Näin unen joskus, siitä jo aikaa

Anonyymi

En muista tarkalleen, milloin tän unen näin, koska en ylös kirjoittanut tätä.
Unessa olin jossakin rakennuksessa, katselin siinä kun muslimit kumartuivat rukoilemaan ja sanoin, en halua olla täällä.
Lähdin pakomatkalle.
Ne seurasivat mutta eivät saaneet kiinni.
Sitten kävelin ensin tiellä ja yhtäkkiä huomasin että olinkin maan alla, ja silloin ajattelin, että "täältä ne eivät löydä".

Tuosta unesta on pitkä aika, mutta hyvin on mieleen jäänyt.
Jos uni oli Jumalalta, voisiko se kertoa tulevasta ajasta, kun ihmiset ottavat merkin ja kumartavat petoa? En sano että se siitä kertoisi, vaan tuli mieleen.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uni tuskin on Jumalalta. Eiköhän se ole noussut ihan omasta alitajunnastasi, kun olet lukenut liikaa juttuja islamislaisista Suomessa.

      • Anonyymi

        No sehän tässä on jännä, kun ei silloin ollut tämä islamin uskonto pinnalla, niinkuin tänäpäivänä.
        Enkä tuon jälkeen ole nähnyt mitään siihen liittyvää unta.
        Siltikään en väitä unen tulleen Jumalalta, vaikka jäin sitä pohtimaan olisiko ollut ja välillä se muistuu mieleen.
        Jos oli Jumalalta niin se selviää aikanaan.
        Maan alle piiloon meneminen tulee sitten todeksi.
        Mitä se käytännössä tarkoittaakin.
        Ap

    • Anonyymi

      Kun itse olen saanut unen Jumalalta, olen sen heti herättyäni tiennyt olevan Jumalalta.

      Tokihan Herra unessa puhuu ja varoittaakin, antaa ennustuksia ym. Mutta myös itse prosessoimme tietämiämme asioita unissa.

      • Anonyymi

        Heh heh, kyllä naurattaa tuollaiset jutut. Kasvakaa aikuisiksi ja lopettakaa satujen kertominen ja niihin uskominen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh, kyllä naurattaa tuollaiset jutut. Kasvakaa aikuisiksi ja lopettakaa satujen kertominen ja niihin uskominen.

        Atte taas paikalla 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh, kyllä naurattaa tuollaiset jutut. Kasvakaa aikuisiksi ja lopettakaa satujen kertominen ja niihin uskominen.

        Miksei tiedeuskovien tarvitse koskaan kasvaa aikuiseksi?

    • Anonyymi

      Olet vain pelkuri.:) Kun muslimit rukoilivat viereisessä moskeijassa, että Jumala on suuri niin minä sanoin aina: Amen, Jumala on suuri. Ei ollut syytä juosta karkuun, sillä kristinuskoani kunnioitettiin muslimimaassa huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

      • Anonyymi

        Asiaan paremmin perehtyneet eivät ole kanssasi samaa mieltä väitteestäsi. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

    • Anonyymi

      Huone tai rakennus kuvaa yleensä ihmisen omaa itseä, omaa sielunmaailmaa.

      Minä taas useimmiten seikkailen suuressa tavaratalossa, jossa esim. on eri osastoja: vaatekauppoja, ravintola = oma itseni, hirvittävä tavara- eli rojupaljous, joka pitäisi selvittää... Joskus olen unessa ulkomailla, hotellissa, josta lähtiessä pitäisi nopeasti pakata, etten myöhästy lentokoneesta. Aina kun avaan kaapin, siellä on jokin kahvi- tai jauhopussi, jonka yritän pakata laukkuun. Tämän voisi selittää useammallakin tavalla: esim. muistoja nuoruuden ulkomaanmatkoilta. Myös ehkä siten, että lentokone kuvaisi Tempausta ja minulla on kiire selvittää omia asioitani, jotta ehtisin mukaan.

      Aloittajan uni siis kuvaa hänen "omaan huoneeseensa" (esim. Suomi) tulleita muslimeja ja aloittajan pelkoja ja antipatioita. Mitään enneunta tuo ei ollut, vaan aloittajan omien tunteiden, myös toiveiden selvittelyä.

    • Anonyymi

      Okkulttiset unikirjaselitykset ovat humpuukia eivätkä kuulu uskovalle.

      Aloittajan uni on mielestäni ihan selkeä selittämättäkin, ja hän itse jo kertoi sen tarkoituksenkin. Epäselväksi jäi vain se, perustuuko uni näkijän omiin tietoihin, joita hän sitten läpikävi unessa, vai oliko uni Jumalan antama varoitus.

      Minusta sillä ei ole niin väliä, kumpaa uni oli, koska unen asia tuli selväksi ja sen sisältö kertoo, että uni noudattelee raamatun ilmoitusta lopun ajan tapahtumista.

      • Anonyymi

        Mikä okkultismi ja unikirja? En lue sellaisia.
        Keksit tuon itse.

        Kyseessä on psykologia / psykiatria.

        Lähdet itse okkultismin tielle, ryhtymällä valheellisesti tukemaan harhaluuloisen aloittajan unta. Taidat itse tienata valheprofetioilla, etkä vähääkään sääli uhrejasi, okkultistisen uususkontonne uhreja ja muka Pyhän Hengen Nimissä! Vai oletko joku mustalais-manta joka sitten muka "uskoontultuaan" hengellistänyt oman heimosi, vuosisatojen noituuden?

        Muistan aina sen valhe-enkelinäyn, jonka yksi teikäläinen elviira kirkkain silmin esitti jonkin seurakuntanne lavalla. Sitten tuli todistetuksi, että hetkellä jolloin tuo väitetty enkelinäky taivaalla muka tapahtui, elviiranne itse istui tietokoneella rupattelemassa somessa!

        Valheella on lyhyet jäljet.
        ~

        Tässä hiukan faktaa tuohon Seinäjoen helluntaiseurakunnassa levitettyyn huijaukseen:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9657944/enkelinaky-on-huijaus!

        https://www.youtube.com/watch?v=7O7uLP_7iIU
        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä okkultismi ja unikirja? En lue sellaisia.
        Keksit tuon itse.

        Kyseessä on psykologia / psykiatria.

        Lähdet itse okkultismin tielle, ryhtymällä valheellisesti tukemaan harhaluuloisen aloittajan unta. Taidat itse tienata valheprofetioilla, etkä vähääkään sääli uhrejasi, okkultistisen uususkontonne uhreja ja muka Pyhän Hengen Nimissä! Vai oletko joku mustalais-manta joka sitten muka "uskoontultuaan" hengellistänyt oman heimosi, vuosisatojen noituuden?

        Muistan aina sen valhe-enkelinäyn, jonka yksi teikäläinen elviira kirkkain silmin esitti jonkin seurakuntanne lavalla. Sitten tuli todistetuksi, että hetkellä jolloin tuo väitetty enkelinäky taivaalla muka tapahtui, elviiranne itse istui tietokoneella rupattelemassa somessa!

        Valheella on lyhyet jäljet.
        ~

        Unikirjat ovat okkultismissa suosittuja ja useat niistä heidän laatimiaankin. Samoin itse keksityt selitykset unille ovat puutaheinää, oman mielen mukaisia sepitteitä.

        Jos Jumala oikeasti antaa unen, niin kuin Herran profeetat esim. saivat sellaisia, se on raamatun Jumalan mukainen uni, sanaan sopiva sisällöltään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä okkultismi ja unikirja? En lue sellaisia.
        Keksit tuon itse.

        Kyseessä on psykologia / psykiatria.

        Lähdet itse okkultismin tielle, ryhtymällä valheellisesti tukemaan harhaluuloisen aloittajan unta. Taidat itse tienata valheprofetioilla, etkä vähääkään sääli uhrejasi, okkultistisen uususkontonne uhreja ja muka Pyhän Hengen Nimissä! Vai oletko joku mustalais-manta joka sitten muka "uskoontultuaan" hengellistänyt oman heimosi, vuosisatojen noituuden?

        Muistan aina sen valhe-enkelinäyn, jonka yksi teikäläinen elviira kirkkain silmin esitti jonkin seurakuntanne lavalla. Sitten tuli todistetuksi, että hetkellä jolloin tuo väitetty enkelinäky taivaalla muka tapahtui, elviiranne itse istui tietokoneella rupattelemassa somessa!

        Valheella on lyhyet jäljet.
        ~

        Psykologiassahan, jossa Jumalan olemassaoloa ei edes tunnusteta, käytetään myös pakanauskontojen menetelmiä, varsinkin itsetuntemuksen ja itsensä kehittämisen saralla, kuten meditaatiota ja mandaloita.

    • Anonyymi

      >> Huone tai rakennus kuvaa yleensä ihmisen omaa itseä, omaa sielunmaailmaa. <<

      Uskoville rakennus kuvastaa seurakuntaa, Kristuksen ruumista. "Te olette Jumalan rakennus", sanoo raamattu uskovista 1. Kor. 3:9.

      >> Unessa olin jossakin rakennuksessa, katselin siinä kun muslimit kumartuivat rukoilemaan ja sanoin, en halua olla täällä."

      Rakennus, jossa on muslimeja ja josta haluaa pois, voi hengellisesti katsoen kuvastaa vaikkapa seurakuntaan ujuttautunutta väärää oppia, "krislamia" eli islamia, joka on sekoittunut kristinuskoon.

      Jos siis uni jotain hengellisesti kuvastaa.

      • Anonyymi

        Nyt puhutaan unista, ei opillisista kysymyksistä. Ihmisen unet ovat primitiivisiä.

        Huone saattaa symboloida myös seurakuntaa, mutta pääsääntöisesti se kuvaa jotain sellaista, mikä on omaa itseä. Ei välttämättä edes omaa kotia, vaan omaa ruumista, sen sisällä vaikuttavaa sielunmaailmaa. Huone (oma keho) täynnä tavaraa on tuon ihmisen oma sielunmaailma, lukuisat, siellä vaikuttavat, hänelle tärkeät, eri asiat.

    • Anonyymi

      Höpötyksiä.

      Jos unet Jumalalta tulevat, ne ovat aina myös raamatullisia - siis "opin mukaisia" nekin.
      Jumalalta ei tule okkultista, ei eroottista, eikä muutakaan hömppäunta, jonka selitys vedetään hatusta tai unikirjasta.

      Hömpppäunia, joilla ei ole yhtään mitään tarkoitusta, tulee kyllä rutkasti enemmän kuin unia Jumalalta. Mutta uskova ei ala aivojensa tuotoksiakaan eli normaaleja uniaan selittämään millään hömpällä.

    • Anonyymi

      Näin unen että sankoin joukoin menivät lentokentälle ja lähtivät KAI kotiin,,,, partakoneita viskovat pitkin kentän roskiksiin ,,, keskisormee näyttivät vielä lähtiessään ,,, Ohivalo ko ja Peku saivat unen aikaan !!???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe