Rähinät ne lähenee?

Anonyymi

Yhdysvalloissa tullaan näkemään pahoja mellakoita tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaispäivänä ja jo sitä ennen, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Maria Annala.

Joe Biden vannoo virkavalansa ensi keskiviikkona 20. tammikuuta.

MTV:n Uutisaamussa vieraillut Annala arvioi, että tilanne on vaarallinen jo tulevan viikonlopun aikana, kun ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa.

Kukaan ei tiedä, miten tämä vaikuttaa NATO:n tulevaisuuteen.

61

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku paraneekin.
      Amerikkalaiset pakottivat EU:n osallistumaan kaikkialle jakamiinsa pakotteisiin ja ne toteutettiin arvot kun ovat yhteiset.
      Nyt he löysivät ehtymättömän kohteen, oma väki. Alkaen presidentistä.
      Oletan että Eu ilmoittaa osallistuvansa näihin jo huomenna.

      • Anonyymi

        ” Amerikkalaiset pakottivat EU:n osallistumaan kaikkialle jakamiinsa pakotteisiin ja ne toteutettiin arvot kun ovat yhteiset.”

        Eivät pakottaneet millään tavalla vaan EU päätti itse OMALTA OSALTAAN pakotteista, mutta ANTOI USA:n päättää sentään omistaan!

        ”Nyt he löysivät ehtymättömän kohteen, oma väki. ”

        Kohteen mihin? Pakotteet kun kohdistuvat Venäjään eikä Venäjän tavarakaupalla ole suurtakaan merkitystä!

        ”Alkaen presidentistä.”

        Mikä ihme alkaa? Unohdit kertoa?

        ”Oletan että Eu ilmoittaa osallistuvansa näihin jo huomenna.”

        Osallistuu mihn? Oletko edes suomalainen kun ei ilmaannu kunnollisia lauseita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkä sekottako EU:ta Yhdysvaltain sisäpolitiikan kaaokseen.

        Ei tämä muutenkaan ole mitään ilonaihe NATO:n kannaalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Amerikkalaiset pakottivat EU:n osallistumaan kaikkialle jakamiinsa pakotteisiin ja ne toteutettiin arvot kun ovat yhteiset.”

        Eivät pakottaneet millään tavalla vaan EU päätti itse OMALTA OSALTAAN pakotteista, mutta ANTOI USA:n päättää sentään omistaan!

        ”Nyt he löysivät ehtymättömän kohteen, oma väki. ”

        Kohteen mihin? Pakotteet kun kohdistuvat Venäjään eikä Venäjän tavarakaupalla ole suurtakaan merkitystä!

        ”Alkaen presidentistä.”

        Mikä ihme alkaa? Unohdit kertoa?

        ”Oletan että Eu ilmoittaa osallistuvansa näihin jo huomenna.”

        Osallistuu mihn? Oletko edes suomalainen kun ei ilmaannu kunnollisia lauseita?

        Oletin että täällä touhuava tietää jotakin naistä tapahtumista.
        Sitten vasta tajusinkin etteihän Natottaja ole kuullut eikä ainakaan muista mitään Amerikan suhteen negatiivistä.
        No, hyvin siellä pyyhkii !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletin että täällä touhuava tietää jotakin naistä tapahtumista.
        Sitten vasta tajusinkin etteihän Natottaja ole kuullut eikä ainakaan muista mitään Amerikan suhteen negatiivistä.
        No, hyvin siellä pyyhkii !

        Oletus onkin kaikkien munausten äiti (mother of all fuckups), joihin sorrut päivittäin. :-)

    • Anonyymi

      Olot vakautuu normaaleiksi kun Biden tarttuu puikkoihin.

      Trumpin ainoa tehtävä tästä lähtien on yrittää päästä Voguen kansikuva pojaksi.

      • Anonyymi

        Puikkot, mihin Biden tarttuu, on kalteripuikot(tangot).

        Tulette yllättymään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puikkot, mihin Biden tarttuu, on kalteripuikot(tangot).

        Tulette yllättymään.

        Enpä ylläty. Kaltereiden sisäpuolella on yksinäinen kultakutri ilman some tilejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä ylläty. Kaltereiden sisäpuolella on yksinäinen kultakutri ilman some tilejä.

        Saattaa joutua vielä "nostelemaan saippuaa" ... yhteisellä suihkuvuorolla ... kuten se palstan valeaatelinenkin, joka oli aina "salilla eka, salilla vika" l. siivooja. :-)

    • Anonyymi

      # Eivät pakottaneet millään tavalla vaan EU päätti itse OMALTA OSALTAAN pakotteista, mutta ANTOI USA:n päättää sentään omistaan! #

      Tietojen mukaan Amerikan määräämien pakotteiden jälkeen se käy vilkastuvaa Venäjäkauppaa.
      EU USA:n melistelijänä kärsii niistä. Saksa kai on liuennut pakotteista.
      Suomen jotajat EU mielistelijöinä kärsii pakotteista ehkä eniten, eikä voi voittaa mitään.
      Länsimaiset arvot vaatii uhrinsa.

      • Anonyymi

        Eu-maiden välillä on isoja eroja venäjäpakotteiden suhteen.

      • Anonyymi

        ” Tietojen mukaan Amerikan määräämien pakotteiden jälkeen se käy vilkastuvaa Venäjäkauppaa.”

        Ei pakotteet koske kaikkia tavaroita.

        ”EU USA:n melistelijänä kärsii niistä. Saksa kai on liuennut pakotteista.”

        Ei Eurooppa juurikaan kärsi niistä muutoinkaan! Eihän Venäjä mitään järkevää valmista!

        ”Suomen jotajat EU mielistelijöinä kärsii pakotteista ehkä eniten, eikä voi voittaa mitään.
        Länsimaiset arvot vaatii uhrinsa.”

        Ei kärsi Suomikaan. Puttea pakotteet rassaa eniten! Ja siksi myös stallareita!

        miksi olet koko ajan USAmuna suussa, täytyyhän tuohon lapsellisuuteen jokin syy olla.
        Venäjä on energian viejä, tärkeä nyt pakkasilla (sähkö) myös Suomelle ja Saksalle kaasuputki, nordstream 2. mukaan lukien, jonka valmistumista jenkit täysin ulkopuolisina koettavat häiritä.

    • Anonyymi

      Trumppilaiset ne alkaa mätkimään toisiaan.

      • Anonyymi

        Mätkii siellä demokraatitkin.

      • Anonyymi

        Siinäpähän mätkivät .... umpitolloja kun ovat. :-)

    • Anonyymi

      Olin ja vieläkin olen Linkola fani.
      Hän syväajattelijana sanoi mielipiteensä.

      Annetaan sen Amerikan kiehua siellä omassa liemessään.

      Josko se aika olisi nyt. Ainakin kirppuilee jo .

      Katsotaan nyt miten naapurissa Lännen kannustamat lietsojat hoidetaan.

      • Anonyymi

        ” Josko se aika olisi nyt. Ainakin kirppuilee jo .”

        Tuskinpa onnistuu Venäjän Tiltun eväillä?

        ”Katsotaan nyt miten naapurissa Lännen kannustamat lietsojat hoidetaan.”

        Novitsok ratkaisee Venäjän pulmat?

        Venäjän ei tarvi panna rikkaa ristiin. Jenkit hoitavat aisansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Josko se aika olisi nyt. Ainakin kirppuilee jo .”

        Tuskinpa onnistuu Venäjän Tiltun eväillä?

        ”Katsotaan nyt miten naapurissa Lännen kannustamat lietsojat hoidetaan.”

        Novitsok ratkaisee Venäjän pulmat?

        Korona ratkaisee USA ongelman ?

    • Anonyymi

      Ihmisten arvomaailma on aika solmussa.

    • Anonyymi

      Voihan olla osavaltiot irtoaa liittovaltiosta joka ei tutkinut vaalihuijauksia

      • Anonyymi

        Tutki sn verran, ettei niitä löytynyt! Vain SINULLE ne ovat todellisia!?

    • Anonyymi

      Mihin valemedia voi piiloutua, kun paljastetaan kaikki, kaikki valheet vuosien saatossa?
      Käytännössä valta-valemedia kaatuu, ei ole muuta mahdollisuutta.

      • Anonyymi

        ” Mihin valemedia voi piiloutua, kun paljastetaan kaikki, kaikki valheet vuosien saatossa?”

        Kun ei löydy mitään paljastettavaa!

        ”Käytännössä valta-valemedia kaatuu, ei ole muuta mahdollisuutta.”

        Ei kaadu ja kyllästyt turhaan mäkättämiseen! Kukaan ei usko sinua!

    • Anonyymi

      Onko tää se viimeinen taisto, kaikkien sotien äiti.

      • Anonyymi

        Toivottavasti on, sehän olisi ilonaihe jos toteutuu.

    • Anonyymi

      Toivottavasti joku/jotkut sionisti saatanoista räjäyttää USA:ssa muutaman ydinpommin. :D

      Äänestystulos olis ainakin selvä ja vaalien ilmapiri kuumentunut.

      • Anonyymi

        Kauniisti sanottu, ydinpommia tuo roskaläjä tarvitsee.

    • Anonyymi

      Siellä oli konepistooleihin tai sarjatuliaseisiin nojailevia trumpin kannattajia maskien piiloissa,meinaavat vain nenäliinoja heiluttaa kun Biden asetetaan pressaksi..

      • Anonyymi

        ” Siellä oli konepistooleihin tai sarjatuliaseisiin nojailevia trumpin kannattajia maskien piiloissa,meinaavat vain nenäliinoja heiluttaa kun Biden asetetaan pressaksi..”

        Eipä ole näkynyt eikä USA:ssa siviili voi edes hankkia konepistoolia tai sarjatuliasetta. Pettymykset ovat Venäjän Tiltujen toiveidn lopputulos!

        USA:ssa on laittomia sarjatuliaseita vaikka kuinka paljon, osa niitä jotka on muutettu sarjatuliaseiksi laittomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:ssa on laittomia sarjatuliaseita vaikka kuinka paljon, osa niitä jotka on muutettu sarjatuliaseiksi laittomasti.

        Ei niitä pysty muuttamaan. Sarjakahva kiellettiin lailla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Siellä oli konepistooleihin tai sarjatuliaseisiin nojailevia trumpin kannattajia maskien piiloissa,meinaavat vain nenäliinoja heiluttaa kun Biden asetetaan pressaksi..”

        Eipä ole näkynyt eikä USA:ssa siviili voi edes hankkia konepistoolia tai sarjatuliasetta. Pettymykset ovat Venäjän Tiltujen toiveidn lopputulos!

        Jaha nyt oot kyl pihalla

        Khöm .... kyllä muuten voi. Osavaltioiden aselakien välillä on suuria eroja.

    • Anonyymi

      Kohta alkaa ilotulitus Washingtonissa, kun automommit räiskyvät ja konetuliaseet niittävät väkeä kaduilla. Talot palavat, autot palavat, kylä palaa hyvin, lapset palaa paremmin...

      USA:n sisällissota on ihana!

      • Anonyymi

        Mutta onneksi joudut taas pettymään ja huomenna vallitsee ihana rauha! Et taida olla henkisesti tasapainossa?

      • Anonyymi

        Alkoiko? Ei siltä vaikuta? Venäjän Tiltun osa on jatkuvat ja toistuvat pettymykset!

    • Anonyymi

      Ovatko sielä on nyt sitten 44.Div ja moloch h. paikalla, eri puolilla tietenkin, vetelemässä päähän toinen toistaan.

      Aika ja paikka lienee nyt kuitenkin kummallekin selvä?

      • Anonyymi

        ” Ovatko sielä on nyt sitten 44.Div ja moloch h. paikalla, eri puolilla tietenkin, vetelemässä päähän toinen toistaan.”

        Ei USA ole meidän asiamme, joten miksi kukaan matkustaisi tai tappelisi?

    • Anonyymi

      Mitään ei nähdä, amerikka on sivistysvaltio.

      • Anonyymi

        Kaukana siitä vaan on roistovaltio

    • Anonyymi

      Päinvastoin, rähinät loppuvat nyt kun Yhdysvallat siirtyy sosialismiin.

      • Anonyymi

        USA:n demokraattinen puolue ja Bidn menee poliittisesti kaukaa oikealta ohi vaikkapa Suomen Kokoomuksesta, joten on naurettavaa edes puhua sosialismista!

    • Anonyymi

      Saa nähdä tuleeko tästä se ilon ja onnenpäivä ja rähinät alkaa. Ei millään jaksaisi odottaa oon niin täpinnöissäni.

      • Anonyymi

        Joko täpinäs jäähtyi? Mikään ei alkanut!

    • Anonyymi

      Rauhallista on koska Trump vei kannattajansa mukanaan.

    • Anonyymi

      "koko Yhdysvallat räjähti liekkeihin"

      Yhdysvalloissa on mellakoitu tiistaista lähtien. Ainakin neljän on kerrottu kuolleen.

    • Anonyymi

      BUAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHA

      Eipä tainnut olla ainoatakaan "mellakkaa", muualla kuin sairaassa mielikuvituksessas.

    • Anonyymi

      Biden myönsi puheessaan että USAssa on menossa sisällisota joka pitää torjua kuten koronakin mutta taitaa epäonnistua kummassakin

      • Anonyymi

        Salaliittoteoreetikkopuupäiden itse itsensä kusettaminen tuottaa heille elämänsisällöksi aina uusia salaliittoteorioita, heh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salaliittoteoreetikkopuupäiden itse itsensä kusettaminen tuottaa heille elämänsisällöksi aina uusia salaliittoteorioita, heh

        Ja Venäjän Tiltut olivat taasen väärässä! Ei merkkiäkään alkavasta sisällissodasta!

    • Anonyymi

      Änkyrät pitää suomi24 pystyssä.

    • Anonyymi

      ” Yhdysvalloissa tullaan näkemään pahoja mellakoita tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaispäivänä ja jo sitä ennen, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Maria Annala.”

      Ja oli jälleen täysin väärässä yhdessä toivorikkaiden Venäjän Tiltujen kera!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe