Perussuomalaiset osana Zapad-verkostoa

Neuvostoliiton hajottua noin vuoden 1995 paikkeilla entisen KGB-komentaja Vladimir Krjutshovin johdolla tehtiin suunnitelma entisen Neuvostoliiton valtapiirin uudelleenrakentamisesta. Tämä Krjutshov zaveshchaniye -dokumentti on pienen piirin tuntema tarkka suunnitelma, miten KGB-upseeriston runko lähtee rakentamaan uutta Neuvostoliittoa kommunismeineen ja kokoaa Varsovan liiton maat uudestaan yhteen.

Suunnitelman tiedettiin jo alunperin olevan pitkäkestoinen, ja Krjutshov oli koko alkuperäisen suunnitelman laadinnan ja toimeenpanon johtohahmo. Ensimmäisiä tehtäviä oli saada oma mies Venäjän johtoon, ja siihen valikoitui Vladimir Putin. Suunnitelman yhtenä polkuna on Euroopan ja koko läntisen maailman maiden saaminen uuden Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Tätä osaa suunnitelmasta kutsutaan Zapadiksi ja Moskova tässä suunnitelmassa on dom, josta koko toimintaa ohjataan.

Zapad on luonut tarkasti ryhmittymän ohjaaman puolueiden verkoston länsimaihin ja Suomessa täksi puolueeksi valikoitui Perussuomalaiset, koska sen kannattajat täyttivät parhaiten Zapadin määritelmät tulevasta johtavasta kommunistisesta eliittiryhmästä. Zapad syöttää puolueiden kautta vähitellen kommunismin ideologista ydintä länsimaihin esimerkiksi antamalla yksityisyritysten kansallistamiselle laillisen aseman.
137696
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Trumpin avulla saivat GOBin hallintaansa. Lisäksi entiset USAn presidentit saavat myös presidenttikautensa jälkeen turvallisuustietoja, jotka varmasti kiinnostavat Zapad-verkoston johtoa.

1Äänestä
  • Haavisto tietää että se oli Venäjä..

    Äänestä

  • Hallinto selvittää tapoja, joilla se saisi päätöksen, ettei tietoja luovuteta Trumpille kauden päättymisen jälkeen. Trump on liian helppo saalis Putinille ja kumppaneille velkoineen ja heikkoine henkilökohtaisine ominaisuuksineen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallinto selvittää tapoja, joilla se saisi päätöksen, ettei tietoja luovuteta Trumpille kauden päättymisen jälkeen. Trump on liian helppo saalis Putinille ja kumppaneille velkoineen ja heikkoine henkilökohtaisine ominaisuuksineen.

    Kongressissa epäillään, että Trumpin aikana on rakennettu vuoto-ominaisuuksia tiedonkulkuun, jolla varmistetaan jatkossakin kauppatavara Putinin kanssa. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Jos Zapad viedään läpi, niin taidamme olla kaikki 10 vuoden päästä yhtä suurta Neuvostoliittoa, ja ihailemme, kun 85-vuotias Putin ottaa vastaan sotilasparaatia suurena voitonpäivänä.

    Kommari kaipaa kylmänsodan aikaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haavisto tietää että se oli Venäjä..

    Kyllä se omat rikoksensa salaa, hallitus sen pelastaa, ei suomen laki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kongressissa epäillään, että Trumpin aikana on rakennettu vuoto-ominaisuuksia tiedonkulkuun, jolla varmistetaan jatkossakin kauppatavara Putinin kanssa. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Jos Zapad viedään läpi, niin taidamme olla kaikki 10 vuoden päästä yhtä suurta Neuvostoliittoa, ja ihailemme, kun 85-vuotias Putin ottaa vastaan sotilasparaatia suurena voitonpäivänä.

    Venäjä on heikko ja syrjässä todellisista Maailman valtakeskuksista.
    Yksi tehtävä sillä vielä on, olla pelotteena jota käytetään kun kansoja ajetaan globalistien karjalaumaksi, kansallisvaltiot lakkautetaan ja Eurooppa ja Pohjois-amerikka täytetään murjaaneilla.
    Luulisi että Neuvostoliiton lakkauttaminen lopetti 'Itämörön' käytön.
    Missä vaiheessa muuten Suomen itsenäisyyden palauttaminen muuttui Venäjän asian ajamiseksi?

    Ei yhtään kuulosta Putinin agendalta...

    Äänestä

Onko sattumaa että samana vuonna perustettiin puolue Perussuomalaiset, joka on yksi vahvaa EU:ta vastustava järjestö.

1Äänestä
  • Ei ole. Ei ole myöskään sattumaa että sä olet suuressa vaarassa

    Äänestä

  • Puolueverkoston rakentaminen annettiin Putinille tehtäväksi vasta 2000-luvun alkuvuosina. Aika monessa maassa lähdettiin liikkeelle nollasta, mutta Perussuomalaisten säännöt, johtajavaltaisuus ja potentiaalinen kannattajakunta todettiin sopiviksi, ja samalla luovuttiin uuden puolueen perustamisesta Suomeen. Soinilla ei ollut mitään tietoa Zapadista 1995.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole. Ei ole myöskään sattumaa että sä olet suuressa vaarassa

    Neuvostoliitto hajosi ikävästi jo vuonna 1991 eikä PS:stä ollut tietoakaan mutta ei anneta sen häiritä.... :)

    Äänestä

Halla-aho oli Zapadilta hyvä valinta puheenjohtajaksi, kun sillä on aika harvoista asioista omia mielipiteitä, joten sille on helppo syöttää ”oikeat” mielipiteet.

1Äänestä
  • Oletettavaa on, että persujen talouspolitiikkaa aletaan vääntämään raskaalla kädellä vasemmalle ja Halla-ahon jälkeen tulee näkemyksellisempi johtaja ajamaan Suomi domin kylkeen. Aktiivisimmat VK-toimijat on siinä kisassa vahvoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletettavaa on, että persujen talouspolitiikkaa aletaan vääntämään raskaalla kädellä vasemmalle ja Halla-ahon jälkeen tulee näkemyksellisempi johtaja ajamaan Suomi domin kylkeen. Aktiivisimmat VK-toimijat on siinä kisassa vahvoilla.

    Persuille on tulossa jo oma SoMe

    Äänestä

  • Halla-aho ei kai itse kuulu mitenkään Zapadin Suomen ydinryhmään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho ei kai itse kuulu mitenkään Zapadin Suomen ydinryhmään.

    Suomen Sisussa naititaan Zapaddia.

    Äänestä

Kannattaisi pelätä siis. Hallitus vapiskaa kauhusta.

Äänestä
  • Suomalaiset persut ei saa mitään käytännön poliittista toimintaa aikaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset persut ei saa mitään käytännön poliittista toimintaa aikaiseksi.

    Käytäntö on sinun tehtäväsi kansalainen

    Äänestä

Supokaan ei uskalla tehdä yhtään mitää

Äänestä

Ajattelikohan aloittaja loppuun asti, kun teki tämän aloituksen? On asioita, joista tietävien oletetaan ymmärtävän oman asemansa.

Äänestä

Ai sekkii vielä? Mitä muuta punaiset keksii hädässään?

Äänestä
  • Millo ne on persut natseja, millo rasisteja, millo putinisteja, millo mitäkin. Tuo on lapsellista touhua teiltä punaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millo ne on persut natseja, millo rasisteja, millo putinisteja, millo mitäkin. Tuo on lapsellista touhua teiltä punaiset.

    Niin, Persu on sellainen tuhannen eri naamion muodonmuuttaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, Persu on sellainen tuhannen eri naamion muodonmuuttaja

    No, onhan teillä huvit. Antaa lapsien leikkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, onhan teillä huvit. Antaa lapsien leikkiä.

    Politiikka ei ole leikkiä. Politiikka on sotaa jossa tulee ruumiita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Politiikka ei ole leikkiä. Politiikka on sotaa jossa tulee ruumiita

    ja vasemmistolaisuus tuottanut niitä yli 100 miljoonaa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja vasemmistolaisuus tuottanut niitä yli 100 miljoonaa..

    Ja persut haluaa lisää uhreja tuolla Zapad-suunnitelmalla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja persut haluaa lisää uhreja tuolla Zapad-suunnitelmalla?

    ja vasemmistolaisuus tuottanut niitä yli 100 miljoonaa ja lisää tulee koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millo ne on persut natseja, millo rasisteja, millo putinisteja, millo mitäkin. Tuo on lapsellista touhua teiltä punaiset.

    No ainakin suuri osa on uusnatseja, kaikki rasisteja ja osa myös Putinille hyödyllisiä idiootteja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millo ne on persut natseja, millo rasisteja, millo putinisteja, millo mitäkin. Tuo on lapsellista touhua teiltä punaiset.

    Kaikista on poimittu pahimmat puolet.

    Äänestä

Onko se puolueen, tai Jussin vika jos puolueeseen ajautuu kaikki kouluttamattomat, salaliittoihin uskovat ja valtamedia vastaiset. Aikanaan nämä olivat stalinisteja, ja sinisalokaisia. Nykyisin persut ovat saaneet jopa veteraanien jälkekäisiä kannattajiksi, vaikka entisen vihollisen kannssa tehdään hedelmällistä yhteistyltä EU-vastaisissa ryhmissä.

Äänestä
  • Puolueen jäsenet on taustaltaan hyvin samanlaisia kuin kommunisteilla aikanaan. Onhan tuossa PS:n jäseneksiottamisessa tietysti vähän NKP:läisiä piirteitä, kun on niin keskitetty prosessi.

    Äänestä

Aikamoista Ottokuusis-touhua persuilla!

Äänestä
  • Halla-aholle on luvattu hirsihuvila Viipurin läheltä, kun Zapad lähtee rullaamaan.

    Äänestä

Siis mistä tässä on kysymys? Nyt kyllä on puoluejohto selityksen velkaa näistä Venäjäkuvioista. Liian monta yksityiskohtaa napsahtaa nyt kohdalleen...

1Äänestä
  • Selityksen velkaa kenelle? Me emme ole sinulle mitään velkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selityksen velkaa kenelle? Me emme ole sinulle mitään velkaa.

    Eikö tässä sun mielestä ole mitään kummallista, että PS on noin venäläisten ohjauksessa? Kyllä saa puoluejohto selittää, mistä on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tässä sun mielestä ole mitään kummallista, että PS on noin venäläisten ohjauksessa? Kyllä saa puoluejohto selittää, mistä on kysymys.

    onko? selitäpä vähän tarkemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tässä sun mielestä ole mitään kummallista, että PS on noin venäläisten ohjauksessa? Kyllä saa puoluejohto selittää, mistä on kysymys.

    Väitteesi on tosiaan kummallinen, mutta tyypillisen vasemmistolainen.

    Äänestä

Onko kirkkoslaavin vääntäjä Halla-Ahokin Putinin dosetti?

Äänestä
  • Paljon maksat jos kerron..

    Äänestä

  • Ai klosetti?

    Äänestä

Maanpuolustus.net:ssä ovat myös huolissaan Zapad:sta.

Äänestä
  • Olleet jo jonkin aikaa.

    Äänestä

  • Syksyllä oli Venäjällä suunnitelmissa lähteä vyörytyksen seuraavaan vaiheeseen, mutta sitä lykättiin vielä. En yhtään ihmettele, että PV:n piirissä ollaan huolissaan ja sisäisen turvallisuuden osalta huoli liittyy aika lailla yhteen puolueeseen, vaikka kyllä tietysti Vasemmistoliitollakin on vahvat siteen itänaapuriin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syksyllä oli Venäjällä suunnitelmissa lähteä vyörytyksen seuraavaan vaiheeseen, mutta sitä lykättiin vielä. En yhtään ihmettele, että PV:n piirissä ollaan huolissaan ja sisäisen turvallisuuden osalta huoli liittyy aika lailla yhteen puolueeseen, vaikka kyllä tietysti Vasemmistoliitollakin on vahvat siteen itänaapuriin.

    Ei ole!

    Äänestä

Avaajan rakkaus perussuomalaisia kohtaan saa outoja piirteitä ???

Äänestä
  • Osaatko kertoa meille jotakin Zapadista? Ketä kaikkia puolueita Putin on rahoittanut EUssa vai kiellätkö vain kaiken?

    Äänestä

  • Hyvähän se on, että näistä asioista kerrotaan kansalle vai pitäiskö tällaisista asioista vaieta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvähän se on, että näistä asioista kerrotaan kansalle vai pitäiskö tällaisista asioista vaieta?

    Ei kaikesta tarvi puhua ääneen, vaan parempi on joista asioista vaieta. Ymmärrätkö?

    Äänestä

Kreml rahoittaa omista tarpeistaan johtuen Euroopan äärioikeistolaisia puolueita hajotteekseen Euroopan Unionia.

"Miljoonia äärioikeistolle - Näin Kreml ulottaa lonkeroitaan Eurooppaan

Fasismin noususta varoittelevalla Venäjällä ei näytä olevan ongelmia tehdä yhteistyötä Euroopan äärioikeistolaisten puolueiden kanssa."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014112618870314

Äänestä
  • Tuo on täyttää roskaa. Gremlillä ja Perussuomalaisilla ei ole mitää yhteyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on täyttää roskaa. Gremlillä ja Perussuomalaisilla ei ole mitää yhteyttä.

    Voisko persutkin nousta argumentaatiossaan Jani "Titityy" Mäkelän ja Banskupojan tasolta edes alakoulutasolle päiväkotitasolta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on täyttää roskaa. Gremlillä ja Perussuomalaisilla ei ole mitää yhteyttä.

    Mikä siinä oli roskaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on täyttää roskaa. Gremlillä ja Perussuomalaisilla ei ole mitää yhteyttä.

    Viha eu:ta vastaan on se yhteys. Persut ei tuomitse putiinia mistään kunhan johtaa eu-vastaista ryhmittymää.

    Äänestä

Mistä löytyy Zapad tietoa?

Äänestä
  • Lue kirja Uutta Neuvostoliittoa rakentamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue kirja Uutta Neuvostoliittoa rakentamassa.

    Mist mä hittaan ton?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mist mä hittaan ton?

    Tsennaaks jäbä mitää bökkihandelii?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tsennaaks jäbä mitää bökkihandelii?

    Emmää ole nyt köökissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emmää ole nyt köökissä.

    Entäs böndellä?

    Äänestä

vasemmistohan on liittänyt Suomea pari kertaa venäjään aseellisesti.

Äänestä
  • Puhut ruskeaa. Vasemistoliitto on perustettu melkin samaan aikaan kuin perussuomalaiset eli vuonna 1990.

    Äänestä

  • Ja nyt on Zapadissa kolmas yritys Perussuomalaisten kanssa, tosin aseita ei vielä ole käytetty. Capitolilta aloitetulla hivutustaktiikalla aseellisille kapinoille luodaan oikeutusta, jolla Zapadin mukaan länsimaat siirretään Zapad-puolueiden haltuun ja kommunismiin.

    Äänestä

Tuo Zapad on tunnistettavissa PS:n ohjelmalinjauksissa. Aika hurja juttu, jos pitää paikkansa.

Äänestä
  • 🤔🤨🙄😏😂🤣

    Äänestä

Itärajalla nähty outoja valoja taivaalla. Miksei näistä asioista puhuta?

Äänestä

Minusta on jotenkin noloa tuo antipersujen hinku etsiä muotisanoja, joita voi sitten viljellä persuvastaisessa manifestissaan. Uutena tulokkaana zapad... zapad... hei oottekste kuulu zapadista? Joo iha persuu hei! Zapad. Zapad.... Saan akuutin ihottuman tuollaisesta... eihän tuollaisella käytöksellä ole vielä edes nimeä??

Äänestä
  • Kannattaa ehkä katsoa välillä oman kotipihan aidan yli, eikä olla turhan sinisilmäinen. Siellä saattaa tapahtua asioita, joista ei paljon ääneen puhuta.

    Zapad on kyllä ihan oikea suunnitelma. Katso vaikka Marie Le Penin vaalivideoita. Suunta on selvä, eikä Zapad mikään uusi asia ole. Onhan siitä kirjojakin jo parinkymmenen vuoden takaa.

    Äänestä

  • Haluat siis sensuuria itänaapurin suunnitelmista? Onko tuo yleinenkin näkemys persujoukoissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluat siis sensuuria itänaapurin suunnitelmista? Onko tuo yleinenkin näkemys persujoukoissa?

    Ei noita Venäjään liittyviä asioita kannata täällä jauhaa. Kyllä Venäjä osaa asiansa hoitaa ja parempi Suomen on olla läheinen Venäjän eikä lännen kanssa.

    Äänestä

  • On sillä nimi, sitä kutsutaan realismiksi. Ei mitään suomettunutta Venäjän nuoleskelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa ehkä katsoa välillä oman kotipihan aidan yli, eikä olla turhan sinisilmäinen. Siellä saattaa tapahtua asioita, joista ei paljon ääneen puhuta.

    Zapad on kyllä ihan oikea suunnitelma. Katso vaikka Marie Le Penin vaalivideoita. Suunta on selvä, eikä Zapad mikään uusi asia ole. Onhan siitä kirjojakin jo parinkymmenen vuoden takaa.

    Halla-aho istutti ne kaksi persua juuri le Penin meppien kanssa samaan EU ryhmään.
    Venäjän politiikkaa edistämään. Katsokaa miten äänestäneet!

    Äänestä

  • Zapad kolmosen käynnistyminen tuo Zapadin väkisin julkisuuteen. Puheet alkavat koventua Perussuomalaisilla ja puolue siirtyy talousajattelussaan reippain askelin kohti kommunismia. Myös kansalaisten siedättäminen poliitikkoja kohtaan tehtävälle väkivallalle kuuluu suunnitelmaan. Se helpottaa aikanaan vallansiirtoa Zapad-puolueille eli Suomessa Perussuomalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Zapad kolmosen käynnistyminen tuo Zapadin väkisin julkisuuteen. Puheet alkavat koventua Perussuomalaisilla ja puolue siirtyy talousajattelussaan reippain askelin kohti kommunismia. Myös kansalaisten siedättäminen poliitikkoja kohtaan tehtävälle väkivallalle kuuluu suunnitelmaan. Se helpottaa aikanaan vallansiirtoa Zapad-puolueille eli Suomessa Perussuomalaisille.

    Ihmeellisen hyvin nämä Zapadissa suunnitellut asiat toimeenpannaan verrattuna Neuvostoliiton aikaan. Suorastaan vaarallisen tehokasta ja kun tietää persujen puoluetoimiston olevan Suomen toimivin tällä hetkellä, niin todennäköisesti uusi Neuvostoliitto vyöryy voimalla Suomessa valtaan persujen johtamana.

    Työmies hoitaa!

    Äänestä

Zapad III on käynnistynyt. Tavoitteena ilmeisesti seuraavien eduskuntavaalien aikana päästä valtaan uusitulla PS-tavoiteohjelmalla, jossa otettu pitkiä askeleita raaka-aine- ja maaomaisuuden kansallistamiseen ja sosialisointiin.

Äänestä
  • Ne, jotka osaa ranskaa, kannattaa seurata ranskalaista Zapad-sivustoa. Niillä on ilmeisesti syväkurkkuja domissa, minkä vuoksi heillä on tosi tarkkaa tietoa nopealla aikataululla.

    Suomi-osioon on tullut melko paljon päivityksiä, ja Suomelle on tässäkin sodassa varattu rooli ensimmäisessä taistelussa. Perussuomalaisten ensi kesän puoluekokoukseen valmistellaan uuden Neuvostoliiton mukaisia linjauksia päätettäväksi erityisesti omistusoikeuksiin ja puolueen rooliin suhteessa valtioon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne, jotka osaa ranskaa, kannattaa seurata ranskalaista Zapad-sivustoa. Niillä on ilmeisesti syväkurkkuja domissa, minkä vuoksi heillä on tosi tarkkaa tietoa nopealla aikataululla.

    Suomi-osioon on tullut melko paljon päivityksiä, ja Suomelle on tässäkin sodassa varattu rooli ensimmäisessä taistelussa. Perussuomalaisten ensi kesän puoluekokoukseen valmistellaan uuden Neuvostoliiton mukaisia linjauksia päätettäväksi erityisesti omistusoikeuksiin ja puolueen rooliin suhteessa valtioon.

    Sivuston mukaan Zapad-johto oli tyytymätön Perussuomalaisten kannatuskehitykseen ja sen vuoksi Halla-aho meni vaihtoon. Kuulostaa ihan uskottavalta.

    Äänestä

Näyttää vahvasti siltä, että perussuomalaiset ovat Kremlin haarakonttorina Suomessa, mistä näkyvimpänä esimerkkinä on pidättäytyminen Venäjää kohtaan suunnatusta kritiikistä ja Putin tekojen puolustelu.
Mitä kytköksiä löytyykään?

Äänestä
  • Persujen puoluetoimisto ja pj kyllä osaavat hommansa, eivätkä pure ruokkivaa kättä.

    Äänestä

Nyt ontuu ja pahasti aloittajan utopiateoria perussuomalaisten osalta. Siis varmaan muutoin voikin olla, ja itseasiassa varmasti onkin mahdollisesti luotu ex-neukkulassa nuo suunnitelmat.

Noista kgb:n ujuttamista viidennen kolonnan aineksista on ollut epäilyjä jo 1990-luvulla.

Entisen Neuvostovaltion eri alueilta erityisesti Länsi- ja Luoteis-Venäjän, sekä Baltian alueilta on tullut paljon populaa, joissa mahdollisesti voi olla näitä soluttautujia mukana.

Sen sijaan perussuomalaiset on luotu alunperin Suomen maaseudun puolue nimiseksi Veikko Vennamon toimesta ja jo Urho Kekkosen valtakauden aikana 1950-luvun loppupuolella. Timo Soini jatkoi maaseutupuolueen konkurssipesän raunioilta 1995 perussuomalaiset nimellä.

Hyvin vaikea on yhdistää heitä muutenkaan venjämielisiksi, koska juuri perussuomalaiset tuntevat eniten varautuneisuutta Venäjää ja sen tarkoitusperiä kohtaan. Jussi Halla-Aho, Laura Huhtasaari ja Arto Luukkanen ovat mm. tämän tosiseikan useaan otteeseen julkisuudessa tuoneet esille hyvin suoraan.

N

Äänestä
  • Jo Veikko Vennamo suoraan sanoen inhosi koko Neuvostoliittoa. Hän vastusti Idän jättiläisvaltiota ja toi sen usein hyvinkin selkeästi esiin, useita eri kertoja, useissa eri yhteyksissä. Ja jos persut on kerran alunperin näiden Vennamolaisten peruja, niin kuka ihmeen mielenvikainen vielä yrittää vääntää heitä Venäjän asialla oleviksi? Ihmettelen suuresti! Halla-Ahokin sen verran monta kertaa kumminkin on Natoa jo väläyttänyt. Viidettä kolonnaa kannattaa siis nyt ehkä etsiä aivan muista puolueista. Ja muutamia myyriä varmasti suopo sun muut tiedustelut jo pitää tarkasti silmällä, jos vain yhtään ovat tehtäviensä tasalla, jotka heille tosiasiallisesti kuuluvat. Kansallismielisten jahtauksen sijasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo Veikko Vennamo suoraan sanoen inhosi koko Neuvostoliittoa. Hän vastusti Idän jättiläisvaltiota ja toi sen usein hyvinkin selkeästi esiin, useita eri kertoja, useissa eri yhteyksissä. Ja jos persut on kerran alunperin näiden Vennamolaisten peruja, niin kuka ihmeen mielenvikainen vielä yrittää vääntää heitä Venäjän asialla oleviksi? Ihmettelen suuresti! Halla-Ahokin sen verran monta kertaa kumminkin on Natoa jo väläyttänyt. Viidettä kolonnaa kannattaa siis nyt ehkä etsiä aivan muista puolueista. Ja muutamia myyriä varmasti suopo sun muut tiedustelut jo pitää tarkasti silmällä, jos vain yhtään ovat tehtäviensä tasalla, jotka heille tosiasiallisesti kuuluvat. Kansallismielisten jahtauksen sijasta.

    veljellinen tuki Unkarin ja Puolan äärioikeistolaisille hallinnoille ja venäjämyönteisyys näyttää ihan muulle kuin väität.

    Äänestä

  • Nyt ontuu kyllä tuo oma teoriasi. Veikko Vennamo ei ole ollut koskaan enää Perussuomalaisten toiminnassa mukana, eikä liity mitenkään koko Zapadiin.

    Olen ymmärtänyt siten, että Zapad muokkaa puolueita haluamaansa suuntaan. Sikäli tämä Zapad-teoria on täysin uskottava perussuomalaisten suhteen, että 2017 kovimmat länsimieliset ja talousoikeistolaiset Soinin johdolla saatiin puolueesta pois ja puolueeseen jäi Venäjän kannalta myötämielisempi ja helpommin johdettava aines.

    Äänestä

  • Ranskalaisella Zapad-sivustolla oli mielenkiintoinen arvio PS:n johdosta. Huhtasaarella nähtiin olevan erinomaiset mahdollisuudet tulevan NKP:n johtopaikoille. Huhtasaarihan profiloituu poliittisilta näkemyksiltään vasemmistokonservatiiviksi. Lisäksi hänen Venäjämieliset näkemykset ja kansainväliset kontaktit antavat hyvän pohjan arvion mukaan tulevalle uralle uudessa Neuvostoliitossa. Huhtasaarta verrattiin Hertta Kuusiseen, mikä oli mielenkiintoinen yksityiskohta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ranskalaisella Zapad-sivustolla oli mielenkiintoinen arvio PS:n johdosta. Huhtasaarella nähtiin olevan erinomaiset mahdollisuudet tulevan NKP:n johtopaikoille. Huhtasaarihan profiloituu poliittisilta näkemyksiltään vasemmistokonservatiiviksi. Lisäksi hänen Venäjämieliset näkemykset ja kansainväliset kontaktit antavat hyvän pohjan arvion mukaan tulevalle uralle uudessa Neuvostoliitossa. Huhtasaarta verrattiin Hertta Kuusiseen, mikä oli mielenkiintoinen yksityiskohta.

    Samaa mieltä, Huhtasaari on todennäköisin suomalainen politbyron jäseneksi. Istuu talousajattelunsa puolesta hyvin siihen ja toisaalta läntisen markkinatalouden vastustajana voisi olla jopa oikeasti tiukan linjan konservatiivikommunisti. Jussin kovuus ei venäläisten kanssa pelaamiseen riittäisi, mutta Lauran tietty tunnekylmyys olisi selvä etu politbyroossa.

    Huhtasaari on kai yksi Zapadin päätoimijoista Suomessa, mikä selittää hänen toimintaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt ontuu kyllä tuo oma teoriasi. Veikko Vennamo ei ole ollut koskaan enää Perussuomalaisten toiminnassa mukana, eikä liity mitenkään koko Zapadiin.

    Olen ymmärtänyt siten, että Zapad muokkaa puolueita haluamaansa suuntaan. Sikäli tämä Zapad-teoria on täysin uskottava perussuomalaisten suhteen, että 2017 kovimmat länsimieliset ja talousoikeistolaiset Soinin johdolla saatiin puolueesta pois ja puolueeseen jäi Venäjän kannalta myötämielisempi ja helpommin johdettava aines.

    Hyvä kommentti! Persut joutui ns. Venäjän lauluja laulamaan kesällä 2017 kun puolue kaapattiin edistämään sen etuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä, Huhtasaari on todennäköisin suomalainen politbyron jäseneksi. Istuu talousajattelunsa puolesta hyvin siihen ja toisaalta läntisen markkinatalouden vastustajana voisi olla jopa oikeasti tiukan linjan konservatiivikommunisti. Jussin kovuus ei venäläisten kanssa pelaamiseen riittäisi, mutta Lauran tietty tunnekylmyys olisi selvä etu politbyroossa.

    Huhtasaari puhuu erinomaista venäjää, joten pystyy toimimaan tulevassa NKP:ssä ilman tulkkia, mikä on tärkeää venäläisessä kulttuurissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo Veikko Vennamo suoraan sanoen inhosi koko Neuvostoliittoa. Hän vastusti Idän jättiläisvaltiota ja toi sen usein hyvinkin selkeästi esiin, useita eri kertoja, useissa eri yhteyksissä. Ja jos persut on kerran alunperin näiden Vennamolaisten peruja, niin kuka ihmeen mielenvikainen vielä yrittää vääntää heitä Venäjän asialla oleviksi? Ihmettelen suuresti! Halla-Ahokin sen verran monta kertaa kumminkin on Natoa jo väläyttänyt. Viidettä kolonnaa kannattaa siis nyt ehkä etsiä aivan muista puolueista. Ja muutamia myyriä varmasti suopo sun muut tiedustelut jo pitää tarkasti silmällä, jos vain yhtään ovat tehtäviensä tasalla, jotka heille tosiasiallisesti kuuluvat. Kansallismielisten jahtauksen sijasta.

    Maailma ja Me- lehdessä 1970 varoitetaan tovereita Veikko Vennamuun oikeistolaisuudesta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ranskalaisella Zapad-sivustolla oli mielenkiintoinen arvio PS:n johdosta. Huhtasaarella nähtiin olevan erinomaiset mahdollisuudet tulevan NKP:n johtopaikoille. Huhtasaarihan profiloituu poliittisilta näkemyksiltään vasemmistokonservatiiviksi. Lisäksi hänen Venäjämieliset näkemykset ja kansainväliset kontaktit antavat hyvän pohjan arvion mukaan tulevalle uralle uudessa Neuvostoliitossa. Huhtasaarta verrattiin Hertta Kuusiseen, mikä oli mielenkiintoinen yksityiskohta.

    Olisiko niin, että venäöäiset pitävät Huhtasaaren tyhmyyttää oveluutena?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huhtasaari puhuu erinomaista venäjää, joten pystyy toimimaan tulevassa NKP:ssä ilman tulkkia, mikä on tärkeää venäläisessä kulttuurissa.

    Eikä puhu venäjää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä, Huhtasaari on todennäköisin suomalainen politbyron jäseneksi. Istuu talousajattelunsa puolesta hyvin siihen ja toisaalta läntisen markkinatalouden vastustajana voisi olla jopa oikeasti tiukan linjan konservatiivikommunisti. Jussin kovuus ei venäläisten kanssa pelaamiseen riittäisi, mutta Lauran tietty tunnekylmyys olisi selvä etu politbyroossa.

    Jussi siirrettiin syrjään ranskalaisen Zapad-sivuston mukaan juuri tuon pehmeyden vuoksi. Huhtasaari on Zapadille Suomen ykkösnimi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo Veikko Vennamo suoraan sanoen inhosi koko Neuvostoliittoa. Hän vastusti Idän jättiläisvaltiota ja toi sen usein hyvinkin selkeästi esiin, useita eri kertoja, useissa eri yhteyksissä. Ja jos persut on kerran alunperin näiden Vennamolaisten peruja, niin kuka ihmeen mielenvikainen vielä yrittää vääntää heitä Venäjän asialla oleviksi? Ihmettelen suuresti! Halla-Ahokin sen verran monta kertaa kumminkin on Natoa jo väläyttänyt. Viidettä kolonnaa kannattaa siis nyt ehkä etsiä aivan muista puolueista. Ja muutamia myyriä varmasti suopo sun muut tiedustelut jo pitää tarkasti silmällä, jos vain yhtään ovat tehtäviensä tasalla, jotka heille tosiasiallisesti kuuluvat. Kansallismielisten jahtauksen sijasta.

    No sen takia juuri vennamolaiset piti saada persuista pois ja se onnistui hallaahon avulla.
    eu- vastaisuus on se syy miksi persut sallii putiinille vaikka kansanmurhan. Ja onhan putin nykyään populistinen diktaattori,ei kommari.

    Äänestä

Kannattaa tutustunua kirjastoista ja netistä kaikkien asiasta kiinnostuneiden julkisestikkin saatavilla olevaan aineistoon, joissa kerrotaan hyvinkin seikkaperäisesti suomalaisten poliitikkojen, niin jo edesmenneiden, kuin vielä tänäkin päivänä mm. eduskunnassa, ministeriöissä ym. valtion instansseissa istuvista "Idän juoksupojista ja - tytöistä." Lahjotuista ja suomettuneista pyrkyreistä ym. reppanoista. Tuossa joukossa osa oli ja on edelleenkin idealisteja. Tiitisen salattu lista tietää lisää näitä omaksi- ja neukkulan hyväksi toimineita kätyreitä. Mutta sitähän ei suostuta julkaisemaan koska siellä on niin paljon vapaamuurareita.

Äänestä

Aloituksessa ei ole mitään, mistä ei olisi kuka vaan lukutaitoinen voinut tulla tietoiseksi. Harvaa kiinnostaa lukea paljon ja syvällisesti näistä asioista.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Pystyykö joku kääntämään ranskalaissivuston Suomi-osuutta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Pystyykö joku kääntämään ranskalaissivuston Suomi-osuutta?

    mikä sivusto?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mikä sivusto?

    Etsi kuule ihan itse Googlesta. Vinkki: Zapad, dom, fr

    Äänestä

Persut ovat kommunisteja.

Äänestä
  • Käyttäisin sanontaa hyödyllinen idiootti. Tai käsinukke.

    Äänestä

Tätä Zapad-juttua jauhetaan niin monessa tuutissa, että puoluejohdon pitää avata julkisuudessa, mistä on kysymys. Nyt porukoille jää melkoinen epävarmuus, miten puolue on sitoutunut uuteen Neuvostoliittoon. Entisenä vasemmistolaisena ymmärrän tuon asian, mutta tähän asiaan pitää saada vastaus.

Äänestä

Zapadvasureilla jotain persuja vastaan?

Äänestä

Bäckmanilta hyvä analyysi kannatustilanteesta. Bäckman on varmasti Zapad-suunnitelmien ytimessä ja tietää kyllä mistä puhuu.

Äänestä

Venäjän johto käy voimalla anti-Zapad -liikettä vastaan. Putinilla ja PS:llä on tosi kyseessä, paljon valtaa alkaa olla näköpiirissä, minkä vuoksi kovatkin otteet on mahdollisia. PS ei tule kommentoimaan Navalyin vangitsemista, koska vangitseminen on PS:n etu.

Äänestä

Niin tsennaaks kukaan jotain bögii täst slobojen planist?

Äänestä

Venäläiset olivat ranskalaissivuston mukaan antaneet persuille palautetta vaalien siirtymisestä.

Äänestä

Kannattaa olla tarkkana puoluekokoukseen tuotavista esityksistä. Kuuleman mukaan Zapad etenee suunnitelman mukaan ja sen takia myös Halla-ahon annettiin ymmärtää, että isot pojat haluaa itämyönteisemmän puheenjohtajan.

Äänestä

Putin rahoittaa kaikkia EU:n populistipuolueita. Kulkevatko rahat tulevaisuudessa
vai jo nyt esim. Orbanin ja Fidesz'in kautta persuille, koska persut liittyvät yhteistyöhön Orbanin Fidesz-puolueen kanssa, ja kaikki populistipuolueet
lliittyvät sitten yhteen ja samaan EU-parlamentti-ryhmään.

Äänestä

Tää on kova juttu, jos pitää paikkansa. Kumma kun ei oo laajemmin tiedossa.

Äänestä

Tää on oikeesti tosi diippii settii. Kyl jengin pitää tsennaa oikeet maalit.

Äänestä

Aikooko "uutta Krimiä" keväästä asti rummuttanut Nato-media pyytää anteeksi kun Venäjän Zapad-harjoitus sujui ja päättyykin aivan normaalist...

Jokuhöperö käsittänyt väärinkoko homman.

Äänestä
  • Niinhän sitä taas selitellään. Katsotaanpa nyt kuitenkin puoluekokoukseen tuotavat asiat. Kuulemma Zapad etenee Suomessa vauhdilla Seinäjoen puoluekokouksessa.

    Äänestä

Purra suunnitellusti johtoon ja heti NATO-vastainen lausunto. Kannattaa muuten lukea melko tarkkaan kokouksen päätökset, sieltä löytyy mielenkiintoisia poliittisia linjauksia. Ettei olisi suoraan NKP:n tekstejä…

Äänestä

Zapad on ottanut rokotevastaiset syleilyynsä.

Äänestä

Frank Zappa vai Pappa

Äänestä

Tää on tiukkaa settii

Äänestä

Näyttää Zapad etenevän ja Neuvostoliitto 2.0 alkavan Ukrainan ”Mainilan laukauksista”.

Äänestä

Nyt alkaa mullekin tää Zapaddi aueta. Luotto menossa perussuomalaisiin.

Äänestä

Suurvenäläisen nihilismin keskeinen ajatus on imperiumin palauttaminen. Siinä ajattelussa venäläiset käyttävät termejä ulkomaat ja lähiulkomaat. Lähiulkomaat eivät ole oikeutettuja täydelliseen itsenäisyyteen, vaan ne kuuluvat venäjän suureen imperiumin erilaisin sitein. Näin oli tsaarin Venäjällä, Neuvostoliitossa ja nyt Putinin Venäjällä.

Kremlin aisankannattajapersujen pitäisi opiskella lähihistoriaa ja tarkkailla Putinin toimia vaikkapa Ukrainassa. Voi olla, että uusia Mainilan laukauksia ammutaan monessa paikassa Venäjän lähiulkomailla

Äänestä

Vihreät ovat osa suunnitelmaa, vihreiden tehtävänä on hajottaa maata sisältä päin ja aiheuttaa ristiriitoja kansalaisten välille...

Äänestä

Rupeaa persujen epäisänmaallisuus tulemaan selväksi kaikille suomalaisille.

Äänestä

Nyt taitaa olla ns Zapadissa tilanne päällä. Olisko Halla-aho vaihdettu Huhtasaareen, kun Halla-aho on arvostellut Venäjää.

Äänestä
  • SKP on kova porvaripuolue hallapurrapersuihin verrttuna.

    Äänestä

Ei tainnut persujen Zapad oikein mennä putkeen. Rotat jättävät laivan ja viisaimmat persutkin ovat sairastuneet NATO-kiimaan.

Äänestä

Natomaa Unkarin johtajakin on hyvin Venäjämielinen, joten se, että Halla-aho tai Purra vastustaa Natoa ei ole mikään todiste persujen isänmaalllisuudesta.

Äänestä

VKK trollit ovat täällä vastailemassa omiin kysymyksiin, ääri radikaali oikeisto, puuttinin käsikassarat itsevaltiaan tavoin.

Äänestä
  • Miksi Huhtasaari ja Hakkarainen eivät tuomitse venäjän hyökkäystä Ukrainaan?

    Äänestä

  • Jännä nähdä, johtuuko Halla-ahon Venäjä-viha siitä, että se heitettiin pois tästä Zapad-suunnitelmasta? Kellään tietoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jännä nähdä, johtuuko Halla-ahon Venäjä-viha siitä, että se heitettiin pois tästä Zapad-suunnitelmasta? Kellään tietoa?

    Persujen puheet satavat Putinin laariin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jännä nähdä, johtuuko Halla-ahon Venäjä-viha siitä, että se heitettiin pois tästä Zapad-suunnitelmasta? Kellään tietoa?

    Selvästi johtuu ja nyt Halla-Aho on alkanut laulaa sisäpiirissä tietoonsa saaneita tietoja julkisuuteen.

    Äänestä

Pidin tätä Zapad-juttua aluksi aivan huuhaana, mutta taitaakin olla tosi juttu, kun asiat tuntuu etenevän aloituksen mukaan. Olisko tosiaan Jussi syrjäytetty Zapadin toimesta, kun on niin ärhäkkä Venäjää vastaan nykyään.

Äänestä
  • Persujen kulisseissa mätä pursuaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Neuvostoliiton hajottua noin vuoden 1995 paikkeilla entisen KGB-komentaja Vladimir Krjutshovin johdolla tehtiin suunnitelma entisen Neuvostoliiton valtapiirin uudelleenrakentamisesta. Tämä Krjutshov zaveshchaniye -dokumentti on pienen piirin tuntema tarkka suunnitelma, miten KGB-upseeriston runko lähtee rakentamaan uutta Neuvostoliittoa kommunismeineen ja kokoaa Varsovan liiton maat uudestaan yhteen.

Suunnitelman tiedettiin jo alunperin olevan pitkäkestoinen, ja Krjutshov oli koko alkuperäisen suunnitelman laadinnan ja toimeenpanon johtohahmo. Ensimmäisiä tehtäviä oli saada oma mies Venäjän johtoon, ja siihen valikoitui Vladimir Putin. Suunnitelman yhtenä polkuna on Euroopan ja koko läntisen maailman maiden saaminen uuden Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Tätä osaa suunnitelmasta kutsutaan Zapadiksi ja Moskova tässä suunnitelmassa on dom, josta koko toimintaa ohjataan.

Zapad on luonut tarkasti ryhmittymän ohjaaman puolueiden verkoston länsimaihin ja Suomessa täksi puolueeksi valikoitui Perussuomalaiset, koska sen kannattajat täyttivät parhaiten Zapadin määritelmät tulevasta johtavasta kommunistisesta eliittiryhmästä. Zapad syöttää puolueiden kautta vähitellen kommunismin ideologista ydintä länsimaihin esimerkiksi antamalla yksityisyritysten kansallistamiselle laillisen aseman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu