Peruspäiväraha nousee 12 senttiä vuonna 2021

Mihinpä palstan persuspäivärahalaiset meinaa törsätä korotuksen?
66<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Laitan 8 centtiä lisää ja pelaan Monivedon.

Äänestä

🤣😂ja ottavat moninkertaisesti kohonneina menoina viherveroillaan 🤣🤣🤣

Äänestä

21,5 * 0,12 = 2 prk halvinta rapakaljaa / kk.

Äänestä
  • mutta oletko ottanut huomioon, kun rapakaljan purkin hinta nousee vuoden alusta

    Äänestä

Rosvo-Pöpilän jallituksen (ent. sipilän hallitus) aikana peruspäiväraha aleni joka vuosi.

Äänestä
  • Ei alentunut, kun ei ollut enää varaa tiputtaa alemmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei alentunut, kun ei ollut enää varaa tiputtaa alemmaksi.

    Kyllä aleni kun indeksi jäädytettiin. Lisäksi aktiivimalliksi kutsuttu työttömien kyykytys- ja kidutusmalli alensi monien päivärahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä aleni kun indeksi jäädytettiin. Lisäksi aktiivimalliksi kutsuttu työttömien kyykytys- ja kidutusmalli alensi monien päivärahaa.

    Kiduttivat tuhannet työttömät hengiltä. Meno oli kuin Guantanamon leirikeskuksessa.

    Äänestä

  • Pöpilää ei ole vieläkään laitettu vastuuseen ihmisoikeusloukkauksista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä aleni kun indeksi jäädytettiin. Lisäksi aktiivimalliksi kutsuttu työttömien kyykytys- ja kidutusmalli alensi monien päivärahaa.

    Päiväraha laski Sipilän kaudella 32,80 eurosta 32,40:een.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päiväraha laski Sipilän kaudella 32,80 eurosta 32,40:een.

    Veronmaksaja kiitti ja työllisyys lähti nousuun.

    Liian suuret työttömyystuet laiskistavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veronmaksaja kiitti ja työllisyys lähti nousuun.

    Liian suuret työttömyystuet laiskistavat.

    Siksi isoja palkkoja täytyy laskea murto-osaan, laiskistaa vaan. 10 000€/kk ehdoton maksimi kaikille ja siinäkin on puolet liikaa.

    Työnteko ei kannata järjettömien asumiskulujen takia, vuokrakatto palutettava heti kuten Ruotsissa ja Saksassa, varmasti monissa muissakin maissa. Samoin kunnoin irtisanomiskorvaukset, vuoden palkka niin vähemmän siirtävät työpaikkoja ulkomaille.

    Tukijulleiltakin järjettömän suuret tukiaiset pois niin alkaa työ maittamaan ja kansanredustajilta sopeutumisraha.

    Työttömyystuet laiskistavat. Palkkaa saa vain tekemällä töitä. Siksi työttömyystuet pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työttömyystuet laiskistavat. Palkkaa saa vain tekemällä töitä. Siksi työttömyystuet pois.

    Miksi tukijullit sitten tarvitsee jättimäiset tukiaiset, eikä kukaan johtaja tee töitä miljoonien vuosipalkkojen edestä, työläiset ne sen tuloksen yrityksissä tekee.

    Matujakin otetaan vain koska vuokranantajat rikastuu, miksi niitä ei laiteta töihin, sen sijaan korotetaan suomalaisten eläkeikää vaikkei mitään toivoa saada töitä, eikä suuri osa edes kykene enää kun terveys mennyt raataessa.

    Maatalous- ja muut ritysystuet laiskistavat. Palkkaa saa vain tekemällä töitä. Siksi yritysystuet, osingot, ylisuuret vuokrat, ylisuuret eläkkeet, leskeneläkkeet, sopeutumisrahat ja matukorvaukset pois.

    Vittu että voi olla persu katkera elämässään onnistuneille ahkerille ihmisille. Etkö uskalla muuttaa jo sinne Venäjälle, vai mistä kiikastaa?

    Äänestä

Se on iso raha valtiolle kun noita loispersuja on niin paljon :-(

Äänestä
  • Yritystukiloisethan ne vasta kalliiksi tulee kun niille pi t ää oikeen ulkomaan velkaa otta jottasaadaan e loisijat elätettyy.

    Duunarit sen t ään maksaa veronsa aina . Toisin kuin lisyrittäjät

    Äänestä

  • Totta, minäkin aloin loisimaan kun en halua enää elättää suvakkeja, matuja, tukijulleja jne. Vuokrakin niin korkea ettei pienestä palkasta jäänyt paljon mitään. Nousi joka vuosi yhtä paljon kuin isommissa asunnoissa missä kaksi maksajaa. Yksinelävien ei kanata todellakaan käydä töissä ja maksaa parien vuokria. Yhdellä vuokra 600€/kk ja kahdella 700€/kk, ei mitään tolkkua.

