Jotkut mukavuuden haluiset kristityt odottelevat ennenaikaista tempausta joka on jesuiittojen virittämä juoni, ettei antikristus voisi tulla ennen sitä, kyseessä on vakava eksytys nyt he ilmeisesti eivät osaa varoa mitään vaaraa vaan haihattelevat surutta mukavuus vyöhykkeellä. Antikristuksia oli jo Paavalin aikaan ja niistä varoitettiin, Peto jakaa rokotteita joukkojensa kautta se on kuin eutanasian anestisia lääke, ilmeisesti nämä eksyneet on menestys teologeja ja siksi helppo höynäyttää, heiltä täytynee puuttua henkilökohtainen rukous aamuisin polvet lattiassa sekä aamun raamatun luku (-92 väännös ei ole raamattu). Voi heitä.
Raskas pettymys.
9
55
Vastaukset
- Anonyymi
Voi sinua.
- Anonyymi
Dan7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. 7:14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. 7:15 Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja minun näkemäni näyt peljättivät minua. ~ Matt. 24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. = Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
- Anonyymi
Voi hyvä ihme! Jonkun muinaisen pösilön uniinko te maailmankuvanne perustatte. Ei mitäään järkeä.
- Anonyymi
Joh.7:34 Silloin te etsitte minua, mutta ette löydä; ja missä minä olen, sinne te ette voi tulla. Joh.8:21 Niin Jeesus taas sanoi heille: Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla. Joh.13:33 Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kansanne. Te tulette minua etsimään, ja niinkuin sanoin juutalaisille: Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla, niin minä sanon nyt myös teille.
- Anonyymi
lahkoilla on aina jonkinlaista muuta "sanomaa", kuin varsinainen, e v a n k e l i u m i", on kaikenlaista valheprofeettaa, ja siitäkin raamatussa Jeesus sanoo . . .
- Anonyymi
Mihin te olette oikein menossa?
"sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Luuk.17:21)
Pilvet ja tempaukset ovat vertauskuvallista tekstiä.
Jos olisitte lentämässä kohti pilviä, niin sellainen taivas ei olisi mikään taivas, vaan vaan ihan tavallinen paikka jossakin, erotettuna paikallisesti vain jostakin toisesta paikasta. Onneksi tämän uskomuksen kaltaista paikkaa ei ole edes olemassa, vaikka miljardit ihmiset siihen uskovatkin.- Anonyymi
helluntailaisuudessa "aina odotavat jotakin ", miksi ??
Jeesuksen sovitustyö, eikö kuitenkaan "riitä" ??
- Anonyymi
Minä en odottele mitään ennen aikaisia tempauksia vaan syön ja juon niinkuin uskovat jouluna Jeesuksen kunniaksi.
Jeesus on tyytyväinen taivaassa kun näkee minun nauttivan :)
Tänään minulla on homotreffit baarissa ja aion juopua ja nauttia myös hyvästä seksistä jotta Jeesus näkee että minä näihin hänen minulle antamasta elämästä 😊
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532514Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362481Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle292370Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt921866Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle271661Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3111655- 1501486
- 721339
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231078Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu111053