Onko sisarus sauna aikuisena ok?

Anonyymi

Miesystäväni ei ole nähnyt moneen vuoteen siskoaan todella pitkän välimatkan takia. (itse en siskoa tunne tai ole tavannut vielä). Nyt hän tuli muutamaksi päiväksi käymään ja majoittuu miesystäväni asunnolla miehen ollessa luonani. Siskonsa oli pyytänyt miesystävääni tänään saunomaan kanssaan. En tiedä, mitä ajatella. Onko tämä normaalia tai ok aikuisiällä ja yli 30v. saunoa eri sukupuolta olevan sisaruksen kanssa?

462

47666

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Kai tuo on ihan perheen tavoista kiinni. Jotkut perheet saunovat pyyhkeet tai uima-asut yllään pienten lastenkin kanssa, toiset alasti aikuisinakin.

      Omassa tuttavapiirissä (kolmenkympin molemmin puolin) saunotaan aina alasti. Toki jos joku uudempi tuttavuus haluaa pitää uima-asun päällä niin ei sitä kukaan pahalla katso. Useimmiten ajan kanssa kaikilta jää uima-asu pukkariin, kun huomaavat ettei alastomuudesta tehdä meidän saunailloissa mitään numeroa.

      Omassa ja useimpien tuttavien perheissä on ollut ihan normaalia saunoa aikuisinakin perhesaunassa alasti. On noita sisaruksia nähnyt alasti syntymästä asti niin eipä sitä osaa outona pitää heidän alastomuutta näin vanhempanakaan.

      • Anonyymi

        Mainitsen sanan "alasti" niin monta kertaa, että taidat olla ammattiviuhahtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainitsen sanan "alasti" niin monta kertaa, että taidat olla ammattiviuhahtaja.

        Niinpä mainitset! Taidat olla ammattipervoilija :D

      • Anonyymi

        Ollaan minäkin nuorena saunonut satunnaisen miestuttavan saunassa eikä alkoholilla ollut mitään tekemistä asian kanssa. Olen saunonut tyttöystävien ja miestensä kanssa sekä sukulaisten kanssa. Saunassa on kiva pitää hauskaa etenkin järvenrantasaunassa. En näe sitä seksuaalisena toimintana.

      • Anonyymi

        Vinkki: nimimerkkiin tuli kirjoitusvirhe, se kirjoitetaan "Peräkammarin poika",

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä mainitset! Taidat olla ammattipervoilija :D

        Taidat istua joulupöydässäkin ilman vaatteita. Onhan se niin luonnollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat istua joulupöydässäkin ilman vaatteita. Onhan se niin luonnollista.

        Jos ei pyyhkeitä päällä, niin vähän luonnotonta saunoa yhdessä. Minusta olisi kiusallista olla alasti omien sisarusten edessä, jotka ovat vastakkaista sukupuolta. Vaikka Suomessa alastomuus on normaalimpaa, kuin ulkomailla, silti pitäisi muistaa, että voi aiheuttaa vastakkaisessa sukupolvessa seksuaalisten himojen heräämistä, oli sisko tai ei. Siksi itsensä tulisi peittää. Miksi paljastaisit häpysi?

        Normaalia on naisten sauna ja miesten sauna. Oma perhe keskenään. Teini-ikäiset lapset ei enää samaan saunaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pikkulapset ei väliä. Niillä ei vielä ole viettiä

      • Anonyymi

        ei huonompi kurssi ja kivat muistot, sinulla ja varmaan orheillakin, kimppa kiva on jees :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei pyyhkeitä päällä, niin vähän luonnotonta saunoa yhdessä. Minusta olisi kiusallista olla alasti omien sisarusten edessä, jotka ovat vastakkaista sukupuolta. Vaikka Suomessa alastomuus on normaalimpaa, kuin ulkomailla, silti pitäisi muistaa, että voi aiheuttaa vastakkaisessa sukupolvessa seksuaalisten himojen heräämistä, oli sisko tai ei. Siksi itsensä tulisi peittää. Miksi paljastaisit häpysi?

        Normaalia on naisten sauna ja miesten sauna. Oma perhe keskenään. Teini-ikäiset lapset ei enää samaan saunaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pikkulapset ei väliä. Niillä ei vielä ole viettiä

        Olen samaa mieltä,ei ole normaalia aikuisena saunoa keskenään.Tottakai isä ja äiti pienet lapset keskenään,mutta ei aikuisena jos eri sukupuolta.Se on mun mielipide.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vinkki: nimimerkkiin tuli kirjoitusvirhe, se kirjoitetaan "Peräkammarin poika",

        Mihin nimimerkkiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä,ei ole normaalia aikuisena saunoa keskenään.Tottakai isä ja äiti pienet lapset keskenään,mutta ei aikuisena jos eri sukupuolta.Se on mun mielipide.

        Tyhmä mielipide!
        Perinteisesti saunassa on suomessa aina oltu alasti. Isoissa taloissa ja kaupunkienkin yleisissä saunoissa tavallista oli sekasauna: Sauna vaan ei ole seksuaalinen paikka. Ihminen joka sen kokee seksuaalisena, ei ole perinteeseen kasvanut, eikä häntä sitten pitäisi saunaan päästääkään!

      • Anonyymi

        Oliko ne sun veljiä, kun tänne kirjoitat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei pyyhkeitä päällä, niin vähän luonnotonta saunoa yhdessä. Minusta olisi kiusallista olla alasti omien sisarusten edessä, jotka ovat vastakkaista sukupuolta. Vaikka Suomessa alastomuus on normaalimpaa, kuin ulkomailla, silti pitäisi muistaa, että voi aiheuttaa vastakkaisessa sukupolvessa seksuaalisten himojen heräämistä, oli sisko tai ei. Siksi itsensä tulisi peittää. Miksi paljastaisit häpysi?

        Normaalia on naisten sauna ja miesten sauna. Oma perhe keskenään. Teini-ikäiset lapset ei enää samaan saunaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pikkulapset ei väliä. Niillä ei vielä ole viettiä

        Täyinsin normaalia se on jos saunoo veljensä tai siskonsa kanssa. Epänormaalia on sun ajatus siitä että sisko ja veli alasti saunassa ollessaan voisivat saada seksuaalisia himoja toisistaan. Herranjumala mieti nyt vähän. Perhe on perhe ja nussikaverit on sit eri.
        Jos kysyttäisiin onko ok että aviomieheni menee saunaan alasti siskoni kanssa tai minä alasti mieheni veljen kanssa, niin silloin vastaus voisi olla tuo sinun sanomasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat istua joulupöydässäkin ilman vaatteita. Onhan se niin luonnollista.

        Muutamakin kankku tarjolla. 🐖🌲

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei pyyhkeitä päällä, niin vähän luonnotonta saunoa yhdessä. Minusta olisi kiusallista olla alasti omien sisarusten edessä, jotka ovat vastakkaista sukupuolta. Vaikka Suomessa alastomuus on normaalimpaa, kuin ulkomailla, silti pitäisi muistaa, että voi aiheuttaa vastakkaisessa sukupolvessa seksuaalisten himojen heräämistä, oli sisko tai ei. Siksi itsensä tulisi peittää. Miksi paljastaisit häpysi?

        Normaalia on naisten sauna ja miesten sauna. Oma perhe keskenään. Teini-ikäiset lapset ei enää samaan saunaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pikkulapset ei väliä. Niillä ei vielä ole viettiä

        "LUONNOTONTA"? AHAHAHAHA alastomuus on luonnotonta???! Voi jeesusnovellikokoelma sentään, ootte te todellisuudesta vieraantuneita. "Normaalia" ei ole se mihin itse on totuttu vaikka kaikki niin kuvitteleekin. Junttia on kuvitella olevansa normaaliuuden malliesimerkki jonka edessä muiden pitäisi kumartaa. Avatkaa silmänne, kaikki me ollaan erilaisia ja kukaan tai mikään ei ole normaalia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei pyyhkeitä päällä, niin vähän luonnotonta saunoa yhdessä. Minusta olisi kiusallista olla alasti omien sisarusten edessä, jotka ovat vastakkaista sukupuolta. Vaikka Suomessa alastomuus on normaalimpaa, kuin ulkomailla, silti pitäisi muistaa, että voi aiheuttaa vastakkaisessa sukupolvessa seksuaalisten himojen heräämistä, oli sisko tai ei. Siksi itsensä tulisi peittää. Miksi paljastaisit häpysi?

        Normaalia on naisten sauna ja miesten sauna. Oma perhe keskenään. Teini-ikäiset lapset ei enää samaan saunaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pikkulapset ei väliä. Niillä ei vielä ole viettiä

        "Normaalia on naisten sauna ja miesten sauna."

        Normaalia on saunoa sekasaunassa. Näin Saksassa.
        Poikkeuksia tästä normaalista on erillisvuoroja Esim Suttgartin lähiön yleisessä kylpylässä
        pelkästään naisille ma-to yksi kylpylän sanoista ja
        pelkästään miehille ke aamupäivä
        pe - la -su on tarjolla vain sekasaunomismahdollisuuksia eri saunoissa
        https://stuttgarterbaeder.de/solebadcannstatt#portlet_5d88ca786c396

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei pyyhkeitä päällä, niin vähän luonnotonta saunoa yhdessä. Minusta olisi kiusallista olla alasti omien sisarusten edessä, jotka ovat vastakkaista sukupuolta. Vaikka Suomessa alastomuus on normaalimpaa, kuin ulkomailla, silti pitäisi muistaa, että voi aiheuttaa vastakkaisessa sukupolvessa seksuaalisten himojen heräämistä, oli sisko tai ei. Siksi itsensä tulisi peittää. Miksi paljastaisit häpysi?

        Normaalia on naisten sauna ja miesten sauna. Oma perhe keskenään. Teini-ikäiset lapset ei enää samaan saunaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pikkulapset ei väliä. Niillä ei vielä ole viettiä

        Luonnottomampaa olisi himot sisaruksiaan kohtaan!
        Kropan seksualisointiahan vain edistää ajatusmalli, jossa alastomuus liittyy vain seksiin, tai emme osaisi käyttäytyä vieteistä huolimatta.
        Vain pornon kautta alastomuutta näkevät (nuoret) saavat aivan väärän käsityksen siitä mikä on luonnollista! Ja mitä siitä seuraa parien välillä?!
        Perheessämme on aina saunottu saunavuorolla vanhemmat ja (nyt jo aikuiset) lapset kaikki yhdessä alasti. Kyllä sairaampi mieli on jos omaa perhettään kohtaan jotain irstauksia saa aikaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainitsen sanan "alasti" niin monta kertaa, että taidat olla ammattiviuhahtaja.

        Meillä käydään koko suvun voimin yhdessä suihkussa joka päivä , välillä naapuritkin intoutuu mukaan

    • Anonyymi

      Meillä loppui perheessä yhdessä saunominen jo kun olin ala-asteella. Kaverini taas saunoo edelleen veljensäkin kanssa, mikä minusta taas tuntuisi aivan mahdottomalta ajatukselta enkä ikinä sitä haluaisi kokea. Eli varmastikin juuri se ratkaisee, mihin on tottunut ja kuinka perheessä on suhtauduttu alastomuuteen.

      • Anonyymi

        Meidän koululuokka oli retkellä ja saunoimme miesopen kanssa alasti kaikki. Kiersimme lumessa. Ja taas juoksu saunaan. Oli ikimuistoinen retki. On jo vuosia

      • Anonyymi

        Sama täällä. Ala-aste ikäisenä en enää käynyt saunassa veljen ja isäni ollessa vaan saunoimme aina äidin kanssa jälkeenpäin. En edes muista miten se sai alkunsa mutta se vain meni niin. Jotenkin se oli vain itsestään selvä asia.

        Kyllä se on normaalia saunoa ilman vaatteita...ei tarvii uimapukuja laittaa jos saunoo sisarusten kanssa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän koululuokka oli retkellä ja saunoimme miesopen kanssa alasti kaikki. Kiersimme lumessa. Ja taas juoksu saunaan. Oli ikimuistoinen retki. On jo vuosia

        Olitteko täysi-ikäisiä. Jos ette opettaja teki väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitteko täysi-ikäisiä. Jos ette opettaja teki väärin.

        Pitääkö sinun mielestäsi olla alaikäisten valvojankin olla alaikäinen, jotta lain mukaan kelpaisi, saunassa?
        Nykyaika on sairas, katso kulttuurimarxilaisuus tai kulttuurimarxismi.

        Esim. tämä filmi kertoo siitä ja vanhasta oikeasta marxilaisuudesta.

        https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän koululuokka oli retkellä ja saunoimme miesopen kanssa alasti kaikki. Kiersimme lumessa. Ja taas juoksu saunaan. Oli ikimuistoinen retki. On jo vuosia

        Meeki kaikki alastonna saunassaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö sinun mielestäsi olla alaikäisten valvojankin olla alaikäinen, jotta lain mukaan kelpaisi, saunassa?
        Nykyaika on sairas, katso kulttuurimarxilaisuus tai kulttuurimarxismi.

        Esim. tämä filmi kertoo siitä ja vanhasta oikeasta marxilaisuudesta.

        https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8

        Pitäisi. Aikuinen miesopettaja vain sai houkuteltua (noh, ei teinityttö paljoa suostuttelua tarvitse) tyttöoppilaansa riisuntumaan. Toivottavasti retki oli muutenkin antoisa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on normaalia saunoa ilman vaatteita...ei tarvii uimapukuja laittaa jos saunoo sisarusten kanssa..

        Ikivanhan suomalaisen saunakulttuurin mukaan kaikki saunovat yhdessä ja tietenkin alasti. Naapurit, kyläläiset, sukulaiset, ukot, akat ja lapset kaikki yhdessä.

        Tämäkin perinteinen osa suomalaista kulttuuria on pilattu jollakin amerikkalaisella tekopyhyydellä.

        Persut töihin ja palauttamaan suomalainen saunakulttuuri sille kuuluvaan arvoonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitteko täysi-ikäisiä. Jos ette opettaja teki väärin.

        Tätä logiikkaa en ymmärrä?? Miten olisi oikein saunoa 18v vaan ei 17v kanssa? Tai miksi ylipäänsä olisi väärin saunoa alasti kenenkään kanssa??

        Voihervassarit heti töihin ja maksamaan pikavipit ja tummelit........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikivanhan suomalaisen saunakulttuurin mukaan kaikki saunovat yhdessä ja tietenkin alasti. Naapurit, kyläläiset, sukulaiset, ukot, akat ja lapset kaikki yhdessä.

        Tämäkin perinteinen osa suomalaista kulttuuria on pilattu jollakin amerikkalaisella tekopyhyydellä.

        Persut töihin ja palauttamaan suomalainen saunakulttuuri sille kuuluvaan arvoonsa.

        Olen samoilla linjoilla. Amerikassa asustelin nuorena poikana ja siellä ovat kaikki täysin vieraantuneita omista kehoistaan ja vanhemmatkin miettivät voivatko kylvettää yli vauva-ikäistä lastaan (esim 3 vee) vai tekeekö se heistä pedofiilejä ja entäs jos naapurit saa tietää ja huhheijaa kuinka paljon mölyä kusivehkeistä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitteko täysi-ikäisiä. Jos ette opettaja teki väärin.

        Kyllä hullu saa olla, mutta ei tyhmä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitteko täysi-ikäisiä. Jos ette opettaja teki väärin.

        Kyllä hullu saa olla, mutta ei tyhmä........ tai kaikesta mielensäpahoittava .....tai suvaitsevainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samoilla linjoilla. Amerikassa asustelin nuorena poikana ja siellä ovat kaikki täysin vieraantuneita omista kehoistaan ja vanhemmatkin miettivät voivatko kylvettää yli vauva-ikäistä lastaan (esim 3 vee) vai tekeekö se heistä pedofiilejä ja entäs jos naapurit saa tietää ja huhheijaa kuinka paljon mölyä kusivehkeistä...

        Kusivehje-sanan käytöstä pitäisi saada elinkautinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä logiikkaa en ymmärrä?? Miten olisi oikein saunoa 18v vaan ei 17v kanssa? Tai miksi ylipäänsä olisi väärin saunoa alasti kenenkään kanssa??

        Niinpä. Kun ei ole mitenkään seksuaalista toimintaa tämä saunominen itsessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hullu saa olla, mutta ei tyhmä !

        Meijän opella alkoi sei sahtumaan katse kun kuusi 15v tuli saunaan. olihan niillä pyyhe, mutta halusivat vähän kiusoitella .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikivanhan suomalaisen saunakulttuurin mukaan kaikki saunovat yhdessä ja tietenkin alasti. Naapurit, kyläläiset, sukulaiset, ukot, akat ja lapset kaikki yhdessä.

        Tämäkin perinteinen osa suomalaista kulttuuria on pilattu jollakin amerikkalaisella tekopyhyydellä.

        Persut töihin ja palauttamaan suomalainen saunakulttuuri sille kuuluvaan arvoonsa.

        Soini istumaan lauteille leveään haara-asentoon ja kansa lehtiöt kädessä tekemään muistiinpanoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi. Aikuinen miesopettaja vain sai houkuteltua (noh, ei teinityttö paljoa suostuttelua tarvitse) tyttöoppilaansa riisuntumaan. Toivottavasti retki oli muutenkin antoisa...

        Kyllä alkoi opella sykkiä kun tuoretta lihaa heilui näkösillä.

        miten tarina jatkuu, sitä ei kerrota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kusivehje-sanan käytöstä pitäisi saada elinkautinen.

        miten maahanmuuttaja miesryhmä ja alaikäinen suomalainen lapsi, samaan saunaan?

    • Anonyymi

      Eihän sisarusten välisessä intiimissä kosketuksessa mitään outoa ole. Saunaan vaan toistensa selät pesten.

      • Anonyymi

        Hello :). Tuskinpa saunassa siskonsa tai veljensä selän pesua (sikäli kuin se ylipäätään lauteilla tehtäisiin) voi kutsua "intiimiksi kosketukseksi"...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hello :). Tuskinpa saunassa siskonsa tai veljensä selän pesua (sikäli kuin se ylipäätään lauteilla tehtäisiin) voi kutsua "intiimiksi kosketukseksi"...

        Riippuu mistä selkä alkaa ja päättyy.

      • Anonyymi

        No onpas outoa. Ei seksi ja sauna oo mulla kuulunut yhteen.

      • Anonyymi

        Mistä sä olet, 1500-luvulta?

      • Anonyymi

        Insesti varmaanki sana jota hait, äpärä on avioton lapsi vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onpas outoa. Ei seksi ja sauna oo mulla kuulunut yhteen.

        Ei yhtään outoa, koska kysymyksessä ei ole sisko vaan Sisko.

      • Anonyymi

        Äpäryys? Tarkoititko ehkä insesmiä?

        Ihan turhaan lisäsit "naispuoliset saunojat". Saman kohtelun ovat aina saaneet miespuolisetkin saunojat kanssasi.

      • Anonyymi

        Sä elät kivikaudella. Typerys. Taitaa vikaa iöytyä molemmista päistä. T.Mies 60v.Varkaudedta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hello :). Tuskinpa saunassa siskonsa tai veljensä selän pesua (sikäli kuin se ylipäätään lauteilla tehtäisiin) voi kutsua "intiimiksi kosketukseksi"...

        Miten sitten käytte uimahallien saunoissa,
        Siellä kaikki ovat saunassa vehkeet levällään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onpas outoa. Ei seksi ja sauna oo mulla kuulunut yhteen.

        Ei se alkuperäisessä suomalais (pakana) kulttuurissa olekaan seksin suorituspaikka. Suomessa saunahan on ollut pyhä, siellä synnytettiin ja kylvettiin, ei harrasteltu mitään irstailuja. Venäläisillä aina ollut aivan eri suhtautuminen saunaan, ja se on harmittavaa jos se tarttuu meihin suomalaisiinkin.

        Sitäpaitsi: kuuma sauna ei todellakaan ole mikään seksin harrastuspaikka. Jos pystyy harrastamaan, niin sitten ei ole tarpeeks löylyjä.

      • Anonyymi

        Nykyaikana on kaikki sallittua. Sisarukset voivat tehdä keskenään ja varsinkin kahdestaan mitä ikinä haluavat. Kaksi aikuista osaa itse päättää asioistaan.

        Siis Venäjällä varsinkaan ei naiset pääse samaan saunaa tai edes koko rakennukseen. Olet tainnut katsella sellaisia elokuvia mistä moinen mielikuva on syntyisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äpäryys? Tarkoititko ehkä insesmiä?

        Ihan turhaan lisäsit "naispuoliset saunojat". Saman kohtelun ovat aina saaneet miespuolisetkin saunojat kanssasi.

        Insesmiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu mistä selkä alkaa ja päättyy.

        Aivan, plus jos tunkee sormen sisarensa hanuriin, se on tosi paska homma!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyaikana on kaikki sallittua. Sisarukset voivat tehdä keskenään ja varsinkin kahdestaan mitä ikinä haluavat. Kaksi aikuista osaa itse päättää asioistaan.

        Miten menee, setämies

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Insesmiä!

        Se on insesti, ei insesmi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sitten käytte uimahallien saunoissa,
        Siellä kaikki ovat saunassa vehkeet levällään.

        Jassoo. En olekaan huomannut. No ehkä naiset

      • Anonyymi

        Sauna ei just ole sopiva paikka harrastaa seksiä.

      • Anonyymi

        No just näin joo :/ Mitä serkumpi sen herkimpiä :0

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sä olet, 1500-luvulta?

        kyllä ylläpito on poissa nykyajasta eikä ole nähnyt maailmaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on insesti, ei insesmi.

        No hei ihanko tosi

    • Anonyymi

      Sauna on luonnollinen paikka, siellä on synytettykkin joskus. Musta ei ole ongelmaa kun samaa perhettä on, samaa lihaa ja verta. Meidänkin perheessä saunottiin pitkään yhdessä ja alasti, vasta ylä asteella aloin käydä yksin kun äiskä ja iskä tuli pois. Tuossa ei ole mitää huolestuttavaa, jotkut ottaa rennosti elämän.

      • Anonyymi

        Sisarusten kanssa saunominen on yhtä normaalia "suomalaista kulttuuria" kuin saunassa synnyttäminen olisi tänä päivänä. YÖKS!!!

      • Anonyymi

        Hyvä

      • Anonyymi

        Joo. Meijän täti oli ihan paras. Otti kolme poikaa selänpesijäksi. Pojathan tuli..,ulos ennen tätiä. Hauska muisto.

    • Anonyymi

      Ei ole normaalia. 11-12-vuotiaasta ylöspäin on korrektia saunoa pojat ja miehet keskenään, samoin tytöt ja naiset. Täällä näkee usein juttuja siitä miten "meidän perhe saunoo kaikki yhdessä". Ne lienevät kuitenkin vain haaveita ja toiveajattelua. Korkeintaan joskus opiskelijapiireissä voidaan intoutua menemään sekasaunaan.

      • Anonyymi

        Alastomuudessa ei ole mitään outoa/paheksuttavaa, ihmiset on saatu vaan ymmärtää että alastomuus on kieroutunutta kun tietty ikä koittaa. Mikä on normaalia mikä ei, perheet erilaisia samoin kuin tavat. Kyllä siellä kotilauteilla voi olla yhdessä, siinä ei ole mitään pervoa.

      • Anonyymi

        Se että jokin ei ole sinulle normaalia, ei suinkaan tarkoita etteikö se muille olisi.

        On varsin tavanomaista että perhe saunoo keskenään aikuisellakin iällä alasti. Kaikki eivät moisesta piittaa, eikä tarvitsekaan. Mutta moni ei seksualisoi alastomuutta saunassa ja siksi perheen yhteiset saunahetket eivät tunnu heistä epänormaalilta.

        Suomalaisessa kulttuurissa saunassa ei ole mitään seksuaalista. Tätähän ei muissa kulttuureissa ymmärretä. BTW, Saksassa sekasauna on saunaklubeissa tapa...ilman seksuaalisuutta. Hassua, myönnän, että minulle Saksassa sekasaunaan meno oli outoa, mutta jeeskivaa, kun vain ajattelin, että kaskun täälläkin osataan :). Hollanissa olin (tietämättäni) sellaisessa miesten vuoron "sekasaunassa, jossa puolet olivat feminiinispuoleisia miehiä. Vaikkka jälkeen päin kuulin, ei se minussa aiheuttanut sävähdyksiä, koska istuin peppuni päällä :) :) .

      • Mielipiteensä kullakin :). Opiskelijasekasaunan ero perhesaunomiseen on se, että toisessa on seksuaalinen taustavärinä, kotona ei tippaakaan, tietenkään.

      • Anonyymi
        aajattelija kirjoitti:

        Mielipiteensä kullakin :). Opiskelijasekasaunan ero perhesaunomiseen on se, että toisessa on seksuaalinen taustavärinä, kotona ei tippaakaan, tietenkään.

        Opiskelijasaunassa ei olla selvin päin. Ja siinä iässä viimeistään tekee mieli kokeilla rohkeuttaan ja mennään siiderin voimalla kikattelemaan lauteille sekasaunaan. Eli ei siellä koskaan mitään tapahdu.

        Olisin jo aika kuollut, jos menisin siskojeni kanssa samaan saunaan, eikä mitään tulisi mieleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisessa kulttuurissa saunassa ei ole mitään seksuaalista. Tätähän ei muissa kulttuureissa ymmärretä. BTW, Saksassa sekasauna on saunaklubeissa tapa...ilman seksuaalisuutta. Hassua, myönnän, että minulle Saksassa sekasaunaan meno oli outoa, mutta jeeskivaa, kun vain ajattelin, että kaskun täälläkin osataan :). Hollanissa olin (tietämättäni) sellaisessa miesten vuoron "sekasaunassa, jossa puolet olivat feminiinispuoleisia miehiä. Vaikkka jälkeen päin kuulin, ei se minussa aiheuttanut sävähdyksiä, koska istuin peppuni päällä :) :) .

        Suomalaisessa saunassa on 90 astetta, ja se auttaa. Voi olla miestenkin kesken ihotuntumassa. Ja jos vielä vaivaannuttaa, niin lisää löylyä.

        Mutta myös arabialainen höyrysauna on sukupuolijaettu. S on enemmän niin, että ne maat, missä ei ole mitään saunaperinnettä sotkevat miten sattuu. Esim. Saksa ja Hollanti, joissa yleiset saunat ovat sukupuolivähemmistöjen oma juttu.

        Ai Suomalaisessa saunakulttuurissa ei ole mitään seksuaalista. Hmm..luepas täällä juttuja jossa kirjoitetaan miten siskon kanssa (fantasioita mutta kuitenkin) sekstaillaan, saatika äitikin vielä kertomuksissa mukana. Muissa jutuissa sitten kysellään miten suhtautua kun sisko on niin seksikäs saunassa jne. Eiköhän tämä asia puhu jo puolestaan aikas paljon.

        Minusta sekin, että katsoo naiseksi kasvavan siskonsa muotoja ehkä tahtomattaankin, ei kuulu Suomalaiseen saunakulttuuriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alastomuudessa ei ole mitään outoa/paheksuttavaa, ihmiset on saatu vaan ymmärtää että alastomuus on kieroutunutta kun tietty ikä koittaa. Mikä on normaalia mikä ei, perheet erilaisia samoin kuin tavat. Kyllä siellä kotilauteilla voi olla yhdessä, siinä ei ole mitään pervoa.

        Olimme viime kesänä sukulaisteni mökillä. Siellä on iso rantasauna, siellä me kaikki mentiin ja tultiin saunaan ja uimaan edes takas, nuoriso tietysti kävi uimassa aikuisia enempi, mutta kukaan ei uimapukuja halunnut ilmeisesti käyttää eikä siinä mitään ihmeellistä ollut . Meitä oli aikuisia ikähaarukka miehet&naiset 29- 70vuotta ja nuoriso pojat&tytöt 7- 16vuotta . Mutta jokaiset tavallaan , en myöskään olisi siitä huonoa tykännyt jos olisi sanottu että käytetään uimapukua/ saunotaan jokaiset vuorollaan

      • Anonyymi

        Ajatusmaailmasi on aika kapea.

        Olen 17-v. tyttö ja velipoika on 16 ja saunomme yhdessä vanhempien kanssa. Kerrostalon saunavuoro ei ole ihan niin pitkä että naiset ja miehet voisivat saunoa erikseen. Meillä on totuttu tähän eikä se häiritse ketään.

      • Anonyymi

        Noin ajattelee ahdasmieliset. Meillä on toki pienen saunan takia jaettu saunojat kahteen vuoroon, ensiksi yleensä menee vanhemmat tyttäret, 15 ja17v, ja seuraavassa kuormassa loput, eli isä, äiti, 14v poika ja 8v tytär. Eli ei ainakaan vielä ole mitään ”sukupuolittunutta” saunontaa meillä.

      • Anonyymi

        Älä höpötä!

        BB alkoi suomessa muistaakseni 2005. Silloin kaikki asukkaat menivät saunaan alasti ja se oli täysin päivänselvää että saunaan mennään alasti.

        Vuosi sen jälkeen yksi asukkaista vetikin päälleen bikinit, ja kaikki muut asukkaat ihmettelivät ja vähän varovasti sanoivat että saunaan mennään alasti.

        Sitten seuraavat asukkaat alkoivat pikkuhiljaa ymmärtämään somen mahdin, ja asukkailla alkoi olla yhä enemmän vaatteita päällä kun he menivät saunaan ja nelosen BB versiossa, kaikilla on ollut jonkinlainen asu päällä.

        Vielä 90 luvulla oli täysin normaalia että lapset olivat esimerkiksi rannalla täysin ilkosillaan. Jos silloin joku olisi tytölle pukenut "rintaliivit", olisi sitä katsottu todella kieroon ja kärrätty hoitoon. Mutta nyt uimarannoilla pikkutytöillä joilla ei mikään tule kasvamaan vielä kymmeneen vuoteen nähdään "rintaliivejä" mikä on omaan silmään mielisairasta lasten seksualisointia!

        Meillä on aina käyty sekasaunassa alastomana. Aina. Tutut, tuntemattomat, kaverit, ystävät jne. Jos on joku ulkomaalainen vieras saunomassa, hänelle sallimme sen että hän peittää paikkansa niin halutessaan, mutta kyllä suomalaista katsotaa kieroon jos hän tulee saunaan jotain päällään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Suomalaisessa saunakulttuurissa ei ole mitään seksuaalista. Hmm..luepas täällä juttuja jossa kirjoitetaan miten siskon kanssa (fantasioita mutta kuitenkin) sekstaillaan, saatika äitikin vielä kertomuksissa mukana. Muissa jutuissa sitten kysellään miten suhtautua kun sisko on niin seksikäs saunassa jne. Eiköhän tämä asia puhu jo puolestaan aikas paljon.

        Sauna ei ole pyhä.Sauna on koko elämä ja tärkein rentoitumisen paikka niille jotka sitä osaavat arvostaa!Eli pidetään se kukin kykyjemme mukaan sellaisenaan. Mikäli joku outolintu siskoaan,tai veljeään haluaa,niin sen voi varmaan muuallalin toimittaa.T.M.60 varkaus.

      • Anonyymi

        Opettele oikeinkirjoitus!Typeryyttä keskuudestamme näköjään löytýy,mutta pitääkö se kaikille näyttää?T.M.60.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä höpötä!

        BB alkoi suomessa muistaakseni 2005. Silloin kaikki asukkaat menivät saunaan alasti ja se oli täysin päivänselvää että saunaan mennään alasti.

        Vuosi sen jälkeen yksi asukkaista vetikin päälleen bikinit, ja kaikki muut asukkaat ihmettelivät ja vähän varovasti sanoivat että saunaan mennään alasti.

        Sitten seuraavat asukkaat alkoivat pikkuhiljaa ymmärtämään somen mahdin, ja asukkailla alkoi olla yhä enemmän vaatteita päällä kun he menivät saunaan ja nelosen BB versiossa, kaikilla on ollut jonkinlainen asu päällä.

        Vielä 90 luvulla oli täysin normaalia että lapset olivat esimerkiksi rannalla täysin ilkosillaan. Jos silloin joku olisi tytölle pukenut "rintaliivit", olisi sitä katsottu todella kieroon ja kärrätty hoitoon. Mutta nyt uimarannoilla pikkutytöillä joilla ei mikään tule kasvamaan vielä kymmeneen vuoteen nähdään "rintaliivejä" mikä on omaan silmään mielisairasta lasten seksualisointia!

        Meillä on aina käyty sekasaunassa alastomana. Aina. Tutut, tuntemattomat, kaverit, ystävät jne. Jos on joku ulkomaalainen vieras saunomassa, hänelle sallimme sen että hän peittää paikkansa niin halutessaan, mutta kyllä suomalaista katsotaa kieroon jos hän tulee saunaan jotain päällään.

        Voi olla että pienimunainen haluaa peitellä pikku-jprmaansa.

        Naisilla ei taas ole mitäämn peiteltävää tuolla alueella. Ei etenkään, jos sattuisi olemaan aivan hirveä puska edessä.

      • Anonyymi

        jep noin se menee. Tietysti uikkarit päällä voi "sekasaunoa" esim kesällä uimajutuissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatusmaailmasi on aika kapea.

        Olen 17-v. tyttö ja velipoika on 16 ja saunomme yhdessä vanhempien kanssa. Kerrostalon saunavuoro ei ole ihan niin pitkä että naiset ja miehet voisivat saunoa erikseen. Meillä on totuttu tähän eikä se häiritse ketään.

        No joo,kerrostalon saunav on lyhyt.Mutta,eikö kukaan huomaa sitä näkökantaa,että tytöt alkavat luonnostaan häveliäiksi tietyssä iässä.Sillon on mukavampi saunoa äidin kanssa.

        -Ei aimmin juurikaan ollut pedofiliaa! Nyt ne tiirailee netissä kun alaikäiset tyhmyyksissään laittaa sinne kuviaan ja tietty sitten rannallakin.-Jos ovat siitä lajista ,että ne namuilla ja päihteillä ne sitten houkuttelevat autoon t. asuntoon.Ei sellaista ollut ennen!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta sekin, että katsoo naiseksi kasvavan siskonsa muotoja ehkä tahtomattaankin, ei kuulu Suomalaiseen saunakulttuuriin.

        Ei niin, se on ihan biologiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo,kerrostalon saunav on lyhyt.Mutta,eikö kukaan huomaa sitä näkökantaa,että tytöt alkavat luonnostaan häveliäiksi tietyssä iässä.Sillon on mukavampi saunoa äidin kanssa.

        Nykyään on jälkiehkäisy ja vapaa abortti, joten ei ole syytä olla häveliäs enää. Saat päästää rojut sisään aina kun siltä tuntuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo,kerrostalon saunav on lyhyt.Mutta,eikö kukaan huomaa sitä näkökantaa,että tytöt alkavat luonnostaan häveliäiksi tietyssä iässä.Sillon on mukavampi saunoa äidin kanssa.

        Jos oma kroppa hävettää, niin voi käydä saunassa itsekseen. Saa sen saunan varmasti jokainen kykenevä yksinään laittaa päälle ilman koko perheen osallistumista tapahtumaan.

      • Anonyymi

        "ylöspäin on korrektia saunoa pojat ja miehet keskenään, samoin tytöt ja naiset"
        Mites homo ja lesbo asiat. Pitäisi huomioide ne myös.

      • Anonyymi

        Niin sähän tiedät kun kävit kristillisen kansanopiston

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele oikeinkirjoitus!Typeryyttä keskuudestamme näköjään löytýy,mutta pitääkö se kaikille näyttää?T.M.60.

        Päätit sitten skipata välit (sanojen välissä) pilkun ja kysymysmerkin jälkeen ja kehottaa muita oikeinkirjoitukseen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatusmaailmasi on aika kapea.

        Olen 17-v. tyttö ja velipoika on 16 ja saunomme yhdessä vanhempien kanssa. Kerrostalon saunavuoro ei ole ihan niin pitkä että naiset ja miehet voisivat saunoa erikseen. Meillä on totuttu tähän eikä se häiritse ketään.

        Itselläsi on ajatusmaailma aika sairas.Ei ihme että kaikenmaailman hirveyksiä tapahtuu kun kaikki pitää vaan hyväksyä tai muuten on ihan kalkkis.Joka asiassa mennään ihan metsään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla että pienimunainen haluaa peitellä pikku-jprmaansa.

        Naisilla ei taas ole mitäämn peiteltävää tuolla alueella. Ei etenkään, jos sattuisi olemaan aivan hirveä puska edessä.

        Puska on kaunis. Saunan ikkunasta näkyy puska.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ylöspäin on korrektia saunoa pojat ja miehet keskenään, samoin tytöt ja naiset"
        Mites homo ja lesbo asiat. Pitäisi huomioide ne myös.

        No jos homo ja lesbo menee saunaan ja nauttii löylyistä niin kait se on ok

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä höpötä!

        BB alkoi suomessa muistaakseni 2005. Silloin kaikki asukkaat menivät saunaan alasti ja se oli täysin päivänselvää että saunaan mennään alasti.

        Vuosi sen jälkeen yksi asukkaista vetikin päälleen bikinit, ja kaikki muut asukkaat ihmettelivät ja vähän varovasti sanoivat että saunaan mennään alasti.

        Sitten seuraavat asukkaat alkoivat pikkuhiljaa ymmärtämään somen mahdin, ja asukkailla alkoi olla yhä enemmän vaatteita päällä kun he menivät saunaan ja nelosen BB versiossa, kaikilla on ollut jonkinlainen asu päällä.

        Vielä 90 luvulla oli täysin normaalia että lapset olivat esimerkiksi rannalla täysin ilkosillaan. Jos silloin joku olisi tytölle pukenut "rintaliivit", olisi sitä katsottu todella kieroon ja kärrätty hoitoon. Mutta nyt uimarannoilla pikkutytöillä joilla ei mikään tule kasvamaan vielä kymmeneen vuoteen nähdään "rintaliivejä" mikä on omaan silmään mielisairasta lasten seksualisointia!

        Meillä on aina käyty sekasaunassa alastomana. Aina. Tutut, tuntemattomat, kaverit, ystävät jne. Jos on joku ulkomaalainen vieras saunomassa, hänelle sallimme sen että hän peittää paikkansa niin halutessaan, mutta kyllä suomalaista katsotaa kieroon jos hän tulee saunaan jotain päällään.

        Miten ne sinun "rintaliivisi" muka voivat olla lasten seksualisointia? Minusta se on lasten hyväksikäyttöä jos tyttölasta ei käsketä peittämään rintojaan. Minusta se olisi ainakin hirveää kuulla nyt aikuisiällä että kaikki olisivat nähneet rintani jos olisimme käyneet rannalla eikä minulle olisi laitettu päälle kunnollista uima-asua. Eipä rintojaan tarvisi enää aikuisiällä piilottaa jos kaikki olisivat ne jo aikoinaan nähneet. Sinun kasvatustavallasi lapsista varmaan kasvaisi aikuisuudessa huoria jos heidät totuttaa kuljeskelemaan alasti. Hirveää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätit sitten skipata välit (sanojen välissä) pilkun ja kysymysmerkin jälkeen ja kehottaa muita oikeinkirjoitukseen ?

        "Päätit sitten skipata välit (sanojen välissä) pilkun ja kysymysmerkin jälkeen ja kehottaa muita oikeinkirjoitukseen ?"

        Sulla tulee virheitä koko ajan sen verran ettei tosta saa selvää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne sinun "rintaliivisi" muka voivat olla lasten seksualisointia? Minusta se on lasten hyväksikäyttöä jos tyttölasta ei käsketä peittämään rintojaan. Minusta se olisi ainakin hirveää kuulla nyt aikuisiällä että kaikki olisivat nähneet rintani jos olisimme käyneet rannalla eikä minulle olisi laitettu päälle kunnollista uima-asua. Eipä rintojaan tarvisi enää aikuisiällä piilottaa jos kaikki olisivat ne jo aikoinaan nähneet. Sinun kasvatustavallasi lapsista varmaan kasvaisi aikuisuudessa huoria jos heidät totuttaa kuljeskelemaan alasti. Hirveää.

        Olet kyllä jotenkin kieroon kasvanut, jos kolmivuotiaalle laitat bikinien yläosan päälle uimarannalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne sinun "rintaliivisi" muka voivat olla lasten seksualisointia? Minusta se on lasten hyväksikäyttöä jos tyttölasta ei käsketä peittämään rintojaan. Minusta se olisi ainakin hirveää kuulla nyt aikuisiällä että kaikki olisivat nähneet rintani jos olisimme käyneet rannalla eikä minulle olisi laitettu päälle kunnollista uima-asua. Eipä rintojaan tarvisi enää aikuisiällä piilottaa jos kaikki olisivat ne jo aikoinaan nähneet. Sinun kasvatustavallasi lapsista varmaan kasvaisi aikuisuudessa huoria jos heidät totuttaa kuljeskelemaan alasti. Hirveää.

        Ainoa joka täällä on hirveä, olet sinä - Hirveä ja tyhmä. Onko sinun mielestä äitisi huora kun on aivan sataprosenttisen varmasti ollut lapsena alaston rannalla? Ja mitä näkemistä on lapsen "rinnoissa"? Eihän lapsella edes ole mitään! Sinä olet sairas ihminen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisessa saunassa on 90 astetta, ja se auttaa. Voi olla miestenkin kesken ihotuntumassa. Ja jos vielä vaivaannuttaa, niin lisää löylyä.

        Mutta myös arabialainen höyrysauna on sukupuolijaettu. S on enemmän niin, että ne maat, missä ei ole mitään saunaperinnettä sotkevat miten sattuu. Esim. Saksa ja Hollanti, joissa yleiset saunat ovat sukupuolivähemmistöjen oma juttu.

        "Saksa ja Hollanti, joissa yleiset saunat ovat sukupuolivähemmistöjen oma juttu"

        Saksassa yleisiä saunoja on kaupungeilla. Ne on tarkoitettu ihan tavallisille kansalaisille.
        Hotelleissa on saunat
        Kaikissa niissä on sekasaunominen normaali käytäntö.
        Esim tässä Stuttgartin erään uimahallin saunaosastolla, jossa on kolme saunaa.
        Kaikki ovat pelkästään sekasaunoja.
        https://stuttgarterbaeder.de/hbzuffenhausen
        Textilfrei tarkoittaa ilman uimapukua (linkin sivun alalaidassa)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos oma kroppa hävettää, niin voi käydä saunassa itsekseen. Saa sen saunan varmasti jokainen kykenevä yksinään laittaa päälle ilman koko perheen osallistumista tapahtumaan.

