Kevään aikana tulen raivaamaan muutaman hehtaarin alueelta metsää. Mikä on oikea käyttö raivstulle puulle( enimmäkseen koivua, tyvihalkaisija n.10 cm). ? Jätänkö lahoamaan? Markkinoita ei ole tällaiselle puulle.
Mitä teen metsästä raivatulle puulle?
Anonyymi
3166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Annat luvan jonkun hakea puut omaan lämmityskäyttöön niin homma hoituu.
Tee kuten Tom Sawyer anna raivausurakka jollekin polttopuuntarvitsijalle ja peri polttopuuksi hakatusta puusta pieni maksu.
Kaksi kärpästä, raivaus tulee tehtyä ja saat hiukan rahaakin.
Hae lisäksi kemera tukea nuoren metsän hoitoon.
Puu kuuluu metsään. Kuollut puuaines on monen pikku hyönteisen koti. Jätä siis puut metsään.
Small bug life matters.
Tapa muutama ihminen niin maailam pelastuu.
Luonnon tuho ja ekokatstrofi johtuu väestön liika kasvusta.
Tee oma osasi luonnon pelastamiseksi.
Luonto on ihmistä varten ja sen käyttö on oikeaa. Viherhipit ei ymmärrä näistä luontoasioista mitään,vaikka heidänkin elintaso on maalta ja metsistä peräisin.
Minä jätin rangat paikoilleen maahan makaamaan. mökkitontilla. Saunan puukiukaan vaihdoin sähköllä pelaavaan. Kuulemma kivihiilellä tehty sähkö on lämmityksessä puhtaampaa kuin kuivalla koivulla lämmitetty.
Prkl.. kun on kovat pakkaset. Uunin sytytin polttoöljyllä ja muovia kosteitten halkojen päälle ym jätettä. Kytemällä hitaasti palaen lämpöä tulee kamiinasta hitaasti mutta varmasti. Kostea puu palaa huonosti,mutta em aineilla se syttyy. Paksu musta savu nousee komeasti ylös ja noki leijailee. Yritän kovasti lämmittää ilmastoakin samalla,sillä tämmöiset pakkaset syö plttoainevarastoja,jotka on parempi kaasutella vaikka vanhalla zetorilla.
Atomivoimalla tehty vielä terveelisempää.
Kysyppävikka taernebilistä. Fukisimasta ta, i. Harrisburhiata.
Siirtykä lämmittämään öljytä puhtaalla sähköllä
Millä on kaukolämpö ja varaavatakka, poltan takassa koivuklapeja pakkasilla sanokoot vihreät mitä tahansa. Miksi vihreät eivät hyökkää vaatimuksineen rikkaiden raakaöljyn tuottajamaiden kimppuun, vaatimaan ilmastotekoja? Saudi-Arabia, Qatar, Oman, Emiraatit, Bahrain, Iran ja Irak tuskin jättävät kostamatta kun öljytulot hupenee.
Väkiluvun lisääntyminen kehitysmaissa ei ole mikään ongelma. Tulevaisuudessa ihmiskunta siirtyy vegaaniseen ruokavalioon. Silloin ruokaa riittää kaikille ja se on puhdasta, ekologista ja ympäristöystävällistä.
Puiden annetaan tulevaisuudessa kasvaa rauhassa. Vain joitakin puita haetaan välttämätöntä rakentamista varten. Muuten kierrätys riittää ja metsä voi olla eläinten turvallinen koti.
Hihihhiihhii ... Otetaan joitakin puita..Suomen metsäthän on hakattu lukuisia kertoja ja silti on metsiä yli hakkuutarpeen. Jos metsiä ei harvenneta ja uudisteta ,niin risukoita kasvais. Suomihan seisoo ns puujaloilla ja taitaispa viherhipeilläkin olla aika pieni sosiaaliturva ym. edellinen kirjoitushan todistaa kettutyttöjen tietämättömyyden.
Metsän hakkaamisesta hyötyvät vain metsien omistajat ja metsäteollisuus. Kärsijöitä on paljon enemmän. Suurin osa kansalaisista ja kaikki metsän eläimet, joille se on myös niiden ainoa koti. Metsien hakkaaminen on turhaa, koska sitä tehdään vain että jotkut harvat rikastuisivat.
Parasta olisi suojella kakki metsät. Ainakin pitää yrittää suojella niin paljon kuin suinkin mahdollista. Hakkuita voi myös rauhanomaisesti vaikeuttaa. Kansalaisten aktiivisuus on tärkeää ja arvokasta työtä. Mutta ei saa unohtaa myöskään tiedottamista. Ihmisiä on valistettava. Etenkin lapsille pitää kertoa, että metsä ja eläimet kuolevat, jos metsiä ei suojella. Muutos tulee sitten viimeistään kun lapset kasvavat aikuisiksi.
Hakkuiden haittaaminen? Vastavuoroisesti kysyn miten maalaisena voin haitata city-vihreän toimeentulon hankkimista ja muutoinkin elämistä. Olisiko ratkaisu se, että kaupunkialueelle ei saa tuoda elintarvikkeita eikä energiaa kaupungin ulkopuolelta? Ts. jokainen alue hankkikoot itse nämä alueeltaan. Talvella tulee ehdottomasti myös kieltää katujen ja jalkakäytävien auraus polttomoottorikäyttöisillä laitteilla. Sukset ovat jo keksitty. Liikkeet voivat täydentää varastojaan käyttäen ahkiota.
Miksi kehitysmaat eivät ole siirtyneet veganiseen ruokavalioon jo aikojasitten?
Mitä tulevaisuutta siellä odotetaan vaikka ratkaisu on noin helppo?
Vihreiden varapuheenjohtaja kirjoitti,jos haluaa asua metsässä ei pidä vaatia mitään palveluja, hänen mielestään metsät on kamalia. Aiheuttaako vegaaninen ruokavalio metsäkammoa ja ihmisten arvottamista asuinpaikan vuoksi? Perustuslainmukaan suomalainen ja laillisesti maassa oleskeleva ulkomaalainen voi valita asuinpaikkansa.
Tarkoitti sitä, että on hölmöä asua niin syrjässä, että ei ole palveluita. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin, koska maaseudulla on huono asua.
Maalaiset eivät usein käyttäydy kovin viisaasti. Päästävät lemmikkikoirat ilman valvontaa metsiin ja valittavat sitten kun susi syö ne. Jos on pakko mennä sinne metsään, niin koira pitää olla kytkettynä!
Jos koira on kytketty,niin susi ei syö??
Susi on tietääkseni syönyt myös kytkettyjä koiria ihan niiden kotipihalla.
Koiraa ei saa jättää yöksi ulos. Se on eläinsuojelurikos. Koira ansaitsee lämpimän ja rakastavan kodin. Susi ei syö koiraa, jota ulkoilutetaan hihnassa. Vain heitteille ilman valvontaa jätetty koira voi joutua suden syömäksi. Se on silloin ihmisen vika ja hänet pitäisi laittaa eläintenpitokieltoon.
Sudet ovat myös päivisin liikkeellä.
Sudelle kelpaa myös muut eläimet. Hevonen,lehmä, lammas etc.
Koiranraato joka on puoliksi nyljetty on hyvä syötti sudelle.
Viherhyypiölle tiedoksi. Pystykorvallamme oli paksu turkki ja koira halusi olla ulkona kovallakin pakkasella, myös yöllä. Tietysti sillä oli koppi suojana. Talon sisällä se kävi vain syömässä ja juomassa.
Suden tappaminen on jokamiehen oikeus.
Sudet ovat äärimmäisen uhanalaisia. Susien rauhoituksen on oltava ehdoton. Tulkoot ihmiset pois syrjäseuduilta, jos eivät osaa elää susien kanssa.
Viherhipeille tiedoksi,että hakattu metsäaukea kasvaa ennen uutta metsittymistä heinää ,horsmaa ym kasveja ,jota ei hoitamattomassa metsässä kasva. Hakattu aukko kasvaa uuden metsän ja sen eri kasvuvaiheet rikastuttavat ja monipuolistavat ympäristön lajeja,niin eläinten kuin kasvien osalta. Vihreitten asiantuntemattomuus ja tyhmyys paistaa heidän kirjoituksissaan. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten joten annetaanko ihan oikeasti suomen metsäasioiden hoito olla metsäammattilaisten käsissä.Koulutus tässäkin asiassa auttaa tietämään metsän monimuotoisuudesta ja metsänhoidosta.
Osataanhan me elää täällä luonnon keskellä. Asu kuule sinä avuton viherhippi vaan siellä katupölyn ja pakokaasun seassa ihan rauhassa.... Täytyypä nakata susiturkki päälle ja hakea kellarista pottuja ja vuolasta käristys. Alkaiski olla näköjään uuden turkin aika..ghejhhehhhheee
Viherhyypiö voisi tutustua elukkaoppiin tarkemmin. Susi ei ole uhanalainen. Venäjällä oli susia kymmeniä tuhansiä yksilöitä ja niitä ammutaan ihan tuosta vaan kenenkään piittaamatta. En tietenkään halua Suomeen villin lännen meininkiä, mutta ampua sudet kyllä joutaa jos tulevat asutuksen lähelle.
Vihapuhe susista pitäisi olla rangaistavaa.
Piti puhua metsien suojelusta. Ei susista.
Maalaiset haluaa tuhota kaikki metsät.
Kaikki vaan sileeksi ja euroiksi,joilla voi ostaa v6 dieselin ...brumm ja ajella mukavasti. Näinhän se maailma pyörii ja hakatun tilalle kasvaa uusi metsä...brummm brummm