"ISLAM tarvitsee uskonpuhdistusta ja vastuunkantoa"

Anonyymi

Kirjoittaa Seida Sohrabi.

"Vapaa-ajattelu lisääntyy Lähi-idässä ja se tulee vain kiihtymään. Autoritääriset hallitsijat voivat joko kiristää ruuvia tai lisätä vapauksia. Isisin, Boko Haramin, Al-Shabaabin, Al-Nusran ja kumppaneiden syntyminen ovat seurausta tästä ilmiöstä, jota näemme islamilaisissa maissa sekä Euroopassa, jossa ex-muslimien määrä lisääntyy. Islamilaiset maat eivät ole kyenneet antamaan ratkaisuja, vaan ongelmia, joita ihmiset haluavat paeta.

Lähi-itä ja sen islamilaiset maat ovat jääneet 1400 vuotta ajassa taakse ja keskeisimmät syyt tähän ovat 1. Islam ei salli kehitystä ja reformaatiota, vaan tahtoo pysyä paikallaan, koska periaatteen mukaisesti islam on täydellinen uskonto juuri sellaisena kuin se profeetta Mohammedille ilmestyi 600-luvulla. 2. Islamilaisten maiden on helppo syöttää narrattiivia, jonka mukaan nykyiset ongelmat ovat peräisin länsimaista ja kuinka länsimaat ovat sortaneet ja ottaneet. On nostettu esiin ristiretket, imperialistiset valloitukset ja kylmä sota, jolla omaa takapajuisuutta ja saamattomuutta on pyritty selittämään kansalle. Narratiivin mukaan vika on eurooppalaisissa sen sijaan, että "meidän pitää ottaa vastuuta".

Islamilaiset maat eivät tule ikinä kehittymään niin kauan kuin kuolemaan keskitytään enemmän kuin elämään. Se paratiisi täytyy luoda tänne eikä odottaa kuolemaan. Elämän, ja siihen panostamisen täytyy olla rakkaampaa kuin taivaan paratiisin. Vastuun kantamisen pitää olla houkuttelevampaa kuin länsimaita sormilla osoittamisen.

Lähi-idän ja islamilaisten maiden olisi aika katsoa itseään peiliin, sen sijaan, että syyttelisivät omasta asemastaan jatkuvasti länsimaita. Pelkurimaisuudelle ei ole tilaa."

------------------------------------

Miksiköhän viherpunaiset antavat tukensa jopa ääri-islamilaiselle terrorille?

15

92

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Islam tarvitsee Jeesusta. Pitää kääntyä kristityks tai tulee häätö

    • Myös islamia ihannoivat vihervassarit tarvitsevat jotain "puhdistusta".

    • Anonyymi

      Muslimit eivät kykene itsekriitiikkiin, joka on kaiken viisauden alku, he näkevät vikaa vain toisissa, eivät koskaan itsessään.

      Koko Islam pitäisi kieltää vaarallisena, natsismiin verrattavana kulttina. Turha kuvitella, että se kykenisi uudistumaan mitenkään.

      • Anonyymi

        Täysin oikein.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä, Islam ei kykene uudistumaan, koska koraani kieltää.
      Siksi olisi parempi palauttaa ao ihmiset omiin maihinsa, jossa voivat elellä keskiaikaisten tapojensa kanssa. Ja elättää itsensä, ettei tarvitse vääräuskoisten pöydästä syödä.

      • Anonyymi

        Siinä se vika on.


    • Anonyymi

      Jostakin kumman syystä vihervasemmisto/suvakisto rakastaa militanttia islamia ja vihaa Seida Sohrabia, Mona Walteria ja Ayaan Hirsi Alia, jotka kritisoivat islamia. Kuitenkin suuri osa vihervasemmistoa on ateisteja, jotak ovat islamissa vielä vihatumpia, kuin kristityt ja juutalaiset. Olisivat ensimmäisiä tapettavia, jos islam tulisi valtaan täällä. Kristityt ja juutalaiset sentään voisivat ehkä saada elää ns. dhimmeinä, niin kuin elivät Andaluciassa muslimivallan aikana.

      • Anonyymi

        Suvakit vihaa totuudenpuhujia.


    • Anonyymi

      "Islamilaiset maat eivät ole kyenneet antamaan ratkaisuja, vaan ongelmia, joita ihmiset haluavat paeta."

      No ei Eurooppalaisetkaan maat kykene ratkaisuja antamaan kaikille?
      Suomessakin varmaan kymmeniä jotka haluis elää kovanlinjan islamin mukaan saksassa satoja jos ei tuhansia jne?

      Menny asukkaat vähän sikin sokin? jos koitettas vaihtokauppaa noiden kovanlinjan islami maiden kanssa Otetaan me ne maallistuneet mussukat tänne sieltä etteivät vallankumousta järjestä siellä Ja lähetetään kovanlinjan eurooppalaiset islamistit sinne Jossain leirillä niitä jo valmiinakin 60 000?
      Saatas kaikki tyytyväisiksi asuinpaikkaansa...

      • Anonyymi

        Tänne ei vaan pitäis ottaa muslimeita.


    • Anonyymi

      Seida on suvakkihörhöjen vihollinen.

    • Anonyymi

      Muslimit tarvitsisivat ylipäätään älyä lisää.

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus.

    • Anonyymi

      Islam ei ole rakkaudesta, koraanissa ei puhuta armosta!

    • Anonyymi

      Uskonpuhdistukset tuppaavat olemaan varsin väkivaltaisia tapahtumia.

      Olen Sohrabin kanssa aivan samaa mieltä siitä, että islamilla on ongelma mutta en keksi mitään järkevää tapaa ratkaista sitä ongelmaa. Ongelma ei ratkea sillä, että islamin erilaiset lahkot jalkautuvat ympäri länsimaita ja jatkavat keskinäistä tappeluaan täällä. Meillä kun ei ole mitään auktoriteettia jolla voisimme ulkoapäin komentaa missään uskonnossa tapahtumaan sisäisiä muutoksia. Eikä meillä ole aikaa jäädä odottelemaan satojen vuosien ajaksi sitä että josko jotakin lopulta tapahtuisi.

      Näen oikeastaan ainoana ratkaisuna sen, että yhteiskunta muuttuu entistä sekuaarisemmaksi eli poistaa lakeihin ja asetuksiin sisältyvät erioikeudet uskonnoille. Tällöin yhteisten sääntöjen rikkomista ei voi enää perustella uskonnolla ja kaikkia uskontoja kohdellaan tasapuolisesti tässä suhteessa.

      Suomessa ensimmäinen ja välttämättömin asia olisi poistaa jumalanpilkkapykälä rikoslaista. Korjausliike islaminkin osalta alkaa siitä kohdasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe