Demarit mainostavat olevansa vähäosaisten puolue

se näyttää tarkoittavan, että demarit haluavat lisää vähäosaisuutta
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aivan, Marinin hallitus on kiristänyt kaikkia niitä kustannuksia, jotka ovat maalla asuvalle matalapalkkaiselle liikaa, lääkkeiden kela korvausten poistaminen tai alentamiset, polttoaineiden verot, lämmityksen kallistuminen jne.
Enää ei kannata tehdä töitä, koska on pitkät työmatkat. Aika moni kavereista jää työttömäksi Marinin hallituksen ilmastovouhotuksen takia.

Täysin kypsä tähän hallitukseen, jolla ei edes ole suomalaisten valtuutusta toimia tähän suuntaan. Katsokaa vihreiden ja vasemmistolaisten kannatusta. Sekä ennen vaaleja että varsinkin nyt.
Keskustan kentällä ollaan aika paljon eri mieltä tässä hallituksessa olosta.

Äänestä

Jos pärjäävät paremmin voivat äänestää muita puolueita.

Äänestä

Mariini kehui että suomi on rikas maa mutta ei ole edes varaa poistaa 50 euron lääkeomavastuuta joka koskee Pienituloisia eniten.

Äänestä

Mutta varaa on ottaa lisää kiintiöpakoloisia.ja korottaa kehitysapua!

Äänestä

Jospa "vähäosisuus" tarkoittaa että järkeä jaettaessa saatu osa on pieni?

Äänestä
  • Kyllä aloittaja on oikeassa.
    Kun demari sanoo: "Olemme vähäosaisten puolue", se tarkoittaa käytännössä: "Haluamme aiheuttaa vähäosaisuutta ja tuloerojen kasvua."

    Rehellinen demari on satuolento.

    Äänestä

8,2+%:llä+suomalaisia+ei+ole+varaa+omaan.+Niilläkin,+joilla+on+varaa,+auto+on+EU:n+vanhinta+ja+vähimmin+varusteltua+mallia.SDP:n+puh.joht.+Sanna+Marinin+hallitus+haluaa,+että+vielä+suuremmalla+joukolla+kotitalouksia+ei+ole+varaa+omaan+EU:n+heikkotasoisimpaan++autoon.

Äänestä

Demarit vie tuhkatkin pesästä. Ja lähettävät laskun päälle.

Äänestä

Demarit ovat köyhien puolue. Joka kerta kun ovat hallituksessa, rikotaan köyhyysennätyksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

se näyttää tarkoittavan, että demarit haluavat lisää vähäosaisuutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu