"Mulla on tällainen hillitön topparotsi, jonka suunnittelija on kuulemma inspiroitunut sumopainijoista. Takki täyttää aina koko auton, hissin, eteisen, narikan, pesulan ja kellarikomeron, eli ei ole hirveän käytännöllinen, paitsi kävellessä lumikinoksissa. Tänään Jotti käveli mun perässä ja sanoi, että näytän tässä takissani kävelevältä jättivaginalta. Meinasin ekaksi loukkaantua, mutta mitä hittoa, vaginahan on fantastinen asia", Maria kertoo
Maria Veitola myöntää: "Näytän kävelevältä vaginalta"
Anonyymi
851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kulahtanut ja ikävystyttävä eukko mediassa ... ei jaksa kuunnella.
niinpä nuorena katsotaan etu valoja vanhana taka valoja,
Professori Timo Vihavainen on todennut että yleensä tuollaisessa iässä naisen vartalokin viestittää "ettei tähän naaraaseen kannata tuhlata paukkuja". Vai onko Veitola lesbo? Koko persoona on tuntematon suuruus meikäläiselle.
Ottamatta kantaa - kyllähän se niin on että naiselle biologinen kello alkaa tikittämään kiivaasti jo silloin kun hän täyttää 35-vuotta. Siis Veitolan kultaiset vuodet olivat ohi jo 12 vuotta sitten.
Törkykieltä käyttävät luusaantuneet suomalaisnaiset auttavat suomalaista miestä siirtymään sieviin aasialaisiin neitoihin.
On kyllä tullut nähtyä paljon paremmankin näköisiä vaginoita, jotkut ovat kävelleetkin mutta useimmat eivät
Veitolan poikasorsaa saisi syyttää kulttuurisesta omimisesta. paljoa ei järki päätä pakota
Tuossa jutussa mainittu Jotti on siis Maria Veitolan pitkäaikainen puoliso. Hänestä ei ole julkisuudessa läheskään yhtä paljon tietoa kuin Mariasta itsestään.
Minusta on kiinnostavaa, miten eri tavalla saman perheen jäsenet voivat suhtautua julkisuuteen. Maria tekee näkyvää työtä, mutta hänen puolisonsa on pysytellyt enemmän taustalla.
Tuo takkikommentti on hauska pieni välähdys heidän arjestaan, mutta sen perusteella ei tietenkään voi päätellä kovin paljon heidän parisuhteestaan.
Jotin ja Marian yhteisestä elämästä löytyy myös lisätietoa tästä artikkelista: https://suomentimes.fi/maria-veitolan-mies/