Britannia brexitin ja koronan kourissa!

Anonyymi

Britannia herää perjantaina uuteen EU:sta vapaaseen aikakauteen. Mitään suuria juhlallisuuksia saarella ei kuitenkaan ehditä pitää, koska koronaviruksen uusi mutaatio on ajanut maan terveydenhuollon katkeamispisteeseen.

Päivittäiset tartuntaluvut ovat lukkiutuneet yli 50 000:n tasolle, ja pelkästään Lontoossa on nyt yli 5 500 koronapotilasta sairaalahoidossa. Tehohoidossa käytössä on jo 116 prosenttia pääkaupungin kapasiteetista.

Tilanne on tuntuvasti pahempi kuin pandemian ensimmäisessä aallossa keväällä.

The Independent -lehden mukaan viranomaiset ovatkin valmistelemassa uuden väliaikaisen sairaalan avaamista ensi viikolla itälontoolaiseen messukeskukseen.

Samaan aikaan Kaakkois-Englannissa sijaitsevan Kentin maakunnan sairaalat ovat jo täynnä. Potilaita on jouduttu siirtämään satojen kilometrien päähän Leedsiin.

Jo nyt koko maan sairaaloille on annettu määräys pitää osa tehohoitopaikoista vapaina mahdollisille siirtopotilaille.

– Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin evakuoida potilaita muualle maahan. Tilanne on kriittinen. Emme tietenkään lähtisi siirtämään tehohoidossa olevia potilaita, jos meidän ei olisi pakko, sairaaloiden todellisuutta läheltä seurannut lähde sanoi lehdelle.

Huomio kiinnittyy nyt Lontooseen, jossa tehohoidon resurssit natisevat liitoksistaan. Viranomaiset yrittävät kasvattaa sairaaloiden kapasiteettia, mutta ongelmaksi on muodostunut pätevän henkilökunnan puute ja heidän jaksamisensa.

– Tilanne on todella huono. Työntekijät ovat jo polvillaan, eikä meillä yksinkertaisesti vain ole riittävästi henkilökuntaa, jolla olisi tehohoitokokemusta, sairaalalähde jatkoi.

Yhtenä vaihtoehtona on esitetty lastenosastojen muuttamista aikuisten koronahoitopaikoiksi.

Onneksi edes EU-vihaajat näkevät Britannian tilanteen kehumisen arvoiseksi!

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Britannian talous- ja koronatilanne on Euroopan huonoin.

      • Anonyymi

        Lohtuna on vain vapaakauppasopimus EU:n kanssa,joka pelastaa maan talouskaaokselta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lohtuna on vain vapaakauppasopimus EU:n kanssa,joka pelastaa maan talouskaaokselta.

        Toinen lohtu on se,että EU:sta valehtelemiseen ei enää puututa edes muodon vuoksi.

        Alkaa unohtua, että 48 % äänesti brexitiä vastaan.


    • Anonyymi

      EU-hörhöt laittaa koronatilanteenkin brexitin syyksi.

      • Brexit ei vaikuttanut koronaan tai sen leviämiseen juuri mitenkään*. Toki brexit vie britannialta muutaman kymmenen miljardia edullista rahoitusta koronan hoitoon, mutta koronatilanteen varsinainen suuri syy on epäpätevä hallitus.

        *No sen verran tietysti, että kaikki hallituksen paukut olivat noin lähtökohtaisesti kiinni brexitissä, joten resursseja koronan hoitoon ei oikein ollut.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hieno juttu Irlannille!

        Mutta mihin tautiin siellä sitten sairastellaan?

        Entä kymmenet miljoonat muualla maailmassa?


    • Anonyymi

      Briteissä on rokotettu lähes miljoona kansalaista, Suomessa muutama tuhat.

      • Anonyymi

        Turhaa touhua.

        EU-vihaajat tietävät totuuden: mitään koronaepidemiaa ei ole olemassakaan.


    • Anonyymi

      Britihän voittivat EU-neuvottelut. Ei tulleja ja saivat vielä Duty free ostoksensakin takaisin.
      Britti ostaa yhä saksalaisen autonsa puolet halvemmalla kuin suomalainen ja täyttää ruokakorinsa eurooppalaisilla herkuilla puolet halvemmalla kuin suomalainen.
      https://www.bbc.com/news/explainers-54195827

    • Anonyymi

      Britit kuten Tanska ja Ruotsi eivät kuuluneeet EU:ssa rahaliittoon eivätkä ole joutuneet maksamaan Kreikalle miljardeja eivätkä nyt koronan takia Italialle, Espanjalle ja Ranskalle.

      • Anonyymi

        Hölynpölyä.

        Ei rahaliiton jäsenyys velvoita mihinkään maksuihin muille jäsenille,

        Britit maksoivat noin10 mrd jäsenmaksun vuosittain sekä erinäisistä muista velvotteista lisää.

        Nämä maksut jäävätpois,mutta brexit-kaaos on jo kuluttanut yhtä paljon kuin kaikki jäsenyyskulut yhteensä.

        Tullit ja muut maksut lisäävät nyt vapaakaupasta huolimatta Britannian kuluja niin, ettei mitään säästöjä synny.
        Päinvastoin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3598
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      197
      1692
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1337
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      147
      1213
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      865
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      830
    8. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      53
      827
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      819
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe