Jotain tällä naurettavalla Trump- sitä ja Trump-tätä joutavanpäiväisyydellä halutaan peitellä. Mitä todellinen eliitti on näinä päivänä tehnyt? Ei taida paljoa totuusmediaa asia kiinnostaa mutta eipä siellä todellista tutkivaa journalismia myökään enää ole.
Mitä Trump-hölynpölyllä halutaan peitellä?
Anonyymi
564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Osakkeenomistajat tietenkin vaurastuneet ja kaikkein rikkaimmat kaikkein eniten.
Haavistoa.
Samaa olen miettinyt jo 4 vuotta eli koko sen ajan kun Trump on ollut vallassa.
Yleensäkkään meille ei kuulu USA:n asiat niinkuin Suomen asiat eivät kuulu muille.
Silti valtamedia on jauhanut lokakampanjaansa Trumppia kohtaan 4 vuotta ja kansa lähtee mukaan.
Talouden huonoa tilaa yritetään peitellä, se on varmasti yksi syy ja se menee koko ajan huonommaksi osaamattoman hallituksen vuoksi ja siitä valtamedia on hiirenhiljaa.
Tämän palstan aihepiiriksi on laitettu "Maailman menoa" ja siksi täällä keskustellaan maailman asioista, jotka eivät meille kuulu.
"Mitä todellinen eliitti on..."
Mikä on pettämätön merkki foliohattukerholaisen jäämisestä alakynteen vaikkapa väittelyssä?
-No hän kaivaa esiin termin "eliitti". Tätä mielikuvitustermiä käyttäen kun pystyy maalailemaan taas uuden kunnon foliohattusadun. Ja kuten tunnettua, sadun tapahtumia on mahdotonta vääriksi todistaa.