Lisää tilastoja julkaistu

Kirkontilastot.fi:llä on julkaistu lisää lukuja. Tammi-marraskuussa kaikkiaan liittyneiden ja kastettujen yhteismäärä on vähentynyt 951 henkeä. Tammi-lokakuussa on syntynyt 779 lasta enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, eli noin 850 enemmän tammi-marraskuussa jos tahti on jatkunut. Jos nyt karkeasti sanoen 2/3 -osaa tuosta 850 olisi "pitänyt" kastaa, se tekee vajaat 300.

Eli tuollaiset 1200 on kirkon laskennallinen tappio näiden osalta.

6

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyörittelin muuten 0-9 -vuotiaiden "liittyneiden" ja kastettujen luvuista sellaisen prosentin kuin 59 %. Jos tilastovirhe olisi koronavuonna ollut yhtä iso kuin yleensä, tuon verran olisi kastettuja. Vertailuna viime vuonna luku oli 62 %.

      (Ja siis oikeasti ihan tavallisenakin vuonna kastettujen määrä on ihan merkittävästi enemmän kuin tilasto väittää, ja vastaavasti liittyneiden määrä pienempi.)

      • Anonyymi

        Kirkontilastoista ja tilastokeskuksen tietokannoista saa molemmista ulos vuoden siivuissa kirkon jäsenmääriä ja sukupolvien väestömääriä. Näistä on laskettavissa vuoden siivuissa kirkon jäsenprosentit. Kun verrataan kasteprosentteja ja miten saman ikäluokan kirkoonkuuluvuus on muuttunut vuoden päästä, niin jäsenosuus nousee korkeintaan 2 prosenttia.

        2016 kasteprosentti 69,3%, sama ikäluokka 31.12.2017 70,3%, muutos 2,0%
        2017 kasteprosentti 67,1%, sama ikäluokka 31.12.2018 68,8%, muutos 1,7%
        2018 kasteprosentti 64,9%, sama ikäluokka 31.12.2019 66,8%, muutos 1,9%

        Eli pieni nousu on, mutta en nyt sentään kuvaisi muutosta "merkittävästi enemmän" ylisanoilla. Ehkä kirkon propagandakeskukselta voisin kuulla tälläisen kuvauksen, mutta että taas Jorin suunnalta kuulee tälläistä analyysiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2016 rivissä oli vielä virhe:

        2016 kasteprosentti 69,3%, sama ikäluokka 31.12.2017 70,3%, muutos 1,0%

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirkontilastoista ja tilastokeskuksen tietokannoista saa molemmista ulos vuoden siivuissa kirkon jäsenmääriä ja sukupolvien väestömääriä. Näistä on laskettavissa vuoden siivuissa kirkon jäsenprosentit. Kun verrataan kasteprosentteja ja miten saman ikäluokan kirkoonkuuluvuus on muuttunut vuoden päästä, niin jäsenosuus nousee korkeintaan 2 prosenttia.

        2016 kasteprosentti 69,3%, sama ikäluokka 31.12.2017 70,3%, muutos 2,0%
        2017 kasteprosentti 67,1%, sama ikäluokka 31.12.2018 68,8%, muutos 1,7%
        2018 kasteprosentti 64,9%, sama ikäluokka 31.12.2019 66,8%, muutos 1,9%

        Eli pieni nousu on, mutta en nyt sentään kuvaisi muutosta "merkittävästi enemmän" ylisanoilla. Ehkä kirkon propagandakeskukselta voisin kuulla tälläisen kuvauksen, mutta että taas Jorin suunnalta kuulee tälläistä analyysiä.

        Merkittävyys riippuu toki siitä mistäpäin katsoo. Mutta ainakin "liittyneiden" luvussa on normaalistikin ilmaa n. 10 % ja nyt n. 20 % ja se on jo minusta merkittävää. Kastetuissa suhteellinen vaikutus on pienempi.

        Ajallisesti toisaalta ei heitä montaa vuotta tuo kastettujen osuus. Jos vaikkapa 2021 näennäinen kastettujen osuus on paperilla jotain, niin luultavasti viimeistään 2023 se on todellisuudessakin sen verran.

    • Siis kastettuja olisi 1-2% enemmän, mutta he ovat lipsahtaneet liittyneiden puolelle? Siltähän nuo luvut näyttävät.
      Mielenkiintoista siinä on se, että kirkko toitottaa enemmän kasteprosenttia kuin liittyneitä. Miten tällainen 1-2% on jäänyt kirkon tilastoissa "korjaamatta" "parhain päin"?

    • Anonyymi

      Liian monta sinulle korvattaviksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3548
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      104
      3453
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      97
      3039
    4. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      76
      2923
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      61
      2723
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2521
    7. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      17
      2222
    8. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      45
      2006
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      17
      1916
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1524
    Aihe