    Äänestä

  • Jep tukijullit ei maksa edes omia eläkkeitä!

    Äänestä

Pääasia on että "Enoille" riittää fyrkkaa ja luxusta !!

Äänestä

Laiskottelutuet nousevat kuin feenikslintu tuhkasta.

Äänestä

500 euron kuoppakorotus olisi ollut paikallaan.

Äänestä
  • Kannatan ja asumistuki pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatan ja asumistuki pois.

    Kaikki kannattaa vuokrakaton palauttamista, miksi hallitus ei toimi! Samoin halutaan kansalliset maataloustukiaiset pois ja lopuksi myös eu:n kautta maksettavat,eläkekatto ja leskeneläke pois. Ei ole ollenkaan vaikeaa saada rahoja riittämään kun toimitaan järkevästi. On varaa maksaa jopa kansalaispalkkaa ilman turhaa byrokratiaa.

    Kuka haluaa? Persut? En tunne ketään kuka ei haluaisi tukea kotimaista maataloustuotantoa tai köyhien vuokra-asumista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka haluaa? Persut? En tunne ketään kuka ei haluaisi tukea kotimaista maataloustuotantoa tai köyhien vuokra-asumista.

    Oletko idiootti,m turha kysyäkään. Maatalous ei katoa mihinkään, Ruotsissa ja muissa eu-maissa ei ole ollenkaan kansallisia tukia, keski-euroopassa eu-tuetkin vain 1/4, vaikkei ole edes metsiä kuten Suomessa.

    Köyhät ei tarvitse asumistukia kun vuokrakatto palautetaan, miljardit menee pelkästään asuntokeinottelijoille. Kuka haluaa tukea verorahoilla miljonäärien rikastumista entisestään. Vihervasurit ja äärikapitalistit?

    Kotimainen maatalous katoaa samalla sekunnilla, kun maajussit eivät pysty enää maksamaan miljoonalainojaan takaisin pankeille.

    Persu tietysti haluaa syödä venäläistä parafiinijuustoa. Venäjällähän on kaikki paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka haluaa? Persut? En tunne ketään kuka ei haluaisi tukea kotimaista maataloustuotantoa tai köyhien vuokra-asumista.

    Suomi majoitti puoli miljoonaa karjalasta tulevaa. Luuletko että ne maksoi mitään vuokria työttöminä . Asunnon sai jokainen , monet sai alivuokralaisasunnon , kun muita ei ollut.

    Äänestä

Suomessahan ei ole käytössä 1 ja 2 sentin kolikoita. Tuokin korotus pyöristynee 10 senttiin.

Äänestä
  • niin, tottakai todellakin ja verot miinus, välilliset verot nousevat myös

    Äänestä

  • Ei niitä käteisenä makseta, sentit mukana muualla paitsi kaupan kassoilla.

    Äänestä

ite meinaan ensin kierrellä vähän maailmaa ja sitte kattoo jos rahaa vielä jää ni vois kai vähä törsätä turhuuksiinki

Äänestä
  • Ittellä meininki käyttää viinaan ja naisiin. Loput voi sitten tuhlata.

    Äänestä

Mikä ihmeen järki siinä on että ay-liike ja elinkeinoelämä täyttävät ensin omat taskunsa ja tekevät lisää työttömiä sekä sulkevat markkinat muilta, ja sitten heillä on vielä päätösvalta siitäkin miten työttömiä kohdellaan.

Äänestä
  • Köyhät kiittää Sannaa kädet ristissä tästä runsaasta päivärahan noususta.

    Äänestä

  • Kelan maksamasta tuesta kyse, eikä liity millään tavalla työmarkkinajärjestöihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Köyhät kiittää Sannaa kädet ristissä tästä runsaasta päivärahan noususta.

    Ja persut kiroavat hänet, kun hän tuolla tavalla lisää työttömien luksusta. Halla-aho: 'sosiaaliturva on luksusta'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja persut kiroavat hänet, kun hän tuolla tavalla lisää työttömien luksusta. Halla-aho: 'sosiaaliturva on luksusta'.

    Kymmeniä miljardeja rikkaille kotimaahan ja italiaan, rikkaat kiittää tyhmiä tyttöjä.

    Äänestä

Myös muut tuet nousevat. Ensi vuonna köyhät elävät Suomessa entistä leveämmin (veronmaksajien kustannuksella).

Äänestä
  • Kaikkien verotus nousee ensi vuonna ja köyhien eniten. Siitä on Sanna demarina huolehtinut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkien verotus nousee ensi vuonna ja köyhien eniten. Siitä on Sanna demarina huolehtinut.

    Tulonsiirroilla elävät lihovat ensi vuonna entisestään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulonsiirroilla elävät lihovat ensi vuonna entisestään.

    Lihovat koska ei ole varaa ostaa terveellistä ruokaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lihovat koska ei ole varaa ostaa terveellistä ruokaa.

    Lihovat koska saavat entistä enemmän ruokaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulonsiirroilla elävät lihovat ensi vuonna entisestään.

    Ainahan tukijullit ja muut rikkaat ovat läskejä olleet.

    Äänestä

Mene töihin, niin ei tarvitse tuollaisia mitättömyyksiä ajatella.

Äänestä

Sohvalla plösöttämiseen.

Äänestä

Lahjoitan sen jollekin tila-autoilevalle sompulle.

Äänestä

Kaikille ei löydy työtä, vaikka vuosia etsisivät. Luuletko pökiö, että herkkua on olla, vuosia toimettomana?

Äänestä
  • Silläpä kannattaa hakeutua 4-kymppisenä eläkkeelle. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silläpä kannattaa hakeutua 4-kymppisenä eläkkeelle. :)

    Miksi vasta silloin? Jo 19-vuotias pääsee eläkkeelle.

    Äänestä

Rahat menevät pakkohakemusten tekemiseen. Lyijykynät ja pyyhekumit eivät ole ilmaisia.

Äänestä

Josta 2,4 senttiä menee veroihin.

Äänestä

Onhan toikin parempi kuin ei mitään, se olis paha jos maksun puolelle menis korotukset.

Äänestä

Täytyyhän Marinin antaa vähän köyhillekin, koska saahan sen veroina takaisin moninkertaisesti, että voi omaa palkkaansa nostataa muutamalla tonnilla, että voi puhua eriarvoistumisesta.
Tosin Marin ei ole puhunut mitään köyhien puolesta nykyään, kun pääsi eduskuntaan.
Eikä tulekaan puhua , riittää kun köyhille kääntää vain selkänsä, niin englantilaiset kehuvat miten Marin on hoitanut köyhien asiat Suomessa.

Äänestä
  • Takuu-+ja+kansaneläkkeet+nousevat+0,4+ja+työeläkkeet+0,5+prosenttia,+mikä+tarkoittaa+eri+tulotasoilla+noin+3–27+euroa+kuukaudessa.+Mikäli+kuluttajahinnat+nousevat+ensi+vuonna+1,0+%+(VM:n+ennuste+17.12.2020),+eläkkeiden+ostovoima+heikkenee+Veronmaksajien+mukaan+kaikissa+tuloluokissa+0,3–0,6+prosenttia.Peruspäivärahan+ja+työmarkkinatuen+määrä+nousee+33,66+eurosta+33,78+euroon.Siinä++köyhille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Takuu-+ja+kansaneläkkeet+nousevat+0,4+ja+työeläkkeet+0,5+prosenttia,+mikä+tarkoittaa+eri+tulotasoilla+noin+3–27+euroa+kuukaudessa.+Mikäli+kuluttajahinnat+nousevat+ensi+vuonna+1,0+%+(VM:n+ennuste+17.12.2020),+eläkkeiden+ostovoima+heikkenee+Veronmaksajien+mukaan+kaikissa+tuloluokissa+0,3–0,6+prosenttia.Peruspäivärahan+ja+työmarkkinatuen+määrä+nousee+33,66+eurosta+33,78+euroon.Siinä++köyhille.

    Hienoa Marin huutavat demarit kuorossa.

    Äänestä

Auto pitää vaihtaa ja kierrellä vähän muolimoo tulevan korotuksen avulla.

Äänestä

Suomessa ei käytetä 1 ja 2 sentin kolikoita, joten vain 10 senttiähän se korotus oikeasti on. ;-)

Äänestä
  • Käteistä käyttäviä typeryksiä joutaakin rangaista.

    Äänestä

Kaljatölkin hinta nousee 3 centtiä, Jos juo päivässä 10 tölkkiä , niin 30 centtiä, se tekee, Taas menee miinukselle "vappusatasella"

Äänestä
  • Kaljan ja tupakan hintaa nostetaan, jotta niitä käytettäisiin vähemmän. Sosiaalitukia ei ole tarkoitettu päihteiden käyttöön muutenkaan. Plussalle jää kun elää ihmisiksi.

    Äänestä

Joku vielä kehtaa väittää, että SDP ei muka tee mitään köyhien hyväksi.
Sanna Marinin hallitus taisteli nämäkin centit suomalaisille vähäosaisille

Äänestä
  • Mutta listaisiko joku mitä maalimalle jaetaan ensi vuona enemmän?

    Äänestä

Karkkipussit varmaan nousee taas muutaman sentin kanssa, eli tuo kompnesoi korotusta ihan hyvin.

Äänestä

Minä toivon,että olett.e tyytyväisiä siihen

Äänestä

Muutaman päivän kuluttua on ensimmäinen lisäeuro tienattu tälle vuodelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mihinpä palstan persuspäivärahalaiset meinaa törsätä korotuksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu