Stubb ja 10%:n mamutavoite?

Anonyymi

Mamutulvan aikaan silloinen ministeri Stubb kertoi mediassa, että Suomeenkin pitää saada 10% mamuosuus väestöstä. Mietitäänpä tuota älynväläystä hieman?

Stubb tietysti tarkoitti, että mamuja tulee olla VÄHINTÄÄN tuo määrä, vaikka ei sitä tarkentanutkaan. Jotta Suomikin olisi ” länsieurooppalainen sivistysmaa”.

Stubb myös hyvin tietää, että mamujen värstöosuus tulee väistämättä lisääntymään johtuen syntyvyyseroista. Joten mitä hän TODELLA tarkoitti tuolla vaatimuksellaan?

Vastaushan on selvä. Stubb haluaa Suomen muuttuvan jollain aikavälillä mamuenemmistöiseksi maaksi! Eikä kyse ole edes kovin pitkästä ajasta, kuten hänen ihannemaansa Ruotsin esimerkki osoittaa.

16

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä!

      Tuollaisten näennäisen maltillisten vaatimusten esittäminen on mitä kierointa suomalaisvastaista retoriikkaa päättäjältä.

      Koska kun pato on murrettu, ei tuhotulvaa voida enää estää. Se koskee etenkin mamutulvaa!

    • Anonyymi

      Jos Suomi olisi maahanmuuttajaenemmistöinen maa, olisi sen väestöstä jotain 2,8 miljoonan ihmisen pitänyt muuttaa äskettäin maahan.

      Herää kysymys millä tavoin noin suuri joukko ihmisiä voisi käytännössä muuttaa vuoden parin sisällä Suomeen. Ei kai ihmistä voi kutsua maahanmuuttajaksi enää esim. 5 vuoden kuluttua muutosta...

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä?! Oletko tosissasi tuon kommenttisi kanssa vai trollailetko?


    • Anonyymi

      Stubbin edeltäjä Katainen lausui pari vuotta ennen mamutulvaa, että Suomi ihan tarvitsee 1,8 MILJOONAA mamua lähitulevaisuudessa!?

      Ja sitten Kokoomuksen veljespuolueen johtaja Merkel ” sattumalta” kutsui mamutulvan Eurooppaan!

      Vieläkö joku epäilee uusmarxistista eli globalistista solutusta entisten oikeistopuolueiden johdoissa länsimaissa???

      • Anonyymi

        Meillä on kohta jo 200000 kehitysmaataustaista Islamin palvojaa ja mahdollisesti 2050 jo miljoona.....


    • Anonyymi

      Umpipölijyys on näillä synnynnäistä

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        kivar aatoksi tän seillaavat ja eekuin toiminta pääl


      • Anonyymi

        koskas suomi pooka vastaa


    • Anonyymi

      ”Ihmisoikeuksien vastaista”
      Laitoksen mukaan miehen toiminta ja mielipiteet ovat poliisilain määrittelemien perus- ja ihmisoikeuksien sekä poliisin arvojen vastaisia. Lisäksi hänet on välittömästi pidätetty virastaan irtisanomisajaksi.

      Kokonaisuudessaan tapahtumaketju täyttää helposti laittoman irtisanomisen kriteerit. Toisin sanoen Suomessa pystyy kävelemään häikäilemättömästi työsopimuslain yli, jos kohdehenkilönä on monikulttuurisuusideologiaa kyseenalaistava toisinajattelija.

    • Anonyymi

      Niinpä.

      Tuskin Stubbido ajattelee, että mamujen tulo lopetettaisiin kokonaan, kun tuo mamutavoite on täyttynyt?

      Mikä tietysti sekään ei pysäyttäisi mamujen osuuden kasvua väestössä syntyvyyserojen takia.

      Koska jo 5%:n muslimiousuus valkoisen maan väestössä muuttaa sen muslimienemmistöiseksi 35 vuoden kuluessa.

      Siis vaikka ei otettaisi vastaan yhtäkään muslimia! Kuten se Charles Gaven kuuluisa laskelma osoittaa.

    • Anonyymi

      Säilyttäkää Suomi suomalaisena ja suomalaisille.

    • Anonyymi

      Stubbilta pitäisi kysyä Ruotsista. Siellähän mamuja on jo 20% väestöstä eli tuplasti yli ” tavoitteen”.

      Missä siis raja Stubbin mielestä vai voiko rajaa enää asettaa? Ja ennen kaikkea tahdotaanko edes asettaa?

      Stubb voisi kommentoida myös sitä, kuinka Ruotsi muuttuu muslimienemmistöiseksi ensimmäisenä Euroopan maista 30 vuoden sisällä.

      Saisimme kuullu tuttua änkytystä, kuten aina Stubbin tapauksessa, kun tulee yllättävä ja kiperä kysymys...

    • Anonyymi

      Stubb muuta irakiin-ota Sipilä mukaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hiihtäjä Vilma Nissisen kommentit aiheutti paniikkia

      ja hernettä vedettiin nenään. Nissinen kertoi torstaina haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, että tykkääkö hän hiihtä
      Maailman menoa
      26
      4266
    2. S-kauppa nosti hintoja, K-kauppa laski

      Elintarvikkeiden arvonlisävero laski vuodenvaihteessa 13,5 prosenttiin. S-kauppa siirsi alennuksen suoraan katteisiin pi
      Maailman menoa
      14
      4084
    3. Vilma Nissinen pyytää anteeksi rasistisia lausuntojaan

      Nöyrtyi kuten persut yleensäkin. On kyllä noloa tuollainen vätystely, kun ei ole miestä seisoa omien lausuntojensa takan
      Maailman menoa
      243
      3858
    4. Riikka Purra: "Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - Se ei meille käy"

      Näin vakuutti persujen Purra edellisten eduskunta vaalien alla,. https://www.ku.fi/artikkeli/4910942-kun-uudessa-videos
      Maailman menoa
      64
      2369
    5. Sandels tölkin hinta nousi 1,29 eurosta 1,32 euroon

      Mitähän järkeä valtiolla on verottaa tuotakin elintarviketta niin kovasti, että on järkevämpää käydä hakemassa ulkomailt
      Köyhyys
      42
      1796
    6. Lindtmanin pääministeriys lähenee päivä päivältä

      Suomen kansan kissanpäivät alkavat siitä hetkestä, kun presidentti Stubb on tehnyt nimityksen. Ainoastaan ylin tulodesi
      Maailman menoa
      71
      1680
    7. Ovatko Perussuomalaiset kommunisteja?

      Toiset sanovat että ovat, toiset sanovat että eivät. Ainakin heillä on paljon sen aatteen piirteitä, koska haluavat kont
      Maailman menoa
      1
      1498
    8. Oon kyllä välillä ollut susta

      Nainen huolissani, en oo niin sydämetön mitä tunnut ajattelevan
      Ikävä
      105
      1407
    9. Ikävä uutinen uudesta Unelmia Italiassa kaudesta - Iso pettymys tv-katsojille!

      Unelmia Italiassa -sarja kertoo Ellen Jokikunnaksen perheen elämästä Suomessa ja Italiassa. Nyt Ellen on kertonut tuleva
      Tv-sarjat
      11
      1301
    10. Tuntuuko sinusta mies

      että olet jossain, mutta sydämessäsi haluat olla muualla. Suunnittelet kaikkea kivaa ja olet innolla mukana, mutta silti
      Ikävä
      22
      1265
    Aihe