Vuoden vaihteessa on kivasti aikaa liittyä vaikka kirkkoon!

Anonyymi

Jos on tullut koko vuoden mietittyä, miksi elämä on niin tylsää ja sisällyksetöntä ja kaikenlaisten kieltojen täyttämää, voi vuoden vaihteen lomajakson aikana hiljentyä ja miettiä, olisiko aika tehdä muutos elämään.

Kirkkoon liittyminen on sellainen hyvä muutos. Pitkään ateistina ollutta se saattaa ensin epäilyttää, mutta Joulun aikaan, Vapahtajamme syntymäjuhlaa vietettäessä, on hyvä pohtia, mitä sisältöä ateismi elämään antaa. Vastaus on useinkin, että ei mitään.

Kirkolla taas on toimintaa kaikille ja kaikenikäisille. On puuhakerhoa lapsille, on keskustelukerhoa ja uimaseuruetta aikuisille ja toisinaan käydään jossain virkistäytymässä. Joka talvi on kinkerit, joiden järjestäminen mukavasti rikkoo tylsät insinöörien työnrationalisoinnillaan arkeemme pakottamat rutiinit. Kaikissa näissä on kiva tavata uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja ja rupatella iloisesti kaikesta ja myös uskonasioista.

Kirkon tilaisuuksiin voi osallistua ilman kilpahenkeä, ilman rasismia, ilman vihaa. Niissä ei jauheta jatkuvasti muka liian korkeista veroista, eikä valiteta sosialistihallituksesta, ei polttoaineverosta eikä tupakan kalleudesta, vaan kirkko haluaa kohdata tavallisen ihmisen tavallisessa arjessaan arvokkaalla ja yksilöä kunnioittavalla tavalla.

Kirkollisvero on pieni hinta arjen jaksamisen suuresta avusta.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt on aikaa käydä vaikka kasteella tai ehtoollisella ja sitten liittyä kirkkoon.

    • Anonyymi

      Kauniissa pakkassäässä on mukava kävellä vaikka kotikirkon ympäri ja ihastella sen ja luonnon ihanuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe