Brexit pelleilyyn sopu

Anonyymi

Brexit pelleily sai odotetun lopputuloksen,pitääkö näihin uhrata älyttömästi aikaa
kun lopulta aina sovitaan asioista,olisi ollut monelle Britti ja Eu kansalaiselle ja
yritykselle helponpaa,jos se olisi tehty ajoissa?

12

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Britit tais viedä EU:ta kuin kuoriämpäriä.

      Näin nopeesti luettuna mitä nyt sitten oikeasti on sovittu.'

      Britit jättävät EU:n jäsenmaksut maksamatta.
      eli 7,431 000 000 €/vuosi.
      vastineeksi Britit eivät saa tuoda vapaasti siemenperunaa EU:n alueelle, mutta muita tuotteita kyllä.
      EU:n kansalaiset eivät saa enää vapaasti opiskella Briteissä
      Britit saavat itse päättä laistaan.
      Mutta eivät saa tukea liiketoimintaansa epärehellisesti.
      Näistä syntyviä kiistoja ei käräjöidä EU:ssa vaan välimiestuomioistuimissa.
      EU:n kalastajat saavat kalastaa seuraavat 5½ vuotta brittien vesillä. Mutta kiintiö on 75% nykyisestä.
      Brittien pankit eivät saa toi mia vapaasti EU:n alueella ja toistepäin.
      Brittit saavat vapaasti päättää pakolaispolitiikastaan.

    • Anonyymi

      Käsikirjoituksen mukaan edetään.

    • Anonyymi

      Sopu olisi tullut jo aikoja sitten mutta suvakit jankuttivat ihmisoikeuksista ja vaativat että Brittien saarille pitäisi oytaa taakkas noin sadan miljoonan afrikkalaisen verran.

    • Anonyymi

      Onnittelut Britanniaan.

      Vanha Brittiläinen Kansainyhteisö saa uutta ajankohtaisuutta. Kanada haluaa edelleen jatkaa amerikkalaisena kuningaskuntana, eikä halua sulautua naapuriinsa. Australia ja Uusi Seelanti haluavat pitää yhteyttä Britanniaan. EU on kahlinnut brittien mahdollisuuksia toimia Kansainyhteisön alueella.

    • Anonyymi

      Niin, miksi juosta suotta pitkä matka kilpailuissa, kun ratkaisu tapahtuu kumminkin loppusuoran viimeisillä metreillä.
      Spede ehdottikin, että juostaan vain se loppusuora, ettei menee suotta aikaa niihin turhiin kierroksiin.....hmm.

      • Anonyymi

        Aikaa tarvittiin Saksan ja Ranskan väsyttämiseen.

        Saksa haluaa myydä briteille autoja. Ranska ei halunnut suostua siihen, että he eivät Brittien kalavesistä päätä. Britannialla on pari saarta ihan Ranskan rannikolla.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suomen tasavalta on toki yhteisen budjetin ja keskuspankin kautta solidaarinen ja yhteisvastuullinen.

        Ruotsi taitaa jo hissukseen valmistella swexitiä, vaikka siitä ei ole vielä kuultu inahdustakaan. Wapaan kruunun avulla siitä tulee suuri menestys Ruotsin tuhatvuotiselle kuningaskunnalle!


    • Anonyymi

      Helpottuiko nyt suomen ja muidenkin EU maiden kaupankäynti Brittien kanssa kun EU:n tyhmiä ("sallittu kurkun käyryys") sopimuksia ei tarvitse noudattaa...

      • Anonyymi

        Kurkun käyryydestä ei ole olemassa mitään sopimuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurkun käyryydestä ei ole olemassa mitään sopimuksia.

        Kurkkudirektiivi, joka alun perin ei ollut direktiivi vaan asetus, on kuitenkin jo joitakin vuosia sitten siirtynyt historiaan.
        Nykyään joudummekin syömään ihan kieroja kurkkuja, joiden käyryyttä ei enää ohjata ollenkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurkun käyryydestä ei ole olemassa mitään sopimuksia.

        EU:n "kurkkudirektiivi" on kumottu vuonna 2008.
        Kyseessä oli oikeasti asetus, ei direktiivi.

        EU-maat saavat itse päättää toimenpiteet, joilla direktiivissä määritellyt tavoitteet saavutetaan.
        Asetus eroaa direktiivistä siinä, että se astuu sellaisenaan voimaan. Jäsenmaiden ei tarvitse sisällyttää sitä kansalliseen lainsäädäntöönsä. Sitä noudatetaan kaikilta osiltaan kaikkialla EU:ssa ellei jäsenmaalle ole myönnetty poikkeusta.

        Esim. GDPR:stä eli EU:n tietosuoja-asetuksesta. Asetus astui voimaan kaikissa EU-maissa toukokuussa 2018. GDPR asettaa jokaiselle yritykselle tietosuojavelvoitteita, eikä kansallisilla määräyksillä voi vaikuttaa siiihen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe