Ylikoski kysy vapaa-ajattelijain f b -ryhmässä: "Voidaanko sanoa, että suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa lapset joutuvat uskonnolliseen kuplaan, kasvihuoneilmiöön, jopa 16 vuoden leiritykseen, jossa uskontoa juurrutetaan kirkkovuoden mukaan yhä uudelleen ja uudelleen? Eivätkö pikku murmelimme ole näin kärsineet elinkautisen jo ennen täysi-ikäisyyttään?"
Eivätkö pikku murmelimme ole näin kärsineet elinkautisen?
94
652
Vastaukset
- Anonyymi
Myös Skepsiksen ryhmässä, missä vilkas keskustelu. Siinä o mukana yhtäältä uskonnonopetus ja toisaalta uskonnolliset tilaisuudet.
- Anonyymi
Noiden kahden välisen eron tekeminen on keskusteluissa yllättävän vaikeaa.
- Anonyymi
No jos lasketaan se uskonnolliset tilaisuudet ja uskonnonopetus yhteensä, niin kyllä. Kyllä voi sanoa.
- Anonyymi
Oho, 16 vuotta kirkollista uudelleenkoulutusta voi jo verrata elinkautiseen rangaistukseen.
- Anonyymi
Ei ole sentään sisäoppilaitos niin kuin Sumi taannoin määräsi saamelaisperheiden lapsille koulumuodoksi, jossa kotikielen käyttökin oli kielletty.
- Anonyymi
Ekskursio seurakuntaan peruskoulusta on ok, mutt 27 jumalanpalvelusta peruskoulun aikana ei ole.
- Anonyymi
Ihan ok on
- Anonyymi
On niitä yli 30 monellakin ollut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On niitä yli 30 monellakin ollut
Jos kaksi joka vuosi 16 vuoden aika, se tekee 32. Mutta jossain on 3-4 vuodessa.
- Anonyymi
Ei ole uskonnollisesti sitouttamonta tuollainen löylytys.
- Anonyymi
On myös verrattu uskonnolliseen kasvihuoneilmiöön. Ansari.
- Anonyymi
"Uudelleenkoulutusleiri" ei ehkä parhaiten sovi ikkulapsiin, paitsi että jos kotona ei olla uskonnollisia.
- Anonyymi
Niin, murhasta selviää lyhyemmällä tuomiolla. No, ehkä vankilassa on karumpaa.
- Anonyymi
Toisteisuus lukuvuoden sisällä ja vuosittain toistuen tekee melkomoisen kokonaisvaikutelman.
- Anonyymi
Menee tosiaan pikkusen yli ekskursiot. Laiskalle..
- Anonyymi
OPH:n ohjeiden pitäisi perustua lakiin ja ops-perusteisiin.
- Anonyymi
Totta, indokrinaatiokieltoa on monen haavoittuvassa asemassa olevan lapsen kohdalla rikottu jopa 16 vuotta ennen täysi-ikäisyyttä.
- Anonyymi
On. Maksu Jumalalle on on eri homma.
- Anonyymi
On olemassa indoktrinaatiokielto, mutta ilmiselvästi sitä tuolla pelillä rikotaan.
- Anonyymi
>>>"Voidaanko sanoa, että suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa lapset joutuvat uskonnolliseen kuplaan, <<<
Ylikoski!
Pääasia että lapset eivät joudu kommunistiseen Marxismi-Leninistiseen ja taistolais-stalinistiseen väkivalta & valehtelukuplaan.
Ylikosken riehumisaika on päättymässä:
Muutama vuosi, vuosikymmen vielä ja Ylikoskea ei enää ole.
Mutta näin sanoo Raamattu, Jumalan sana:
Hesekiel
18:23 Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?
33:11 Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!
Neljä tosiasiaa:
https://docplayer.fi/6227163-Jumala-rakastaa-sinua-nelja-tosiasiaa.html - Anonyymi
Ohjeissa lukee indoktrinaatiokielto. Hyvä ohje tältä osin.
- Anonyymi
Sen toteuttaminen on tosi tärkeää.
- Anonyymi
Lisää vaan, peruskoulun kisäkuokka eli kymppiluokka.
- Anonyymi
Indoktrinaatiokielto ei ole todellakaan toteutunut.
- Anonyymi
Kyllähän noin on, myös ei-uskonnollisten perheiden lapsille. Eri tilanne on vielä, jos kotona paahdetaan päälle toinen mokoma ja enemmänkin.
- Anonyymi
Indoktrinaatiokielto myös vapaa-ajattelioitten ideologialle. Se on loukkaavaa, syrjivää ja luokka yhteiskuntaa rakentavaa. Se on kaikkea muuta kuin vapautta. Siinä on vahva ripaus Pohjois-Korean aatehistoriasta. Siinä on myös taustalla kommunistista ideologiaa.
Vapaa - ajattelijoitten ajattelu perustuu näin ollen sellaisiin yhteiskuntarakenteisiin jotka pois sulkee lopulta vapauden. - Anonyymi
Niin, ei ehkä aina tule ajatelleeksi, että joillakin - eikun monella - on jopa 16 vuoden putki uskonnollisia tilaisuuksia julkiseen kasvatukseen ja koulutukseen liittyen. Ja armeijassa 17. vuosi päälle.
- Anonyymi
Kyllä 16 vuotta uskonnollisia tilaisuuksia kunnallisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä lukion toimintaan liitettynä on liiiiikaaa!
- Anonyymi
Ylikosken palkkaa joka lienee nolla pitäisi laskea
koska hänen pitäisi maksaa saadakseen olla mukana levittämässä Vasliiton seksuaalipolitiikkaa - Anonyymi
16 vuoden myllytys kirkkovuodesta toiseen..ma inflaatiota ja indoktrinaatiota.
- Anonyymi
On se, kun pysähtyy ajattelemaan, aikamoista myllytystä. Ja aika moni sitten sanoo, että ei se mitään vaikuttanut, vaikuttanut, vaikuttanut..
- Anonyymi
Elinkautinen jo ennen täysi-ikäisyyttä.
- Anonyymi
Lapset kuuluvat kirkolle. T. Antivapari
- Anonyymi
kyllä ei 16 vuoden uskontokylpy ja kasvihuonehöyry ole sitouttamatonta toimintaa päiväkodeilta ja kouluilta.
- Anonyymi
Murrrr murre näitä vapaa-ajattelijoita.
- Anonyymi
Ylikoski!
Huolehdi vain siitä että ateistien & kaiken maailman vapaa-ajattelijoiden lapset pysyvät siellä ET-aidan sisäpuolella. Siellähän ruoho on vihreämpää.
Ja kommunismin ja punikkivihreiden siemeniä kylvetään ja ne puhkeavat jopa stalinistiseen kukintaan.
T: Tähti& Sirppi &Vasara - Anonyymi
Ylikoski on jo siinä iässä että hänen pitäisi alkaa valmistautumaan iankaikkisuutta varten ja jättää uskonnolliset vapari-typerehtimisensä vähemmälle.
[Vapaa-ajattelu & ateismi] (v)ankeuttaa uhrinsa elämän!
T: antivapari tai se yksi niistä monista- Anonyymi
Ylikoski on sanonut panostavansa syntymän ja kuoleman väliseen elämään.
- Anonyymi
Ei se ole hyvä jos ateistin opetuslapsi kasvaa pelkästään ateistisissa, vapaa-ajattelun ja elämänkatsomustiedon huuruissa ja pieruissa. Sitten kun pitäisi tietää jotain uskonnoista ja uskonnon historiasta vaikka yliopistossa, niin katselee vain hölmistyneenä seinille.
Ateismista ja vapaa-ajattelusta voi tulla sukuvika.
Eräässä mielipidekommentissa joku kehaisi että hän on sosialidemokraatti jo kolmannessa polvessa! - Anonyymi
Siis 4 vuotta päiväkotia, 9 vuotta peruskoulua ja 3 vuotta lukiota. 16 vuotta. Uskonnollista indoktrinaatiota ja propagandaa... Huh huh.
- Anonyymi
Kyllä 4 9 3 tekee yhteensä 16 vuotta. No voi hyvänen aika sentään!
- Anonyymi
Ihan aritmetiikalla ja algebralla ja elinkautisen keskiarvotilastoilla päästään, että hyvänen aika, yliaikaan menee.
- Anonyymi
Nämä on pieniä lukemia ikuisuuden rinnalla...
- Anonyymi
Hassunkurista aina välillä kuulla että ei se mitään vaikuttanut...
- Anonyymi
Indoktrinaatio on silloin onnistunut hienosti.
- Anonyymi
Ei se mitään........16 vuoden leirityksen jälkeen tämä henkilö voi nauttia niin halutessaan olostaan
🇨🇳Vapaa-ajattelun Taivaallisen Rauhan Aukiolla🇨🇳
Ensi hätään voi liittyä vapaa-ajattelijayhdistykseen ja maksaa jäsenmaksun.
Voi myös nauttia matkustelusta kansainvälisille Taivaallisen Vapaa-ajattelun Rauhan Aukiolle esim. Kiinaan ja Pohjois-Kireään.
Lähempiä kohteita ei oikein enää ole kun Neuvostoliitto ja DDR - vapaa-ajatteluharhan ihannemaat -
pyyhkäistiin pois maailmankartalta.
Ylikoski !
Tällä Suomi24/Vapaa-ajattelu sos.mediassa on mainittu että olisit ollut nuorena TAISTOLAINEN.
PITÄÄKÖ PAIKKANSA?
JA OLETKO PÄÄSSYT EROON NÄISTÄ VAHINGOLLISISTA IDEOLOGIOISTA:
🇦🇱 MARXISMI-LENINISMI
🇦🇱 STALINISMI - Anonyymi
Uskonnonharjoitukset kuuluvat kodin ja vaåaa-ajan puolelle.
- Anonyymi
Ylikoski kirjoittaa kommunistisen ylpeästi:
"Voidaanko sanoa, että suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa lapset joutuvat uskonnolliseen kuplaan, kasvihuoneilmiöön, jopa 16 vuoden leiritykseen, jossa uskontoa juurrutetaan kirkkovuoden mukaan yhä uudelleen ja uudelleen? Eivätkö pikku murmelimme ole näin kärsineet elinkautisen jo ennen täysi-ikäisyyttään?"
Suomi24 Vapaa-ajattelu -palstalla on usein mainittu että Ylikoski olisi ollut nuoruudessaan taistolainen.
Onko Ylikoski tullut ajatelleeksi, minkälaiseen tilanteeseen pikku murmelimme olisivat joutuneet jos olisivat eläneet sodan jälkeen Neuvostoliiton miehittämässä bolsevikkihallinnossa.
Kerrotaan että eräässä koulussa, Neuvostoliitossa, oppilaita oli käsketty tuomaan kotoaan kouluun tietynlainen kirja (Raamattu).Muutamat oppilaat olivat tuoneet ja heidät oli oikein esitelty luokan edessä siitä minkälaisen kirjan he olivat tuoneet kouluun kotoaan.
Mutta kun nämä Raamatun tuoneet oppilaat olivat palanneet kotiinsa, niin he olivat palanneet tyhjään kotiinsa. Kommunistit olivat kuljettaneet heidän vanhempansa pois.
Karmea kohtalo!
Joten, Ylikoski!
Harkitse tarkkaan ennenkuin seuraavan kerran möläytät mitään pikku murmeliemme "elinkautisista".
Ylikoski !
Oletko sanoutunut irti bolsevismista ja kommunismista ?- Anonyymi
Kirkon erikoisoikeudet suomalaisissa kouluissa oman ideologiansa levittämiseen muistuttavat NL:n kommunistisen puolueen erikoisoikeuksia sikäläisissä kouluissa.
- Anonyymi
Sitten vielä kirkkoon liitettyjen lasten pakollinen uskononopetus!
Älä allekirjoita, jos ET HALUA
kirkkoon liitettyjen lasten ja nuorten
SAAVAN OPISKELLA ELÄMÄNKATSOMUSTIETOA
peruskoulussa ja lukiossa.- Anonyymi
Joo, en allekirjoita.
Opeta sinä vain lapsillesi aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka
ELÄMÄNKATSOMUS-
HÖLÖKYNKÖLÖKYNTIETOO.
Sinulla taitaa oikein pää kahista
ET-papereista.
Ja kuten huomaat, valtaosa suomalaisista ( > 99 %)
ei ole allekirjoittanut tätä ET-HUUHAA aloitetta, joten hyvin menee!
Hieno homma!
- Anonyymi
Hyvä kysymys.ys on usein parempi kuin kymmenen hyvää vastausta.
- Anonyymi
Markkinointialustaksi on alistettu.
- Anonyymi
Kyllä on törkeää indoktrinaatiokiellon rikkomasta.
- Anonyymi
Hyvä otsikko. Herättää katsomaan, mistä on kysymys.
- Anonyymi
Indoktrinaatosta on kyse! Törkeää.
- Anonyymi
Tässä vaaditaan vain ops:n toteuttamista.
- Anonyymi
Mikä on viime vuosina elinkautisen käytännön pituus? Eikös pakkolaitostuomio ole vielä jotenkin erikseen?
- Anonyymi
Kndoktrinaatiokieltoa on surutta rikottu. Surullista.
- Anonyymi
Melkomoista manipulointia, jolla ei ole oikeutusta opetussuunnitelmassa.
- Anonyymi
On se melkomoista info- ja hybridìvaikuttamista vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Päästäkää lapset pappien tykö. T. Av
- Anonyymi
On se melklmoista rumbaa. Aattele jos työpaikallasikin.
- Anonyymi
Ylikoski kysyy:
Eivätkö pikku murmelimme ole näin kärsineet elinkautisen?
Toivottavasti eivät joudu kärsimään ainakaan taistolaisten ja stalinistien muilutuksesta.
Ylikoski kirjoitti Vapaa-ajattelijan 1/2022 numerossa Ukrainan/Venäjän sotaan viitaten että "aseet puhuvat".
Keiden aseet?
Uustovereidenko? - Anonyymi
Aikamoista maasutusta lapsiin kohdistetaan. Jos tuo termi nyt tähän sopii?
- Anonyymi
Ei se sovi. Maasuttaa: kestitä, lahjoa.
- Anonyymi
Kunta-aloitteiden aika. Kirjelmiä lautakunnalle.
- Anonyymi
Tilanne kunnissa ei ole oikein.
- Anonyymi
Ylikoski !
Vieläkö ateistien, vapaa-ajattelijoiden ja kommunistien lapset laulavat:
"LENIN SETÄ ASUU VENÄJÄLLÄ"
https://www.youtube.com/watch?v=XjVnbVStaDA&t=35s- Anonyymi
Putin-setä asuu Venäjällä, ja sieltä on pitkä matka Ukrainaan. Mutta minusta vain tuntuu, että Putin-setä asuu yhtä lähellä kuin setä Zelenskiy.
Putin-setä asuu Venäjällä, minä kutsun hänet kylään tänne Ukrainaan. Hän rakastaa meitä, meille hän on aivan yhtä kultainen kuin setä Zelenskiy. Vai miten se olikaan......?
- Anonyymi
Indoktrinaatiokielto on säädetty, mutt kirkko saa silti mellastaa!
- Anonyymi
"Voidaanko sanoa, että suomalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa lapset joutuvat uskonnolliseen kuplaan, kasvihuoneilmiöön, jopa 16 vuoden leiritykseen, jossa uskontoa juurrutetaan kirkkovuoden mukaan yhä uudelleen ja uudelleen? Eivätkö pikku murmelimme ole näin kärsineet elinkautisen jo ennen täysi-ikäisyyttään?"
Kuinka monta% koulun jumalanpalvelukset yms. on yhden lukuvuoden aikana opetustunneista? Uskonnolliseen yhteisöön kuuluvalle ja ei kuuluvalle?
Vai vedotaanko raamattuun? "Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?" - Anonyymi
Paras ratkaisu koulun ja päiväkodin kyselyihin on selkeä ei kirkkojumalanpalveluksille. Kyllä sitouttamattomuudelle.
- Anonyymi
Lärvi ei vaan pysy kiinni. Suunsoitosta rangaistaan. T. Antivapari
- Anonyymi
Pääasia että pikku murmelimme eivät joudu
aivopestäviksi
🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵
Vapaa-ajattelijoiden
Ateistien
Bolshevikkien
🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵🇰🇵
pioneerileireille. - Anonyymi
Indoktrinaatiokieltoa rikotaan härskisti. Rikotaan härskisti.
- Anonyymi
Niinpä, 12 vuodessa yli 40 jumalanpalvelusta ja satoja aamuhartauksi - kouluaikaan.
- Anonyymi
Tärkeä huomio. Tuon kokeneista osa sanoo muina miehinä, että "ei se mitään vaikuttanut, vaikuttanut, vaikuttanut".
- Anonyymi
16 vuotta ylittää kyllä elinkautisen.
- Anonyymi
Kyllä, säästää pitäisi.
- Anonyymi
Mitä hyvää perinnettä katkaisemaan. Kärsi, kurja, kärsi.
- Anonyymi
Tuomion kärsimisen voi siirtää kotiarestiin.
- Anonyymi
Huh, jopa 16-17 vuoden "kakku". Huh huh!
- Anonyymi
Tozi hyvä kysymys ja vertaus.
- Anonyymi
Aikamoinen höyrytys.
- Anonyymi
Olisiko Ylikosken mielestä parempi että pikku murmelimme kasvatettaisiin jossain taistolaisuudessa, DDRssä tai Pohjois-Koreassa.
Ylikosken pitäisi järjestää kommunistien, ateistien ja vapaa-ajattelijoiden pioneereille bussimatka Pohjois-Koreaan, setä Kimin valtakuntaan.
Näkisivät miten vapaa-ajattelu toimii kun se päästetään vapaasti toimimaan.
Eikö niin, Ylikoski?- Anonyymi
Venäjällä on kuulema käynnistetty uudelleen CCCP-ajan pioneerileirit
Ylikosken, Mäntysalon ja Lovenin pitäisi käydä Venäjällä tutustumassa pioneerileireihin, jollaisilla vaparit alkaisivat leirittää pikku murmeleitamme.- Anonyymi
Ylikoski, Mäntysalo ja Loven voisivat laatia ukaasin, jonka nojalla protuleirelle on perustettava pioneeri-alaleirejä.
Tosin silloin pikku murmelimme sanoisivat protujohtajille että emme halua elää DDRssä.
- Anonyymi
Kasvihuoneilmiö alle 2-vuotiaasta 16-17 vuotta.
- Anonyymi
Kiina-Venäjä -kommunismi voi levitä väkivalloin Suomeenkin, jolloin Ylikosken ja vaparien murmelit pääsevät
🧧pioneerileireille🧧
Venäjällä niitä kuulema jo taas on.
Alkaa taas DDR-läinen siirtymä.
*Antivapari* - Anonyymi
Hitsi, pidempi kuin elinkautinen. Pakkolaitos.
- Anonyymi
Ne tarvii sitä. T. Aasi
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jopa 35-vuotiaiden naisten kuolemissa on nyt hälyttävä piikki
Jopa 35-vuotiaiden naisten kuolemissa on nyt hälyttävä piikki – Erikoislääkäri antaa tarkat neuvot, mitä pitää muuttaa1423904- 712328
Terveet työttömät töihin vaikka väkisin
Onhan se prkl, että toisten annetaan loisia työtä tekevien kustannuksella vaikka koko ikänsä, kun ei tahdota mennä töih227978Millainen yhteys sulla on kaivattuusi irl
Oletteko tekemisissä? Jutteletteko? Tapailetteko? Vai oletteko vaan tuttuvia tai työkavereita, ehkä naapureita?43810Ohhoh! Käärijä löysi luksuslomalta uuden "ystävän" - Some riehaantui: "On vähän humalassa..."
Käärijän huumorintaju on kyllä aikamoinen. Ja Käärijä on jo ilmiö, sillä hänellä on tätä nykyä esim. Instagramissa yli 53779- 54723
Nainen, milloin me tapaamme? Se on kiinni sinusta.....
Ollut sinusta riippuvainen asia jo ihan alusta asti. No, ehkä tarvitset vielä pari vuotta lisää aikaa. Kunhan kiusaan j63711Rehellisyys ja avoimuus
Mitä mieltä olette nyt selville tulleista asiakirjoista mitä kaupungin virkamiehet ovat yrittäneet piilottaa? Tätäkö on13663Palo-päällikkö
Eläkkeelle miten nyt pärjää kun ei autoa käytössä. Muuten ei varmaa olo muoto muuttuu. Työn määrä ei varmaankaan vähene12639Pornoa, seksiä vai erotiikkaa? Fifty Shades Of Grey -leffa tv:stä
Kohuleffa Fifty Shades Of Grey tulee taas tv:stä. Oletko nähnyt? Lue lisää ja katso lähetysajat: https://www.suomi24.fi11626