Maskien käyttö

Anonyymi

Kommentteja maskien käytön hyödyllisyydestä.
- ”Suu- ja nenäsuoja suojaa muita ihmisiä tartunnalta, jos sinulla itselläsi on oireita."
- "Ne eivät kestä kauan ennen kuin vettyvät hengitysilman takia.”
- ”Kukaan ei kiellä käyttämästä, mutta ei niitä ole perustetta suositella torjuntakeinoksi. Muut keinot ovat parempia.”
- ”Kyllä käsien pesu ehkäisee tartuntoja maskia tehokkaammin."
- ”Tieteellistä näyttöä siitä, että hengityssuojaimet estäisivät epidemian leviämistä, ei suomalaisten asiantuntijoiden mukaan ole. Kevyet nenä-suusuojaimet eivät ole riittäviä estämään virustartuntoja.”
- ”Kosteasta kertakäyttöisestä suojuksesta voi tulla jopa virusgeneraattori."
- ”Itse tehty maski ei suojaa käyttäjää koronavirukselta. Pahimmillaan itse tehdyt suojaimet voivat olla jopa viruksenlevittäjiä.”
- ”Itsetehtyjen kankaisten suojaimien tai maskien käyttö voi johtaa vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen. Itsetehdyssä maskissa vääränlainen kangasmateriaali voi heikentää keuhkojen terveyttä, kun esimerkiksi mikrokuituja, pölyä tai kangashiukkasia joutuu hengitysteihin. Väärä kangasvalinta voi lisätä hengitysvastusta, jolloin hiilidioksidipitoisuus voi lisääntyä haitallisiin mittoihin. Myös riski sydäntapahtumiin tai astmakohtauksiin voi kasvaa."
- ”Tutkimusnäytön perusteella kasvosuojusten käytön vaikutus hengitystieinfektioiden leviämiseen väestössä on vähäinen tai olematon.”
- ”Tieteellistä näyttöä käytölle ei ole.”
- "En ole yleisen maskisuosituksen antamisen kannalla, koska siitä saatava hyöty on kyllä epävarma. Kunnollista tieteellistä näyttöä maskin käytön hyödystä koronaa vastaan ei ole olemassa."
- "Yleistä maskisuositusta en kannata. Näytön pitäisi olla paljon vahvempi siitä, että meillä olisi kaikissa tilanteissa syytä maskia käyttää, ja sitähän ei ole."
- "Sellaisia tutkimustuloksia on, missä maski voi jopa lisätä infektioriskiä itsellä, jos sitä käsittelee huonosti tai se ei ole oikein päällä."
- "Esimerkiksi ruuhkaiset kulkuneuvot tai yleisötapahtumat, missä ei voi turvavälejä pitää, ovat ainoat tilanteet, missä voisin kuvitella, että maskista olisi hyötyä."
-"Maskin tarkoitus on estää viruksen leviäminen ilmaan, joten kunnolliseen maskiin kerääntyy viruksia. Siksi virusta kantava maskinsa koskettelija on edesvastuuton viruksen teholevittäjä varsinkin julkisissa liikennevälineissä ja kaupoissa."
- "Useiden tutkimusten mukaan hengityssuojaimista ei ole hyötyä virusinfektioiden leviämisen ehkäisemisessä."
- "Maskin sisällä hiilidioksidipitoisuus voi nousta jopa yli 8 000 ppm. Ulkoilman pitoisuus on 250-–350 ppm ja huoneilman ohjepitoisuus korkeintaan 1100 ppm."
- "Maskisuositukset ja -pakot johtavat siihen, että monet käyttävät maskia päivittäin pitkiä aikoja. Tämä voi johtaa hypoksiaan eli happivajaukseen ja aiheuttaa päänsärkyä. Tutkimusten mukaan hypoksia heikentää immuunipuolustusta ja voi siten herkistää koronavirukselle sekä heikentää sairauksista toipumisen mahdollisuuksia."
Nämä oli lääkärien ja tutkijoiden kommentteja, netistä löydettyjä.

1

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paitsi 4 viimeisintä, ne oli kansan uutisten jutusta. Eli mielipidekirjoitus tms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1881
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      148
      1837
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1572
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      169
      1410
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1385
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      153
      1353
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1065
    Aihe