Alkoiko Sipilä jo tekemään kunnallisvaalityötä ?

Anonyymi

Kun vakuutuskuorimies sanoo. että on suojatiellä hakattu mustelmille ja poliisi sanoo, että on tönäisty, niin kumpaako uskoa ?
Jos tollisko kävelee mitään eteensä katsomatta kuin Euroopan omistaja, voi hyvinkin joutua tönäistyksi.

Voihan se olla tarkoituksellistakin , kun muistamme, kuinka pääministerinä ollessaan Sipilä lupasi omakotitalonsa käyttöön maahantulijoille ja uutinen esitettiin useissa arabimaissa näkyvällä Al-Jazeera-televisiokanavalla, uutisen levitessä sitten ympäri maailman.
Maahantunkijoiden tultua Sipilä perui puheensa omakotitalonsa antamisesta matujen käyttöön.

Maahantulijoita tuli sitten vuonna 2015 peräti 32 500 , joista tuhansia on yhä laittomasti Suomessa.
Kaiken tuon pelleilyn ovat suomalaiset veronmaksajat maksaneet ja maksavat yhä edelleen, eli Sipilä veronmaksajille todella kallis mies.

Tuota taustaa vasten en yhtään ihmettele , jos jollakulla veronmaksajalla alkaa vakuutuskuorimiehen maskittoman naaman nähdessä keittää.

0

66

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        83
        4473
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        3228
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        39
        2894
      4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        117
        2697
      5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        17
        2549
      6. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        16
        2540
      7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        43
        2487
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        113
        2285
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2075
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1727
      Aihe