Itsepetoksen käsikirja

Anonyymi

Vaatiiko raamattu siihen uskovalta itsepetoksen syystä että raamatussa on paljon kohtia mitkä kumoavat toisensa eli toiselta nimitykseltään valheita koska kaksi vastakkaista asiaa eivät molemmat voi olla totta ihan vain vaikka yksi esimerkki aluksi.

. Moos. 24:16 "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden."
2. Kun. 14:6 "Mutta murhaajain lapset hän jätti surmaamatta, niinkuin on kirjoitettu Mooseksen lain kirjaan, jossa Herra on käskenyt: Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden."
Hes. 18:20 "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa."


Kuinka uskovainen valehtelee tämän asian itselleen jos haluaa pitää raamattuua totena


2. Moos. 20:5 "Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;"

2. Sam. 12:13-18 "... Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole. Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
Psa. 137:9 "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      San. 12:21 "Ei tule turmiota vanhurskaalle, mutta jumalattomat ovat onnettomuutta täynnä."


      Joku valehtelee


      Saarn. 9:2 "Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin."

    • Anonyymi

      Jumalattomistakin raamattu antaa valheen kukaan ei vain tiedä kumpi on valhe minkälaiseen itsepetokseen uskovan täytyy mennä että saa mieleisensä vastauksen





      San. 10:27 "Herran pelko elinpäiviä jatkaa, mutta jumalattomien vuodet lyhenevät."






      Job. 21:7-9 "Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua? Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla. Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa."

    • Anonyymi

      Vaatiiko tässä raamattu itsepetoksen jossa uskovaisen jumala on saatana vai toisinpäin kuinka uskovainen lukija nämä tulkitsee ja kumpaa pitää totuutena



      2. Sam. 24:1 "Mutta Herran viha syttyi taas Israelia kohtaan, niin että hän yllytti Daavidin heitä vastaan, sanoen: Mene ja laske Israel ja Juuda."


      1. Aik. 21:1 "Mutta Saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin."

    • Anonyymi

      Surmattiinko Saul kolme eri kertaa raamatussa vai vain kerran ja lukijalta vaaditaan itsepetos uskoa joku näistä ja jättä osa raamattua uskomatta ?




      2. Sam. 1:8-10 "Niin hän (Saul) kysyi minulta: 'Kuka olet?' Minä vastasin hänelle: 'Olen amalekilainen'. Sitten Saul sanoi minulle: 'Astu luokseni ja surmaa minut, sillä minä olen kangistumassa, vaikka olenkin vielä täysin hengissä'. Niin minä astuin hänen luoksensa ja surmasin hänet."


      2. Sam. 21:12 "... silloin, kun filistealaiset surmasivat Saulin Gilboassa."


      1. Aik. 10:13-14 "Niin kuoli Saul, koska hän oli ollut uskoton Herraa kohtaan ... Sentähden Herra surmasi hänet ja siirsi kuninkuuden Daavidille, Iisain pojalle."

    • Anonyymi

      Raamattu antaa tappamisestakin tietoa on vain lukijan omassa harkinnassa jos pitää raamattua totena onko tappaminen herran palvelemista vai kuoleman synti






      3. Moos. 24:17 "Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla."


      2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    • Anonyymi

      Onko itse asiassa synti pitää osaa raamattua valheena ja seuraako siitä synnin palkka uskovainen on pahassa välikädessä asian suhteen sillä jos tämä ei usko kahta toistaan kumoavaa asiaa samanaikaisesti syyllistyy lukija syntiin joten ainoa tie ulos asiasta on itselle valehtelu ja itsepetos

    • Anonyymi

      Jeesuksesta tarinat kertovat hyvin ristiriitaisesti jos uskovaiselta kysyy mitä Jeesus halusi tuoda maanpäälle rauhaa vai miekan voiko vilpitön uskova löytää vastauksen raamatusta ja jos voi täytyykö hänen jälleen syyllistyä itsepetokseen




      Joh. 14:27 "Rauhan minä (Jeesus) jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille."


      Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa,vaan miekan."

      Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."

    • Anonyymi

      Ylösnousemus tämä uskonnon suuri tapahtuma on varmasti tarkasti kuvattu raamatussa näin merkittävää tapahtumaa ei jumalan kirja voi sössiä eri versioilla mutta...ja uskovainen uskoo kaiken ilman minkäänlaista kritiikkiä ja laittaa valheet visusti sivuun katseeltaan vaan mikä näistä versioista on tosi valheiden seassa siinäpä arpajaiset






      Mark. 16:14-49 -- Huoneessa, opetuslasten istuessa pöydän ympärillä, oletettavasti Jerusalemissa, tai sen läheisyydessä.


      Luuk. 24:50-51 -- Ulkona, aterian jälkeen, Betaniassa.


      Ap. 1:9-12 -- Ulkopuolella, Õljymäellä.


      Matt. 28:16-20 -- Ei mainintaa ylösnousemuksesta, kirja päättyy vuorella Galileassa.

    • Anonyymi

      Pitäisikö uskovaisen hankkia tietoa ja ymmärrystä asioihin vai onko se turhuutta tekeekö jumalansa hänestä tarkoituksella tyhmän liiasta tietämisestä ja viisaudesta
      Siinäpä pulma uskovaiselle ?





      San. 4:5-6 "Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista. Älä sitä hylkää, niin se varjelee sinua; rakasta sitä, niin se sinua suojaa."





      1. Kor. 3:18 "Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas."


      1. Kor. 3:20 "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi."

    • Anonyymi

      Ootteko havainneet, että Vanha testamentti on vain ennustusta,. Koko asetelma muuttuu: Matteuksen evankeliumi: 11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;

    • Anonyymi

      Jeesuksen viimeiset sanat ristillä niistä voi varmasti päätellä Jeesuksen viimeiset ajatukset uskostaan jumalastaan ja itsestään.Alta voi jokainen lahko ottaa opetuksiinsa sopivan värssyn sillä raamattu antaa vaihtoehtoja totuudella ei kai taaskaan ole niin väliä.


      Ensimmäinen antaa kuvan että Jeesus oli huomannut ristillä olevansa vain pakokauhuinen ihminen jonka jumala on hylännyt.

      Matt. 27:46,50 "Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä."


      Kakkosvaihtehto kertoo että jeesus rauhallisesti totesi tekevänsä jumalansa kanssa yhteistyötä ja antoi sopuisasti henkensä tälle

      Luuk. 23:46 "Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä."

      Kolmas vaihtoehto antaa kuvan kuin jeesus olisi vain todennut tehneensä tehtävänsä

      Joh. 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: Se on täytetty, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä."

    • Anonyymi

      Kun uskovainen avaa pyhän kirjasensa hakeakseen neuvoa alkoholin suhteen onko niin että jokainen saa sieltä mieleisensä vastauksen niin viinamäen mies kuin raittiusseuralainen ja itsepetos jatkuu




      4. Moos. 14:26 "... ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi."

      San. 31:7 "Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko."


      Alkoholi ei hyväksyttävää;
      San. 20:1 "Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään, joka siitä hoipertelee."
      San. 23:31-34 "Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa ... ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko."

    • Anonyymi

      Ne uskovat jotka haluavat uskoa että Jeesus tuomitsee ihmiset voivat hakea vahvistuksen asialle raamatusta ja ne uskovaiset jotka sanovat ettei Jeesus tuomitse ketään voivat myöskin hakea uskolleen vahvistuksen samasta kirjasta .Vaatii vain hieman itsepetosta mutta siihenhän olemme jo tottuneet




      Joh. 9:39 "Ja Jeesus sanoi: Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi."



      Joh. 12:47 "Ja jos joku kuulee minun (Jeesuksen) sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman."

    • Anonyymi

      Varastaminen on kinkkinen juttu siitä on annettu ehdoton käsky raamatussa mutta Jeesus ei toisen omaa ottaessaan asiaa varmaankaan juuri sillä hetkellä ajatellut syyllistyikö mestarikin varastamiseen ottaessaan toisen omaa ilman lupaa.




      2. Moos. 20:15 "Älä varasta."



      Luuk. 19:29-34 "Ja tapahtui, kun hän (Jeesus) tuli lähelle Beetfagea ... että hän lähetti kaksi opetuslastaan sanoen: Menkää edessä olevaan kylään, niin sinne tullessanne te löydätte sidottuna varsan, jonka selässä ei vielä yksikään ihminen ole istununut; päästäkää se ja tuokaa tänne .. Ja heidän päästäessään varsaa sen omistajat sanoivat heille: Miksi te päästätte varsan? Niin he sanoivat: Herra tarvitsee sitä."

    • Anonyymi

      Ukovaisen Jumalasta annetaan kuva kuin tämä tietäisi viisaudessaan kaiken jo etukäteen ja sellainenhan jumalan kuuluu ollakin virheetön kaikkitietävä joka ei tee asioita väärin ja kadu omia tekojaan mutta raamattu antaa kuitenkin kuvan kuin tämä olisi katuva itselleen kiukutteleva lapsi .





      4. Moos. 23:19 "Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi?"
      Hes. 24:14 "Minä, Herra, olen puhunut. Se tapahtuu, ja minä teen sen. Minä en hellitä, en säästä enkä kadu."


      2. Moos. 32:14 "Niin Herra katui sitä turmiota, jonka hän oli uhannut tuottaa kansallensa."
      1. Moos. 6:6 "Niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hengenvaaralliset kiihdytysajot päättyivät karmealla tavalla, kilpailija kuoli

      Onnettomuudesta on aloitettu selvitys. Tapahtuma keskeytettiin onnettomuuteen. Tapahtumaa tutkitaan paikan päällä yhtei
      Kauhava
      197
      6861
    2. Ootko rakastunut?

      Kerro pois nyt
      Ikävä
      159
      2026
    3. Onhan sulla nainen parempi mieli

      Nyt? Ainakin toivon niin.
      Ikävä
      113
      1678
    4. Ujosteletko tosissaan vai mitä oikeen

      Himmailet???? Mitä pelkäät?????
      Ikävä
      51
      1380
    5. Suureksi onneksesi on myönnettävä

      Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️
      Ikävä
      55
      1228
    6. Möykkähulluus vaati kuolonuhrin

      Nuori elämä menettiin täysin turhaan tällä järjettömyydellä! Toivottavasti näitä ei enää koskaan nähdä Kauhavalla! 😢
      Kauhava
      50
      1098
    7. Älä mies pidä mua pettäjänä

      En petä ketään. Älä mies ajattele niin. Anteeksi että ihastuin suhun varattuna. Pettänyt en ole koskaan ketään vaikka hu
      Ikävä
      100
      1064
    8. Reeniähororeeniä

      Helvetillisen vaikeaa työskennellä hoitajana,kun ei kestä silmissään yhtään läskiä. Saati hoitaa sellaista. Mitä tehdä?
      Kouvola
      6
      977
    9. Tarvitsemme lisää maahanmuuttoa.

      Väestö eläköityy, eli tarvitsemme lisää tekeviä käsiä ja veronmaksajia. Ainut ratkaisu löytyy maahanmuutosta. Nimenomaan
      Maailman menoa
      251
      944
    10. Kävit nainen näemmä mun

      Facessa katsomassa....
      Ikävä
      41
      919
    Aihe