Oman maan kansalaisten edun ajatteleminenkin

On vaarallista toimintaa, minkä periaatteen lipstik galleria on vihervasemmistolaisessa dystrooppisessa intersektionaalien feminismin kyllästämässä politiikassaan omaksunut. Huulikiilto kuntoon sekä tuppurallinen marinadia leivän päälle niin verot menee takkeihin, kallion hipstereille ja kansa pysyy ruodussaan.
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niinpä!

Oman maan, kansan, kulttuurin, kielen ja uskon arvostaminen ja puolustaminen on leimattu natsirasismiksi. Varsinkin valtamediamme on siinä kunnostautunut.

Sama pätee muihin Länsi- Euroopan maihin. EUvostoliitto on pitkälti tuon uusmarxistisen arvomädätyksen takana. Soroksen miljardit lisänä.

Äänestä

Paljonkohan tanska pukkaa suomeen seteleitä apuihin, haes tolla jos kiinostaa enempi

Tanska on taas myöntänyt miljoonia euroja Länsi-Balkanin maille siirtolaisongelman ratkaisuun – ”Rahasumman avulla voimme lähettää laittomat siirtolaiset lentokoneilla kotiin”

Äänestä

Tällaista on elämämme Mamulandiassa ja näennäisdemokratiassa...

Äänestä

Hurraaaa ,kun pääsemme eroon kansaa riivaamasta soluttautumasta ns lomaliiton passilla kulkevasta ihme sakista !! Sitä ihanuus päivää Vietetään vielä Ruotsissakin liputtaen!!!

Äänestä

Niin, aika hullua, melkein sama kun sanottaisiin, että oman perheen ja kodin etujen ajaminen on väärin ja tuomittavaa. Isänmaakin on vain laajempi kotimme.

Kansakunta, joka ei ajattele enää isänmaallisesti on tuomittu tuhoutumaan.

Äänestä

Tytti sen sanoi ääneen. Tytti on eu kansalainen ----> siis minkä maan kansalainen?

Äänestä
  • EUvostoliiton, joka alkaa yhä enemmän muistuttaa esikuvaansa Neuvostoliittoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EUvostoliiton, joka alkaa yhä enemmän muistuttaa esikuvaansa Neuvostoliittoa.

    Hän ei siis ole suomalainen?

    Äänestä

EUNIKIT ON TÄÄLLÄ VALLASSA

Äänestä
  • Oikea ja osuvampi nimitys on EUnukit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On vaarallista toimintaa, minkä periaatteen lipstik galleria on vihervasemmistolaisessa dystrooppisessa intersektionaalien feminismin kyllästämässä politiikassaan omaksunut. Huulikiilto kuntoon sekä tuppurallinen marinadia leivän päälle niin verot menee takkeihin, kallion hipstereille ja kansa pysyy ruodussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu