Kiinan talous kasvaa tänä vuonna noin 10% ja rikkaimpien 500 suuryhtiön listalla on 140 kiinalaista ja 120 usalaista firmaa. 80% kiinalaisjäteistä valtion omistamia. Lähes kaikki kiinalaiset omistavat asuntonsa. Joka viikko 5 uutta miljardööriä ja uusissa patenteissa sekä satelliiteissä Kiina ohitti jo vuosi sitten Usan. Kaiken lisäksi tuloerot Kiinan sisällä nyt pienemmät kuin Euroopassa. Teknologisessa kehityksessä muut jäämässä Kiinan jalkoihin.
Hurja talouskasvu Kiinassa, 5 uutta miljardööriä viikossa
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kiina tuottaa yli 90% mobiileista, 90% tietokoneista, 90% antibioteista tai niiden osista, 70% tv-vastaanottimista, 60% rokotteista, 52-54% teräksestä ja alumiinista, lähes 30% ajoneuvoista. Listaa voisi jatkaa kytkimistä, aurinkopaneeleista, lentokoneista jne... Aivan ylivoimainen tuotantotaloudessa. Kiina rakentaa kaupunkeja ja kaupunginosia jossa liikenne kulkee lähes täysin maan alla kun maan päälle asujaimistojen ympärille rakennetaan viheralueita. Tänä vuonna Kiina ohittaa Usan myös ihmisten elinikäodotteessa.
- Anonyymi
Maailma siirtyy aikakauteen jossa länsi marginalisoituu koko ajan.
- Anonyymi
Eli Suomessa syytä laskea palkkoja---täytyykin twiitata Marinille että korottaa asumiskuluja lisää.
- Anonyymi
Kiina näyttää hakkaavan kapitaali-imperiumin sen omassa pelissä. Oliko kommunismi ja sosialismi sittenkin parempi?
- Anonyymi
Huumemiljardöörejä T:hiihtäjä 47 härmästä
- Anonyymi
Kiina on siirtymässä ja osittain jo siirtynyt Orwell-maiseen 'isoveli valvoo' -yhteiskuntaan. On ihme jollei tuollainen vaikuta ajanmittaan talouteen jarruttavaa kitkerää lemua.
- Anonyymi
Kaikki alkoi siitä hetkestä kun Usan presidentti Nixon irrotti dollarin kultasidonnaisuudesta elokuussa 1971. Siihen käytännössä päättyi Usan reaalitalouden kasvu. Sen jälkeen kasvoi vain virtuaali eli feikkitalous. Nyt ollaan tultu sen tien päähän. Lännen peli on pelattu. Lännellä on paskat housussa. 😆
- Anonyymi
Kiinalla vaan vaivaiset 838 pikku miljardööriä.
https://www.cnbc.com/2020/10/20/chinas-billionaires-see-biggest-gains-ever-fueled-by-ipos.html
Meillä täällä Suomessa on yksi, Herlinin Antti. Tää yksi on hyvin riittänyt meidän tarpeisiin. - Anonyymi
No joo, mutta jos rikastuu liikaa niin puolue tulee apuun. Tapaus Jack Ma nyt tuoreimpana, mutta ei ainoana.
- Anonyymi
"Kiinan toiseksi rikkain mies on ollut kateissa jo kuukausia – Alibaban perustaja arvosteli hallitusta ja hävisi yhtäkkiä omasta tv-show’staan".
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/44098c64-8b05-4fa8-906c-ebc5d067e142
Kiina olkoon esikuvamme. - Anonyymi
Kiinaa voi mielistellä ja Pandoista pitää huolta, mutta ei sitä politiikkaa suomeen ikinä. Samaa paskaa kuin itä-naapurissa, ihmisiä katoaa ja tapetaan "huomaamattomasti", tai sitten ei.
Meilläkin tuo salailu on ottamassa valtaa, ensi hävisi salakuljetuksella Särkänimen Delfiinit ja nyt suomeen salakujetetut Isis naiset lapsineen.
Kaikki tämä tapahtuu yön pimeydessä. - Anonyymi
Kiina etenee omista traditioistaan suvereenisti eikä tarvitse länttä. Sillä ei siihen ole mitään syytä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672493Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242147Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972107Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92052MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141885Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5871846Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071843Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S181660Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433