Aihe

Korona leviää Britanniassa

Anonyymi

vaikka siellä on rokotettu jo yli kuukausi ihmisiä ja ei mitään vaikutusta tautitapauksiin tai kuolleisiin.

Esimerkiksi Ranskassa jossa ei olla aloitettu rokotuksia, tapaukset ovat olleet murto-osa Britanniaan nähden tällä hetkellä. Tänäänkin UK:ssa yli 500 kuolemaa versus Ranska yli 300 kuolemaa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No onhan siellä ollut paljonkin vaikutusta. Uusi virusvariantti leviää jo vauhdilla. Asiantuntijat kertovat pian muuttavansa rokotetta ja sitten tulee jälleen uusi variantti.

    • Anonyymi

      Ei rokotteet vielä näin nopeasti vaikuttaisi lukuihin. Eikä Briteissäkään niin paljon ole rokotettu, sielläkin ollaan vasta alussa. Kovin moni ei ole voinut vielä saada edes vaadittavaa kahta annosta.

      • Anonyymi

        Esimerkiksi USA:ssa 9,3 miljoonaa on saanut rokotuksen, mutta vain 0,3 miljoonaa saanut kaksi annosta. Eikä 9,3 miljoonaakaan ole niin suuri määrä, että se vaikuttaisi USA: n kokoisessa valtiossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      12984
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      197
      12910
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      8239
    4. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      25
      5794
    5. Karanteenimääräyksiä rikkovaa ei rangaista.

      Ulkomailta tuleva koronatartuttaja saa Suomessa liikuskella ja juhlia estoitta. Omantunnon kysymys on noudattaako karanteenimääräyksiä toista on mones
      Maailman menoa
      202
      3393