55vee lääkärin kiusaama

Moni sairaana jäin työttömäksi synnynnäisen sydänvian ollessa jo toinen nk sukuvika. Keikoille ei vaan enää kutsuttu, kesätöitä ei 50 v täytettyä ollut enää 2015 jälkeen.
Nyt kaksi vuotta kolmesti viikossa terveysaseman käytävällä säärihaavajalan kanssa lojuttua olen yhtäkkiä sydämen vajaatoimintaa sairastavanakin työkykyinen. Olisin iloinnut ennen liitännäissairauksia, jotka lääkityksineen käyvät työstä hoitaa. Lähihoitajanakin osaan itseni elossa pitää, ja TE-toimi oli sitä mieltä, että minulle riittää kun hoidan kotitalouteni ja itseni. Empähän vie laitospaikkaa sairaammilta.
Sairauspäivärahahakemusta en pääsekään välittömästi täyttämään. Kuntoani mitataan, kuin olisin Gestapon kynsissä kaasukammion ovella. Korona leviää, ja tämän riskiryhmäläisen on altistuttava autottomana busseissa ja köyhänä halpa maski suojana testeihin ja verikokeisiin. Sanoin yhden ajan peruuttaessa lääkärille puhelimessa mitä ajattelen. Se natsi nauttii nyt työttömän kyykyttämisestä, Kokoomus kiittää. Hyi, ei kohta auta muu kuin muuttaa muualle. "Vailla vakituista asuntoa" olisi hyvä fbryhmän nimi. Irtolaislaki ei ole enää voimassa, joten...
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ala muusikoksi ,hakka vaikka rumpuja,sen osaa jokainen,tulet tarpeelliseksi,kaikenmaailman rummuttajat ja rämpyttelijät on kysyttyjä,esimerkiksi yhtään puheohjelmaakaan ei enää ole edes radiossa jossa ei aina välillä jotain pimputtelua ja muuta meteliä soiteta sekaan,tai taustalla kuuluu jotakin "musiikkia". Ihmisistä tulee rauhattomia,keskittymiskykyä ei ole kohta kellään jne...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moni sairaana jäin työttömäksi synnynnäisen sydänvian ollessa jo toinen nk sukuvika. Keikoille ei vaan enää kutsuttu, kesätöitä ei 50 v täytettyä ollut enää 2015 jälkeen.
Nyt kaksi vuotta kolmesti viikossa terveysaseman käytävällä säärihaavajalan kanssa lojuttua olen yhtäkkiä sydämen vajaatoimintaa sairastavanakin työkykyinen. Olisin iloinnut ennen liitännäissairauksia, jotka lääkityksineen käyvät työstä hoitaa. Lähihoitajanakin osaan itseni elossa pitää, ja TE-toimi oli sitä mieltä, että minulle riittää kun hoidan kotitalouteni ja itseni. Empähän vie laitospaikkaa sairaammilta.
Sairauspäivärahahakemusta en pääsekään välittömästi täyttämään. Kuntoani mitataan, kuin olisin Gestapon kynsissä kaasukammion ovella. Korona leviää, ja tämän riskiryhmäläisen on altistuttava autottomana busseissa ja köyhänä halpa maski suojana testeihin ja verikokeisiin. Sanoin yhden ajan peruuttaessa lääkärille puhelimessa mitä ajattelen. Se natsi nauttii nyt työttömän kyykyttämisestä, Kokoomus kiittää. Hyi, ei kohta auta muu kuin muuttaa muualle. "Vailla vakituista asuntoa" olisi hyvä fbryhmän nimi. Irtolaislaki ei ole enää voimassa, joten...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu