Olen aikaisemmin kesällä esittänyt tällä palstalla epämiellyttäviä näkemyksiä Pohjanmaalaisista. Nämä näkemykset ovat osoittautuneet erheellisiksi. Tämän huonon kuvan Pohjanmaan kansasta ovat anteet minulle eräät Pohjanmaalla asuvat väkirikkaaseen kansaan kuuluvat Suomessa asuvat edustajat jotka eivät välttämättä edes ole kotoisin Pohjanmaalta, kuten ovat väittäneet vaan jostain muualta, kenties jopa suoraan tämän väkirikkaan mutta henkisesti ja taloudellisestikin köyhän kansan mailta jossa tietynlainen kierous ja selkäänpuukotus ovat tapoja varsinkin ylemmän yhteiskuntaluokan keskuudessa.
Oikeat Pohjalaiset ja monet muutkaan Suomalaiset eivät ole tällaisia. Minulle on valjennut mistä johtuu nykysuomesakin valiitseva viha tuon kansan edustajia kohtaan ilman historiallista painolastiakin. Kaikille lienee selvää mitä kansaa tarkoitan koska vihapuhepoliisi voisi poistaa aloitukseni joten en mainitse nimeä suoraan mutta R-sana kuvaa vihamielistä ja nuivaa suhtautumista heihin.
Pahoitteluni tosiaan Pohjalaisten puolesta joita olen aiemmin loukannut.
Äänestä
Pahoittelen.
7
68
Vastaukset
Hoh, olet jo omaa fobiaasi kustantanut paljon. Oletko mahdollisesti päässyt jo vihaasi suomenruotlasaiseen kanssasi?
- Anonyymi
Mistä tämä on kopioitu kun lopussa lukee äänestä?
- Anonyymi
Suomalainen kateus on katkeraa ja pohjatonta.
Ruotsalaisia, ja varsinkin suomenruotsalaisia on aina kadehdittu ja kannettu kaunaa. Oma huonommuuden tunne saa ihmiset katkerana vihaamaan.
Kateus on ruma ja ihmistä itseään tuhoava tauti. - Anonyymi
Mahtaakohan aloittaja tarkoittaa Suomenruotsalaisia?
- Anonyymi
Niin ja siis sekaannusten vuoksi kerron, että aloittaja ei tarkoita Suomenruotsalaisia vaan Suomen itäisessä naapurissa asuvaa kansaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719397- 756382
- 286026
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni965850Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435699Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995584- 625013
- 434697
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on574046- 493665