        "Jos oma kroppa hävettää, niin voi käydä saunassa itsekseen. "

        Tuohon tautiin on erinomainen hoitokeino.
        Kolme kertaa saunamista sekasaunassa.
        Eiköhän tauti ala hellittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne sinun "rintaliivisi" muka voivat olla lasten seksualisointia? Minusta se on lasten hyväksikäyttöä jos tyttölasta ei käsketä peittämään rintojaan. Minusta se olisi ainakin hirveää kuulla nyt aikuisiällä että kaikki olisivat nähneet rintani jos olisimme käyneet rannalla eikä minulle olisi laitettu päälle kunnollista uima-asua. Eipä rintojaan tarvisi enää aikuisiällä piilottaa jos kaikki olisivat ne jo aikoinaan nähneet. Sinun kasvatustavallasi lapsista varmaan kasvaisi aikuisuudessa huoria jos heidät totuttaa kuljeskelemaan alasti. Hirveää.

        "Miten ne sinun "rintaliivisi" muka voivat olla lasten seksualisointia? Minusta se on lasten hyväksikäyttöä jos tyttölasta ei käsketä peittämään rintojaan. "

        Alle 10 vuotiaista lapsista ei rannalla erota sukupuolta, jos käyttävät vain uima-asun alaosaa.
        VArsinkin on housujen väri ja tukkakin ovat sekalaista tyyliä.
        Pitkätukkapoikiakin löytyy.
        Laittamalla pienille tytöille yläosa, nimenomaan korostetaan sukupuolta eli seksualisoidaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne sinun "rintaliivisi" muka voivat olla lasten seksualisointia? Minusta se on lasten hyväksikäyttöä jos tyttölasta ei käsketä peittämään rintojaan. Minusta se olisi ainakin hirveää kuulla nyt aikuisiällä että kaikki olisivat nähneet rintani jos olisimme käyneet rannalla eikä minulle olisi laitettu päälle kunnollista uima-asua. Eipä rintojaan tarvisi enää aikuisiällä piilottaa jos kaikki olisivat ne jo aikoinaan nähneet. Sinun kasvatustavallasi lapsista varmaan kasvaisi aikuisuudessa huoria jos heidät totuttaa kuljeskelemaan alasti. Hirveää.

        "Sinun kasvatustavallasi lapsista varmaan kasvaisi aikuisuudessa huoria jos heidät totuttaa kuljeskelemaan alasti"

        Saksan kylpyläreissuilla on ollut mukavaa seurata, kun isovanhemmat, vanhemmat ja lastenlapset saunavat kaikki rauhassa yhdessä viettäen leppoisaa aikaa yhdessä.

        https://stuttgarterbaeder.de/leuze

    • Anonyymi

      tuskin sisko ehkä entinen heila tai salarakas

      • Anonyymi

        Olet vain kade?

    • Anonyymi

      Joillakin seuduilla taitaa olla ihan tapana saunoa ja nukkuakin lähisukulaisten kesken, mitä serkumpi sen herkumpi.

      • Anonyymi

        Eläpä ala syyttelemään pohjoispohjanmaalaisia. Me ei aleta nuihin hommiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläpä ala syyttelemään pohjoispohjanmaalaisia. Me ei aleta nuihin hommiin.

        Niin, muihin kuin pedofiliaan

    • Anonyymi

      Opiskeluaikoina tuli melkeinpä tavaksi saunoa sekaisin – alasti, totta kai! Minusta se oli vapauttavaa yhteisöllisyyttä enkä kokenut sitä miksikään seksuaaliseksi käyttäytymiseksi. Oltiin pelkkiä saunakavereita ilman sukupuoli-identiteettiä.

      Tyttöystäväni – sittemmin vaimoni ja lasteni äiti – saunoi tuolloin ja on saunonut sittemminkin satunnaisesti luontevasti myös omien veljiensä kanssa. Näiden vaimot ovat joskus olleet mukana, joskus eivät. Useimmiten olen ollut itse mukana enkä ole pannut mitenkään pahakseni, vaikka en olisikaan ollut.

      Onpa noita spontaaneja yhteissaunoja tullut järkätyksi myöhempinäkin vuosikymmeninä, kun mökkiseurue tai harrastusporukka on sattunut olemaan samanmielistä. Ketään ei ole tarvinnut raahata nakulöylyihin vastoin tahtoaan. En ole myöskään pahoittanut mieltäni, jos vaimoni on joissakin työ- tai harrastusyhteisöjensä geimeissä osallistunut yhteíssaunomisiin ilman läsnäoloani.

      Saunomisessa on oleellista saunominen ja siitä nauttiminen, ei sukupuoli.

      • Anonyymi

        Erikoista jos lähisukulaisista ajatellaan niin seksuaalisesti ettei voi mennä edes saunaan. Mitähän ollenkaan tapahtuisi jos tällaiset yksilöt laitettaisiin väkisin saunaan?
        Vihdoinkin vuosien himot ja patoutumat pääsisi purkautumaan.
        Toisille alastomuus ja seksuaalisuus on täysin luonnollista. Toisille sitten taas ei.

    • Anonyymi

      Mielstäni on. Tottakai perheen tavoista on kiinni. En näe siinä mitään väärää, että saunoo aikuisten sisarustensa kanssa.

      • Anonyymi

        Ai oman siskon kanssa paneminen on sinusta normaalia? Toivoittavasti sinulla ei ole lapsia nänen kanssaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai oman siskon kanssa paneminen on sinusta normaalia? Toivoittavasti sinulla ei ole lapsia nänen kanssaan.

        Jaa sinusta saunominen on panemista? :D Onkos sulla sit myös lapsia jokaisesta saunakerrasta? :D

    • Anonyymi

      Kyllä on normaalia. Paneminen siskon kanssa ei ole.

      • Anonyymi

        Onhan

      • Anonyymi

        Niin on, serkkuakin oon pannu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on, serkkuakin oon pannu

        Oksettavaa.taidat olla peräkammarin poika,joka ei seuraa saa.läski,lyhyt ja kalju kaiken kruunaa kierot siansilmät.

    • Anonyymi

      Ollaan koko aikuisikämme menty yhdessä joulusaunaan veljeni kanssa. Äiti ei enää sydänsairauden vuoksi tule.

    • Anonyymi

      Epänormaalia

      • Anonyymi

        Kyllä on ollut vaivaantuneita hetkiä ulkomailta tultua käymään Suomessa, kun on jo melko isot lapset uineet alasti ja saunaankin pyydelty. Olen kohteliaasti kieltäytynyt.

    • Anonyymi

      Hiukan oudolta kyllä tuntuu. Varmaan riippuu ihmisistä. Itse en saunoisi noin.

    • Anonyymi

      En itse menisi veljeni kanssa saunaan. 🧝‍♀️☃️🙄

      • Anonyymi

        En minäkään..Murrosiän korvilla saunominen muuttuu isät ja pojat,äiti ja tyttäret tapahtumaksi..näin minun nuoruudessani..edelleenkin..Sekasaunat/lenkkisaunat ,uimapuvuissa ..

    • Anonyymi

      Pari viikkoa sittenhän suomalainen saunakulttuuri valittiin UNESCO:n maailmanperintölistalle, joten ihan normaalia hommaa. En yhtään tykkkää tästä uudesta tekosiveydestä jota meille koitetaan ulkomailta tuoda. Konservatiisuus ja uima-asut saunassa suoraan sanoen ärsyttävät.

      • Anonyymi

        Persut ovat tuoneet uudelleen esiin nämä tavallisten ihmisten vainot raamattuun vedoten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat tuoneet uudelleen esiin nämä tavallisten ihmisten vainot raamattuun vedoten.

        Kyllä nää arvot tulee englanninkielisestä somesta joissa kummastellaan saunaa ja turisteista/ulkomaalaisista jotka eivät osaa luonnollisesti suomalaisissa saunoissa käyttäytyä ja jotkut tyhmät (nuoret) suomalaiset ottavat niistä oppia kun kuvittelevat sen olevan coolia.

        Venäläiset, baltit, saksalaiset ja tietty suomalaiset yleensä saunan ja siihen liittyvän alastomuuden kanssa aika jees, muille se sitten aiheuttaa joskus pientä kammoa ja kauhistelua. Toki tästä sitten yksilökohtaisia poikkeuksia mutta noin yleensä ainakin omalla kokemuksella näin.

        Ei taida saunominen olla pienimunaisen hommaa.
        Ehkä yksinään on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat tuoneet uudelleen esiin nämä tavallisten ihmisten vainot raamattuun vedoten.

        "Persut ovat tuoneet uudelleen esiin nämä tavallisten ihmisten vainot raamattuun vedoten"

        Turha vedota Raamattuun.
        Siellä ei puhuta saunomisesta sanakaan.
        Vaikka roomalaisilla oli saunoja kylpylöissään.

        Spartalaisissa kouluissa tytöt ja pojat urheilivat sekaisin ja alasti monta tuntia päivittäin.
        Antiikin olympialaisissa urheiltiin alasti 1000 vuotta.

    • Anonyymi

      juuu hei sen aina siskon asentteesta kiinni ja hänen kommentinsa että saunassa voisi käydä eri aikaan ,jos ei nähnyt pitkään aikaan,

    • Anonyymi

      on

    • Anonyymi

      Sairasta tuollainen "Maa on syntinen laulu" insesti! Useimmissa maissa se onkin lailla kielletty. En ymmärrä miksei meillä.

      • Anonyymi

        Muistaakseni tuossa "Maa on syntinen laulu" teoksessa, ei kirjassa eikä elokuvassa harjoitettu insestiä?

    • Anonyymi

      On se aivan OK.

    • Anonyymi

      Eiköhän se oo sun ongelma, jos päätät seksualisoida noinkin normaalin asian. Jokainen menkööt tai olkoot menemättä sekasaunaan, mut kukaan ei voi päättää ettei se ole "normaalia". Alastonta vartaloa ei tarvitse aina nähdä jonain seksuaalisuuden toteuttamisen objektina.

    • Anonyymi

      Turha tekopyhyys, sivellisyys ja paheksunta pois, jos perheessä halutaan saunoo yhdessä siitä vaan se ei ole keneltäkään muulta pois. Sitä paitsi, kaikki sieltä naisen alapäästä maailmaan tullaan lopulta niin miehet kuin naiset. Siellä mun ja vaimon kanssa tuo jälkikasvummekin saunoi pitkään eikä ole kellään mitään traumoja. Jos joku ajattelee saunaa seksi paikkana niin ihme, kunnon löylyt ja pesu ja olo kuin uudesti syntynyt.

    • Anonyymi

      Aivan normaalia. Mun mielestä on vähän liikaa tehdä saunomisesta seksuaalista. Varsinkaan, kun kyse on sisaruksista/saman perheen jäsenistä. Ihan sama, minkä ikäisiä. Saattaa olla itsellä piilotettuja fantasioita sukulaisistaan, jos ihan oikeasti kokee sen olevan yhtään seksuaalista tai jotenkin väärin.

      • Anonyymi

        Tuo ei ollut asiallisesti sanottu. Meillä kotonani kaikki käytiin aina eri aikaan saunassa. Seksuaalisuudesta en edes puhunut mitään. Tarkoitin enemmän sitä, kuinka yleistä tuo on, koska itsellä tosiaan ei kokemusta samaan aikaan saunomisesta.

        Ollaanko sitä lesta-alueelta kotoisin, kun on noin tiukat normit ?

    • Anonyymi

      On ihan ok
      Ra

    • Anonyymi

      Voi että, aikuiset ihmiset! Mitä ihmeettä haluatte nähdä saunassa? Jokaisella on niitä sukuelimiä. Jos niin sinua vaivaa, laita vaikkapa bikinit päälle.

      • Anonyymi

        Mitä minä bikineillä kotonani. Ei mua sinne saunaan pyydetty.

      • Anonyymi

        Onko kellään pientä kikkiä?

    • Anonyymi

      Jos ne vaan esittää siskoa ja veljeä. Oikeasti ovat rakastavaisia/salasuhteessa keskenään.

    • Anonyymi

      Menkää kolmisteen jos häiritsee.

      • Anonyymi

        Joo! Niin pääset lespoilemaan sen siscon kanssa saunamakkaralla sitähän sä haluat ja sitten samalla miehesi änkee pientä elintään takaluukkuusi. Sauna tottavie rentouttaa perheenkesken.

    • Anonyymi

      Ei ole ok, ei ole tervettä.

      • Anonyymi

        Terve jaloista, terve päästä. Se on Heikki moi!
        Saunassa räplään aina sisarteni jalkavälejä. Se on kivaa:)

    • Anonyymi

      Tätä nykyä saunat on niin pieniä että mahtuu vain yksi 90 kg henkilö lauteelle joten käydään yksitellen kaikki mutta perätysten
      Sitten saunatakit päällä katsotaan telkkua että kuivuisi.

      • Anonyymi

        Normaali ihminen ei paina 90kg

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaali ihminen ei paina 90kg

        Yhyy en olekaan normaali poika 40vee. Ihme asenne. Painan tasan 90kiloa. Haukutko kaikkia jotka painaa 90kilogrammaa epänormaaleiksi?

    • Anonyymi

      50-60 luvulla perh eet saunoi yhdessä,savusaunassa,muistan ku isä pienenpiä kantoi saunasta pois,eikä sitä ihmeenä pidetty.Perheissä oli lapsia paljon.Kuinka nyt luonnistuisi???Nyt ku on kerrostalot ja joissa ei omaa saunaa vaan,saunavuorot,lyhyeksi käy aunassakylpy aika..Käydäänhän sitä turkkilaisessa saunassa naiset/miehet yhtäaikaa..Tiedä sitt^*,HYVIÄ LÖYLYJÄ..EEVA/AATAMI..

    • Anonyymi

      Niin kuin jo mainittiin perä jälkeenkin voi mennä saunaan. Niin minä tekisin veljeni kanssa. Oudointa tosiaan on se, että tyttöystävää ei ilmeisesti pyydetty mukaan. Vähän on hämäräperäistä sen vuoksi. Siksi tunkisin väkisin mukaan sinne saunomaan, niin eiköhän asia sillä selviäisi.

      • Anonyymi

        Olen ollut kylpylän yhteissaunassa,höyrysaunassa,jossa mies lähestyi naista ja penis sojotti pystyssä,niin että kyllä sitä alastomuutta jotkut käyttävät hyväkseen ja huhuja liittyi nimenomaan höyrysaunan tiimoilta,että olisi yleistäkin..jotkut menevät höyrysaunaan nimenomaan rakastelemaan..

        Kyllähän se sojotti kun anoppi estelyistäni huolimatta tarttui siihen. Siirtyessämme sivummalle huomasin sinullakin sojoituksen ja tunnuit kovasti nauttivan katselemisestamme

      • Anonyymi

        Perä perää mennään ja tungen väkisin heti ylälauteilla. Sitten käsi kädessä ollaan löylyn hämärässä. Ei tyttöystävää tarvita ollenkaan siellä.

    • Anonyymi

      Saunomaan kanssaan.... tarkoittaako että ollaan saunassa yhdessä vai että saunotaan ja vietetään aikaa, jutellaan siinä lomassa kuulumiset. En ole tullut ajatelluksikaan että kun kutsumme tuttava parin kanssamme saunomaan niin kaikkien pitäisi mennä sinne samaan aikaan.

      • Anonyymi

        Yhdessä samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Täällä arvuutellaan sisarusten kanssa saunomisen sopivuutta, pistän paremmaksi;
      Minua ei isäni toimesta kutsuta edes samaan aikaan mökille sisarpuolieni kanssa, enkä edes tunne heitä kuin ulkonäöltä ja nimeltä, eikä siskoni ole koskaan ottanut mitään yhteyttä, enkä edes tiedä missä he asuvat Luoja ties mitä pajunköyttä isäni heille syöttänyt.

      Niin että jos täällä on joitain onnekkaita, jotka edes saavat tavata sisaruksiaan joskus jossain, olkaa iloisia siitä. Jos jollain on jotain fobiaa tai fantasiaa heidän kanssa saunomiseen, kuulostaa vähintäänkin jännittävälle lisälle ;)

      Ps. Narsistin pojalla kokemukset on just näin outoja, ei mitään uutta auringon alla...

    • Anonyymi

      aika normaalia

    • Anonyymi

      Suomi,sauna,sisu,siinä Suomen suosituimmat aiheet.Mielenkiintoista että täältä puuttuu huonot saunakokemukset tyystin.On se vaan niin mieluinen paikka tuo sauna meille,lieneekö lähes paratiisi.

    • Anonyymi

      No, voi hyvää päivää... Ne saunoo, joille sopii ja muut kieltäytyy.

      • Anonyymi

        Ompa täällä niin suvaitsevaisia sakkia että...en usko kenenkään luonnollista tarinaa.EI NORMAALIA alasti saunoa lähisukulaisten kanssa,sairasta.

    • Anonyymi

      Meillä naapurissa sisarukset kävi yhdessä saunassa yli nelikymppisinä yhdessä. Välillä heillä oli lammaskin mukana saunassa. Kun tämä naisihminen kuoli on mies käynyt aina kahdestaan lampaan kanssa. Kaikki naapurit tuon tietää mutta eipä toisten saunomiset muille kuulu. Kukin tyylillään.

    • Anonyymi

      Itse saunoin jouluna isän, isän vaimon, 2 veljen ja veljeni vaimon kanssa. Veljen eukko oli uikkareissa, loput alasti. Ex-vaimoni perheessä taas miehet ja naiset saunoivat erikseen.
      Vaimon nuoremmat veljet tulivat, itseni ja appeni kanssa saunaan uikkareissa, vaikka saunottiin kerrostaloasunnossa. Naiset saunoivat keskenään pyyhkeissä, eikä äxä uskaltautunut, sukunsa kanssa saunaan. Tyttökaveriensa kanssa saunoi rohkeasti kuitenkin alasti, vaikka 8/10 piti pyyhkeitä/uikkareita.

    • Anonyymi

      Eiköhän ole ihan normaalia vai oletteko syntyneet potkupukupäällä,kaikesta tehdään rivoa ja sairasta mihin tämä maailma on menossa

      • Anonyymi

        Kalevauvan laulun sanoin mitä ihmettä täytyykö synnyttää ilman housuja..

      • Anonyymi

        Jos alastomuus on niin kovin luonnollista, miksi julkisilla paikoilla pitää olla vaatteet päällä? Eikä yleisillä uimarannoillakaan saa nakkena heilua, nudistirannat on sitä varten. Ihan turha yrittää väittää mitään että sauna ja seksi ei kuulu yhteen. Ihmiset ei muka tiiraile saunassa toisten alastomia vartaloita... Paskapuhetta!!

        Julkisilla paikoilla käytetään vaatteita, koska se on käytännöllisempää, uimarannoilla taas ei mikään laki estä olemasta alasti, ainoastaan pahennusta ei saa herättää.
        Sauna ja seksi eivät tietenkään kuulu yhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos alastomuus on niin kovin luonnollista, miksi julkisilla paikoilla pitää olla vaatteet päällä? Eikä yleisillä uimarannoillakaan saa nakkena heilua, nudistirannat on sitä varten. Ihan turha yrittää väittää mitään että sauna ja seksi ei kuulu yhteen. Ihmiset ei muka tiiraile saunassa toisten alastomia vartaloita... Paskapuhetta!!

        Itse tiirailen miesten karvaisia nännejä. Halu imeä niitä on todella voimakas ja lähdenkin usein nopeasti pois lauteilta erektiotani peitellen pyyhkeellä.

    • Anonyymi

      Eri sukupolvien välisiä ja saunomiset ovat kautta aikojen olleet ja ilmaisesti vain uskovaiset ovat sekaantuneet omiin lapsiinsa....

    • Anonyymi

      Eräs entinen tuttavani, miespuolinen saunoi aina äitinsä kanssa, kuultuani asiasta, rohkenin kysyä miksi. johon vastattiin.. " säästyy sähköä kun ei tarvite kiuasta pitää enempiä päällä.
      no lihan siinä intiimiäkin. josta kuuluunin vuosia myöhemmin..

      Toinen kummajainen tapahtui kerrostalossa jossa " seka sauna ja alkoholi tarjoilu...

      Joka nyt oikeesti kehtaa väittää, etteikö nois tapauksissa ole jokin seksuaalinen pointti. valehtelee.

      Aloittaja tiedustelee " sisarusten saunomisesta. mikäli kyse ei olisi provosta ? niin tuskin sisko haluaa veljensä kanssa yhtä aikaa alasti saunoo? ja jos haluaa. niin mitäpä se muiden napaa kaivaa?

      • Anonyymi

        Kyllä saa ihminen olla sekaisin jos saunassa pitää miettiä uimapukuja tai sukupuolia. Haloo. Sama asia ku kirkkoon ei sais mennä eri sukupuoliset samaan aikaan. Nyt nenät irti internet näytöstä ja klapeja hakkaamaan. Rasismi ja vouhotus pois saunomisesta. Ei liity toisiinsa.

        Asun kerrostalossa ja saunon aina uimapuku päällä. Se on jotenkin puhtaampaa. Kotona käyn sitten suihkuttamassa pahemmat hiet pois aivan alasti. En koe järkeväksi ennen saunaa tai sen jälkeen mennä pihalle halkoja hakkaamaan.

    • Anonyymi

      Mitä muinaisjäänne horinaa? Jostain keskiajaltako olet?

    • Anonyymi

      Eikä tässä maassa saa edes saunoa, ilman että joku moraalipoliisi alkaa ulvomaan?

      • Anonyymi

        En ole morslisoonut. Esitin asiallisen kysymyksen.

      • Perhe Saunoissa on istututtu yhdessä iät ja ajat.
        Se on historiallinen riitti.
        Lisäksi "saunassa ei ole seksiä" sekin on vanha sanonta.
        Suomessa saunakulttuuri on omanlaisensa.
        Kaikkihan sen tietää. Mennään porukalla jatkoille,
        asunnon omistaja pistää saunan päälle ja siellä istutaan
        kaikki kylki kyljessä perseet paljaana.
        Se on täysin luonnolista.

        Mikäli sisarukset ovat lapsesta asti saunoneet yhdessä
        niin mitä ihmeellistä siinä on jos he aikuisiällä jatkavat samaa
        perinnettä.? Se on mielestäni täysin luonnollista.

    • Anonyymi

      Kyllä porukka tuntuu olevan ihan sekaisin!! Siis onko tämä kaikki sairas meetoo höpötys sekoittanut ihmisten päät? Sairas on se ihminen joka alastomuudessa perhepiirissä kokee jotain seksuaalista!

      • Anonyymi

        Niinpä! ja kokeilkaa ihmiset harrastaa seksiä 80 - 90 asteen löylyissä niin näette että siitä on seksi kaukana! Jotkut muut jotka löylyttelee 40 asteessa, ja niin että sitä kuumempi sauna on lailla kielletty ja niin että tuon 40 asteisenkin saunan seinissä on varoituksia "kuumuudesta", voikin touhuta sisarustensa kanssa, mutta ei suomessa!

        Kyllä se siskotyttökin alkaa näyttää mitä mitä valloittavimmalta, kun pesuhuoneen viileydessä, saippuoituna antaa suihkun huuhtoa notkeaa vartaloaan.

        (eivätkä naiset käy 90 asteen saunassa. Kerrostalossa se 75 on kaikille, koska rah.. tasa-arvo)

        Aivan, kun saunasta tullessa viileä pesuhuoneen ilma osuu nänneihin ja saa ne kohoamaan ihan koviksi aistikkaiden rintojensa somisteeksi. Niistä pienet vesitipat jatkavat kulkuaan alaspäin, navan viereltä, kohti pehmeäkarvaista häpykumpua ja katoavat jonnekin jalkoväliin. Sieltä ne löytävät reitin herkille sisäreisille jossa jo hedelmälliset vaaleat liemet, emättimen syvyyksistä vapautuneina valuvat omalla reitillään kohti siroja nilkkoja, ja sitten nainen päästää pienen hymynkareen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se siskotyttökin alkaa näyttää mitä mitä valloittavimmalta, kun pesuhuoneen viileydessä, saippuoituna antaa suihkun huuhtoa notkeaa vartaloaan.

        (eivätkä naiset käy 90 asteen saunassa. Kerrostalossa se 75 on kaikille, koska rah.. tasa-arvo)

        Muuhun trollailuusi en puutu, mutta pakko kysäistä mistä juontaa ajatus että naiset ei kävisi kunnon löylyissä? :D

      • Anonyymi

        Käyn kylpytakki päällä saunassa perheeni kesken. Aina olen käynyt lapsesta asti.

    • Anonyymi

      No on tullut saunottua työkavereiden kanssa, sukulaisten kanssa, perheenjäsenten kanssa, uimahallissa ja kylpylän sekasaunassa. Ikinä oo mitään seksuaalista siellä tapahtunut. Juttelua ja peseytymistä vaan. Niin ja on ollut saunomassa lapsia ja aikuisia kumpaakin sukupuolta.

    • Anonyymi

      No köy kyllä mielessä , että onko edes sisko vai mikä? !

      • Anonyymi

        No änkeä mukaan, jos epäilyttää. Ihme vaahtoamista. Oon nukkunut reissussa työkaverin kanssa samassa sängyssä ja kaverin kanssa myös. Eikä me mitään seksiä harrastettu. Sekin varmaan olis joistakin epäilyttävää.

    • Anonyymi

      Jos on suuri suku ja pieni sauna, niin silloin on miesten ja naisten saunavuorot eri aikaan. Toki jos on pieniä lapsia, niin vanhemmat voivat jakaa heitä toisten puolelle, ettei vain toisella ole lasten pesu urakka tai sitten toinen ottaa heidät kaikki jos tilaa riittää. Jos heitä on liikaa, niin varmaankin sitten yksi saunavuoro lisää.

      Muilta saunojilta voi lapsi oppia hyviä vinkkejä itselleni se oli aikoinaan korvien pesu joka jäi omilta sukulaisilta neuvomatta. Kuumassa saunassa ei tule kyllä mieleen seksi varsinkaan jos pesutilatkin ovat samassa tilassa. Lauteilta alas pesulle jossa kiuas hohkaa ihan likellä. Kerran on takamus kärähtänyt kiuasta vasten

    • Anonyymi

      Saunassa kalu saa vähän jäykistyä ,mielestäni siinä mitään pahaa1

      • Anonyymi

        Mulla stondaa aina kun saunon:)

    • Anonyymi

      No kait se suomalaisille on loppuviimein ihan normaalia. Mun ulkomainen puoliso oli aluksi vähän hämillään tästä, mutta loppuviimein hälle oli ok, että hänen likkakaverit ja meidän aupair käy mun kanssa yhtäaikaa saunassa alasti. Ei siihen mitään seksuaalisuutta liity. Kuhan jutellaan niitä näitä...

      • Anonyymi

        Juu ei liity mitään seksuaalista. Kunhan siinä juttelun lomassa salaa tiirailet tyttöjen tisuja ja alapäitä. Sitten emännän kanssa touhutessa suljet silmät ja kuvittelet sen ah niin kuuman au pairin allesi...😉

    • Anonyymi

      Höpö Höpö, kukaan aikuinen ihminen mene alasti toista sukupuolta olevan sisaruksensa kanssa saunaan. Kesällä mökillä uimapuku päällä sitte eri asia.

      • Anonyymi

        Kommenteista päätellen aika monikin menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommenteista päätellen aika monikin menee.

        Maaseutuyhteisöissäkin oli miesten vuoro ensin ja sitten naisten. Ehkä ensin emäntä pienimpine lapsineen. Ja perhekunnittain saunomisessa varttuneemmat sisarukset sukupuolittain erillään jo 1900- luvun alussa./yhteissaunominen Suomessa

        Nykysuomalaiset jo niin häveliäitä, etteivät edes halua eri sukupolviin kuuluvien läheisten kanssa saunoa. Ei-sukulaisten saunat sitte ihan eri asia, seksuaalinen vire sekasaunoissa varmasti ihan tavoiteltu juttukin.

      • Anonyymi

        Juuri noin,olen samaa mieltä.Joku roti pitää säilyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maaseutuyhteisöissäkin oli miesten vuoro ensin ja sitten naisten. Ehkä ensin emäntä pienimpine lapsineen. Ja perhekunnittain saunomisessa varttuneemmat sisarukset sukupuolittain erillään jo 1900- luvun alussa./yhteissaunominen Suomessa

        Nykysuomalaiset jo niin häveliäitä, etteivät edes halua eri sukupolviin kuuluvien läheisten kanssa saunoa. Ei-sukulaisten saunat sitte ihan eri asia, seksuaalinen vire sekasaunoissa varmasti ihan tavoiteltu juttukin.

        "Maaseutuyhteisöissäkin oli miesten vuoro ensin ja sitten naisten. Ehkä ensin emäntä pienimpine lapsineen. Ja perhekunnittain saunomisessa varttuneemmat sisarukset sukupuolittain erillään jo 1900- luvun alussa"

        Äitini kävi oppikoulun kauppalassa 1940-luvun lopulla ja -50 alussa ylioppilaaksi tuloonsa asti.
        Asui alivuokralaisena erään vanhan naisen kanssa tämän keittiössä.
        Saunassa kävi kauppalan ainoassa yleisessä saunassa lauantaisin.
        Mitään miesten ja naisten vuoroja ei ollut. Kaikki saunoivat sekaisin.
        Siis työläiset kaikki saunoivat sekaisin. "Herroilla" oli omia saunojaan.
        Tehtaan tarjoama palvelu. Sen aja työläisten pienissä omakotitaloissa ei saunoja ollut. Eikä edes polttopuita saunan lämmitykseen.

    • Anonyymi

      no toisille se on normaalia,mut itse en vain sitä ymmärrä.

      • Anonyymi

        Me vaimoni kanssa saunotaan tuttavaperheiden kanssa aina yhdessä ja alasti. Miehet myös panevat eri naisia saunomisen lomassa. Itsekin nain jopa useamman naisen kanssa vaimoni läsnäollessa. Ja hän toimii samoin miesten kanssa. Koskaan ei ole mitään ongelmia, kaikki nauttivat ja ovat tyytyväisiä. Outoa keskustelua täällä.

        Hyvä kun joku laittaa vähän rotia tälle hurstelulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me vaimoni kanssa saunotaan tuttavaperheiden kanssa aina yhdessä ja alasti. Miehet myös panevat eri naisia saunomisen lomassa. Itsekin nain jopa useamman naisen kanssa vaimoni läsnäollessa. Ja hän toimii samoin miesten kanssa. Koskaan ei ole mitään ongelmia, kaikki nauttivat ja ovat tyytyväisiä. Outoa keskustelua täällä.

        Mä panen kanssa kaikki naiset, jotka tulee saunaan.

    • Anonyymi

      Miksi pyysi vain hänet, ei sinua? Mistä tiedät, että hän todellakin on sisko, eikä heila jostain menneisyydestä tai peräti nykyisyydestä? Outoa on ellet sinä ole myös mukana.

    • Anonyymi

      Kyllä me perheen kesken edelleen saunotaan kuin lapsenakin. Nyt kaikki on jo aikuisia / vanhuksia... perhetavoista kiinni

    • Anonyymi

      Kuinkahan monta kertaa tämäkin keskustelun aloitus on ollut viimeisen 20 vuoden aikana jankattavana, aina se vaan uudestaan putkahtaa jostain keskustelun aiheeksi.

      • Anonyymi

        Se todella on hämmästyttävää, sillä aiheessa ei ole mitään mielenkiintoista. Esim. kaikki kolme sisarpuoltani menivät maahanmuuttajan kanssa naimisiin ja kääntyivät salafismiin. Heistä ei näe ristikon takaa edes silmämunia. Saati muuta.

    • Anonyymi

      Ihan normaalia.Jokainen yleensä rakastaa sisartaan tai veljeä.
      Miksi pitää hävetä alastomuutta.. Ei ole kyse seksuaallisuudesta,vaan ihan normi asiasta.Älä huoli !

    • Anonyymi

      Hy miten voit ajatella noin..Outo mieli sulla?

    • Anonyymi

      nykyään yritettään kaikk tehdä normaaleiksi asioiksi, kyllä iha normaalia oli teiniiäs käydä miehet ja naiset erikseen kaikilla jotka tunsin... ja vieraat omiensa kanssa eikä mitään poikki...

    • Anonyymi

      seksipersettä puristan, mutten oman siskon. namps

    • Anonyymi

      On ihan normaalia ja ok.

    • Anonyymi

      Ei ole oikein,vaan täysin epänormaalia minun mielestäni...en ole ikinä käynyt aikuisten veljeni kanssa saunassa enkä käy

    • Anonyymi

      Ei ole OK!!

    • Anonyymi

      Ollaan kaikki alasti vaan.

    • Anonyymi

      Häh, tottakai se on ok. Ei siinä ole mitään seksuaalista ja saunassa on helppo rauhoittua, rentoutua ja olla vaan ilman älylaitteita. Vai katsotko itse muita saunoessa seksi mielessä?

    • Anonyymi

      On tapauksia joissa äiti oli antanut poika lapsensa adoptioon. ja elämä sattumalta kuljetti äidin ja aikuiseksi varttuneen pojan yhteen. he eivät tienneet siinä vaiheessa toisiensa taustoista. menivät yhteen harrastivat seksiä. saivat jopa lapsiakin..jossakin vaiheessa menneisyys putkahti esiin ja shokkihan se oli.....

      tapauksia. mm. ruotsista,, usa,sta...

      • Anonyymi

        Höpö. Höpö. Todennäköisyys tapahtumalle lähellä nollas,

    • Anonyymi

      Hei! Olen itsekin miettinyt tuota samaa monta kertaa. Olen itse iso sisko ja minulla on vajaa kolme vuotta nuorempi pikkuveli. Siis, toiset ovat asiasta eri mieltä, kuin toiset. Toiset ovat sitä mieltä, että ei ole sopivaa enää saunoa aikuisiällä eri sukupuolta olevan sisaruksen kanssa. Itsekin siis olen jo 28v ja veljeni 25v. Toiset ihmiset ajattelevat että eri sukupuolta olevan sisaruksen kanssa saunominen on siveetöntä jne. Mutta olen keskustellut asiasta myös erään vanhan tuttuni kanssa ja hän oli sitä mieltä, että saunominen on osa suomalaista kulttuuria ja kuuluu Suomalaisuuteen, onhan sauna suomalainen keksintö. Saunominen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja kansanperinteeseen, eikä siinä ole mitään sairasta tai epänormaalia. Ja jos asia häiritsee saunan lauteilla, niin laittaa pyyhkeen päälle. Tosin, minä ja veljeni ei olla enää käyty yhdessä löylyissä enää vuosiin juuri tämän saman asian takia, koska ajateltiin, että onko se enää sopivaa aikuisiällä. Jokainen siis tehköön, miten haluaa, mutta saunoipa sitten eri tai samaa sukupuolta olevan sisaruksen kanssa, siinä ei mielestäni ole mitään väärää, vaan suomalaista perinnettä.

      • Anonyymi

        Aina ollu miesten ja naisten vuorot erikseen. Äiti tietenki pienimpien kanssa. Eri sukupuolta olevat varttuneemmat sisarukset saunoneet erikseen jo 1900-luvun alussa, varmasti aiemminkin.
        Lähde: Yhteissaunominen Suomessa/pdf

        Lähde yhteissaunominen Suomessa, ja vieläpä oikein pdf.

        Millähän mittareilla nuo on mitattu kun muistot menneiltä ajoilta ovat ihan toisenlaiset kuin tuollaiset yleistykset jonkun moraalisaarnaajan toivekuvitelmista?

        Ei ole todellakaan ollut mitään miesten ja naisten vuoroja erikseen. Muistatko sellaisen sanonnan saunasta että siellä on herrat ja rengit saman arvoisia? Se tarkoittaa sitä että siellä ei ole ihminen sukupuolensa, sosiaalisen arvonsa tai saavutustensa kanssa, vaan oman itsensä kanssa, paljaana.

        Ehkä teidän kodissa on pelätty ihmisen sukupuolta niin paljon että nyt käytät tuota yhtä pdf tiedostoa jonkinlaisena saunajumalan sanana, joka on ehdoton 100% totuus, mutta tiedä se että täällä maassa on aina arvostettu erilaisuutta. Meidän perheessä on kaikki käyneet sekasaunassa, niin mummot vaarit, sedät tädit, serkut kuin omakin perhe.

        Sen verran voin olla samaa mieltä siitä että saunassa on vuoroteltu, koska sinne ei yksinkertaisesti koko lössi ole mahtunut kerralla tietyissä taloissa. Ja sitten naisten vaivojen alkaessa, tietyt tytöt eivät kehdanneet tulla saunaan, mutta kun siitä "häpeästä" pääsivät irti aikuisena, niin sitten jälleen sekasaunat alkoivat heillekin maistumaan taas. Miehillähän noita vuotopäiviä ei ole, joten ei myöskään siitä syntyvää erilaisuuden tunnetta.

    • Anonyymi

      Jos joku nainen oikeasti, siis ihan OIKEASTI kirjoittaa, että "saunomisessa ei ole mitään seksuaalista", se osoittaa, että hän ei tajua miehistä yhtään mitään. Eikä vissiin naisistakaan.

      Yksikään mies ei jätä ajatuksissaan reagoimatta, kun tissit ja tupsut edessä näkyvät. Se on vain fakta ja sillä siisti. Jos joku nainen kuvittelee, että oma mies ei näin ollen havainnoi esim. veljen vaimon tai siskosi tai oman siskonsa muotoja, niin etpä kuule enempää väärässä voisi olla.

      Se, että saunomisessa sinällään ei ole välttämättä mistään seksistä kyse, on toinen asia. Mutta tämä sääntö, olipa se kirjoitettu tai kirjoittamaton - ja olkoonpa vain Wäinämöisen ajoista asti ollut juttu - ei muuta sitä tosiasiaa että aivot rekisteröivät tissit ja ne tulevat pyörimään miehen aivoissa seuraavat 30 vuotta.

      • Anonyymi

        Naisena voin todeta, rekisteroiväni niin pakarat kuin falloksetkin, ja niin tekee jokainen terve nainen ja sinne ne jää seuraavaksi 50 v mieleen pyörimään.

      • Anonyymi

        No tässäpä miehen toisenlainen mielipide: saunomisessa ei ole mitään seksuaalista. Eipä todellakaan tule saunoessa ajateltua muiden osallistujien vartaloita seksuaalisessa mielessä. Mutta näköjään meitä miehiäkin on moneen junaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisena voin todeta, rekisteroiväni niin pakarat kuin falloksetkin, ja niin tekee jokainen terve nainen ja sinne ne jää seuraavaksi 50 v mieleen pyörimään.

        Miten sie tekistöröitset sen falloksen? Mie oon yrittänyt vähän kohotella, mutta eihän ole kukkaan nainen noteerannut.

      • Anonyymi

        "Yksikään mies ei jätä ajatuksissaan reagoimatta, kun tissit ja tupsut edessä näkyvät. Se on vain fakta ja sillä siisti."

        Fakta on se, että ihminen on oppivainen.
        Uuden tavan oppiminen voi toisinaan kestää pitempään tai lyhyempään.
        Itse jouduin Saksan reissulla kurssiporukan yhteiseen saunaan ainoana suomalaisena - tajuamatta etukäteen, että kyse oli sekasaunasta.
        Menin vähän myöhemmin kuin muut.
        Oli hyvin hämmentävää huomata miehenä, että lauteilla oli naisiakin - kaikki alastomina.

        Kokemus jäi kaivelemaan pitkäksi aikaa.
        Sitten myöhemmin uskaltauduin Saksan reissulla taaseen sikäläiseen yleiseen saunaan -sekasaunaan.
        Nyt oli jo helpompi olo
        Kolmannella kerralla alkoi jo tuntua ihan "normaalilta".
        Eli kolme kertaa kannattaa ainakin kokeilla, josko oppisi uusia tapoja.
        Kyse on siis nimenomaan opista suhtautumistavasta.
        Sen voi vaihtaa.

    • Siitä asti, kun vaatteet tulivat käyttöön, on esiintynyt alastomuusujostelua joillakin yksilöillä, toisilla ei edelleenkään.

      Ujostelu on tietysti opittua, koska muilla eläimillä ja varhaiskantaisilla ihmisillä sitä ei ole. Vaikkei ole alastomuusujostelua, ujostelun malli on jo geeneissämme, joten siihen opetettu alastomuusujostelu on tehokasta ja sitkeätä.

      Henkilöt, jotka eivät ujostele saunomista edes aikuisena eikä toisen sukupuolen seurassa, elävät rikkaampaa ja helpompaa elämää kuin ujostelija. Erityisen paljon menettävät sisarukset, jotka ujostelevat olla alasti toistensa seurassa.

      x x x

      Äitini oli Helsingin hienostopiireistä, joissa alastomuus oli aivan mahdoton. Käydessämme maalla isäni kotona, hän kylpi veljensä kanssa pihanperäsaunassa. Vilvoittelivat ilkosillaan pihassa, jossa heiden siskonsa toimitti emännänaskareita. Äitini piti aivan pöyristyttävänä, että sisko kulki pihalla, kun miehet saunoivat.

      • Anonyymi

        Keksit ihan itse kaiken tuon! Hienoa, onneksi olkoon

      • Anonyymi

        "Vaikkei ole alastomuusujostelua, ujostelun malli on jo geeneissämme, joten siihen opetettu alastomuusujostelu on tehokasta ja sitkeätä."

        Ei ole geeneissä.
        Ujostelun mallissa on kyse opitusta tavasta.

        1Ms2:25Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisellä on geeniperäisesti ulkonäköujostelu. Siinä malli. Tätä on opetuksella ollut helppo laajentaa alastomuusujosteluksi, jota varhaisihmisellä ei ollut. Koska sillä on jo geeneissä malli, se on erittäin sitkeä.

        Myyttien käyttö todisteena ei ole validia tieteen asioissa.

    • Anonyymi

      Spermaa on lattialla taatusti...

    • Anonyymi

      Jos luoja olis tarkoittanut ihmisten olevan alasti, me oltaisiin synnytty alastomana.

      Toisaalta, ihminen on luotu jumalan kuvaksi, raamatun mukaan. Miksi siis peittämään sitä?

      Kumpi on mielestänne suurempi rikos? Murha vai paljas peppu? Kumpia näkee enemmän telkkarissa? Eikö se ole outoa?

      Ihmiset kasvavat ahdistuneessa ilmapiirissä, rakentaen aitoja ympärilleen. Ei koskaan sinut itsensä kanssa. Ahdistuneisuus myös heijastuu tirkistelyinä ja pervoutenakin. Ihmiskehoa ei osata ottaa luonnollisena asiana.

      • Anonyymi

        "Jos luoja olis tarkoittanut ihmisten olevan alasti, me oltaisiin synnytty alastomana."

        ETTÄ MITÄ ?????? Mä olen ihan luullut että ihmiset syntyy nimenomaan alastomana !!!!!

        Voi elämä näitä joittenkin viisauksia.

        Tiesittekö muuten että kylpylöiden höyrysaunoissa ollaan alasti ventovieraiden kesken????

      • Anonyymi

        sinulla on ilmeisesti ollut syntyessäsi päässä kireä pipo vaikka muuten olet taatusti ollut alasti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos luoja olis tarkoittanut ihmisten olevan alasti, me oltaisiin synnytty alastomana."

        ETTÄ MITÄ ?????? Mä olen ihan luullut että ihmiset syntyy nimenomaan alastomana !!!!!

        Voi elämä näitä joittenkin viisauksia.

        Tiesittekö muuten että kylpylöiden höyrysaunoissa ollaan alasti ventovieraiden kesken????

        Minäkin olen tähän ikääni luullut, että ihminen syntyy alasti. Minun lapsellani ei ainakaan ollut päällä rihmankiertämääkään.

      • Anonyymi

        Niino. Kätilöt ihmetteli kun mie synnyin potkari päällä. äitee olikin harras porvarirouva.

    • Anonyymi

      Jos olisi niin, että veli panee siskoonsa vain saunassa ? mikä estää panemasta huomattavasti paremassa paikassa ?
      kummallista, että saunomisesta tehdään siellä omassa sairaassa yläpäässä jotekin,,arvelluttavaa?
      mietitäänpä naku rantpja ? pitäiskö veljen ja siskon hakeutua eri rannoillle ? tai naku juoksu..yms..

      • Veljellä ja siskolla, jotka voivat saunoa yhdessäkin, on paremmat välit kuin ujostelijoilla, jopa sydämelliset.

      • Anonyymi
        piiri kirjoitti:

        Veljellä ja siskolla, jotka voivat saunoa yhdessäkin, on paremmat välit kuin ujostelijoilla, jopa sydämelliset.

        Ei taatusti ainakaan platoniset.

    • Anonyymi

      Ihan rauhassa saatte saunoa sekasaunassa alasti,ei erityisemmin se kyllä miellytä..En tosiaan haluaisi toista sukupuolta olevan veljen kanssa saunoa yhtä aikaa.En muista että olisi meidän perheessä saunottu ikinä vanhempiakaan kanssa kun ihan ennen ehkä ala aste ikää silloin ja vain ehkä äidin ja jonkun naispuolisen vieraan kanssa oltiin silloinkaan saunassa, no ehkä ala asteella viel jonkun aikaa.Naispuolisten sukulaisten kanssa kans yhteissaunassa sittemmin joskus harvemmin vähän nuorempana tai teinimpänä ollut joskus ja siitä sitten myöhemmin juhlinta saunassa ollut esim mutta samaa sukupuolta olevien kanssa,tuntemattomampienkin .Ei kyllä minun puolelta harrasteta mitään herkumpaa serkumpaa -juttuja.Epämiellyttävä ajatus nähdä isäänsä tai muita miespuolisia sukulaisia koskaan alasti missään istuma etäisyydellä..vaikka pidettäisiin välillä niitä pyyhkeitäkin niin kyllähän sieltä voi vilahtaa kaikkea näkyviin ja sitten suihkussa tai järvessä ei voi pitää esim pyyhettä ja uimapuvun pitäminen voi olla hankalaa mutta ymmärrän että ehkä uimapuvut päällä mahdollisesti voisi saunoa ja suiihkuhuoneilla yhdessäkin?jos jotenkin niinkuin pitää ??mutta kummallista noissa joissain perheissä tuo nakkeilu ihan vapaana sitten..

      • Anonyymi

        No mitä pahaa siinä on, jos näkee erilaisia vartaloita ja elimiä. Tulee ainakin realistinen käsitys eri-ikäisten kehoista. Ei mulla alastomuuden näkeminen saa mitään seksifantasioita päässä pyörimään, jos jollain saa niin mitä sitten. On ammatteja joissa nähdään toisten elimiä eikä niitä seksi mielessä ajatella tai työn ulkopuolella esim kätilöt, gynekologit, lääkärit, sairaanhoitajat. Miksi alastomuudesta tehdään niin kauhea asia.

        Olen itse juurikin gynekologi ja ongelma on että näen jatkuvasti niitä elimiä. En enää haluaisi nähdä yhtään elintä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen itse juurikin gynekologi ja ongelma on että näen jatkuvasti niitä elimiä. En enää haluaisi nähdä yhtään elintä.

        Vaihda duunia

    • Anonyymi

      Ei. Ja en ole edes koskaan miettinyt asiaa eikä kukaan ole aiemmin edes maininnut asiaa kuulleni.

    • Anonyymi

      Eihän tuo välttämättä tarkoita sitä, että saunaan mennään samaan aikaan. Ehkä haluaa viettää aikaa veljensä kanssa ja ajatteli, että vois lämmittää saunan samalla, mutta molemmat käy erikseen... Onhan näitä tällaisia saunailtoja, miehet ja naiset erikseen ja sitten syödään ja juodaan. Minä en menisi veljeni kanssa saunaan alasti.

    • Anonyymi

      Nii,
      jos yhdessä saunominen on lapsena opittu tapa, niin ei siinä mitään pahaa ole.
      Sisaruksien kanssa voi saunoa ihan samalla tavoin kuin vanhempienkin.
      Ihmiset syntyy alasti eikä sitäkään ujostella vaan se on luonnollista.
      Haittana on ajatus ja se yläkerta siitä vain haitan tekee.
      Ei ole sairasta touhua ollenkaan saunoa yhdessä.
      Joissain kaupungin uimahalleissakin on yhteinen esim. höyrysauna ja sinne ei mennä puvut päällä.
      Ja mitenkähän muuten peset itsesi kuin alasti ?

    • Anonyymi

      Eihän Suomessa noudateta näitä amerikkalaisia sääntöjä. Siellähän perheen yhdessä saunominen olisi täysin vastuutonta, koska lapsetkaan eivät ole koskaan nähneet vanhempiaan alasti. Jopa alusvaatteissa näkeminen voi olla lapsille psyykkinen isku.

      Kyllä suomalainen saunakulttuuri on opettanut jo lapsesta saakka alastomuuteen ja näin on luotu pohja luottamukselle (väin vältetään insestiäkin).

    • Anonyymi

      Saunassa ollaan alasti. Sinne ei vaateparret kuulu. Aikuisten siskojen ja veljien yhteinen saunominen on epäsopivaa.

    • Anonyymi

      No mukavaahan se! Sisko tai vaimo, sama kai se?

    • Anonyymi

      Itse kyllä lopettaisin kimppasaunomisen murrosiän kynnyksellä. Oli sitten sisko, veli tai omalapsi. Saman sukupuolen kanssa ihan ok. Muuten tuntuu oudolta. En menisi vanhempieni kanssa edes samaan saunaan. Tietysti siinä tapauksessa jos jotenkin autettavassa kunnossa mutta muuten outoa Mielestäni.

      • Anonyymi

        Olet siis jenkkitapoihin innostunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis jenkkitapoihin innostunut.

        En tiedän on se mikään jenkki tapa. Muistaakseni olin 10 vuotias kun halusin alkaa käymään yksin saunassa. Eikä vanhemmat pitäneet sitä mitenkään outona. Ei meidän suvussa ole koskaan harrastettu seka ryhmäsaunomista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedän on se mikään jenkki tapa. Muistaakseni olin 10 vuotias kun halusin alkaa käymään yksin saunassa. Eikä vanhemmat pitäneet sitä mitenkään outona. Ei meidän suvussa ole koskaan harrastettu seka ryhmäsaunomista.

        Maaseutuyhteisössä ensin miesten vuoro, sitten naisten vuoro. Äiti pienimpien kanssa. Perhekunnittain saunottaessa varttuneemmat eri sukupuolta olevat saunoivat erikseen jo 1900- luvun alussa. Varmasti aiemminkin.
        Yhteissaunominen Suomessa/pdf

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maaseutuyhteisössä ensin miesten vuoro, sitten naisten vuoro. Äiti pienimpien kanssa. Perhekunnittain saunottaessa varttuneemmat eri sukupuolta olevat saunoivat erikseen jo 1900- luvun alussa. Varmasti aiemminkin.
        Yhteissaunominen Suomessa/pdf

        "Varttuneemmat eri sukupuolta olevat saunoivat erikseen"

        Ihanko totta, samassa porukassa ja nuoremmat erikseen omassa porukassaan? Ootko sisälukutaidosta kuullu? Ja mikä toi typerä lähdeviitettä esittävä pdf-juttu tossa perässä on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maaseutuyhteisössä ensin miesten vuoro, sitten naisten vuoro. Äiti pienimpien kanssa. Perhekunnittain saunottaessa varttuneemmat eri sukupuolta olevat saunoivat erikseen jo 1900- luvun alussa. Varmasti aiemminkin.
        Yhteissaunominen Suomessa/pdf

        Siis meillä ollut ensin akat ja lapset sitten miehet ja viinaa saunassa. Voi ottaa kauan löylyjä eikä kiirusta pois. Nih.

    • Anonyymi

      Tarkoitti tämä sisko varmaan saunomaan siten, että molemmat vuorollaan saunoo samoilla tulilla ja sitten viettävät aikaa vaikka olutta siemaillen ja kuulumisia vaihtaen.

    • Anonyymi

      Mun velien kaa käyrään yhes ain saunas. Myö ollaa vammakoit Kouvvolast 49v eikä hetterohommat kiinnosta. Kahiste om kivaa saunas.

      • Anonyymi

        Saisko suomeksi kiitos, tai millä vaan oikeella kielellä

    • Anonyymi

      "Onko tämä normaalia tai ok aikuisiällä ja yli 30v. saunoa eri sukupuolta olevan sisaruksen kanssa?"

      On se iha OK.

      Pillunpesuun tai panemaan kun eivät herkeä niin alastomiahan ne vain ovat.

      Ei tämä nyt vielä mikään amerikka sentään ole.

      • Anonyymi

        Lankeemuksen jälkeen adam eva lymyivät ja häpesivät sillä olivat alasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lankeemuksen jälkeen adam eva lymyivät ja häpesivät sillä olivat alasti

        Ava haisteli kauhuissaan Edamin jalkoväli otusta hinkaten sitä villisti nisiensä välissä. Luulivat olevan sisareuksia keskenänsä. Vanha eltaantunut paksu töhnä valui hitaasti ulos Edamin ryppyisestä tuubista. Ava lipokieli maistoi hieman kellertävän valkoista nektaria silmät säihkyen ja hymyillen vähäjärkisesti kuin olisi jotain pahaa tehnyt tai maistanut.

    • Anonyymi

      No sanoohan tuon jo ns maalaisjärkikin.

      Eli ei oo normaalia. Tai ainakaan yleistä.

      Ehkä esim jossain punavihervasemmistolaisissa suvakki piireissä joku tuollaista voi harrrastaa, mutta ei ns tavallisissa perheissä ainakaan.

      Mutta tapansa kullakin. En nyt tuosta yöuniani menetä.

      Kyllä kai jossain muinaisissa/antiikin ajan kulttuureissa, Suomessakin kauan sitten jossain syrjäseuduilla, sisarukset saattoi mennä jopa naimisiinkin keskenään. Nykyäänhän se on laitonta. Eli siihen verrattuna saunominen on aika pikku juttu. Tuskin he nyt sentään seksiä siellä saunassa keskenään harrastavat.

      Mut ns normaalia se ei oo.

      Voihan v kun täällä kysytään tyhmiä asioita, jotka pitäis jokaisen tietää kysymättäkin.... 🤔

      • Anonyymi

        Kommenteista päätellen on varsin yleistä ja normaalia.

      • Anonyymi

        Mitäs hissan kirjoja nää oot lukenu. Kyllän siskon naiminen on aika off ollu läpi aikakausien. Poikkeuksiet muutamat hallitsijasuvut kuten ptolelamaiosten makedonialais-egyptiläinen hallitsijasuku. Serkut on sit erikseen. Nykyään länsimaissa off. Mutta entisajan patriarkaalisissa ja nykyajan muslimeilla ei niin off.

    • Anonyymi

      Normaalia toimintaa, meillä täällä pohjois-Pohjanmaalla sanotaan sekaisin ja sisko ja veli meni naimisiin..myös toinen vanhempi sisko avioitui isänsä kanssa.

      • Anonyymi

        Tiedän kyllä tapauksia ,jossa veli paneskelee kiimaista siskoaan.

      • Anonyymi

        Nii myökin tehtiin. Eipä ole perästä huuelleet.

    • Vähän asian vierestä. Lukioaikoina kutsuin usein luokkalaisiani tyttöjä kilometrin päähän kesämökille. Ei ollut seurustelutarkoitusta, kunhan juteltiin. Keittelin kahvit ja lämmitin tytöille saunankin, mutta itse en ängennyt sinne.

      Jälkeen päin on alkanut tuntua vähän oudolta. Miksi en saunonut tyttöjen kanssa? Miksi en edes kysynyt heidän mielipidettään? Pelkäsinkö noloa tilannetta, jos tytöt kieltäytyvät?

      • Anonyymi

        Teit oikein!

        Kyllä tytöt olisivat sinut sinne saunaan pyytäneet, jos olisivat niin halunneet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teit oikein!

        Kyllä tytöt olisivat sinut sinne saunaan pyytäneet, jos olisivat niin halunneet.

        Ajatuksesi on, että tyttöjen käytöstä rajoitti vain heidän ikioma halunsa. Entä jos he pyrkivät olemaan säikyttelemättä ujoa poikaa?

      • Anonyymi

        Teit isoja virheitä ja monta.

    • Meillä mökillä ihan normaali.
      Kaupunki asunnolla ei.

    • Anonyymi

      Ei ole normaalia. Sitten sukukypsyydensaavuttamisiän. Oho! Tulipa pitkä yhdyssana!

      • Anonyymi

        Freudian slip.

    • Anonyymi

      Olin saunassa unkarissa siellä kaikki olivat ilman mitään vaatteita niin kuin oli ennnvanhaan suomesaakin nyt niuhotetaa´n turhaan vähän joka asiasta

      • Anonyymi

        Mä en edes kosketa tuttavalapsia,en noteeraa niiitä mitenkään,en edes katso päin,ettei vaan kukaan ymmärrä väärin.Sama pätee naisiin,ei mitään noteerausta,ettei saa syytettä.Me Too on vähän kärsinyt koronan vuoksi.Varmaan montaa naista harmittaa kun koronan takia ei saa tulla kahta metriä lähemmäksi.Ei voi nyt syyttää ketään rasvasta ukkoa lähentelystä.

    • Anonyymi

      Tuo pohdinta kuuluu kategoriaan "onko tanssiminen syntiä".

    • Anonyymi

      Tämähän on keskustelua aiheuttanut, ihan normaalia ilman vaatetta saunoa, mutta kieltämättä ala-asteen lapsille pakottaa saunaan alasti koulussa. Vaikka kuinka on opettaja innokkaana maamme tavoista opettaa samaa maahanmuuttajien lapsille, niin en pidä tätä hyvänä asiana.

    • Anonyymi

      Mun ex-mies toi kerran kolme veljeään mökille loma viikon viettoon. Suostuin alasti oloon kun se on kuulema heillä tapana. Jossain vaiheessa kun grillailin yhden veljeksen kanssa tajusin sen käyttävän isästään eri etunimeä kuin poika ystäväni.

      • Varmaan syntyi iso vahinko, kun olit alasti.

      • Anonyymi
        sok kirjoitti:

        Varmaan syntyi iso vahinko, kun olit alasti.

        Vasta sen jälkeen kun poikaystäväni loma loppui.
        Jäin kolmen "veljeksen" kanssa mökille. Olihan siitä viitteitä jo ennen mökkeilyä että poikaystävä oli jo päättänyt lopettaa seurustelun. Oivalsin sen vasta jälkikäteen.

        Poikaystäväsi tapa lopettaa seurustelu oli paheksuttava ja epärehellinen. Sen sijaan, että on tullut olleeksi alasti vieraitten miesten seurassa, ei nähdäkseni ole ollut vahingollista.

        Onneksi olkoon, että pääsit lierosta poikaystävästä! Ansaitset uuden ja paremman. Toivottavasti olet jo löytänyt.🌹

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasta sen jälkeen kun poikaystäväni loma loppui.
        Jäin kolmen "veljeksen" kanssa mökille. Olihan siitä viitteitä jo ennen mökkeilyä että poikaystävä oli jo päättänyt lopettaa seurustelun. Oivalsin sen vasta jälkikäteen.

        No, oliko niistä kolmesta kenestäkään edes laastariksi?

      • Anonyymi
        sok kirjoitti:

        Poikaystäväsi tapa lopettaa seurustelu oli paheksuttava ja epärehellinen. Sen sijaan, että on tullut olleeksi alasti vieraitten miesten seurassa, ei nähdäkseni ole ollut vahingollista.

        Onneksi olkoon, että pääsit lierosta poikaystävästä! Ansaitset uuden ja paremman. Toivottavasti olet jo löytänyt.🌹

        Hyvä että lopetti. Mitä sitä pitkittämään jos tunne on loppunut. Ihan hauska tyyppi mutta ei mulle sopiva.
        Se mökkeily alasti oli ihan kiva. Ei niistä kukaan mitenkään vastemielinen ollut. Arastelin ja epäröin aluksi. Ihan muodon vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, oliko niistä kolmesta kenestäkään edes laastariksi?

        Se mökkeily aika oltiin yhdessä ja pidettiin hauskaa. Siis poikaystävän lähdettyä.
        Jotenkin poikaystävä jätii mut liian helposti niiden "veljiensä" kanssa.
        Arvasin silloin että se on loppu. Virallinen viesti tuli sitten myöhemmin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että lopetti. Mitä sitä pitkittämään jos tunne on loppunut. Ihan hauska tyyppi mutta ei mulle sopiva.
        Se mökkeily alasti oli ihan kiva. Ei niistä kukaan mitenkään vastemielinen ollut. Arastelin ja epäröin aluksi. Ihan muodon vuoksi.

        <<Ihan muodon vuoksi.<<

        On se hassua, miten paljon täytyy tekeytyä, vaikka itse asiassa pitää juuri siitä, mitä on tapahtumassa.

        Muuten, vaikka olemme keskustelleet vain harvan repliikin, huomaan heti, että olet fiksu tyttö. Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!👍

      • Anonyymi

        Nyt vasta tajusin. Olen lukenut kommenttisi jo muutamaan kertaan näiden parin päivän aikana ja nyt alkoi soitella kelloja kun laitoit muutaman jälkimmäisen viestin.

        Onko näihin seuraaviin kohtiin vastauksena Kyllä?

        -Onko tuosta aikaa noin 20 vuotta ja tarkoittaako "ex-mies" samaa kuin poikaystävä, eli ette olleet naimisissa?
        -Tiesit että poikaystäväsi "veljet" ovat kavereitasi, mutta päätit leikkiä miesystäväsi mieliksi, sillä olimmehan me nähty jo monta kertaa aikaisemminkin?
        -Muistatko kalareissun, meidän kolmen "veljeksen" kanssa myöhemmin?
        -Sauna ja mökki oli poikaystäväsi kotia lähellä, eräällä järvellä, yleisen hiekkarannan vieressä?

    • Anonyymi

      Tämä käsitys saunomisesta on muuttunut täysin ajan saatossa..Ennen aikaan maalla mentiin saunaan miten milloinkin. Kesä aikaan lomailijat oli mukana ja koskaan ei tullut mieleenkään ,että mikä on soveliasta ja mikä ei.. Lauteilla istui vierekkäin miehiä ja naisia ja lapsia ja juttu luisti ja tunnelma oli rento.. Nykyään olen huomannut ,että jo hyvinkin nuoret karsinoidaan kotona isän tai äidin kanssa kylpijöihin... Miksi näin ,eihän ihmisen alastomuudessa ole mitään hävettävää...

      • Anonyymi

        Miksi näin ,eihän ihmisen alastomuudessa ole mitään hävettävää.......

        Mistä sinä paatunut sen tiedät.

    • Anonyymi

      Ei varmaankaan syytä huoleen! Näin menisi meilläkin.

    • Anonyymi

      Meitä on 4 sisarusta, 2 tyttöä ja 2 poikaa. Meistä jokainen, tullessamme murrosikään, lopetti perheen kanssa saunomisen, mutta aikuistuttuamme olemme saunoneet yhdessä isolla porukalla puolisot mukana ja alasti, eikä siinä mielestämme ole mitään erikoista, kummallista tai kiellettyä.

      • Anonyymi

        Pitäis viskoa pari kivikappaletta mooseksen taulusta kun on Jumalan asettama tunto himmennyt.

    • Anonyymi

      On vanha sananlasku, kaikki mikä liikkuu.

    • Anonyymi

      Monihan panee siskoaan.

    • Musta on jotenkin hämmentävää käydä aikuisten ei perheenjäsenten kanssa alasti saunassa.

    • Anonyymi

      Jos hän on edes sisko?????

      • Anonyymi

        Mutta tod. näkoisesti on ainakin siskopuoli:))

    • Anonyymi

      No, minä olen käynyt appiukon ja anopin kanssa saunassa, ja siihen aikaan sauna oli "pyhä paikka", johon ei menty vaatteet päällä, eikä seksi mielessä.

      • Anonyymi

        Sauna voi olla pyhä vaikkei saunoja oliskaan.

    • Anonyymi

      Rehellisesti asia riippuu ihan siitä, minkä näköinen sisko tai veli on. Että miten paljon siellä saunassa kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Kyl me saunotaan veljen kanssa😀

    • Anonyymi

      Lontoossa taas 16-vuotias kurtisaani Marie-Anne-Geneviève Augspurgher, ”La Charpillon”, ajoi Casanovan sekaisin kiusoittelullaan, joka tuotti lopulta kovan kolauksen hänen itsetunnolleen. Muistelmissaan Casanova kertoo, että hänen ainoa kostonsa Charpillonille oli ostaa papukaija, opettaa se sanomaan ”Neiti Charpillon on äitiään suurempi huora”, ja myydä se takaisin kauppaan.

    • Anonyymi

      Menin joku aika sitten taloyhtion miesten lenkkisaunaan. Siellä oli lauteilla isä pienen tyttärensä kanssa. Keskustelimme luontevasti. Ja meistä tuli hyvänpäivän tutut.

    • Anonyymi

      Ennen oli yleistä, että esim. tuttavaparinkunnat saunoivat yhdessä. Se kuului ikään kuin suomalaiseen kulttuuriin. Nyt olisi aika outoa ehdottaa kylävieraille, että mennään saunaan.

      Minä tiedän myös isän, joka saunoi aikuisen tyttärensä kanssa alasti. En kyllä ihan ymmärrä, mutta tapansa kullakin.

    • Anonyymi

      Nuoruudessani opiskelin yliopistossa Ruotsissa. Siellä opiskelija-asuntolan tytöt ja pojat saunoivat yhdessä. Minäkin rokeana poikana menin aunaan. Siellä lauteilla istui hymyilevä tyttö. Ja sain tilaisuuden treenata kielitaitoani (suusanallista). Mutta vihtua ei saanut. Kadun kun en hoksannut esittää, että voitaisko tavata joskus myös vaatteet päällä:))

      • Anonyymi

        No seisoiko edes?

    • Anonyymi

      Käyttekö vessassakin yhdessä vai maltatteko olla erossa perheestä sen aikaa? Onhan sekin ihan luonnollinen toimitus siinä missä sauna ja synnytys.
      Pesulla voi käydä ennen vieraita ja alastihan voi olla muutenkin, pitääkö se naamioida saunomiseen?

      • Anonyymi

        Tuo on toinen mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Parit jotka käyvät yhdessä vessassa? Ihan käsittämätöntä joku raja sentään. Kellään niin kiire ole. Aikoinaan asuin yksiössä Kaveri tuli kylään ja meni vessaan ja jätti ovet auki sepposen selälleen sitten sieltä pöntöltä huuteli. Voi sitä sen aikaa rauhassa ihminen olla että tarpeensa tekee.

    • Aivan normaalia, mitä siellä näkee sellaista, mita ei 30 vuotiaat ole nähneet aikaisemmin?

      • Anonyymi

        No sitten aivan sama , tekee siellä mitä 30v aikanakin on tehnyt.
        Yksi on joka näkee ajatuksesi.

    • Anonyymi

      Ja just silloin ku suku tulee kylään ni kaikkien pitää alkaa peseytymään? Jos sitä ”ei mitään uutta” ei niin kovasti kiinnostaisi katsella, niin pesulla voisi käydä itsekseen ja tuttavien kanssa viettää sitten aikaa ihan muuten vaan.

    • Anonyymi

      Siinä voi tulla houkutuksia. Jos alkaa seisoon, tms..
      Ja eikös insesti ole laitonta suomessa?

    • Anonyymi

      Sisarus sauna...sisarus ja sauna, mikä tässä on ajatus ja idea?

    • Anonyymi

      Olin mieheni kanssa tämän siskon luona.
      Saunoimme porukalla iltasella hänen kaksion saunassaan.
      Mieheni sai pienoisen erektion ja koitteli peittää sitä. Siskonsa tyrkki lauteilla minua kylkeen ja kuiskutteli hoitamaan asia.
      Jäi kuitenkin vähän vaivaantunut fiilis siitä saunomisesta.

    • Anonyymi

      Jos jossain vaiheessa lapsuudessa/nuoruudessa lopettaa saunomisen äidin/isän tai eri sukupuolisen sisaruksen kanssa, voi olla vaikeaa saunoa enää yhdessä, mutta jos yhdessä saunomisen perinne ei koskaan katkea niin siihen tottuu ja se tuntuu ihan normaalilta. Itse saunon vanhempieni kanssa vaikka olen täysi-ikäinen. Meille se on täysin luonnollista. Ainoastaan olen ajatellut, että en haluaisi sitä huudella, koska jotkut voivat pitää sitä kummallisena vaikka ehkä tämä on yleismepää, kuin luulenkaan - siitä vaan ei niin puhua juuri tämän takia.

      • Anonyymi

        Seurakuntamme diakonissa saunoi isänsä kanssa isän kuolemaan asti. Äiti oli kuollut jo aikaisemmin. Isä oli aktiivikristitty ja seurakuntaneuvoston jäsen. Ei kukaan sanonut paheksuvansa.

    • Anonyymi

      No jos siskos pyytää miesystävääs saunomaan kanssaan niin on selvästikin munankipeä vosu. Iljettävä sisko sulla. Harmin paikka, että osoittautuikin tyrkyksi lumpuksi. Pistä välit poikki siihen ämmään

    • Anonyymi

      Sairasta, sairasta, sairasta!!!
      Iljettävää insestiä, pervoilua!!!
      Monissa maissa lailla kiellettyä!!!

    • Anonyymi

      Puusauna, jos se on vihreäksi maalattu.

    • Anonyymi

      Saunominen ei ole seksuaalista mitenkään, vaan pyhä riitti. Ja se joka tuon pyhyyden pahoilla ajatuksillaan rikkoo, ei ole saunaan tarpeeksi puhdasmielinen. Sauna ei siis ole irstailua tai likaisia ajatuksia varten, niitä varten on kylpylät.

      Jos koet tilanteen jotenkin sairaaksi, tulee sinun pysyä pois, ettet tartuta muitakin.

      • Anonyymi

        Kyllä teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä kutsuttiin neitoja mökille ja saunottiin yhdessä. Taktiikkana oli se, että naisten sauna alkaa klo 18 ja miesten vasta viis yli . Eipä aiheuttanut suurempia kommelluksia , korkeintaan pieniä kirkaisuja. Äkkiä ne siihen tottui.

      • Anonyymi

        Sinun pyhyytes on kaukana , itsekäs, saastainen kappale, himojensa perään juoksija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pyhyytes on kaukana , itsekäs, saastainen kappale, himojensa perään juoksija.

        Onko kukaan päässyt siskon kanssa saunassa seksiä harrastamaan nuorena tai aikuisena? Me olimme todella nuoria kun siskoni antautui minulle saunassa ensimäisen kerran, siinä meni neitsyys. Eikä tästä tiennyt vanhemmat silloin eikä tiedä nytkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kukaan päässyt siskon kanssa saunassa seksiä harrastamaan nuorena tai aikuisena? Me olimme todella nuoria kun siskoni antautui minulle saunassa ensimäisen kerran, siinä meni neitsyys. Eikä tästä tiennyt vanhemmat silloin eikä tiedä nytkään.

        Vuonna 92, alkusyksyllä eräänä iltana kun satoi aivan valtavasti vettä. Kaikki olivat kotona ja me kaksi saunassa. Ei oltu sisäkkäin, mutta hieroimme paikkojamme vastakkain ihan mukavaan loppuun saakka ja siitä se sitten oikeastaan alkoi kun tajusimme että sehän toimii. Koko 90 luku meni kokeillessa kaikenlaista toinen toistaan rohkeampaa muutaman kerran vuodessa ja vuoden 99 syystalvella, eräässä riihessä sitten meni neitsyys. Sitä ennen oli ollut noin vuoden verran kova yritys päällä, mutta oli jännittänyt ihan liikaa ja suojavälineet oli olleet budjetille kalliita ja niitä oli hävettänyt ostaa.

        Ei kummi kaan hävettänyt jyystää omaa sisarta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kummi kaan hävettänyt jyystää omaa sisarta?

        Olisiko pitänyt? Hävettääkö sinua harrastaa seksiä rakkaan ihmisen kanssa?

    • Anonyymi

      Ei perhesaunassa mitään pahaa ole muutakuin amerikkalaisten mielestä.

      Alaston ihminen on USA:ssa kauhistus, mutta on ihan OK. täyttää lähi-idässä lapsia lyijyllä ja schrapnellilla.

    • Anonyymi

      Ei siinä mitää pahaa ole. Mene ite siihen välliin eläkä päästä miestäs ja sen siskoa toisiaan paneen.

      Älä myöskään itse ala sukupuolirietastelemaan miehesi kanssa. Nussikoot mutsiaan.

      Teet siitä sitten sunatontun kanssa myöhemmin yöllä aisurin.

    • Anonyymi

      Se on mielestäni täysin hyväksyttävää ja normaalia. Saunon perheeni, ystävien ja tuttujen ja tuntemattomienkin (julkiset saunat) kanssa aina alasti. Ei siinä oo mitään hävettävää tai kummallista, harmillista jos maailman luonnollisin asia kuten alastomuudesta on tullut jotain hävettävää tai vielä oudompaa suoraan seksuaalisia sävyjä saavaa toimintaa. Yritetään olla pelkäämättä omia tai muiden kehoja (:

    • Anonyymi

      Ei siitä ole kovinkaan pitkä aika, kun yleisissä saunoissakin oli vain yhteiset vuorot, eikä miehille ja naisille erikseen. Saunomiskulttuuri näkyy saaneen nyttemmin vaikutteita jostakin amerikkalaisuudesta, kun tällaisesta edes keskustellaan.

      Saunominen ja sukupuolistelu on kaksi eri asiaa. On sääli, jos suomalainen saunakulttuuri on sotkettu nykyään seksuaalisuuteen.

    • Anonyymi

      Siellä on ollut kovat orkiat päällä kulli sisällä :)

    • Anonyymi

      Paljon oli erilaisia käsityksiä ja mielipiteitä siitä, että voiko käydä saunassa aikuisiässä esim. veli ja sisar keskenään. Minulla on tuttavapiirissäni eräs perhe, missä heidän ainoa poikansa joka n kolmekymppinen, saunoo usein äitinsä kanssa kahden, sillä aikaa kun me olemme odotelleet vuoroamme. Kyllähän siinä lauteilla vaimon kanssa juteltiin moisesta ja herätti se vähän epäilyksiäkin siitä, että olisiko se talon isännän myötävaikutuksella olevaa insestiä? Mene ja tiedä. Toinen tapaus kun olimme eräänä kesänä sisareni mökillä, siskolikan 13 vuotias poika työntäytyi aina naisten kanssa yhtä aikaa saunaan. Katselin keittiön ikkunasta kun poika tuli ulos saunasta muna pystyssä juosten nopeasti uimaan. Vaimoani oli moinen vähän vaivannut, mutta kehuipojalla olleen aikuisen miehen ase. Ei se poika ollut mitään yrittänyt, oli vaan esitellyt seisovaa kaluaan. Ehkä kehitys myöhemmän aikuisiän haluista voi johtua juuri siitä, että liian myöhään puperteetissä vielä kylvetään vanhempien naishenkilöiden kanssa yhdessä herätellen pojille ja miehille ominaisia haluja toiseen sukupuoleen.

    • Anonyymi

      Minä en mene saunaan ikinä kenenkään kanssa, käy saunassa yksin. Oikeastaan minua itseänikin ällöttää olla itseni kanssa saunassa alasti, vaatteet päällä voisinkin siellä mielelläni istuksia itseni kanssa pitkäänkin.

      • Anonyymi

        Jos sisarukset sekstaa, niin keltä se on pois ? tuskin he seukkaan alkaa ja no, monestihan sanotaan kun pettämisest kiinni jäädään.. " se oli vain pelkkää seksii...

        vähän ihmettelen koko aloitusta, itse en nää ko asias mitään sekstistä tai edes seksiin viittavaa.
        ettei vaan olis joku sairas höyrypää tekaissut.

    • Anonyymi

      Voin rauhoitella sinua ja kertoa että on täysin normaalia. Jos tulee kuumempia hetkiä niin sekin on ihan OK jos kumpikin haluaa. Ovathan he täysi-ikäisiä ja se lähentää välejä pitkän tauon jälkeen.
      Itselläni kokemusta vastaavasta serkkulikan kanssa ja ystävyys lujittui! Suosittelen kokeilemaan.

    • Anonyymi

      Kyllä se on ok. Itsekkin siskoni kanssa tutustuttiin seksuaalisuuteen yhdessä. Minä 17 ja sisko 13. Kivaa oli. En kuitenkaan ole ollut yhdynnässä siskoni kanssa. Serkkuni kanssa olen kyllä seksiä harrastanut. Itse 18 ja serkkutyttö 15. Kivaa oli.

    • Anonyymi

      Tapahtui vuosia sitten..

      Saunoimme siskoni kanssa alasti useasti, En kerro että minkä ikäisiä olimme kun tämä tapahtui ettei kukaan pahoita mieltään.

      Hän oli kova urheilemaan ja on edelleenkin. Monesti hieroin hänen hartioitaan ja reisiä hämärässä saunassa että kerkeävät palautumaan seuraavaan treeniin. Jonkun mielestä voi olla pervoa, mutta ei mielestäni. Se on ok hänelle ja minulle. Hän on kuiteskin siskoni, ei siinä mitään seksuualista ole.

      Kerran toki hieroin hänen takareisiään öljyn kera, ja minulle tuli pieni erektio, koska olin illan aikana katellut vähän tissikuvia. Nolotti jonkun verran , mutta sitten hän pyyti että naksauttaisin hänen selän selän suihkun puolella

      Menin siskoni taakse, ja laitoin käteni hänen kiinteitten pienien rintojensa alapuolelle tukevasti, koska hän oli hierontaöljyn peitossa.

      Painauduin tiiviimmin häneen kiinni ja taivutin meitä molempia taaksepäin, samalla erektioni saavutti huippunsa ja kun olin laskemassa häntä alas, penikseni liukui sisään kuin itsestää ja siskon suusta kuului nautinnollinen voihkaisu. Hän pyysi tekemään saman vielä uudestaan, ja teinkin, hän voihkaisi todella nautinnollisesti, sitten laukesin välittömästi, ja tärisin hetken aikaan

      Minua nolotti, mutta olo oli voittamaton, tyytyväinen mutta hämmentynyt. Siskoni poskia punoitti, mutta hän oli tyytyväisen oloinen. Hän kuiskasi korvaani että kiitos, ja sanoi että tämä oli hänen ensimmäinen pyllyseksi kokemuksensa, sanoin että tämä oli minun eka kerta ikinä.

      Juurikin olimme saaneet peseydyttyä, äitimme tuli katsomaan että kaikki on ok. Olimme molemmat vähän punaisia, ja äiti kysyikin että mikäs meillä on kun hymyilyttää ja posket punoittaa, sanoimme että heitimme vähän kovemmat löylyt.

      Myöhemmin mietinkin että mitä jos nuorekas urheileva äitimme olisikin tullut vähän aikasemmin katsomaan, olisiko ymmärtänyt tapahtuman vai suuttunut, koska näin vaan kävi , vai mitä olisi tapahtunut.
      Olisinko saanut selkääni vai olisiko hän ollut seuraava naksautettava ?

      Olen siskolleni sanonut että olkoot tämä meidän salaisuus, Ja voidaan edelleenkin saunoa yhdessä, ja hän oli samaa mieltä. Olemme myöhemminkin keskustelleet asiasta ja se on molemmille ihan ok. Nykyään molemmilla on perheet ja elämme pienen salaisuutemme tai kokemuksemma kanssa.

      Tarinahan voi olla totta tai tarua. Vain siskoni ja minä tiedämme totuuden

      • Anonyymi

        Itselleni kävi kerran niin että saunoin siskoni kanssa, ja löylyvesi loppui. Menin hakemaan lisää ja sillävälin hän olikin siirtynyt makaamaan lauteille kiusatakseen minua etten pääsisi istumaan. No rupesin siirtämään häntä, ja se menikin pieneksi leikkimieliseksi taisteluksi. Jossakin vaiheessa pääsin istumaan ja hän kiepsahti syliini hajareisin voimakkaasti halaten, vähän kuin koittaisi vääntää minua että luovuttaisin paikkani, ja silloin sain aivan älyttömän seisokin. Eihän sen pitäisi olla mahdollista, mutta näin tapahtui. Myös siskoni taisi huomata saman koska lopetti vääntämisen hetkeksi, mutta jatkoi vääntämistä, ja samalla rupesi varovasti liikuttamaan lantiotaan, jotta voisi hyväillä kivenkovaa munaani jalkoväliään vasten. Hän kyllä huomasi että nautin tilanteesta vaikkemme yhdynnässä olleetkaan, ja liikutti rauhallisesti lantiotaan edes takaisin. Taisi hänkin nauttia kun rupesi voihkimaan ja tunsin kovat nännit rintakehääni vasten. Siskoni liikkutti lantioaan vielä sen verran että sai kostuneella karvattomalla pimpillään hierottua terskaani niin että laukesin. Tämä on elämäni tähän asti hienoin saunakokemukseni. Sen hetken kun saisi elää vielä kerran niin antaisin mitä vaan.

    • Anonyymi

      Onhan se normaalia tai ok. Jos on perverssi.

    • Anonyymi

      Lappeenrannan poliisit ainakin tykkää kimppakivasta, kolme naista mies. On siellä homojakin.

      • Anonyymi

        Joka ammatti kunnassa on homoja, sekä montaa muutaki sorttia, on psykopaattia, sosiopaattia on narsistia ja vaik mitä..

    • Anonyymi

      Itse sekstasin serkkutytön kanssa. Serkkuni 14 ja itse 17 vuotias. Kivaa oli. Se tapahtui saunan eteisessä. Serkkutyttö oikein tarjosi itseään. Vieläkin panisin serkkuni vaikka nyt olen 54v.

      • Anonyymi

        Karviassa on wanhan kansan sananlasku, mitä serkumpi, sen herkumpi... Ja tottahan se on että sauna ja seksi kuuluu kiistattomasti yhteen. On kenenkään turha väittää tekopyhästi ettei olisi. Siivoojana olen vuosien varrella noukkinut kerrostalojen saunoista viikoittain kortonkeja pois.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuohon ole jokaisella oma henkilökohtainen suhtautuminen. Itse pidän suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluvaa alastomuutta ja sekasaunomista käytännössä kenen tahansa kanssa enemmänkin luonnollisena. Jotkut taas suhtautuvat aiheeseen negatiivisesti, varsinkin ahdasmieliset tai omasta kehostaan epävarmat. En minäkään vartalostani pidä, mutta käsittääkseni ihan perinteeseenkin kuuluu että kaikki ovat saunassa samalla viivalla eikä toisia todellakaan aleta arvostelemaan millään tasolla. Tätä jos ei ole sisäistänyt, voi olla vaikeuksia mennä saunaan jopa ihan vain vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, tai ihmisten seurana joita ei tunne hyvin.

    • Anonyymi

      Kun olin lapsi, niin isän sisko miehineen kävi meillä useinkin saunomassa. Mutta ei ne sinne saunaan koskaan yhtäaikaa silti menneet. Saunomisen idea oli juttelu tunti-pari ennen saunaa ja pari tuntia jälkeen saunan saunakaljojen ja muun syömisen merkeissä. Se itse saunominen oli sellainen vartin juttu. Sisko miehineen kävi saunassa kahdestaan, isä sen jälkeen yksin ja meidän äiti sitten meidän lasten kanssa erikseen. Sillä aikaa kun vieraat oli saunassa, niin laiteltiin syötävää ja juotavaa pöytään. Ennen saunaa ei vielä syöty. Ehkä miehesi siskollakin on samanlaiset suunnitelmat.

    • Ajatus, että sisaruksen kanssa saunominen olisi sopimatonta, perustuu siihen epäilyyn, että se saattaisi kiihottaa. Miksi ei saisi? Jos sisarus on miellyttävä, totta kai hän kiihottaa. Kiihottuminen on ihmisen luonnollinen ominaisuus.

      Jos mahdollinen kiihottuminen johtaa eteenpäin, ei se kolmansille henkilöille kuulu.

      • Anonyymi

        Kiihottuminen on ihmisen luonnollinen ominaisuus...........

        Niin on ja yksi perkeleellinen himo lankeemuksen jälkeen, kadotuksessa saa sitten nussia riettaan kanssa

      • Anonyymi

        "Jos sisarus on miellyttävä, totta kai hän kiihottaa."

        Järjetön väite. Eihän se kiihota, että joku on miellyttävä. Mene hoitoon.

    • Anonyymi

      Siskooni en o pannu, mutta anoppia noin kaks kertaa kuukaures ja noin kymmenisen vuot. ja homma luontuu.

      • Anonyymi

        Suomalainen saunoo

        -tuttujen
        - tuntemattomien kanssa

        Tapana on käskeä naapurit saunaan. Saunotaan alasti ja tarjotaan vettä juomaksi.
        Oikea suomalainen tekee näin.

    • Anonyymi

      Eii toi systeri oikeen osaa ilmankaan olla että sen mukaan. Tottunu jo saamaan kun kerran alottikin. Millä sitä nyt sitten esteleen... ei oikeen millään.

    • Anonyymi

      Typerää meetoo mössöä. Saunakulttuurikin muuttuu ja suihkussakäynti tulee tilalle enemmän ja enemmän.

    • Anonyymi

      Jos kutsuu jonkun saunomaan kanssaan, ei kai se automaattisesti tarkoita, että mennään yhdessä saunaan. Voihan sitä käydä vuorotellenkin.
      Itse en kyllä ole koskaan saunonut veljieni kanssa. Tuntuis jotenkin oudolta.

    • Anonyymi

      Täysin normaalia. Vaimon perheen kanssa saunotaan kaikki keskenään, perjantaisaunassa vielä naapurit mukana. Kaikki aikuisia ikäakselilla 25-70v. Jos siitä jotain pervoa joku keksii, niin vika löytyy korvien välistä. Mut kaikki tavallaan, jenkeistä tännekin valunut alastomuuteen liittyvä tabu.

    • Anonyymi

      Oletko varma että on sisko jos et ole vielä tavannut?Rohkealla huijauksella vois olla etäsuhde josta et tiedä.

    • Anonyymi

      Mun mies saunoo vanhan äitinsä kanssa... Outoa mutta ihan sama mulle

      • Anonyymi

        Luin koko ketjun. Yritin löytää punaisen langan. En löytänyt.
        Yksi henkilö näkee vaivaa ja kirjoittaa noin pitkän ketjun jota ei kukaan ymmärrä.
        Jos sinua himottaa ja haluat mennä saunaan jonkun kanssa toteuttamaan himojasi, niin miksi et soita hänelle. Säästyy aikaa ja vaivaa.
        Aiheesta sen verran. On mielenkiintoista mennä saunaan vieraan eri sukupuolta olevan kanssa, ja pitää vehkeet näkyvillä, jopa vähän esitelläkin. Kutkuttavaa on katsoa reaktiota, ottaako miehellä etukenoa ja miten tilanne etenee. Sellainen tarkoituksellinen tilannekatsaus.
        Se on elämän suolaa.

    • Anonyymi

      Jos molemmat osapuolet ovat okay asian kanssa eikä siitä tehdä numeroa niin miksei?

    • Anonyymi

      Täytyyhän sitä saunoa koko suvun voimin, kun se on kulttuuria.

    • Anonyymi

      Ei koskaan samaan saunaan erisukupuolen kanssa ja pyyhkeeseen peitettynä saman sukupuolen. Sen murrosiän aikaan
      Lakkasi käymästä vanhempien kans .
      Muistan lapsena katselin sitä isän elintä kerran
      Ja en ymmärtänyt siitä mitään. Olin myönteismielinen että jotenkin myönteistä.
      Ei tullut mieleenkään mikään intim elämä. En tiennyt siitä. Olin n 8 v.
      En koskaan ajatellut onko heillä sitä äitipuolen kanssa. Olin niin yksinkertainen lapsi.
      Mutta sanoin katsoessa että tahdon mennä aikuisena naimisiin hänen kanssa.
      Hyvä Jumala sentään. Tietysti en tahtonut isäni kanssa naimisiin vaan ymmörsin vain että se liittyy naimisissa olemiseen se lötkäke.
      Ai nyt muistan miksi katsoin
      Ne kivekset oli eri kokoiset. Sitähän katsoin että miksi nuo on tuollaiset. Kysyin.
      Isäll oli joku vika lapsena Isoäiti kertoi monesti säälitelken etyä se pieni poika ei kestänyt niitä sairAAlassa käyntejä ha leikkauksia. Että se omi jotenkin aivan hirvittävää pienelle lapselle.
      Isoäitini ( joka kertoi myös ei koskaan kokenut avioliitossa sit org mi asiaa, että hänellä ei ole siitä kokemusta. Hän oli hyvin siveellinen ja tervemielinen. Hän sanoi että isästäni olus pitänyt tulla joku tiedemies, ilman niitä kauhukokemuksia lapsena vaivasta jota hienotunteisesti ei maininnut, enkä kysynyt.
      En silloin ymmärtänyt miksi niin kauheaa
      Ett eikö sellaista ole ihmisil
      Mut nyt myöhemmin tiedän rttä isäni oli Mooses, sellainenhan on siveellinen.
      Vahingoittui Kun hän oli kuningas Robert
      Skotlannin hän kyl syrmasi jonkun
      Ja se johtui että se mies koski hänen jalkojen väliin. Moosekselle ei voi tehdä sellaista.

      • Anonyymi

        Miustakin olisi pitäny tulla tiedemies.

    • Anonyymi

      Niin ehkä koin itseni loukkaavaksi kun kysyin miksi ne on erikokoiset
      Niin kohteliaasti keksin että tahdon kyllä mennä naimisiin hänen kanssa.

      Jeesus varmaan antoi ajatuksen.
      Niin on hirvittävää ett naiste pukuhuoneisiin tuodaan aina vanhempia poikia
      Paholainen saanut valtaansa
      Ens oli 1 vuotias poika
      Sen sai uimhallis vied naiste puolelle

      Kun kävin viim vuonna tm n 10 v näköinen poika tuotu sinne. Kysyin ikää se oli 7 v

      He ovat saaneet päähänsä että 7 v vaik näyttäus 10 vuotiaalta
      En olis voinu lapsena
      Eri asia vanhempiensa kanssa käydö saunassa
      Kuin että vieras poika näkisi alasti. Ei missään tapauksessa mahdollista.
      Teilläkin on järki kysyä

      Muten ne tytötvoi joutua uhriksi näkymään yllättäen ikäisellee se on raiskausta
      Heiltä.pitää kysyä että saako 10 v poika katsella sinun riisuuntumista

      Näin ett poika oli sairas siel saunan lauteella
      Äitinsä ei ymmär et kehittyy seksuaalisuus

      St kirjotti [email protected]

    • Anonyymi

      50-luvulla taloyhtiöiden saunat olivat vielä niin suuria, että sisarukset mahtuivat saunomaan niissä jopa yhdessä lastensa ja puolisoidensakin kanssa. Tosin pukuhuoneissa oltiin erikseen, jos niitä sattui olemaan kaksin kappalein.

    • Anonyymi

      Omassa perheessä on aina saunottu alasti koko porukka. Miehen perheessä taas sekasaunassa käyttävät pyyhkeitä ja/ tai uikkareita. Mies ei tykkää että saunon alasti muiden miesten kuin hänen kanssa joten alasti sekasaunomiset jäi vuosia sitten. Häntä ei haittaa jos muut ovat alasti sekasaunassa, kunhan itse peitän paikkani. Hiukan kesti tottua hänen ajatusmaailmaansa mutta opin kunnioittamaan hänen toivetta.

    • Anonyymi

      Kyllä se on ok, jos ei ole sillai jne...................

    • Anonyymi

      Tässä aiheessa on selvästi enemmän kyse alastomuudesta sisarusten kesken kuin itse saunomisesta. Ei ole häpeä olla alasti... alasti oltais vieläki jos ei tulis kylmä ja hävettäis itseämme ja toisiamme.

    • Anonyymi

      Itse olen ainakin toisinaan yhdynnässä siskoni kanssa. Eli sanoisin sen olevan ok

      • Anonyymi

        Yhdyntää seksualisoidaan ihan liikaa. Yhdyntä on ihan luonnollista eikä siinä ole mitään seksuaalista tai hävettävää.

    • Anonyymi

      Kylläpä on ollut hassu keskustelu!

      Olen noin seitsenkymppinen mies. Lakkasin käymästä äitini ja siskojeni kanssa saunassa tultuani vähän toiselle kymmenelle. Myös kaksi poikaani lopettivat käymästä saunasta äitinsä eli vaimoni kanssa murrosikään tullessaan. Sisarta heille emme ole onnistuneet saamaan enkä tiedä heidän saunomistavoistaan heidän muutettuaan omilleen, se on ihan heidän oma asiansa.

      Yhteissaunomiseen tutustuin parikymppisenä, jo ennen tutustumista tyttöön, josta sitten tuli tuo vaimoni ja on sitä edelleen. Olemme sekasaunoneet samanmielisten ystävien kanssa sen jälkeen sopivan tilaisuuden tullen vuosikymmenestä toiseen, ja tietenkin alastomina. Myös vaimoni veljet ja näiden vaimot ovat kuuluneet näihin kanssasaunojiin. Sisaristani yksi on ollut joskus vaimoni ja minun saunakaverina ilman miestään. Mitään seksuaalista ei näihin kimppasaunomisiin ole liittynyt eikä minulla ole ollut saunan ulkopuolellakaan minkäänlaista seksisuhdetta (vaimoani lukuun ottamatta) naispuolisiin saunakavereihini, joita on kertynyt vuosien mittaan epäilemättä kymmeniä.

      Vaimoni kanssa olen koettanut harrastaa seksiä saunassa yhden ainoan kerran. Riitti hyvin, epämukavaa touhua kummankin mielestä! Sauna on saunomista varten ja seksille on luontevampiakin paikkoja.

      Saunamme lämpiää tänäkin iltana, tällä kertaa vain vaimolleni ja minulle ja tälläkin kertaa seksittömänä. Mitä saunan jälkeen (tai miksipä ei vaikka ennen sitä) tapahtuu, saattaa olla eri asia.

      Kukin taaplaa tyylillään. Minun yhteissaunomiseni ei ainakaan ole millään mittapuulla rietastelua ja sitä paheksuvia siveydensipuleita pidän surkuhupaisina.

    • Anonyymi

      Minä en edes vaimoni kanssa ole saunaan mennyt inhottavaa ajatellakin.Yksin saa rauhassa olla ja rauhoittua löylyissä.

    • Anonyymi

      Voi veikkonen! Meillä sisaruksilla yhteinen kesämökki, jokainen käy siellä milloin haluaa, voi tulla ja mennä vaikka toiset sisarukset siellä jo ovat. Ollaan kaikki jo ikäihmisiä, minä vanhimpana ja siskoni toiseksi vanhin meidän katraasta, leskiä ollaan jo myös vanhemmat. Saunottiin vanhemman siskon kanssa viime juhannuksena, naku uinnilla tietysti kävimme. Viiniä olimme juoneet ja saunassa terassilla otimme hieman brandyäkin. Sehän laittoi veret kiertämään, kylmäs järvestä saunan lämpöön ja niinhän siinä kävi että minulla miehuus nosti päätään oikein kunnolla ja laski siskoni sen näki ja hymähti ja tais päästä OHO! Tarttuipa 69 vuotias siskoni aisaan kiinni ja pian soutelimme samaan tahtiin rantasaunassa. Tuntui aika luontevalta. Kummastakin se oli hyväksyttävä asia, kaksi vanhaa leskeä ja keskikesän ilta. Ehkäpä uusitaan vielä yhteiset saunomiset.

      • Anonyymi

        Mikäpä tuossa, kaksi iäkästä kaiken nähnyttä ihmistä niin antaa mennä vaan.

    • Anonyymi

      Saksassa saunaan mentiin alasti täysin vieraiden ihmisten kanssa, ei kai sisarusten kanssa ole sen kummempaa

      • Anonyymi

        Ei tietenkään jos on sisaruksistaan vieraantunut.

    • Anonyymi

      Ite en uskaltanu mennä pienenä enää yhdeksänvuotiaana isin tai siskon tai en kenenkään muun kuin äitin, ihan sama kumpi sukupuolinen mut en vaan uskaltanu. Mut mun mielestä se on hyvä jos uskaltaa.

    • Anonyymi

      Ei tulis mieleenkään.

      • Anonyymi

        On tämäkin keskustelu.
        Kas kun ette keskustele siitä, olisiko sisarus-wc paikallaan? Eihän wc:ssä käyntikään pitäisi olla hävettävää!

    • Normaalia se on ainakki maalla :)

    • Anonyymi

      En mä ainakaan menisi saunaan sukulaisteni kanssa. Oon sitä mieltä, että saunominen aivan yksin, omine mietteineen, on kaikki nautinnollisimpaa.

    • Anonyymi

      Hyvin"keksitty"kysymys, ja melkein uskottavasti sepitetty tarina.

    • Anonyymi

      Otatteko muuten nykyään kännykänkin mukaan saunaan, ettei vain jäisi/tulisi yhtään hyvää sosiaalisuhdetta ohitettua?

    • Anonyymi

      Isovanhempien kanssa aina saunoin alasti. Muutoinkin voin saunoa sekasaunassa, tai erikseen.
      Ehkä luontevammalta tuntuu tuttujen ja sukulaisten kesken, jos sekaisin, kun silloin ei ole henkilökohtaisesti mulla sellaista vaaraa saada seksuaalisia ajatuksia tilanteesta.
      M32

    • Anonyymi

      On tämä joissain piireissä ihan tavanomaista toimintaa. Soittaako heistä muuten kumpikaan banjoa?

    • Anonyymi

      Riippuu siitä, että tapahtuiko saunomisen yhteydessä penetraatiota, tai esim. oraalista tyydytystä puolin ja toisin?

    • Anonyymi

      Seittämänvuotiaana tyttösenä setäni alkoi esittää vehjettään että tälläinen on pojilla haarojen välissä erilaista kuin teillä tytöillä. V.ittu mitä porukkaa koko isänpuoleinen suku.

      • Anonyymi

        Justiin joo sitä ihannoidaan miten mukavaa yhteissaunomista onkaan vietetty lapsien kanssa. Minullekin oli viikon vastenmiellyttävin päivä lauantai. Kun tiesi mitä muniensa esittelemistä oli taas luvassa saunassa. Kymmenvuotiaana en enään suostunut saunomaan kuin kaksistaan äitini kanssa.

        Jonkun pervon unelma tääkin keskustelunavaus. Esimerkiksi varmaan ei ole yhtäkään opettajaa nykyään Suomessa joka menee oppilaittensa kanssa jollain reissulla alastomana yhteis-saunomaan ettei siihen mikään taho puutu jos on noin tapahtunut.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No katsoin. Jotain pitkää sekoa lennokeista.

    • Anonyymi

      Hieno satu, mutta tottakai olisi ok

    • Anonyymi

      Mummoni oli lapsenvahtina kun olin jotain viisi kuusi vuotias. Kävimme saunassa ja illalla nukuimme samassa sängyssä. Muistan kuinka mummoni nukkui alasti ja minunkin piti nukkua alasti, ensin leikimme kuorma-autoa, minä leikisti ajoin, minun piti olla mummon reisien välissä ja mummo hyppyytti minua siinä ja sanoi että onpas kuoppainen tie. Mummon käsi kopeloi pippeliäni ja välillä tunsin pippelissäni mummon tuuheat karvat jalkojen välissä, kyyti oli kuorma-auton kyydissä kova. Tämä tarina on sitten tosi!

      • Anonyymi

        Minun mummo pesi minut lapsena. Sanotaanko, hieman erikoisella tavalla. Kun kaikki muu oli pesty, sitten piti seistä polvillaan suihkun lattialla ja tulla oikein lähelle jalkoväliin, kun mummo pesi selän. Pippeli piti saada sitä ennen kovaksi että sen saattoi pestä helposti ja sitten mummo levitti jalkojaan jakkaralla, asetteli itsensä ja minut, ja hän laittoi sen sinne väliin käsin, ja alkoi huolellisesti pesemään ja huuhtelemaan selkäpuolta ja kaikki tuntui. Siitä on jo neljäkymmentä vuotta aikaa. Ei siitä traumoja jäänyt. Oudolta tietenkin edelleen tuntuu ajatella koko asiaa koska silloin se tuntui hyvältä, mutta vasta myöhemmin lähemmäksi parikymppiä päästyäni ymmärsin mitä oikein oli tapahtunut ja kuinka väärin hän teki. Siitä tunsin alkuun häpeää että se tuntui hyvältä, mutta muutamassa vuodessa siitä häpeästä pääsin eroon koska tajusin ettei se tietenkään voinut olla minun syytä. Nukuin mummoni luona varmasti useita kymmeniä kertoja, mutta kodissa sisällä ei tapahtunut koskaan mitään eikä hän mitään pakottanut tekemään. Se oli vain se sauna.

    • Anonyymi

      Uimapuvussa saunominen on mun mielestäni aika pervoa. Jos ei halua näyttäytyä alasti niin saunokoon yksinään.

    • Anonyymi

      Saunassa runkatessa kannattaa miettiä etukäteen, mihin laittaa ne mällit

    • Anonyymi

      Eikös se takapuoli ole ihan samaa nahkaa kuin nokkakin. Kyllä ihmettelen mistä se lähtee liikkeelle tuollainen alastomuuden häpeä? Tässä helposti mennään jo typeryyden asteelle jo halusta olla vaikka pilkillä ilkkosillaan.

      Sama ilmiö tulee esille reissatessa maailmalla eri rannoilla, jotka käytännössä lähes kaikki ovat nakurantoja ilman eri mainintaa ja joissa ei ole yhdessäkään edes ikärajaa. Suomessa muutama (kolme) hikinen nakuranta ja nekin häiritsee. Mikä huvittavinta niin ihmisiä jotka eivät edes nakurannalla ole ikinä olleetkaan.

      Mikä himo se on pyöriä rannalla kylmä, märkä ja hiekkainen kangas ympärillä. Komeat raidat sillä ainakin saa ja kusitulehduksen.

      Nyt järki käteen. Alastomuudessa ei ole mitään pahaa, jos sitä ei omassa sairaassa mielessään sellaiseksi ei väännä.

      Jos katsot vaikka purenudism.com, näet pornoa. Sitä se ei oikeasti ole kuitenkaan sen enempää kuin normaali perhesauna.

      • Anonyymi

        Nih, yritän olla oikeen ymmärtäväinen.

    • Anonyymi

      uimapuku tai pyyhe päälle, siinä vaiheessa ei mene oudoksi.

    • Anonyymi

      Juu on se normaalia. Meiltä koko perhe on sanonut yhdessä jo 50 vuotta. Myös joulusaunassa istuin filosofoimassa veljeni kanssa. Ihan kuten aina .

    • Anonyymi

      Aikuiset sekaisin alasti saunassa, sisarukset tai ei, on jotenkin tosi typerää vouhotusta. Eri asia jos on fiksusti pyyhkeet tai uikkarit päällä. En ymmärrä alastomuutta muiden ihmisten edessä. En todellakaan ole tiukkapipo mutta mauttomuus ei ole koskaan kiinnostanut enkä oikein saa pointista kiinni.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Aloittajakin pitää asiaa pikkuisen pervona ja sitähän se mitä suurimmassa määrin on, vaikka olisi kasvanut sellaisessa "kulttuurissa".
        Taidetaanpa tuo kieltää myös raamatussa? Korjatkaa toki jos olen väärässä.

    • Anonyymi

      On hyväksyttävää mennä sisarusten ja myös vanhempiensa kanssa saunaan. Jos pelkäät, että siellä tapahtuu jotain seksuaalista, niin väittäisin että on todella pieni mahdollisuus.

      Se jos veli kiihottuu ja saa erektion saunassa on varmasti todella noloa ainakin hänelle ja hän saattaa saada siitä kammon ja voi jäädä viimeiseksi sisarussaunomiseksi.

      Koko keskustelun avaaminen kuulostaa oudolle. Minä ainakin epäilisin sinun olevan seksuaalisesti kiinnostunut omasta isästäsi, sillä olet joskus hymyillyt hänelle ja sellainenhan ei ole ollenkaan soveliasta. Vain äideille hymyily on neutraalia.

    • Anonyymi

      Joillekin täysin normaalia tuttujen ja vieraampienkin kanssa. Saunomaan pyytäminen ei aina edes tarkoita, että ollaan samaan aikaan saunassa.

    • Anonyymi

      Uskon että he haluavat olla vaan hetken rauhassa.

      Rauhassa Sinulta.

      Onko Sinulla itse sisaruksia ja tiedätkö mitä sisaruus merkitsee?

      Kannattaa muistaa että sisaruus tarkoittaa lähes kahden vuosikymmenen mittaista yhteistä historiaa, yhteisiä hetkiä, parhaimmillaan sydänystävyyttä.

    • Anonyymi

      Hyvä provo. Saitko mitä tulit hakemaan?

      • Anonyymi

        Provo mullaki tuli mieleen. Ei ole yleisesti ottaen normaalia, että aikuiset sisarukset (eri sukupuolta olevat) saunoisivat keskenään. Jos sinun perheesi näin tekee, se ei tee siitä yleisesti käytössä olevaa tapaa tai normaalia.

        Sit nää perheet, jotka saunovat koko perheen kesken kuulemma koko elämänsä. Onko niiltä lapsilta kysytty edes, haluavatko pojat äitinsä kanssa saunomaan tai tytöt isänsä? Jos on vaan aina käsketty sinne saunaan mukaan, niin uskaltavatko ees pyytää, että saisivat käydä erikseen tai saman sukupuolen kanssa. Mikäli se kaikista osapuolista tuntuu hyvältä nii antaa mennä vaan, saunokaa kuka kenenkin kanssa tahtoo. muttei sitä tarvitse missään keskustelupalstoilla tuoda ilmi korostaen kuinka se on normaalia ja ne on epänormaaleja jotka tahtovat saunoa vaan oman sukupuolensa kanssa, oli kyse perheestä tai ei.

        TURHA ON KENENKÄÄN VIISASTELLA, ihmiset saa saunoo miten haluuvat.

    • Anonyymi

      Milloin saunasta ja eri tavoista saunoa on tullut suomalaisille ongelma?

      Jokaisella suomalaisella lienee jonkin sortin suhde saunomiseen ja kukin saunokoon just niin kuin itse parhaaksi kokee!

      Perheet osaa varmaan ihan keskenänsä miettiä itselle parhaat tavat! Jotkut eivät sauno ollenkaan ja sekin on ok!

      Itse saunon vain kesäisin, kun pääsee myös uimaan ja joulusaunassa.

    • Anonyymi

      Sairasta! Sukurutrausta.

    • Anonyymi

      Finland bastu, älähän kastu

      • Anonyymi

        Musta enkeli on taas voittanut päämaalinsa, mitähän seuraavaksi keksii? Hän ajaa orjiansa kuin nautahärkää.

    • Anonyymi

      Joku voineen pitää sirasten välistä seksiä jonain kauheena asiana, tosi asia kuitekin on.suomessakin on lukuisia paikkakuntia joiden väestö pohja on lähtöisin sukurutsan seurauksista, samoin erinäiset uskonto kunnat ovat aktiivisia juuri sukurutsassa.

      • Anonyymi

        Tuo on totta. Esimerkiksi Valkeakoskella on ihan yleistä sukulaisten väliset avioliitot, eivätkä siellä kasvaneet pidä serkusten välisiä seksisuhteita yhtään outoina. Muualta tullut huomaa pikkukaupungin katukuvassa paikallisten kasvonpiirteissäkin yksityiskohtia, joita ei tapaa muualla Suomessa. Isopäisyyttä ja pälvikaljuuntumista nuorillakin naisilla. Miehillä pienileukaisuutta ja ristiinpurentaa huomattavan paljon. Nämä esimerkkeinä, muitakin toki on. Silmät huomiota herättävän lähellä toisiaan ja usein karsastusta. Hammasluun selittämätöntä haurastumista jo alle 20 v iässä.
        Satunnainen matkailija huomaa myös ilmiön, että kaikki ovat hieman saman näköisiä. Ihan kuin olisi sukukokouksessa koko ajan.

        Toki sisäsiittoisuus vaikuttaa muuhunkin kuin ulkonäköön. Mielenterveysongelmaisten, alkoholistien ja narkomanien äärä on poikkeuksellisen korkea verrattuna valtakunnan keskiarvoon. Myös rikostilastoissa on kaupungin kokoon nähden liikaa tappoja ja pahoinpielyjä. Paikallinen ilmiö on myös öinen puuhailu ja hiippailu toisten pihoissa ja ikkunoiden takana. Alusvaatteita varastellaan pyykkinaruilta.
        Tays yhdessä Tampereen yliopiston kanssa on jo jonkin aikaa tutkinut Valkeakoski-ilmiötä ja asiasta saataneen yksityiskohtaisempaa tietoa lähivuosina.

        Huomiota kannataa kiinnittää myös siihen, että paikkakunnalla ei asu lainkaan maahanamuuttajia, joka johtuu Migrin päätöksesä, ettei taraumatisoituneita pakolaisia ole syytä sijoittaa noin erikoiselle paikkakunnalle.

    • Anonyymi

      Meillä on pieni sauna, kolmelle henkilölle ja pesuhuoneessa suihkukaappi. Kun on porukkaa ja kaikki halukkaat käy saunomassa, niin kun yksi tulee pois, seuraava menee löylyttelemään. Kiuas pidetään sopivan kuumana sen aikaa kun saunojia riittää. Siinä ei ole niin nuukaa onko mies tai nainet tai tyttö vai poika. Tulee kuka haluaa.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä monesti nuorena olisi haluttanut työntyä isolla kalulla siskooni ja hänkin olisi halunnut sitä
        Ujousko lie estänyt sen. Varmaan olisi ollut suuri nautinto panna siskon tiukkaa pimperoa ja hänkin olisi saanut mehevää kalua.

    • Anonyymi

      Tämä on aika jakava aihe. Tämä mun juttu ei sinänsä tähän juttuun liity ku puhutaan lähisukulaisesta. Mut epäilisin vahvasti jos olisin jonkun vieraan tosi vetävän alastoman naisen kanssa saunassa siinä olis vahva kiihottumisen riski. Kerran tulin kiimaseks yhest tosi sieväst blondista kelamuijast vaikka oli vaatteet ja yritin pitää happea ettei ala ottaa eteen. Ja sit ku tapaaminen loppu ja piti nousta ylös niin yritin kävellä kyyrys ettei huomais stondista. Ite oon epäsosiaalinen asperger vastentahtoses selibaatis joka ei juuri koskaan naista nähny ja 30 paikkeilla. Ja meinaa ottaa äkkiä eteen jos näkee joskus harvoin jonkun sievän kaunokaisen.

    • Anonyymi

      Kunhan miehesi ei pane saunan jälkeen siskoaam, niin ihan ok juttu siiloin

    • Anonyymi

      Hei! Onpahan monenlaisia saunatapoja.. Meidän lapset ovat halunneet saunoa ihan erikseen ilman vanhempia siinä vähän yli kymmenvuotiaina suunnilleen. En ole itsekkään aikuisena vanhempieni, enkä veljieni kanssa,saunaan mennyt. Ainahan on fiksua saunoa naiset ja miehet erikseen. En kyllä kehtaisi mennä suvun miesten kanssa saunomaan.Enkä muidenkaan miesten. En kyllä ole kovinkaan n.s ruma nainen, ettäi hävetä tarvitsis. Nautin saunan rauhasta yksin tai puolisoni kanssa. Tyttäreni voisivat toki olla kanssani saunassa. Mulle ja meidän perheelle sopii näin Nytkin meillä pihasauna lämpenee ja yhdessä saunan rauhaan mennään mieheni kanssa pikapuoliin . Näin ollaan toimittu 53 vuotta. Eikä mitään ongelmaa ole saunomiseen liittyen. Hyvää uutta vuotta ja lempeitä löylyjä kaikille!!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      kyllä mä voi mennä saunaan alasti vaikka miesten kans

      mira

      • Anonyymi

        Tuu meille saunaan!

    • Anonyymi

      Ei oo normaalia. Mistä tiedät että kyseessä on "miehen sisko" eikä uusi naisystävä, tai ex joka majoittuu hänen luonaan valehtelevat olevansa sisaruksia.

      Mieti nyt sitä saunaakin. Jos siellä alkaa Katella toista sillä silmällä niin aika äkkiä saattaa himot herätä. Salaa saunassa, muut ei näe. Onhan se insesti kuitenkin suomessa laitonta jos saat heidät kiinni itse teosta niin voit ilmoittaa poliisille.

      • Poliisi ei lutkauta korvaansakaan, jos tulee ilmoitus kolmannelta henkilöltä, että sisarukset harrastavat seksiä.

    • Anonyymi

      No haloo. Eiköhän se ole. Ihme pervo kun tällaista mietit? Eikö saunominen ole maailman normaalein asia.

    • Anonyymi

      Nussiihan eräskin aika mies äiteetään ja huolella, asuvat kahdestaan omakotitalossa kuin pariskunta ikään ja moni on luullutkin heitä aviopariksi.

    • Anonyymi

      Itse en kyllä näe siskossani mitään eroottista vaikka hän hyvännäköinen onkin. Kokemuksen mukaan naiset ovat valmiimpia seksiin veljensä kanssa kuin toisinpäin.

    • Anonyymi

      Kiitos naisen kolmikertaisen ehkäisyn, nämä eivät koskaan varsinisesti heitä kokse. Jo 25 vuotta sen sijaan miehen on pitänyt miettiä tarkkaan, kenell sen 25 000 euroa lahjoittaa.

      Kun jotenkin aavistelen, että siellä alakäiset pojat kuvittelevat yhdynnän olevan jonkin ainen riski naiselle ja näiden kieltäytyvän joskus sen takia. Ei se enää niin mene. Ainoastaan mies voi hävitä.

      • Anonyymi

        Mulla rupee stondaan.

        Peräkammari-Pertti

      • Anonyymi

        Ratkaisu on että panemaan vaan asiat oikeaan malliin, työkalut hollille ja hommiin. Mitä isompi urakka sen herkullisempi tili.

    • Anonyymi

      Motiivista ei tietoa, joten , kysy mitä tapahtui? Oliko uimspuku ja uikkarit
      päällä?
      No ! Jos ajattelet itseäsi ja sinä pyydät veljeäsi saunaa ,miksi sen tekisit?
      Jos ei mitään eroottista motiivia se olisi kai ihan ok. mutta silti se ei kyllä
      ihan tavallista. Millaiset välit heillä olleet? Onko sisko taspainoinen . Jos
      sitten taustalla hyväksikäyttöä voi eroottisuus suuntautua nykyisin mihin
      vain.
      Jos miehesi kertoi ei sikäli huolestuttavaa kun ei salaa. Mutta olisipa kllä
      oikeaa olla kysyä sinulta lupa?
      Sano että menet seuraavaksi veljesi kanssa saunomaan ja on se sovittu ,lie
      ymmärtää että luottamusta horjuttavaa ja jopa voi aiheuttaa välen rikkoon-
      tumisen ja mustasukkaisuus voi käydä kimppuun. T RS
      Ei ainakaan ujostele

      • Länget on kaulassa, jos normaalielämän normaaleihin asioihin täytyy pyytää tyttöystävän lupa.

    • Anonyymi

      Jättäkää ne siskot rauhaan jo pervoilijat. Ei kait tämäkin perinne lestien touhuja..

    • Anonyymi

      Parempi jolu siskon pyllyssä kuin jumalattoman suussa...

    • Anonyymi

      Meillä saunotaan sammakkopuku päällä ihan kaiken varalta. Yksinkin kun olen saunassa niin suojavarusteet on päällä. Muutenhan saattaisi käydä jotain. Vaara vaanii joka paikassa, muistakaa se!

    • Ongelmoivien kirjoittajien takaa paljastuu lopullisena motiivina usko kiihottumisen vaarallisuuteen. Sitä pitää siis välttää.

      Kun lautakunta vanhan lain mukaan antoi tuomioitaan elokuvasensuurista, sitäkin ohjasi lautakunnan itsekään sitä tajuamatta käsitys kiihottumisen turmiollisuudesta. Jos alastomuus oli kaukaa kuvattu ja varsinkin takaapäin, se meni läpi, mutta jos se kuvattiin edestäpäin ja läheltä, elokuva kiellettiin, leikattiin tai kieltoikä oli korkea.

      Nykyään näkemys on toinen. Elokuva, joka sisältää vain alastomuutta, mutta ei väkivaltaa, ei saa edes suositusta kielletty lapsilta.

      Kiihottuvuus on ihmisen perusominaisuus, joka tapahtuu tai on tapahtumatta, mutta ei sitä voi kielloilla ja käskyillä säädellä. Se ei ole vahingollinen eikä tahdonalainen.

    • Anonyymi

      En pidä ongelmana saunoa sekasaunassa aikuisenakaan, kunhan kanssasaunojia kohdellaan samoin, kuin vaatteet päällä. Eräässä korkeakoulussa oli yhteinen pukuhuone vaatteiden vaihtamiseen. Suurin osa opiskelijoista oli eri ikäisiä miehiä, joista monet riisuituivat tottuneesti. Alkuun luokkalaisten alastomuus tuntui näin naisena vähän hämmentävälle, mutta tajusin, ettei alastomuus ole synonyymi seksuaalisuudelle. Aivan sama keho siellä vaatteidenkin alla on ja täysin jokaisen omaa.

    • Anonyymi

      Mitä serkumpi sen herkumpi

    • Anonyymi

      On outo näkemys,ettei vosi mennä.Sinne vaan mene mukaan,ollaan sitä uimahaleisakin vireitan kanssa joskin sekasaunoja vähenpi.

    • Anonyymi

      Kysymyksestä herää kysymys, ovatko saunat sisaruksia vai saunojat ..:))))

      • Anonyymi

        Olen lukenut tätä omituista ketjua, joku yksinpuhelija kirjoittanut valtavan saunaspektaakkelin. Kyllähän sen huomaa.
        Mutta mikä saa moisen aikaan? Saunassa on ilo olla yksin tai kaksin, siellä on ilo löylytellä tai sekstailla. Mikä olikaan se pointti?
        Tuo sisar/mies homma oli sekainen. Jos tuo oli vain yhdelle henkilölle niin miksi et soittaisi hänelle ja puhuisi, pääsisit itse vähemmällä.
        No mitä väliä.
        Meillä on saunavuoro, enkä panisi ollenkaan pahakseni, jos seuraksi saunaan tulisikin vieras rouva. Miellyttävä tapa tutustua paikassa, jossa kaikki paikat kastuu vanhemmillakin.

        <<Olen lukenut tätä omituista ketjua, joku yksinpuhelija kirjoittanut valtavan saunaspektaakkelin. Kyllähän sen huomaa.<<

        Salaliittoteoreetikko, kyllähän sen huoma.

    • Anonyymi

      Aika heikosti menee miehellä, jos tarvii siskoaan himoita. Tää kyselys kertoo aika paljon siitä, mitä miehestäs ajattelet. Tai ehkä miehistä yleensä.

      • Anonyymi

        No eihän sitä tavallaan siskoa himoitsee vaan siskon piparia. Sama se on kuka sitä piparia antaa tai keneltä sitä saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän sitä tavallaan siskoa himoitsee vaan siskon piparia. Sama se on kuka sitä piparia antaa tai keneltä sitä saa.

        Olen samaa mieltä, olen noin kolmekymppinen mies ja täytyy todeta että joskus on käynyt mielessä miten mummolta saisi! Ihan hyvännäköinen ja kohtuu timmi pakkaus vaikka ikää on.

    • Sisarusten luonteva ja ystävällinen suhtautuminen toisiinsa on hyvää ja kaunista, pyhää ja puhdasta. Ystävällisyyttä ei ole kovassa maailmassamme liikaa.

      • Anonyymi

        Ei niin sairaita voi ollakaan että sisaruksia. Ei suomessa ainakaan. Lähinnä kai puhe terveyssisarista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin sairaita voi ollakaan että sisaruksia. Ei suomessa ainakaan. Lähinnä kai puhe terveyssisarista.

        "Ei niin sairaita voi ollakaan että sisaruksia."

        Lähes kaikki tietämäni sisarukset ovat kyllä ihan terveitä

      • Anonyymi

        Onhan se, ystävällistä ja puhdasta, ko veljen pippeli alkaa nykiä, silleesti automatic, elää omaa elämäänsä. Lautehilla.

    • Anonyymi

      En jaksanut lukea läpi koko pitkää ketjua. Aloin kuitenkin miettimään, että mielenkiintoista ellei tällainen ketju tosiaan kirvoita yhtään kommenttia miesvihasta. Tämähän on miesvihaa oikein puhtaimmillaan. Aloittajan mies on hänen mielestään niin munansa vietävissä, ettei törkypukkia uskalla laskea edes saunaan siskonsa kanssa. Itse ainakin arvioin valtaosan miehistä ihan himppasen tuota korkeammalle. Ison osan "uskaltaa" päästää samaan saunaan jonkun muunkin naisen, kuin siskonsa kanssa. Ja sitten erinäisiä muita ketjuja syytetään miesvihasta. Jessus te olette sokeita todelliselle miesvihalle, miesten halveksunalle ja väheksymiselle.

    • Anonyymi

      Oletko tosissaan? Sinulla vippaa aika pahasti vintissä jos edes mietit että se ei olisi jollain tavoin normaalia että sisarukset saunoo keskenään vaikka eivät olisi samaa sukupuolta. Kyllähän ne on jumalauta lapsinaki varmaan samassa saunassa olleet ja se ei ole ollut millään tavalla epänormaalia, eikä ole nytkään. Saunaan mennään peseytymään ja nauttimaan sen terveysvaikutuksista ei muuta. Tuo sinun teksti kertoo siitä että luulet että sielä tehdään jotain muutakin kuin vain saunotaan kun mietit että onko se normaalia. 🤦‍♀️ Suosittelen sinulle hoitoon hakeutumista. Ja jätä se sinun mies, se ansaitsee selkeästi jonkun paremman kuin sinä kun tuommosta uskomatonta paskaa tänne miehesi seläntakana kirjottelet.

    • Anonyymi

      Totta kai Saunoa saa,tuntuu oudolta epäillä että Rietastelu alkaa sen vuoksi että on eri sukupuolta. Ajattele nykyään todella paljon Kaapista tulleita tasaarvoa vaativia. Entä jos se olis veli ja yllättäisit sutimasta tai sisko? Ei kannata,meillä rivarissa ja kerrostalossa oli Keskiviikkoisin lenkkisauna vain pukukopit erillään ja suihkut mutta löylyssä oli sekaisin koko talo. Niin oli kyllä ollut tarkoitus erillään mutta muijia oli niin vähän että aikaa meni tyhjän Saunan odotteluun,,kännääminen oli ainut iso miinus ja tuhoton löylyn heitto kuka kovin,kerran nakattiin ukko munasillaan käytävään,ei muuta.

      • Anonyymi

        Eihän näistä pysty erottamaan mitä sukupuolta tekstaaja edustaa, eikä sillä ole väliäkään. Yritys on vain yrittää ymmärtää mikä on jutun point.

    • Anonyymi

      No ei oo!!! Mutta anopilla on vävypoikaan ensi-yön oikeus ja myöhemmin myös menevät kahteen pekkaan saunaan, jotta saa hyppyttää poitsua mielensä mukaan. Silloin muita ei kaivata lauteille. Näin on jämpti sano.

    • Telkan amerikkalaisessa ohjelmassa Rillit huurussa on jo ainakin puolenkymmentä kertaa ollut repliikki, että joku on nähnyt jonkin alasti. On sielläpäin näköjään kova juttu. Ei ole meillä Euroopassa, vähiten Suomessa.

    • Anonyymi

      Miesten ja naisten välinen saunominen pitäisi olla muutenkin ok. Esi-isät katsoisivat meitä häveten...

    • Anonyymi

      Hei älä ole huolissasi että aikuset sisarukset saunovat yhdessä ALAST. Minun perhe ja ystäväpiirissä Sauna on paikka jossa ei katsella KETÄÄN seksualliseessa mielessä.
      Minun yli 25-- lapseni saunovat edelleen yhdessä kun ovat pienestä asti oppineet tosin.Mies ystäväni kun näki oli yllättynyt tästä.No hän on rajoittenut monesta muustakin.Nykyisin ymmärtää että saunassa saunotaan ja sillä selvä.

      • Anonyymi

        Sauna on sauna ei yökerho, saunassa ollaan alasti. Minä en kiihotu yhtään kun vaimoni on ylä lauteella reidet levällään ja tuhero näkyvillä, sängyssä kiihotun vastaavassa tilanteessa kun vaimo reidet levällään.

    • Anonyymi

      Et tiedä mitä ajatella, et näköjään ajattele yhtään mitään. Jos sitten sattumoisin ajatteletkin, niin sillä päällä millä istut.

      • Anonyymi

        Nyt et ole ihan tainnut hiffata homman jujua?

    • Anonyymi

      Vanha sanonta sanoo että jos kassit ei kosketa ei ole homoa ja muutenkin sallittua.

      • Anonyymi

        Taas toisaalta vankilasta tuttua varmasti kaikille Nato Tiltuille oli se, että "ei kerta homoa tee ja joka kymmenes kerta nollaa laskurin". :)

    • Anonyymi

      Sukurutstai stutaa .... :D

      Ölman

    • Anonyymi

      On ok niin kauan kun pyyhkeet on päällä!

    • Anonyymi

      Mitä serkumpi sitä herkumpi, sisko se vasta nannaa onkin

    • Anonyymi

      #Taas toisaalta vankilasta tuttua varmasti kaikille Nato Tiltuille oli se, että "ei kerta homoa tee ja joka kymmenes kerta nollaa laskurin". :)#

      Nato Tiltut kyllä muistavat. :D

    • Anonyymi

      Ei,se ei ole oikein,eikä normaalia.

    • Anonyymi

      No jos sisarukset eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan, niin miksi eivät voisi nähdä toisiaan myös saunomisen merkeissä?
      Ja jos ei yhtaikaa halua saunaan, niin ainahan sitä voi käydä saunassa myös erikseen.

      Mitä seksuaalisuuteen tulee, niin vaikka pidän itseäni erittäin seksuaalisena ihmisenä, niin sauna on sellainen paikka jossa ainakaan itselläni ei ota edes eteen, ei vaikka vieressä istuisi kuinka hemaisevan seksikäs neito, siskosta nyt puhumattakaan...

    • Anonyymi

      Ehkä nykyajan ihmiset on ahdistuneempia kun puhutaan saunomisesta yhdessä ja alastomuudesta. Olen 52 v perheellinen mies ja muistan kun pienenä jo olin saunomassa iskän ja äidin kanssa, joskus oli jopa muita sauna vieraita ja kyllä siellä lauteilla oli naisetkin usein samassa, siinä mitään seksuaalisia asioita mietitty ja hyvän löylyn kruunasi pullo olutta ja iloinen puheen sorina.

    Ketjusta on poistettu 288 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      77
      2727
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      281
      1559
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1351
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1321
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      394
      1260
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1007
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      929
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      321
      832
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      822
    Aihe