Helsingin Venäläiset.

Anonyymi

Missähän Helsingin Venäläiset löytyvät. Kuulemma monilla on Suomalainen Sukunimi peitenimenä, Minkähän takia. Onko kukaan törmännyt heihin sellaisessa tilanteessa jossa yritttävät makeilla ja kääntää mielialat Venäläimielisiksi. Alkuvaiheessa saatetaan Venäläismielistämisen sijasta kohdata uskonlahkoon tai kulttiin ohjaamista. Loppuvaiheessa vasta voi paljastua mistä on kyse, tietysti uskonnolla pyritään pitämään ajatusmaailma Venäjämielisenä.. Psykedeelisiä huumeitakaan ei kaihdeta. Näillä samoilla aineilla joita perinteisesti on käytetty "tajunnanlaajentajina" yritetään asentaa ihmisen mieleen näitä asenteita. Joskus ihminen ei muista mitään näistä tapahtumista. mutta silti heidän alitajuntaansa pyritään vaikuttamaan tällä tavalla. Jopa kapakoissa tarjoilijat saattavat tiskin alta sujauttaa näitä aineita sovitusti drinkkeihin, jos ihminen kulkee jonkin tietyn henkilön seurassa. Ei ole vaikeaa arvata, että Kallio voisi olle kaupunginosa jossa tätä eniten tapahtuu. Joitain uusiakin huumeita on voinut tulla markkinoille ja näitkin voidaan käyttää.

Kannatta tarkkaan miettiä kenen kanssa lähtee baariin tai istuu pullakahville.

6

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noin vaan hävisivät meille lätkässä , enkä ihmettele kun naapurina ikäviä kokemuksia , vain omanapa kiinnostaa eikä muita oteta huomioon häiriköidessään. seuraavaksi jos joskus muutan katson että on niin reilu hajurako ettei se kaalin yms. hajut ota nenään missään vaiheessa , niin tuskin sitten meluhäiriötkään enään häiritsevät.

    • Anonyymi

      Todellista on kuitenkin Venäjän pyrkimykset vaikuttamaan Suomen asioihin eri keinoin. Jokainen voi myös miettiä Airiston Helmen tapahtumia. Sinne rakennettu tukikohta naamioitiin turismin alle. Airiston Helmi on vain yksi asia monesta, joita löytyy tästä maasta. Maata ja kiinteistöjä on hankittu strategisesti tärkeiden paikkojen läheisyydestä. Suomalaiset ovat usein liina sinisilmäisiä näihin asioihin liittyen.

      • Anonyymi

        ''Jokainen voi myös miettiä Airiston Helmen tapahtumia.''
        Ne majat myytiin muutama kk. sitten, ostajat olivat supi suomalaisia. Sisältyikö hintaan vetenalaiset vehkeet, sitä ei mainittu.


    • Anonyymi

      Työ saatte pormestarin hommaan semmosen mikä kasvanu hiekka dyyneillä.
      Loppupelissä teille oikein ku otte olevinaan jotain.

      • Anonyymi

        Voisi käydä huonomminkin, saataisiin joku saatanan savolainen.


    • Anonyymi

      Kommari Li Anderssonkin kuuluu Antifaan!
      Usassa liikkuminen iltaisin on lähes hengenvaarallista Antifan takia. Ei siellä tavan ihmiset enää uskalla lähteä pimeällä mihinkään. Antifasta on tullut kuin uudet poliisivoimat: demokraatit ottivat poliisilta rahoituksen, mutta jakavat Antifalle rahaa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4462
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3523
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      330
      1894
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1786
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe