etuilu rokotejonossa raivostuttaa yhdysvaltalaista hoitajaa

“He väittävät pandemiaa huijaukseksi, mutta hyppäävät Nooan arkkiin ensimmäisinä” – etuilu rokotejonossa raivostuttaa yhdysvaltalaista hoitajaa
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Newyorkilaiselle sairaanhoitaja Elizabeth Tselle yksi koronapotilas palaa mieleen monesti. Potilas on ainoa, jonka Tse uskoo elävän jokseenkin normaalia elämää tehohoidon jälkeen.

Keski-ikäinen mies vietti Tsen yksikön hoidossa vain muutamia päiviä ennen kuin hänet voitiin hiljalleen vierottaa hengityskoneesta. Mies aloitti kuntoutuksen ennen siirtoa sairaalan toiselle osastolle.

Kesällä potilaan poika soitti sairaalaan ja jutellakseen Elizabeth Tsen kanssa. Hän kertoi että isä on kuntoutumassa ja näyttää selviävän.

Tse itki puhelun aikana, sillä uutiset olivat niin harvinaisia.

– Suurin osa potilaistamme kuoli. Selviytyneistäkin valtaosa palasi Covidin jälkioireiden takia takaisin sairaalaan, hän kertoo.

– Monet potilaista käytännössä menettivät aivotoimintansa sairautensa aikana, vaikka selviävätkin nyt ilman hengityskonetta.

Äänestä

Tällä viikolla kongressiedustajat ovat saaneet rokotepistoksen hallinnon jatkuvuuden varmistamiseksi. Poliitikkojen etuilu rokotejonossa on herättänyt sosiaalisessa mediassa raivoa, sillä moni pistoksen jo saaneista poliitikoista on itse vähätellyt turvatoimia.

Esimerkiksi kampanjatilaisuuksiin maskitta osallistunut republikaanisenaattori Marco Rubio on joutunut kritiikin kohteeksi otettuaan rokotteen.

Äänestä

Almaz Mussie ja Elizabeth Tse eivät hekään peittele raivoaan. Mussien mukaan on naurettavaa, että poliitikot eivät kannusta maskien käyttöön tai turvavälien noudattamiseen mutta kiilaavat jonon etupäähän rokotettavaksi.

Elizabeth Tse sanoo samaa.

– Se, että väität tätä pandemiaa huijaukseksi, mutta hyppäät Nooan arkkiin ensimmäisenä, on naurettavaa. Johtajien pitäisi näyttää esimerkkiä. Sen sijaan he vitsailevat, sanovat, ettei maskia pitäisi käyttää, koska se riistää vapauden, Elizabeth Tse sanoo ja jatkaa:

– Ei, riistät ihmisiltä vapauden antamalla heidän kuolla tähän pandemiaan.

Äänestä
  • Yhdysvallat neuvottelee miljoonista uusista rokoteannoksista Pfizerin kanssa
    Yhdysvallat neuvottelee lääkeyhtiö Pfizerin kanssa kymmenien miljoonien koronavirusrokoteannosten hankkimisesta. Kyseessä on täydentävä määrä annoksia aiemmin sovitun lisäksi. Asiasta kertovat nimettömät lähteet New York Timesille ja uutistoimisto AP:lle.

    New York Timesin mukaan Yhdysvallat on pyytänyt 100 miljoonaa lisäannosta rokotetta. Lehden mukaan sopimuksen saavuttaminen on lähellä ja siitä voitaneen tiedottaa paikallista aikaa keskiviikkona.

    Ensi vuonna toimitettavien lisäannosten vastineeksi Yhdysvallat auttaa lakiteitse Pfizeria saamaan paremman mahdollisuuden hankkia tuotantotarvikkeita rokotteiden valmistamiseen, lähteet kertovat.

    Pfizerin ja Biontechin kehittämä koronavirusrokote sai käyttöluvan Yhdysvalloissa aiemmin joulukuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdysvallat neuvottelee miljoonista uusista rokoteannoksista Pfizerin kanssa
    Yhdysvallat neuvottelee lääkeyhtiö Pfizerin kanssa kymmenien miljoonien koronavirusrokoteannosten hankkimisesta. Kyseessä on täydentävä määrä annoksia aiemmin sovitun lisäksi. Asiasta kertovat nimettömät lähteet New York Timesille ja uutistoimisto AP:lle.

    New York Timesin mukaan Yhdysvallat on pyytänyt 100 miljoonaa lisäannosta rokotetta. Lehden mukaan sopimuksen saavuttaminen on lähellä ja siitä voitaneen tiedottaa paikallista aikaa keskiviikkona.

    Ensi vuonna toimitettavien lisäannosten vastineeksi Yhdysvallat auttaa lakiteitse Pfizeria saamaan paremman mahdollisuuden hankkia tuotantotarvikkeita rokotteiden valmistamiseen, lähteet kertovat.

    Pfizerin ja Biontechin kehittämä koronavirusrokote sai käyttöluvan Yhdysvalloissa aiemmin joulukuussa.

    https://yle.fi/uutiset/3-11212596 ...

    Äänestä

Älypölyttääkö myös Kirsi Salo mummu itseään kuitenkin rokotteillaan, vaikka niitä julkisesti kertoi vastustavansa? Onko muisti mennyt vai onko kaksi kieltä samassa suussa?

"– Pernani meni ihan tuusan nuuskaksi. Se mössö kaavittiin kehosta kokonaan pois. Ilman pernaa pystyy elämään, kun saa korvaavia rokotuksia ja pitää vastustuskykynsä korkealla."
https://www.is.fi/viihde/art-2000006659647.html

Äänestä

Todella häpeällistä rokotevastustajat.

Äänestä

On nämä vastustajat outoja. Vastustaa, Mutta piikki kelpaa siltikin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

“He väittävät pandemiaa huijaukseksi, mutta hyppäävät Nooan arkkiin ensimmäisinä” – etuilu rokotejonossa raivostuttaa yhdysvaltalaista hoitajaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu