Pakolaisten auttaminen oikeuttaa aina lain rikkomiseen

Samalla tavalla kuin hengenhädässä olevan saa kyyditä ylinopeutta sairaalaan, on pakolaisten auttaminen samanlainen akuutti pakkotilanne ja silloin lakia saa ja pitääkin rikkoa. Käsittämätöntä, että ihminen joka toimillaan on pelastanut henkiä, joutuu syytteeseen ja saa moitteita, vaikka toimintaa voi verrata siihen, että on pelastanut hukkuvan ihmisen avannosta, mistä normaalisti palkkiona on mitali, kunniakirja tai muu hieno tunnustus.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valitettavasti tuo ei pidä paikkaansa, jokaisen on kunnioitettava lakeja. Ja lakia ei rikota esimerkiksi terroristien ja elintasosiirtolaisten tuomiseen.

Äänestä
  • Niin,taviskin voi syyllistyä rikollisten auttamiseen vaikkapa vain tietämättömyyttään / välinpitämättömyyttään. Olisi aina ensin otettava selvää kuka avuntarvitsijoista puhuu totta ja kuka ei. Jos sitä ei kohtuudella saa selville,kannattaa jättää auttamatta koska kyseessä on todennäköisesti rikollinen ja parhaillaan tapahtuva uusi rikos on kysymyksessä. Rikoslakihan tuomitsee kaikki tällaiset auttamiset.

    Äänestä

Jos näen pakolaisen avannossa toivotan kaloille hyvää ruokahalua =)

Äänestä

Jokainen tapaus tutkitaan erikseen, ei ole mitään yleistä tapaa.
Lainsäädäntö ei pysty ottamaan huomioon kaikkia mahdollisia tilanteita. Siksi tuomioistuin ottaa tarvittaessa kantaa asiaan.

Äänestä

"Pakolaisten" tai tarkemmin ilmaisten maahantunkeutujien harjoittama rikollisuus on turha lisä maassa harjoitettavaan rikollisuuteen. Vastuullisuuskysymys tässä eroaa, kun verrataan juridista ja filosofista vastuun taakkaa. Juridiikalla kun kyetään vastuullisuus häivyttämään ja syyttömät tuomitsemaan, ellei laki ja sen tulkinta noudata oikeutta ja kohtuutta.

Filosofisesti järjen ja tajunnan omaava yksilö on vastuussa tekemistään ja välillisestikin aiheuttamastaan pahasta, jos kohtuudella voidaan olettaa tekojen seurausten olleen arvattavissa. Silloin kun jokin teko ei ole yksiselitteisen paha, niin tällaiseen ryhtynyt on omassa tapauksessaan ryhtynyt asiansa tuomariksi ja katsonut että aiheuttamansa hyvä, oikeuttaa sen sivussa syntyneen pahan. Tällöin tekijää ylistettäköön hyvästään ja tuomittakoon pahastaan. Mutta näitä kahta ei tule sotkea keskenään. Etenkään jos ne eivät ole määrämitallisia. Se joka yhtenä päivänä syö nälkäänsä naapurin tarhasta hedelmän, ja ilman pakkoa korvaa sen seuraavana, ei ole pahantekijä. Mutta joka yhtenä päivänä pelastaa ihmishengen ja toisena aiheuttaa ihmisen surman, ei ole neutraali vaan sekä sankari että surmaaja.

Äänestä
  • >"Pakolaisten" tai tarkemmin ilmaisten maahantunkeutujien

    Natsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Samalla tavalla kuin hengenhädässä olevan saa kyyditä ylinopeutta sairaalaan, on pakolaisten auttaminen samanlainen akuutti pakkotilanne ja silloin lakia saa ja pitääkin rikkoa. Käsittämätöntä, että ihminen joka toimillaan on pelastanut henkiä, joutuu syytteeseen ja saa moitteita, vaikka toimintaa voi verrata siihen, että on pelastanut hukkuvan ihmisen avannosta, mistä normaalisti palkkiona on mitali, kunniakirja tai muu hieno tunnustus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu