Kekkosen aikana oli huonoin kansanvalta ja demokratia. Se ulottui kaikkialle. Eduskunta ei siis toiminut.
Media vääristeli asioita ja sensuroi,yle jätti ohjelmi näyttämättä, uutis ja ajankohtaisohjelmista paistoi läpi tiettyjen aiheiden puuttuminen.
Jopa historia alettiin vääristelemään kouluissa.
Tätä jatkui vahvana koko 1990 luvun. 2000 luvulla on vasta alkanut muutosta tulemaan kaikilla sektoreilla. Tuntuu että poliitikot ja venäjän kanssa tekemisissä valtion nimissä eivät tee mitään.
Venäjän kanssa voisi ajaa suomalaisten etuja ja puhua niistä, petsamon alueesta. Ottaa esille että kun suomalaisilla on ollut aluetta merelle niin annatteko suomelle takaisin? Voisi kertoa että toteutuessaan on hyötyä venäläisille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.