Levittääkö disinformaatiota Prof. Gotzsche vai Mikko Kärnä?

Peter Christian Gøtzsche (s. 26. marraskuuta 1949) on tanskalainen lääkäri, tiedemies ja entinen Kööpenhaminan kuninkaallisen sairaalan Nordic Cochrane -keskuksen johtaja. Yli 70 Gøtschen julkaisua julkaistiin viidessä parhaassa lääketieteellisessä aikakauslehdessä (The Lancet, BMJ, JAMA, Annals of Internal Medicine ja New England Journal of Medicine).

Biologian ja kemian maisteri 1974. Lääkeyhtiö Astra AB: n tuotepäällikkö 1975. Astra-Syntexin kliinisten tutkimusten johtaja 1977. Lääketieteen tutkinto 1984. Työskenteli useissa Kööpenhaminan sairaaloissa vuosina 1984-1995. Perusti yhdessä Sir Ian Calmersin ja noin 80 muun tutkijan kanssa Cochrane Collaborationin vuonna 1993. Avasi Skandinavian Cochrane Centerin 1993. Kööpenhaminan yliopiston professori 2010. Cochrane Collaborationin hallintoneuvosto 2017. Perusti vuonna 2019 vapaan tieteen instituutin, joka avattiin 9. maaliskuuta Kööpenhaminassa pidetyssä kansainvälisessä symposiumissa.

Tässä kuvattu professori on kertonut julkaisuissaan, itse vierestä asioita seuranneena, olevansa varma siitä miten suuret lääkeyhtiöt huijaavat suuria ihmismassoja korruptiota apuna käyttäen, mm. antamalla valheellisia tietoja lääkeainiden ja rokotteiden vaikutuksista, koska hujaaminen tuottaa paljon suurempaa taloudellista hyötyä kuin rehellinen toiminta.

Mikä on Mikko Kärnän oma tietämys lääketieteestä ja lääkeyhtiöistä. kun hän uskoo olevansa pätevä varmmudella sanomaan, että Professori Gøtzsche levittää rikollista disinformaatiota, kun taas hän, Mikko Kärnä, tietää varmuudella suurten lääkeyhtiöiden olevan umpirehellisiä, jotka kertovat ainoastaan totuutta rokotteistaan ja niiden kaikista vaikutuksista,

Kumpaa sinä pidät luotettavampa totuuden kertojana rokotteista ja lääketeollisuudesta? Siellä vuosikymmeniä mukana työskennellyttä tutkijaprofessori Gøtzschea, vaiko poliitikko Mikko Kärnää?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peter_Gøtzsche

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se on kuolemantuomio jokaiselle joka vainoaa kristittyjä

Äänestä

Kärnän disinformaatio tulisi laittaa julkaisukieltoon ja Kärnälle sakot.

Äänestä

Kyllä Kärnästä tulee mieleen heti Hitler ja fasismi!

Kärnä on yrittänyt painostaa ja kiristää tulevia äitejä, etteivät saisi avustuksia, jos eivät ottaisi rokotteita. Sama agitaattori on yrittänyt saada meidät pakkorokotuksenkin piiriin. On sairasta tuokin. Kuinka julkeaa?

Maitojunaan vaan ja Lappiin porojen seuraksi!

Äänestä
  • Pakkorokotukset+rokotteella+jonka+testaus+puutteellinen.+Pitkäaikaisvaikutuksista+ei+ole+tietoa.+Turvallisempaa+on+sairastaa+korona,+joka+kuuluu+flunssavirusten+laajaan+sukuun.+THL:n+sivuilla+lukee+jotta+95%+koronaan+kuolleista+niitä+joilla+oli+yksi+tai+useampi+pitkäaikaissairaus.Pfizerille+myönnetty+vastuuvapaus+rokotehaitoista,+ettei+vaan+ala+miljardit+vyörymään+väärään+suuntaan.+Tosi+röyhkeätä+että+ihmisiä+painostetaan+piikitettäviksi.+Koe-eläimet+taisivat+kupsahtaa+heti+eka+ruiskeesta+ja+nyt+sitten+tuikitaan+niiden+annokset+vanhuksiin+ja+rokoteuskovaisiin.

    Äänestä

  • Suurevat vaikuttajat ja johtajavat eivät vain poista valheita, jotka ovat siis selkeitä valheita, vaan myös asettavat uudet standardit, mistä, mitä ja miten saa puhua. Ts. esim. epäsopiva fakta voidaan muunnella esim. valheeksi tai pelonlietsonnaksi yms. ei toivotuksi, eri keinoin, ja siten poistaa faktan "perustellusti". Esim. jos puhutaan faktoista tietynlaisen aktivismin kautta, jolla on valmiiksi "tietty" maine, tai sellaisia julkaisee tietynlainen leimattu persoona aikaisempien puheidensa perusteella, epäsopiva fakta voidaan näitä asioita hyväksikäyttäen hävittää julkisesta viestinnästä.

    Äänestä

  • Ihan sama mitä tilastofaktaa tänne laittaa ja linkittää lähteen josta luvut on otettu todistamaan rokotteen vaarallisuutta, hyökkäävät rokotepuolustajat valehtelemaan, että tilastoista otetut tiedot ovat valehtelua. Samalla rokotetrollit vetoavat samoihin tilastoihin ja että niistä löytyy totuus, mikä on mukamas jotain muuta. Tällöin nämä trollit eivät vahingossakaan tuo tilastoista lukuja esille, koska luvut todistaisivat heidän oman valhetrollauksen.

    On selkeästi nähtävissä, että rokotteet on päätetty pakkomyydä kansoille kieltämällä lähes kaikki niiden aiheuttamat kuolemat ja vakavat sairaudet. Samalla on päätetty asteittain sensuroida kaikki kielteinen totuus medioista ja somesta ja rummuttaa kaikkialla kuinka rokotteet ovat turvallisia.

    Äänestä

  • Kuka sitä naamakirjan toimintaa määräilee?

    Rokotebisnesten pyörittäjä Bill Gates ja hänen yli 100 miljardin dollarin määräysvalta.

    Äänestä

Lääkkeitä ja lääkealaa vuosikymmeniä tutkinut professori, jonka yli 70 julkaisua on julkaistu maailman viidessä arvostetuimmassa tiedelehdessä, tietää mistä puhuu. Parhaat tiedejulkaisut eivät julkaise kenen tahansa tutkimuksia tuollaisia määriä, joten Porfessorin täytyy olla tiedemaailmassa erityisen luotettu tutkija.

Professori Gøtzsche sanoo;

"Suuret lääkeyhtiöt ovat rikollisärjestöjä jotka valehtelevat tuotteidensa turvallisuudesta ja hyödyistä, koska valehtelun ja korruption yhteisvaikutuksella ne tekevät huimia voittoja."

Näin juuri roktebisneksessä valehdellaan hyötyjä ylös ja haittoja alas, koska valehtelun järjestäjät ja ylläpitäjät tienaavat henkilökohtaisesti valheilla kymmeniä ja satoja miljoonia, kun korruptiopyramidin huipulla Bill Gates tienaa valheilla miljardeja ja kymmneniä miljardeja.

Kysykää itseltänne, miksi miljoonien ja miljardien vuoksi ei valehdeltaisi, kun tuomiolle ei joudu, ja kuitenkin ihmisiä tapetaan lompakon ryöstämisen vuoksi, vaikka tiedetään että siitä voi seurata einkautinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Peter Christian Gøtzsche (s. 26. marraskuuta 1949) on tanskalainen lääkäri, tiedemies ja entinen Kööpenhaminan kuninkaallisen sairaalan Nordic Cochrane -keskuksen johtaja. Yli 70 Gøtschen julkaisua julkaistiin viidessä parhaassa lääketieteellisessä aikakauslehdessä (The Lancet, BMJ, JAMA, Annals of Internal Medicine ja New England Journal of Medicine).

Biologian ja kemian maisteri 1974. Lääkeyhtiö Astra AB: n tuotepäällikkö 1975. Astra-Syntexin kliinisten tutkimusten johtaja 1977. Lääketieteen tutkinto 1984. Työskenteli useissa Kööpenhaminan sairaaloissa vuosina 1984-1995. Perusti yhdessä Sir Ian Calmersin ja noin 80 muun tutkijan kanssa Cochrane Collaborationin vuonna 1993. Avasi Skandinavian Cochrane Centerin 1993. Kööpenhaminan yliopiston professori 2010. Cochrane Collaborationin hallintoneuvosto 2017. Perusti vuonna 2019 vapaan tieteen instituutin, joka avattiin 9. maaliskuuta Kööpenhaminassa pidetyssä kansainvälisessä symposiumissa.

Tässä kuvattu professori on kertonut julkaisuissaan, itse vierestä asioita seuranneena, olevansa varma siitä miten suuret lääkeyhtiöt huijaavat suuria ihmismassoja korruptiota apuna käyttäen, mm. antamalla valheellisia tietoja lääkeainiden ja rokotteiden vaikutuksista, koska hujaaminen tuottaa paljon suurempaa taloudellista hyötyä kuin rehellinen toiminta.

Mikä on Mikko Kärnän oma tietämys lääketieteestä ja lääkeyhtiöistä. kun hän uskoo olevansa pätevä varmmudella sanomaan, että Professori Gøtzsche levittää rikollista disinformaatiota, kun taas hän, Mikko Kärnä, tietää varmuudella suurten lääkeyhtiöiden olevan umpirehellisiä, jotka kertovat ainoastaan totuutta rokotteistaan ja niiden kaikista vaikutuksista,

Kumpaa sinä pidät luotettavampa totuuden kertojana rokotteista ja lääketeollisuudesta? Siellä vuosikymmeniä mukana työskennellyttä tutkijaprofessori Gøtzschea, vaiko poliitikko Mikko Kärnää?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peter_Gøtzsche

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu