Olen lähtöisin pienen maaseutupitäjän pieneltä syrjäkylältä. Lapsuuteni sijoittuu 70 luvulle. Tuolloin Kommunismi eli vielä suhteellisen voimakasta elämäänsä, koska meidänkin kylällä oli useita julkikommunisteja. Myös meille tuli hetken aikaa Neuvostoliittolehti ja isäni oli myös puolueen jäsen jossain vaiheessa.
Äitini oli uskovainen, kuuluen Helluntaiherätykseen. Samaan paikallisseurakuntaan kuului myös joitakin Kommunisteja, äitiäni ei oikein voi lukea Kommunistiksi, mutta hän kannatti kuitenkin vasemmistopuolueita.
Työläisperheen kasvattina minulle oli täysin luonnollista äänestysikään tultuani äänestää vasemmistopuolueita. Kannatin alkuun Vasemmistoliittoa, sittemmin Demareita.
Tämän aloituksen pointti on vasemmisto ja kristinusko. Kommunismihan perustuu ateistiseen maailmankatsomukseen. Kuitenkin lapsuus ja nuoruusvuosinani vasemmisto yleensäkin edusti meille sellaista joka on pienen tavallisen työläisen puolella. Tämä selittää sen, että esim. Kommunismia kannatti useita oikeasti uskoon tulleita ihmisiä?
Luultavasti silloin ei oikein kukaan uskovainen edes osannut ajatella Kommunismin luonnetta ateistisena ideologina? Eikä se sitä, kuin muukaan vasemmisto mielestäni julistanut erityisesti?
Jokin on kuitenkin muuttunut rajusti noista ajoista kaksituhattaluvun aikana, nyt puhun koko vasemmistosta, en pelkästänsä Kommunismismista.
Vasemmistosta on tullut, voinee sanoa, koko Kristinuskoa vastustavan "blokin" ykkösnyrkki. Lakialoitteet eduskunnassa , kristinuskon vastaisten lakien puolesta äänestäminen, yleensä koko vasemmisto kannattaa näitä lakeja. Viittaan nyt viimeisempinä tähän avioliittolakiin, joka mahdollistaa homoparien vihkimisen.
Nälkä kasvaa syödessä? Seuraava askel: sukupuolikäsitteiden poistaminen, sukupuolineutraliuus.
Kouluista pyritään nyhtämään kaikki vähänkin kristinuskoon viittava pois, jossa on jo erinomaisesti onnistuttu.
Vasemmistosta on tullut enemmän sukupuolivähemmistöjen , prideihmisten asioidenajaja, kuin varsinainen työtätekevän ihmisen edunvalvoja.
Lisäksi vasemmisto on lähtenyt Eu: intoilijoiden kelkkaan, joka myös koituu suomelle tuhoksi. Tästä en syytä Kommunisteja, te, jos oikein ymmärrän, vastustatte Eu:ta?
Haitallisen maahanmuuton edistäminen on myös vasemmiston suuri tavoite.
Nämä mainitut asiat saivat omalla kohdallani noin ehkä 15v sitten kääntämään kelkkani Perussuomalaisiin. En väitä, että olen ihan kaikesta yhtä mieltä puolueen linjan kanssa, mutta suurimmaksi osaksi kyllä!
Näin näen itse tämän asian, kertokaapa oma näkemyksenne, kuka jaksaa lukea tämän?....
Kommunismin ja koko vasemmiston muuttuminen?
Anonyymi
0
93
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381471Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421004- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686