Perussuomalaisuudessa on kysymys suuresta heräämisestä

Suomi on kansallisvaltio ja me olemme pitäneet sitä itsestäänselvyytenä kunnes havaitsimme miten Vihervasmmisto pyrkii kaatamaan sen. Tämä herääminen aiheuttaa pysyvän kysynnän Perussuomalaisuudelle. Perussuomalaisuus on heräämistä kulttuurimarxsilaisten hybridivaikuttamiseen. Miten ulkopuoliset tahot pyrkivät hybridivaikuttamisella hajoittamaan yhteiskuntaamme. Venäjän osuus hybridivaikuttamisesta on ihan marginaalinen verrattuna USA:n liittovaltion osuuteen. USA:n hybridivaikuttaminen tapahtuu Disneyn, Hollywoodin, Facebookin, Twitterin, Googlen, Androidin, Applen ja Microsoftin kautta. Amerikkalaista hybridivaikuttamista puskee ihan joka tuutista. Se on niin valtavaa että moni pieni ihminen ei edes tajua. Amerikkalainen hybridivaikuttaminen on täynnä kulttuurimarxismia joka tekee ihmisestä Vihervasemmistolaisen
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siirrytäänpäs taas lankapuhelinten ja telefaksien aikakauteen, eihän niitä voi hakkeroida.

Äänestä
  • Kuule Androidille on kyllä olemassa Google vapaa vaihtoehto. Esim. Suomlainen entisten Nokia insinöörien kehittämä Sailfish OS. Kotimaista huippuosaamista löytyy, mutta Vihervasemmisto ei arvosta tai ei vaan tiedä eikä osaa tai välitä

    Äänestä

  • Kyllä täytyy olla jälkeenjäänyt vasuri jos ei tajua että verkosto ja ohjelmisto infrastruktuuria voi muuttaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä täytyy olla jälkeenjäänyt vasuri jos ei tajua että verkosto ja ohjelmisto infrastruktuuria voi muuttaa

    tarkoittaa mitä.?

    Äänestä

Tää on teknologinen herääminen mutta myös hengellinen herääminen. Jokainen lukenut ja sivistynyt kansalainen tietää että Ilmestyskirjassa on kuvaus siitä miten antikristus pyrkii hallitsemaan ihmisiä keskitetyllä järjestelmällä johon tarvitaan jonkinlainen merkki ihoon että saa ostaa tai myydä.

Äänestä

Hyvin on aloittaja asioista perillä.

Äänestä
  • Kysyntä persuille tulee olemaan pysyvää laatua sillä mädätys, kansojen vaihto ja kansallisvaltiomme tuhoaminen ei ota loppuakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyntä persuille tulee olemaan pysyvää laatua sillä mädätys, kansojen vaihto ja kansallisvaltiomme tuhoaminen ei ota loppuakseen.

    Kokoomusnuoret ja demarinuoret ovat avoimesti liittovaltion kannalla. Tämä on yksi esimerkki jonka takia tarvitaan vastavoimaa tuholle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomusnuoret ja demarinuoret ovat avoimesti liittovaltion kannalla. Tämä on yksi esimerkki jonka takia tarvitaan vastavoimaa tuholle.

    Niin, heillä ei ole tällaista saman tasoista heräämistä koska he ovat edelleen syvällä tuon hybridivaikuttamisen sisällä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomusnuoret ja demarinuoret ovat avoimesti liittovaltion kannalla. Tämä on yksi esimerkki jonka takia tarvitaan vastavoimaa tuholle.

    Suomalaisella yhteiskunnalla on vielä varaa elättää heidät tarjoamalla heille opintotukia, puoli-ilmaista eli toisten suomalaisten maksamaa koulutusta, opiskeluasuntoja, asumistukia jne. Liittovaltio johtaa ennen pitkää yhtenäisiin käytäntöihin eri valtioiden sisällä, mikä ei välttämättä johda kaikkialla pohjoismaisiin malleihin vieraiden ihmisten elättämisestä. Nuoret voivat joutua itse rahoittamaan elämisensä ilman tukia liittovaltiomallissa.

    Tarkoitus on sulattaa kaikki yhdeksi, vähän kuin Neuvostoliitto oli aikanaan, jota johtaa Saksa ja täyttää Suomi Afrikan ja Lähi-idän kansoilla.

    Siihen Suomen päättäjät ovatkin kovalla innolla menossa, koska heidän mielestään Suomella Suomena ja suomalaisuudella suomalaisuutena ei ole mitään arvoa, kaikki muu on muualla paljon arvokkaampaa kuin oma kotimaa.

    Äänestä

Vihervasurit on katsonut Disneyn piirrtettyjä niin että heidän aivot ovat sulanneet ja he ovat alkaneet syömään pelkkää soijaa koska Disney on inhimillistänyt kaikki eläimet

Äänestä

"USA:n hybridivaikuttaminen tapahtuu Disneyn, Hollywoodin, Facebookin, Twitterin, Googlen, Androidin, Applen ja Microsoftin kautta. Amerikkalaista hybridivaikuttamista puskee ihan joka tuutista."

Ja kaiken tämän vihervasemmisto on antanut ja antaa vyöryä Suomeen, jotta voisi kaataa tuon kaiken saastan avulla kansallisvaltiomme rippeetkin.

Kun me saamme Perussuomalaiset valtaan, niin Suomesta häädetään Facebook, Twitter, Google, Android, Apple ja Microsoft eikä meillä ole lupa näyttää enää Disneyn eikä Hollywoodin leffoja.

Näin me otamme Suomen takaisin.

Äänestä
  • Ja kirjoitellaan postikortteja ja käydään elokuvissa katsomassa Ansaa ja Taunoa ja haukutaan paikallislehden yleisönosastossa hallitusta, mikäli sattuu olemaan sellainen hallitus, että paikallislehden päätoimittaja haukkumisen hyväksyy.

    Äänestä

Vihervasurit ovat katsoneet Disneyn piirrettyjä niin paljon että heidän aivot ovat sulanneet ja he ovat alkaneet syömään pelkkää soijaa koska Disney on inhimillistänyt kaikki eläimet

Äänestä

Tieto lisää tuskaa, joten aivottomana lampaana eläminen on punavihereille keino elää onnellista elämää. Sännölliset pöyristymiset pienistä asioista ovat ainoa rutiini joka rikkoo hetkeksi sumussa elämisen onnen, muuta oneksi sekin on ohimenevää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomi on kansallisvaltio ja me olemme pitäneet sitä itsestäänselvyytenä kunnes havaitsimme miten Vihervasmmisto pyrkii kaatamaan sen. Tämä herääminen aiheuttaa pysyvän kysynnän Perussuomalaisuudelle. Perussuomalaisuus on heräämistä kulttuurimarxsilaisten hybridivaikuttamiseen. Miten ulkopuoliset tahot pyrkivät hybridivaikuttamisella hajoittamaan yhteiskuntaamme. Venäjän osuus hybridivaikuttamisesta on ihan marginaalinen verrattuna USA:n liittovaltion osuuteen. USA:n hybridivaikuttaminen tapahtuu Disneyn, Hollywoodin, Facebookin, Twitterin, Googlen, Androidin, Applen ja Microsoftin kautta. Amerikkalaista hybridivaikuttamista puskee ihan joka tuutista. Se on niin valtavaa että moni pieni ihminen ei edes tajua. Amerikkalainen hybridivaikuttaminen on täynnä kulttuurimarxismia joka tekee ihmisestä Vihervasemmistolaisen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu