Aihe

Elämänkatsomustiedon tunnetuksi teko on nyt ajankohtaista

Anonyymi

Elokuussa 2021 peruskoulun aloittavat oppilaat ilmoitetaan kouluun jo NYT tammikuussa. Elämänkatsomustiedon eli ET:n opetukseen ovat oikeutettuja vain kirkkoon kuulumattomat lapset. Heille saate-taan koulun infotilaisuudessa tyrkyttää myös uskonnonopetuksen valitsemista ET:n sijaan.

Vapaa-ajattelijat edistävät elämänkatsomustiedon vahvistumista ja oppilasmäärän lisääntymistä. ET-oppilaiden määrä voi lisääntyä jo ensimmäiseltä luokalta alkaen näin:
1) Yhä useammat ET-opetukseen oikeutetut oppilaat pääsevät ET-opetukseen. Heitä ei siis suostuta ilmoittamaan uskonnonopetukseen ET-opetuksen sijaan.
2) Vauvakasteessa kirkkoon liitettyjen lasten ”uskonnollinen asema” korjataan vastaamaan vanhempien ei-uskonnollista katsomusta eli lapsi erotetaan kirkosta ja sen jälkeen oppilas ilmoitetaan koulun ET-opetukseen.

ET-oppilaiden määrä voi lisääntyä myös niin, että syystä tai toisesta koulun uskonnonopetuksessa aloittaneiden oppilaiden katsomusaineeksi korjataan elämänkatsomustieto. Aineen vaihto voi tapahtua myös kevätlukukauden alkuviikkoina tai vaihtoehtoisesti lukuvuoden vaihteessa kesän yli.

Vaihto uskonnosta ET-opetukseen voidaan nähdä myös protestina sille, että ET on yhä kielletty oppiaine valtiokirkkoihin liitetyille lapsille.

Tässä hyvä esittelyvideo elämänkatsomustiedosta: https://www.youtube.com/watch?v=aX9KRQXLY74 Sitä kannattaa jakaa virikkeeksi sekä uusien että vanhempienkin peruskoululaisten vanhemmille.

Myös Opetushallituksen eli OPH:n sivuilla on esitelty elämänkatsomustietoa: https://www.oph. fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetus/elamankatsomustieto-perusopetuksessa
ja https://www.oph. fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/elamankatsomustiedon-opetus-kaytannossa
Ps. Lisään videon viestin linkiksi tänne loppuun: https://www.youtube.com/watch?v=aX9KRQXLY74

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi ei tarvitse Ykosken elämänkasvatusta, siitä ei ole hyötyä kenellekään

      Valtion antama vapariliittolaisten tuki käytetään pelinsä pelanneiden sivuraideukkojen puuhasteluun
      Ykoski ei pysty antamaan elämäntapaohjeita tai opettamaan yhtään mitään koulun läpäisseelle eikä varsinkaan jakamaan selviytymisneuvoja

      Vapariliitto ei ole kolmas sektori vaan pikkupiirin ukkoporukan viihdekerho lukudokupiiri. Suomessa siis hyvinvointivaltiossa kolmas sektori toimii hiukan Hurstin tyyppisissä palveluissa

      Hurstin laupeudentyö EI kuitenkaan saa tukea sossuhallitukselta, joka tukee vapariliittolaistyyppisiä harrastelijalässyttäjiä, jotka ovat sen ideologisia sossumyötäilijöitä

      • Anonyymi

        Vihasi vapareita ja elämänkatsomustietoa vastaan on tullut selväksi.


    • Anonyymi

      Tykkään näistä konkreettiseen toimintaan, tekoihin yllyttävistä viesteistä.

    • Anonyymi

      "Vapaa-ajattelijat edistävät elämänkatsomustiedon vahvistumista ja oppilasmäärän lisääntymistä."

      Jos näin todellakin on, niin miksi vapaa-ajattelijat eivät suostu päivittämään heidän ylläpitämää et-opetus .fi -sivua, vaan siellä on yli kymmenenvuotta vanhaa tietoa et-oppilasmääristä? Vanha tieto on omiaan jarruttamaan et-oppilasmäärän kasvua. Miksi edes tälläkin palstalla päivittäin kirjoittava vapaa-ajattelijoiden edustaja (JM) ei suostu ottamaan asiaan minkäänlaista kantaa? Kaiken lisäksi hänet on kirjattu yhdeksi sivun ylläpitäjistä.

      • Anonyymi

        Miksi ei synny mitään, no Lyikoski on laiska vasliittolässy ja Ämntysaloa kiinnostaa eroakirkosta-prosenttien laiska plaraus ja pyörittely. Ketäänei kiinnostamikään Vapariliitossa paitsi kiinteistötulo. Puppublokkilausuntoa kopiona entisistä tulee mutta muuten passiivisuus, paitsi politbyroo tapaa lukudokupiireissä joissain alaosastoissa, ne todennäköisesti päättävät kaikesta, Gastropubin ja Oiva-baarin porukat


      • Anonyymi

        Kun sivua ei pidetä ajantasalla eikä JM suostu ottamaan asiaan mitään kantaa, niin oma johtopäätökseni on, että vapaa-ajattelijoissa on niin paha myrkytetty ilmapiiri ettei jäsenet kykene tekemään mitään yhteistyötä, olisiko jopa valtataistelu meneillään.


      • Anonyymi

        Sivu ei ole vapaa-ajattelijan liiton sivu, vaan oman itsenäisen toimintaryhmänsä. Sen porukan huvettua selvästi tarvittaisiin uusia vapaaehtoisia sivun ylläpitoon.


    • Anonyymi

      Erittäin tuhoisaa taivaspaikalle tämmöinen. Vettiin menee.

      • Anonyymi

        Antivapari nostelee omia vaparivastaisia vihaketjujaan monta kertaa päivässä piilottaakseen tämän toimintaa aktivoivan ketjun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antivapari nostelee omia vaparivastaisia vihaketjujaan monta kertaa päivässä piilottaakseen tämän toimintaa aktivoivan ketjun.

        Noin viisi kertaa vuorokaudessa koko tämän vuoden aikana. Tällä mennään.


    • Anonyymi

      Miksi Ämntysalo ja Lyikoski ovat verisissärii doissa sekulaaristen maahanmuuttajien yhdistyksen kanssa?
      Syy on kahden sossuli mushyysäys

    • Anonyymi

      Tässä on oikeita johtopäätöksiä ETn tulevaisuudesta.

    • Anonyymi

      Haluatko edistää asiaa? Tällä voit. Oppilas oppilaalta uskonnonopetus vähentymään.

    • Anonyymi

      Jos ryhmää ei synny, uskonnon opetukseen ei ole pakko osallistua.

    • Anonyymi

      Vielä ehtiivalmistsutua valintaan asianmukaisesti vapautuneena.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä. Ja jos ET-ryhmää ei ole tarjolla, uskontoon ei ole pakko mennä. Ei haittaa, vaikka ei ole kumpaakaan.

      • Anonyymi

        Niin, lapsi jää ilman hyvää oppiainetta, että sikäli on haittaa. Mutta asia voi korjaantua vuoden kahden kolmen kuluttua. Hyvää voi odottaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, lapsi jää ilman hyvää oppiainetta, että sikäli on haittaa. Mutta asia voi korjaantua vuoden kahden kolmen kuluttua. Hyvää voi odottaa.

        Peruskoulun päästötodistukseen ei muuten mainita, onko opiskellut ET vai UE. Hyvää taikka pahaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruskoulun päästötodistukseen ei muuten mainita, onko opiskellut ET vai UE. Hyvää taikka pahaa?

        NO ei ainakaan tarvitse pelätä, että ET:n näkymisestä olisi jotain haittaa joissain työpaikoissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, lapsi jää ilman hyvää oppiainetta, että sikäli on haittaa. Mutta asia voi korjaantua vuoden kahden kolmen kuluttua. Hyvää voi odottaa.

        Tämä on hyvä näkökulma. Ilmoitus pois jäännistä voi vauhdittaa ET-ryhmän syntyä kouluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on hyvä näkökulma. Ilmoitus pois jäännistä voi vauhdittaa ET-ryhmän syntyä kouluun.

        Niin, ryhmä voi syntyä vuoden päästä, kun rehtorilla on hyvin tiedossa, että uusien 1-luokkalaisten kanssa samaan ryhmään on tulossa 2. luokalle siirtyviä oppilaita.


    • Anonyymi

      Se on ET tai ei mitään katsomuainetta. Uskontoa ei ole pakko ottaa.

    • Anonyymi

      Pitääkö oikeasti tällaista soopaa opettaa koulussa vapaa-ajattelijoiden mielestä kirkon oppien tilalla? Kumpi, tämä soopa vai kirkko haittaa nuorta enemmän?

      Vapaa-ajattelijoiden liiton VAL postmodernit sukupuolitutkimusreoriat ovat epätieteellisiä elämänkatsomustieto-ET:n oppeja

      VAL-teorioilla ei ole empiiristä pohjaa ja virkoja lopetetaan

      Lapin yliopisto on irtisanonut sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorin ja tehtävä lopetetaan

      VAL ET:n tieteenvastaiset opit sisältävät väitteen sukupuolen konstruoimisesta sosiaalisesti: sukupuolensa voi valita ja mies voi synnyttää

      Punavihreän kuplan elämäntapatiedon ET-oppikirja KOMPASSI, Otava, on epätieteellistä biologian vastaista postmodernia soopaa, jonka mukaan sukupuolen voi valita

      Kirjassa KOMPASSI, Otava, kerrotaan muun muassa, että ”sosiaalinen sukupuoli voi olla eri kuin biologinen ja psyykkinen sukupuoli.”

      Sivun laidassa on kuva, jossa henkilö ihailee parrakkaan, isomahaisen henkilön vatsaa. Kuvatekstissä väitetään: ”Nykyään mieskin voi synnyttää.”

    • Anonyymi

      Ikävä sanoakin, mutta Vapaa-ajattelijain liitolla ei ole oikein mitään tarjottavaa lapsille eikä nuorille, ei aikuisillekaan. Ev.lut. kirkolla sen sijaan on kaikkialla Suomessa monenlaista toimintaa sekä lapsille että nuorille kuin myös vanhemmille.

      Ainoa mitä Vapaa-ajattelijain liitto pystyy tarjoamaan on jankutusta ja painostusta kirkosta eroamiseen, niin että ihmisellä ei olisi mitään. Ei ihme, että 15-16-vuotiaat nuoret tappavat jo toisiaan.

      • Anonyymi

        Siis riippikoulun ansiotako, kun kerran vapaa-ajattelijain syy se ei ole?


    • Anonyymi

      Monet vapaa-ajattelijat ovat kohteliaita ja aktiivisia viestijöitä tässäkin asiassa.

    • Anonyymi

      Se on nyt tai myöhemmin. Uskontoa ei ole pakko ottaa.

      • Anonyymi

        Ilmoitus, että lapsi ei osallistu uskonnon opetukseen, voi saada vauhtia ET-opetusryhmän perustamiseen. Viimeistään vuoden päästä.


    • Anonyymi
      UUSI

      Vinkin anta.usella voi olla historiallinen merkitys jossa kiitoksia voi tulla 9 ja 12 vuoden kuluttua, ehkä joskus myöhemminkin. Kuten kutsu virkaanastumisesitelmään..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      199
      13221
    2. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      13066
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      8367
    4. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      32
      5924
    5. Karanteenimääräyksiä rikkovaa ei rangaista.

      Ulkomailta tuleva koronatartuttaja saa Suomessa liikuskella ja juhlia estoitta. Omantunnon kysymys on noudattaako karanteenimääräyksiä toista on mones
      Maailman menoa
      204
      3458