Aihe

Kaupunki jakaa lahjoja valtuutetuille

Anonyymi

Päivän Ilkasta saamme taas lukea, että kaupunki ei anna mitään joululahjoja tai muistamista kaupungin työntekijöille.

Sen sijaan kaupunki jakaa valtuutetuille lahjoja.

Myös ilmaisia lippuja yms. on jaettu valtuutetuille eri tapahtumiin jo vuosia. Osa on näillä ilmaislipuilla jopa elvistellyt. Iso osa toki piilotellut asiaa, jotta kansalaiset eivät herää asiaan.

Eli sama porukka, joka meille kaupunkilaisille jakaa lisää maksuja sekä veroja, säästöjä yms. ovat kyllä itse käsi pitkällä ottamassa ilmaisia lahjoja vastaan. Missä on moraali ja esimerkin näyttö?

10

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pidä kuule suus kiinni, pitäähän meidän päättäjien jotain saa, kun annamme viisautemme käupunkilaisten käyttöön ja hyödyksi. Olemmahan luoneet kurakauppalasta yhden Suomen vetovoimaisimman kaupungin. Ettekä ymmärrä edes kiittää, karehditta vaan tätä pientä lahjaa, jonka päätimme itsellemme antaa. Hyvää joulua kuitenkin kaikille. Nähdään toreilla ja moriestellaan, on vaalitkin kohta ajankohtaiset.

      • Anonyymi

        Te päättäjät? Niinkö todella?

        Vai olisiko niin, että menneiden sukupolvien vastuulliset päättäjät Seinäjoen on luoneet? Viimeiset kymmenen vuotta ei ole luotu kuin mielettömän kiva velkataakka. Joka on eri mieltä katsomoon mikä oli kaupunki konsernin velka kymmenen vuotta sitten ja mitä se on nyt. Ja missä on saavutukset?

        Tätä pullamössöpäättäjien sukupolvea on turha sotkea siihen porukkaan, jotka kaupungin aikoinaan rakensivat. Nykyiset päättäjät jos olisi olleet ruorissa ei olisi kaupungista jäljellä kuin kirje ulosottomieheltä.

        Vaaleissa voi vaikuttaa kohta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai täytyy antaa osittainen kunnia myös aikaisemmille päättäjille, mutta me nykyiset päättäjät olemme korkiasti koulutettuja maistereita ja tohtoreita, olemme myös leipätyössämme saaneet kokemusta johtamisesta ja joutuneet päättämään pitälle tulevaisuuteen tähtääviä ratkaisuja
        Kuten kaupungilla kulkiessasi olet varmaan huomannut keskusta alkaa johdollamme näyttää jo oikealta kaupungilta. Vauhti on on päällä ja se tulee näkymään avaruuden pääkaupungissa lähivuosinakin asemanseudulla ja ympäristössä.

        Käytäksä jotain aineita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytäksä jotain aineita?

        Moniakin, saippuaa samppoota, ihonhoitotuotteita, deodoranttia, joskus partavettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moniakin, saippuaa samppoota, ihonhoitotuotteita, deodoranttia, joskus partavettä.

        Sisäisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisäisesti?

        Käytän kohtuullisesti, alkoholia ehäkä kerran kuukaudessa, olutta viikottain pullon pari saunan jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytän kohtuullisesti, alkoholia ehäkä kerran kuukaudessa, olutta viikottain pullon pari saunan jälkeen.

        Onko muuta kysyttävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        olen perus persu. käytän alkoa kohtuudella ei haittaa työn tekoa eikä autolla ajoa...joka päivä sauna 8pack karhun nelosta,keskiviikkoisin leijona leka kylkeen. viikonloppuna pe,la su...rai rai rai...5 leijonaa lantrataan parilla isolla nalle laatikolla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen perus persu. käytän alkoa kohtuudella ei haittaa työn tekoa eikä autolla ajoa...joka päivä sauna 8pack karhun nelosta,keskiviikkoisin leijona leka kylkeen. viikonloppuna pe,la su...rai rai rai...5 leijonaa lantrataan parilla isolla nalle laatikolla...

        Se on sellInen työmiehen lauantai...jne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      292
      19480
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      323
      5633
    3. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      263
      3028