Luonteeltaan republikaanit muistutti Trumpin valtakaudella rohkeita Perussuomalaisia. Oli ilo seurata kuinka Meksikon muuri nousi edelleen ja asioihin puututtiin. Ihan kuten Perussuomalaisetkin, myös Trumppi ajatteli ensin oman maansa etua. Sellainen saa äänivarat liikkeelle.
Trumpin puolue sai paljon hyvää aikaan
Anonyymi
364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja paljon mielummin minä otan tähän kasvottomienhenrikssonejen politiikkaan värikkään ja jopa hauskan Trumpin. Kansalle on annettava huvia koko rahalla.
Kyllä tekisi hyvää Suomellekin, jos päästäisiin takaisin vuoden 1917 asetelmiin.
Reippaan sisällissodan vaara... Se laittaa ilman värähtelemään ja kutittelee kivasti selkää.
Minusta Trump onnistui tekemään itsestään varoittavan esimerkin. Varoittavien esimerkkien roolia vähätellään ja monesti heille jopa nauretaan. He ovat kuitenkin tärkeitä, että lapsemme näkevät mitä narsismi, raha ja valta tekevät yhdessä.