää sellaista, että miksi pelätään paria naista, vaikka siitä ei ole kyse. Kyse on mm. turvallisuudesta, sillä onhan jo viime vuosina nähty esimerkkejä siitä mitä islaminuskoiset ovat saaneet aikaan täällä, ilman isisläisiä.

Toisaalta voidaan kysyä, että miksi on sellaisia henkilöitä jotka ehdoin tahdoin haluavat tänne ääri-islamilaisia terroristeja. Jotka siis vapaaehtoisesti ovat sinne etelään lähteneet ja isikseen liittyneet, vieden lapsetkin mukanaan, mikä on täysin edesvastuutonta. Mutta ilmeisesti jotkut ääripään suomalaiset kannattavat islamilaista terroria.

66

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä tunnen kaksi kaveria jotka ovat aikanaan äänestäneet ihan kommunisteja, ja molemmat ovat ehdottoman mamukriittisiä. Todella hyvä.

      • Anonyymi

        Kyllä PS:ään mahtuu kaikki Suomen tulevaisuudesta aidosti huolissaan olevat

      • Anonyymi

        Ei se auta, että kommunistina sinä ja kaverisi ette halua terroristeja Suomeen, kun puolutoverinne, jotka asioista päättävät ovat toista mieltä.

      • Anonyymi

        Mukaan lukien kansallis sosialistit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukaan lukien kansallis sosialistit.

        Kyllä. Ei mitään sosialismia eikä fasismia. Kansallismielistä tasavaltalaisuutta ja arvokonservatismia

    • Anonyymi

      Täyttä asiaa.

      Minä taas kannatan kokoomusta, enkä myöskään halua tänne muslimeita.

      • Anonyymi

        Minä en halua tähän maahan kristinuskoakaan yhtään sen enempää kuin islamiakaan.

      • Täällä on ollut muslimeita jo ennen kuin Kokoomus edes perustettiin.

      • Anonyymi

        "...enkä myöskään halua tänne muslimeita."

        Miksi pelkäät ihmisiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...enkä myöskään halua tänne muslimeita."

        Miksi pelkäät ihmisiä?

        Muslimit, ihmisiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...enkä myöskään halua tänne muslimeita."

        Miksi pelkäät ihmisiä?

        Koska ählyrotat eivät ole ihmisiä,vaan kaikista inhottavampia nilviäisiä mitä maa päällään kantaa.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Täällä on ollut muslimeita jo ennen kuin Kokoomus edes perustettiin.

        Joo, mut muslimeitakin on eri suuntauksia kuten kristittyjä. ISIS:in islam on Wahhabismia. Wahhabismi on tullut suomeen vasta viime vuosina, kiitos Vihervasemmiston

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mut muslimeitakin on eri suuntauksia kuten kristittyjä. ISIS:in islam on Wahhabismia. Wahhabismi on tullut suomeen vasta viime vuosina, kiitos Vihervasemmiston

        Wahhabismi on tullut suomeen vasta viime vuosina, kiitos Vihervasemmiston..perustele väitteesi.

    • Anonyymi

      Suurin osa suomalaisista ei takuulla halua.

    • Anonyymi

      Vain omaa äänestyskäyttäytymistä muuttamalla saadaan muutosta tähän. En ole äänestänyt Kokoomusta enää viime vaaleissa, enkä näillä näkymin tulevissakaan. Orpo on mamuttaja.

      • Jos Suomen tulevaisuuden haluaa turvata, ei kannata äänestää ainakaan pesuja.

    • Anonyymi

      Kyllä sinä haluat. Tule pois sieltä Baader-Meinhof ryhmästä. Sinä et näköjään edes ymmärrä millaisessa porukassa pyörit

      • Anonyymi

        Demareissa on paljon mamukriittisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demareissa on paljon mamukriittisiä.

        Mitä hyötyä siitä on? Sielä on myös paljon mamuja. Ihan tyhjänpäiväistä touhua

      • Anonyymi kirjoitti:

        Demareissa on paljon mamukriittisiä.

        Joo. Maaltamuuttoon kannattaa suhtautua kriittisesti. Maalaisten tulee opetella stadilaiset arvot enne kuin tulevat tänne kapeine ajatuksineen.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Joo. Maaltamuuttoon kannattaa suhtautua kriittisesti. Maalaisten tulee opetella stadilaiset arvot enne kuin tulevat tänne kapeine ajatuksineen.

        Teillä mitään arvoja ole.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Joo. Maaltamuuttoon kannattaa suhtautua kriittisesti. Maalaisten tulee opetella stadilaiset arvot enne kuin tulevat tänne kapeine ajatuksineen.

        Mannerheimkin asui maalla kartanossa ja ratsasti sieltä antamaan rupusakille piiskaa

    • Anonyymi

      Kannattas päivittää se puolue tähänpäivään. SDP ei ole enää sinun puolueesi! Ne ei aja työläisten asemaa ilmastonmuutos ja maahanmuutto menee kaiken edelle muut saa pärjätä jos pärjää. Äänestä jatkossa perussuomalaisia se ei välttämättä kaikelta osin ole niin aatteesi mukainen kuin demarit joskus joitain kymmeniä vuosia sitten mutta takuulla parempi kuin mikään vasemmisto tänäpäivänä, vai mitä olet esim. mieltä eläkeputken poistosta?

      • Anonyymi

        SDP ei ole enään kenenkään puolue. Se on perustettu 1899 jolloin työveällä ei ollut mitään oikeuksia. Ihan ymmärrettävä poliittinen kanta 100 vuotta sitten

      • Persut aiheuttaa maahanmuuton vastustuksella (tarvitsemme tänne paljo lisää ihmisiä kestävyysvajeen voittamiseksi) ja ilmastonmuutoksen kieltämisellä (mitä myöhemmin korjaustoimet aloitetaan, sitä kalliimmaksi tulee) suuria ongelmia isänmaalle tulevaisuudessa.
        Jos siis haluat että Suomi porskuttaa entistä ehompana tulevaisuudessa, tiedät ketä ei kannata äänestää.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Persut aiheuttaa maahanmuuton vastustuksella (tarvitsemme tänne paljo lisää ihmisiä kestävyysvajeen voittamiseksi) ja ilmastonmuutoksen kieltämisellä (mitä myöhemmin korjaustoimet aloitetaan, sitä kalliimmaksi tulee) suuria ongelmia isänmaalle tulevaisuudessa.
        Jos siis haluat että Suomi porskuttaa entistä ehompana tulevaisuudessa, tiedät ketä ei kannata äänestää.

        Persutkaan ei kiellä ilmastonmuutosta kommari.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persutkaan ei kiellä ilmastonmuutosta kommari.

        Persutkaan ei kiellä ilmastonmuutosta...Persuseni: todista se.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Persutkaan ei kiellä ilmastonmuutosta...Persuseni: todista se.

        Dinosauruksetkin kuoli sukupuuttoon ja jääkausi väistyi ilmastonmuutoksen takia. Emme kiellä sitä etteikö ilmasto muutu

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Persut aiheuttaa maahanmuuton vastustuksella (tarvitsemme tänne paljo lisää ihmisiä kestävyysvajeen voittamiseksi) ja ilmastonmuutoksen kieltämisellä (mitä myöhemmin korjaustoimet aloitetaan, sitä kalliimmaksi tulee) suuria ongelmia isänmaalle tulevaisuudessa.
        Jos siis haluat että Suomi porskuttaa entistä ehompana tulevaisuudessa, tiedät ketä ei kannata äänestää.

        Tolkun ihminen tajuaa että mitään osaamattomia muslimeita ei tänne kannata päästää, somalit hyvä esimerkki.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Persut aiheuttaa maahanmuuton vastustuksella (tarvitsemme tänne paljo lisää ihmisiä kestävyysvajeen voittamiseksi) ja ilmastonmuutoksen kieltämisellä (mitä myöhemmin korjaustoimet aloitetaan, sitä kalliimmaksi tulee) suuria ongelmia isänmaalle tulevaisuudessa.
        Jos siis haluat että Suomi porskuttaa entistä ehompana tulevaisuudessa, tiedät ketä ei kannata äänestää.

        Helvetti mitä idiotismiä lisää työvoimaa ,minä olen seurannut tätä ns työvoimapulaa jo 60 luvulta lähtien ja aina on ollut työttömiä sadointuhansin vaikka on menty Ruotsiinkin sankoin joukoin.Tämän hetkinen työttömyys johtuu siitä kun työnantajat palkkaavat ulkomaalaisia halvemmalla,joten joudutaan elättämään kotimaan työttömät verovaroin samalla kun nämä vierastyöläiset vievät palkkansa kotimaihinsa aikas saatanan sairasta toimintaa.

        Tämän hetkinen työttömyys johtuu siitä kun työnantajat palkkaavat ulkomaalaisia halvemmalla...Herätys! Työvoimapulan uhka johtuu siitä, että suuret ikäluokat ovat jääneet eläkkeelle ja vanhenevat (niin kuin me kaikki), jolloin tarvitsevat enemmän ja enemmän julkisia sairaanhoitopalveluita yms. Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneitä on huomattavasti vähemmän . Näin ollen pienemmän ihmismäärän pitää työllään rahoittaa isomman ihmismäärän palvelut. Mainitsemallasi 60-luvulla oli tasan toisinpäin. Aika hankala yhtälö, jos ihmisiä ei tuoda ulkomailta lisää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Dinosauruksetkin kuoli sukupuuttoon ja jääkausi väistyi ilmastonmuutoksen takia. Emme kiellä sitä etteikö ilmasto muutu

        Dinosauruksetkin kuoli sukupuuttoon ja jääkausi väistyi ilmastonmuutoksen takia. Emme kiellä sitä etteikö ilmasto muutu...Tuollaista kommenttia vähän odottelinkin..Nyt viimeistään moni tietää mitä puoluetta ei kannata äänestää, jos haluaa estää ilmastonmuutoksen.

    • Anonyymi

      Koska ilmoittautuu ensimmäinen mamukriittinen vihreä?

      • Anonyymi

        Tällaiset kuullostaa enemmän joltain putous sketsihahmoilta kuin uskottavalta politiikalta

      • Kyllä vihreissäkin on varmaan hallitsemattoman maaltamuuton vastustajia.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Kyllä vihreissäkin on varmaan hallitsemattoman maaltamuuton vastustajia.

        Sossupummi äänessä.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Kyllä vihreissäkin on varmaan hallitsemattoman maaltamuuton vastustajia.

        No suomalaisiahan muuttaa pois ghettoutuvista hesasta ja Vantaalta.

    • Anonyymi

      Minä olen puolestani nuori, kuudennen polven perussuomalainen ja olen sitä mieltä, että kaikkia ulkomailla hädässä olevia Suomen kansalaisia ja heidän lapsiaan on autettava vaikka hakemalla heidät kotiin turvaan.

      • Anonyymi

        Ei isoa hätää. Pääset kuitenkin äänestämään vasta monen vuoden päästä. Ehtii ajatukset vielä muuttumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei isoa hätää. Pääset kuitenkin äänestämään vasta monen vuoden päästä. Ehtii ajatukset vielä muuttumaan.

        Olet ilmeisesti joku vanha fossiili, joka elää vielä aikaa, jolloin äänestysikäraja oli 24 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ilmeisesti joku vanha fossiili, joka elää vielä aikaa, jolloin äänestysikäraja oli 24 vuotta.

        Peruskoulu olisi hyvä olla käytynä.

      • Anonyymi

        Pojasta (tai tytöstä) polvi paranee.

    • Anonyymi

      Persu teki manipulointiyrityksessä uuden avauksen. 😂😂🤣🤣

      • Anonyymi

        Ei yhtään vainoharhainen kommentti. Ja hullun hihitykset päälle

    • Anonyymi

      Kannattaako sitten äänestää niitä Demareita, jotka haalivat meille turvallisuusriskejä, työttömiä sekä halpatyövoimaa, joka rikkoo työehdot?

    • Kuka haluaa maahansa terroristeja? Onko joku sitten tuomassa tänne terroristeja?
      Siihen nähden, että et mielestäsi lukeudu persuihin, olet aika hyvin imenyt niiden propagandan. Suomessa on Supon lokakuisen määritelmän mukaan tälläkin hetkellä radikaali-islamistista tai äärioikeistolaista ideologiaa kannattavia yksittäisiä henkilöitä tai pienryhmiä, jotka saavat motivaationsa terroristisesta propagandasta. Haluatko sitten näitä äärioikeistolaisia?

      • Anonyymi

        Täällä on myös äärivasureita kuten sinä.

      • Anonyymi

        Täällä on enemmän äärimuslimeita kuin äärioikeistolaisia ja äärivasureita yhteensä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on enemmän äärimuslimeita kuin äärioikeistolaisia ja äärivasureita yhteensä.

        Kerro tuo Supolle, jos kerran tiedät. Supo on varmaan tosi kiitollinen. Kas kun ei itse keksinyt.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Kerro tuo Supolle, jos kerran tiedät. Supo on varmaan tosi kiitollinen. Kas kun ei itse keksinyt.

        No Supohan seuraa ainakin 300 äärimuslimia. Jokos pelle olet itse kääntynyt islamiin.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Kerro tuo Supolle, jos kerran tiedät. Supo on varmaan tosi kiitollinen. Kas kun ei itse keksinyt.

        Kaikki muslimit ovat äärimuslimeita. Tämähän on se koko propblematiikka, että muslimi terrorismia ei kohdella sotilaallisena uhkana vaan poliisiasiana

    • Anonyymi

      Kukas Suomeen mitään terroristeja on tuonnut?

      • Anonyymi

        No vihreät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vihreät.

        Demareiden ja Kepun siunauksella

    • Anonyymi

      Edes kaikki vihreät eivät halua, yhden tiedän ja siltä kysyin. Sanoi että ei haluaisi.

      • Anonyymi

        Mitä se muuttaa?

    • Anonyymi

      Sanoitte ja halusitte mitä tahansa, PS on ainut puolue, joka avoimesti ja rehellisesti vastustaa haittamaahanmuuttoa ja Suomen islamisoitumista.

      Jos jotakin muuta puoluetta äänestätte, se on ääni haittamaahanmuuton puolesta.

      • PS on ainut puolue, joka avoimesti ja rehellisesti vastustaa haittamaahanmuuttoa ja Suomen islamisoitumista...ja oikeusvaltiota ja ilmastonmuutoksen ehkäisytoimia ja kestävyysvajeen torjuntaa. Persut käy meille erittäin kalliiksi.

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        PS on ainut puolue, joka avoimesti ja rehellisesti vastustaa haittamaahanmuuttoa ja Suomen islamisoitumista...ja oikeusvaltiota ja ilmastonmuutoksen ehkäisytoimia ja kestävyysvajeen torjuntaa. Persut käy meille erittäin kalliiksi.

        Mitä se kestävvysvaje on?

        Tuodaan lisää elätettäviä eläkeläisiä. Mitä ihmeen vajetta siinä paikataan.

      • Rehellisyyden nimissä: persuille kaikki maahanmuutto on haittamaahanmuuttoa. Kun persut vastustavat maahanmuuttoa, estävät he samalla Suomea uhkaavaan työvoimavajeen umpeen kuromista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se kestävvysvaje on?

        Tuodaan lisää elätettäviä eläkeläisiä. Mitä ihmeen vajetta siinä paikataan.

        Millä persut paikkaavat kestävyysvajetta?

      • Anonyymi
        lötkö kirjoitti:

        Millä persut paikkaavat kestävyysvajetta?

        Millä persut paikkaavat kestävyysvajetta?...eivät millään. Siksi eivät osaa vastata tuohon kysymykseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Millä persut paikkaavat kestävyysvajetta?...eivät millään. Siksi eivät osaa vastata tuohon kysymykseen.

        Jokaisen persumielisen pitäisi tehdä noin 100 pikkupersua. Sitten voitaisiin tulevaisuudessa pärjätä persutyövoimalla.

    • Anonyymi

      Jos äänestät ko puolueita kannatat mamutusta.

    • Anonyymi

      Nyt nostan persuna hattua sinulle.

      • Anonyymi

        Ei Persut ole vaatineet tätä yksinoikeudeksi. He tottakai haluavat että jokainen käyttäisi asiassa järkeään, eikä toimisi aatteen mukaan.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe