kepu ministeri rahastaa kotitiellensä 300 000 euroa...

Anonyymi

”joululahjarahoja” jaettiin – ministeri Jari Lepän kotitilan viereisen tien kunnostukseen 300 000 euroa
Ely-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtajan mukaan Koirakivenraittia huonompikuntoisia teitä on Suomessa lukematon määrä.


EDUSKUNNAN ”joululahjarahoja” on jaettu jälleen. Joululahjarahoilla tarkoitetaan valtion budjetin kohdentamattomia varoja, joita jaetaan vuosittain joulun alla. Varoja kohdistetaan muun muassa liikennehankkeisiin, joihin tänä vuonna liikeni eri puolille maata noin 17 miljoonaa euroa.

Rahaa sai muun muassa Etelä-Savon Pertunmaalla sijaitseva Koirakivenraitti, joka on nyt saamassa kestopäällysteen, kertoo Pitäjänuutiset. Tien kunnostukseen on myönnetty 200 000 euroa. Koirakivenraitti sai kunnostusrahaa myös viime jouluna 100 000 euroa.

Noin 1,5 kilometrin mittainen tienpätkä on osa maantietä 15076, joka kulkee Pertunmaan kirkonkylän ja Koirakiven välillä.

Hallituksessa tien kunnostamista on ajanut etenkin pertunmaalainen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk), jonka kotitila sijaitsee Koirakivenraitin lähellä. Leppä perustelee tien kunnostamista paikallisten toiveilla.

Lepän mukaan Koirakivenraitti on yhdystie, jonka liikennerasitus on suuri erityisesti raskaan liikenteen osalta. Näin ei kuitenkaan Pitäjänuutisten haastatteleman Ely-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtajan Tommi Huttusen mukaan ole.

Ely-keskuksen tilastojen mukaan tiellä kulkee päivittäin noin 250 ajoneuvoa, joista raskasta liikennettä noin 30. Huttusen mukaan Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella on lukematon määrä Koirakivenraittia huonokuntoisempia ja enemmän liikennöityjä teitä.

– Määrärahat eivät ole aikoihin riittäneet näiden kunnostamiseen. Tämä raha on pois näistä teistä, Huttunen kertoi Pitäjänuutisille...."

Näin taas keskusta puolue on "maakuntien asialla"..

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Leppä vetelee liiveihinsä myös satoja tuhansia euroja verorajoja vuosittain, joten voisi maksella lähialueen tiehankkeet omasta pussistaan.

    • Anonyymi

      ..Ministeri Leppä on pyrkinyt K-kauppojen kanssa saamaan Suomeen lain joka estää elintarvikkeilla kilpailun ja määrää "turvalliset hinnat" kaupoille. Siis leipä joka nyt maksaa 48senttiä Lidlissä saisi maksaa 3e ja 48senttiä. Tulisi Ns. "apteekki hinnat" elintarvikkeisiin ja sillä "turvattaisiin" tuottajille turvalliset hinnat.
      Nyt keskusta sai ketjujen omien merkkien kieltomääräykset joilla estetään lähinnä Lidlin omien merkkien myynti makkaroissa jne.
      K-kauppa saisi oman katteen näin nousemaan ja kilpailua ei tarvitsisi tehdä ollenkaan.

      Keskusta ja ministeri ovat kovasti myös ajaneet halpatyön tuomista EU:n ulkopuolelta Suomeen ja sitäkautta heikentämään palkansaajien sopimuksia. Halpatyö on yhteiskunnan heikentämistä ja myyräntyötä, jolla kaivetaan ja heikennetään hyvinvointimme perustaa.

      Ministeri saa parisataatuhatta myös maataloustukia. On käsittämätöntä, että ministeri saa olla vaikuttamassa lainsäädäntöön, jolla saa itselleen etuja ja riihikuivaa palkansaajien rahaa.
      Tie gate on vain tavanomaista keskustalaista "tienaamista". Kepulainen pettää aina ja ei ajattele Suomea vaan omia etujaan....

      • Anonyymi

        Lidlillä ei ole omia tuotemerkkejä.


      • Anonyymi

        Kunnon roomalaisia orjamarkkinoiden rakentajia!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lidlillä ei ole omia tuotemerkkejä.

        Kyllä on.Esim Milbonamaitoa,joka makutestissä valittiin parhaaksi,ja paljon halvempi kuin muiden tuotemerkit.


    • Anonyymi

      Kepu pettää aina! Siltarumpujen kunnostus ja muu käyttämättömien teiden kunnostus on kepulainen klassikko ja ehdolla järjettömän kulttuuriperinnön listalle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kepulaiset voisivat kunnostaa tien talkoovoimilla. Traktoreita, kaivinkoneita ja kuorma-autoja löytyy paikallisten kepulaisten pihoista. Omistavat myös isoja sora-alueita. Ei muuta kuin talkoot pystyyn ja tie kuntoon.

      • Anonyymi

        Suomen laki mahdollistaa siltarumpupolitiikan. Mikäli rahan jakeluun halutaan muutosta, voi siihen vaikuttaa äänestyskäyttäytymisellä. Poliitikko on ”eläin” joka taistelee äänestäjien suosiosta. Kaikki raha, mikä voidaan lypsää omalle alueelle, tuo mahdollisia ääniä ja takaa työpaikan. Mikäli rahaa jaetaan ainoastaan perustellun tarpeen mukaisiin kohteisiin tärkeysjärjestyksessä, niin monen pikkukylän politiikot saavat huonosti näkyvyyttä oman pienen äänestäjäkuntansa keskuudessa ennen vaaleja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen laki mahdollistaa siltarumpupolitiikan. Mikäli rahan jakeluun halutaan muutosta, voi siihen vaikuttaa äänestyskäyttäytymisellä. Poliitikko on ”eläin” joka taistelee äänestäjien suosiosta. Kaikki raha, mikä voidaan lypsää omalle alueelle, tuo mahdollisia ääniä ja takaa työpaikan. Mikäli rahaa jaetaan ainoastaan perustellun tarpeen mukaisiin kohteisiin tärkeysjärjestyksessä, niin monen pikkukylän politiikot saavat huonosti näkyvyyttä oman pienen äänestäjäkuntansa keskuudessa ennen vaaleja.

        "omille alueille" on eri asia kuin "omaan pihaan".

        Ministerin "oma alue" on maakunta eikä kylä?


      • Anonyymi

        Hyvä ehdotus.


    • Anonyymi

      Syrjäisten teiden kunnostus on niin harvinaista että sellainen pääsee joa valtakunnan ykkösaiheeksi. Pienet tiet alkavat ola jo niin huonossa kunnossa että maasturien sijaan tarvittaisiin telaalustaisia autoja. Kumitelaisella voisi varmaan ajella kaupungeissakin.

      • Anonyymi

        Suomen kaikkien syrjäkylien tekohengitys pitää lopettaa. Vasemmisto kippaa rahaa kaikkeen tehottomuuteen, mutta kyllä keskustakin osaa.

        Onko Suomella varaa tällaiseen rahan kylvämisen suureen maahamme?

        Teitä pitää palauttaa tiekunnille hoidettavaksi talkoilla ja asfalttia on poistettava eikä lisättävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kaikkien syrjäkylien tekohengitys pitää lopettaa. Vasemmisto kippaa rahaa kaikkeen tehottomuuteen, mutta kyllä keskustakin osaa.

        Onko Suomella varaa tällaiseen rahan kylvämisen suureen maahamme?

        Teitä pitää palauttaa tiekunnille hoidettavaksi talkoilla ja asfalttia on poistettava eikä lisättävä.

        Ja kuntien määrää leikattava alle 100 kuntaan.


      • Anonyymi

        Eipä kyseisen ministerin tekemisiä uutisissa ole juuri ollutkaan. Hyvä että sai pihatiensä kuntoon. Onhan se uutinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuntien määrää leikattava alle 100 kuntaan.

        Eikö yksi kunta olisi vielä tehokkaampi? Valtiokin on kovinj pieni. Liitetään Suomi Venäjään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kaikkien syrjäkylien tekohengitys pitää lopettaa. Vasemmisto kippaa rahaa kaikkeen tehottomuuteen, mutta kyllä keskustakin osaa.

        Onko Suomella varaa tällaiseen rahan kylvämisen suureen maahamme?

        Teitä pitää palauttaa tiekunnille hoidettavaksi talkoilla ja asfalttia on poistettava eikä lisättävä.

        Aivan kuin vanhoina hyvinä aikoina tiet oli jaettu talojen hoidettavaksi, jokaiselle oli nimetty oma pätkä, joka oli pidettävä kunnossa. Olisivatko Helsingin mökkiläiset innokkaita lapiotöihin?


    • Anonyymi

      Hallituksen kovatuloisin ministeri tämä maanviljelijä.

    • Anonyymi

      Entä alueen sairaanhoito, onko kaikki jo priimakunnossa, kun omaa tietä voi jo rahoittaa tällä tavalla?

      • Anonyymi

        Mitä tehdään sairaalalla ellei sinne pääse?


    • Anonyymi

      On se mukavaa että rikkaita tuetaan. Nehän on niin säälittäviä etteivät pärjää omin avuin.
      Köyhääkin tuetaan- Se saa perustoimeentulotukea jopa 1,85€/kk enemmän ensi vuonna kuin tänä vuonna. Ei sentään laskettu kuten kokoomus olisi tehnyt.
      Nyt saa köyhä ostettua ehkä paremman leivän kuin ennen.

    • Anonyymi

      No eikös se Mauri Pekkarinenkin rakennuttanut siltoja kotipaikalleen johtaville teille ?

    • Anonyymi

      Soratiet ei käy, asfalttia pitää olla.

      • Anonyymi

        Juu, ei tarvitse aina olla autoaan pesemässä kun asfaltilla ajelee.


    • Anonyymi

      Olisi varaa kunnostaa tie itsekin

    • Anonyymi

      Kovin vähäisistä rahoista on tuossa kyse. Toisekseen rahat menevät juuri sinne mihin ne on tarkoitettukin. Ja sitäpaitsi, tämä on kaiken lisäksi laillista.
      Vähäistä tämä on Kokoomuksen kotiinvedon rinnalla. Heillä meni joskus jopa laittomuuden puolelle.

      • Anonyymi

        Kun joku elitisti kutsuu tuota "vähäiseksi" rahaksi niin tiedätkö että 300 000 on köyhälle 30 vuoden tulot?? Se ei ole riistonne kohteelle mikään vähäinen raha.

        Mutta ahneet haluaa riistää köyhän SUUSTA LEIVÄN jotta saa tuon "vähäisen" rahan omiin himoihinsa.

        Meidän Luojamme Jeesus Kristus esitti ystävällisesti rakastavasti tästä varoituksen koska Hän TIETÄÄ mikä on loppu.

        Luukas 16
        19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
        20 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
        21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
        22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
        23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
        24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'


    • Anonyymi

      Koirakivenraitti on 5-tien alitse johtava tie lähellä Kuorttia. Kelpo tie se on ja tarpeen kuntakeskuksen saavuttamiseksi. Erityisesti siksi, ettei tarvitse ajaa 5-tietä pitkin hitailla ajoneuvoilla.

    • Anonyymi

      Suomi on rakenteellisen korruption maa, jonka moraalia ja perinteitä ministeri Leppä edustaa. Kylmän kyynistä toimintaa molemmat kädet veronmaksajien taskuissa. Tällaista on vihervasemmiston toiminta ja moraali.

    • Anonyymi

      Kepu kusee aina muroihisi jos sitä äänestät, muista kansalainen tämä!

    • Anonyymi

      On se niin väärin että tierahoja jaetaan syrjäseuduille. Mitä maalaiset tiellä tekee?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe