Omaa palkkaanne ette laske.
Pääministeri Marin: Kansanedustajaan kohdistunut väkivaltainen teko on loukkaus koko eduskuntaa kohtaan
Voih kyynel miten te itse kehtaatte leikata köyhiltä ja korottaa veroja?
9
68
Vastaukset
- Anonyymi
Marin itse loukkasi suomen kansaa törkeästi ! . Miljardien lahjoituksella !
- Anonyymi
Kokoomus, EK ja SY taas trollitehtaansa masinoimassa mustamaalauskampanjassa.
- Anonyymi
Alkaa norsunluutorneissa tutista.
- Anonyymi
Sanna vaan ei ole mikään älykäs eikä ryhdikäs rehellinen. Sitten venkoillaan ja öyhötetään.
- Anonyymi
Valtaapitävien suurin huoli on, että menettävät erityisasemansa. Siksi rustataan kieltoja ja rajoituksia, että oma asema ei vaarannu, kansan pahoinvoinnista ei välitetä oikeasti mitään. Näin on ollut kautta historian.
- Anonyymi
Nämä pelurit myös pelastivat itsensä ja kätyrinsä mittavalla velanotolla ja sanovat sitä elvytykseksi, jolla "taloudellinen turvallisuus" taataan (matti vanhanen). Ne tulevat leikkauksillaan teidän kimppuun hieman myöhemmin, kun pöly pääsee laskeutumaan. Yksi päätös on jo tehty: työttömyysputken poisto. Lisää sorvaavat koko ajan.
Mutta itseään ne leikkaukset ei tule koskemaan.
Päin vastoin, nostavat omia palkkojaan
vain se on varmaa
t. haans
- Anonyymi
Ministerien palkkakuopan tasoittamiseen riitti 2450€/kk korotus.
Avustajia palkattiin komppaniallinen ja puoluetukia nostettiin
"Kuinka te kehtaatte arvostella tällaisia välttämättömyyksiin käytettyjä pikkurahoja?- Anonyymi
Ei tunnu kiinnostavan ennenkuin oikeasti alkaa tapahtua.
- Anonyymi
Mätä puristetaan ulos aina huipulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2714687Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761801Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180