Vuosina 2007-2011 Suomen asioista päättivät Keskusta ja Kokoomus, molemmilla 8 ministeriä. Puolueiden yhteistyöllä Suomi oli yksi innokkaimmista luomassa EU:n yhteistä velkamaiden tukipolitiikkaa, jonka alkuvaiheessa EU myönsi Kreikalle maaliskuussa 2010 hätälainaa 45 mrd € ja heti perään toukokuussa 110 mrd €. Jälkimmäisestä Suomen osuus 1,5 miljardia.
Eduskuntavaaleissa 2011 Kokoomus oli suurin. Hallitustunnustelija Katainen alkoi ensitöikseen hallituseuvotteluissa kiristämään demareita ja muita suostumaan Kokoomuksen vaatimuksiin Kreikan valtaisasta uudesta tukipaketista, sekä siihen liittyen Suomen sitouttamisesta EU:n velkamaiden tukipoltiikkaan. Apuna kiristyksessä Kokoomus käytti hallitsemiaan valtamedioita kierolla tyypillisellä tavallaan. Mediat laitettiin rummuttamaan Kataisen kirsitysiestejä; ”Mikäli demarit eivät suostu Kokoomuksen vaatimuksiin, ovat he osasyyllisiä EU:n kaatumiseen, mikä tulee tapahtumaan, jos kaikki jäsenmaat eivät nopeasti sitoudu velkamaiden tukipakettihin. Toinen kiristysruuvi oli rummuttaa, että mikäli demarit eivät suostu vaatimukseen tukipaktista, viivyttävät he hallituksen muodostamista tahallaan, mikä on myös demokratian halveksumista, koska kyse on suurimman puolueen tärkeimmästä tavoitteesta ja vaatimuksesta.
Demarit alistuivat kiristykseen ja jatkoivat itsensä ryvettämistä Kokoomuksen ansaviidakossa. Demarti ottivat vastaan valtionvarainministerin salkun, missä ministerin toimet oli sidottu kristyksellä aikaansaatuun Kokoomuspolitiikkaan. Näin Kokoomus järjesti Urpilaisesta kasvot, kuka on kylvnyt veronmaksajien rahoja holtittomasti huijarivatioille. Tuosta ajasta lähtien ovat Kokoomuksen hallitsemat valtamediat sekä palkkatrollit suoltaneet kaikkialla valhetta, kuinka Urpilainen n pääsyyllinen siihen että Suomen kansa maksaa velkamaiden velkoja. Mikä pahinta, iso osa Hölmölän väestä uskoo kaiken mitä Kokoomus-Syövän mediat ja trollit valehtelevat. Niin tässä kuin muissakin asioissa.
Näin Kokoomus järjesti rahan pumppauksen velkamaille.
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604913Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621555- 121469
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211391Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71119Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951027Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40947Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278729