Trump turvaan Washingtonista 20 päivä

Trump viedään turvaan Washingtonista sotilastukikohtaan.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yhdysvallat hajoaa, jos Washington kaapataan.

Äänestä

Jos Trumppi saadaan vietyä johonkin salaiseen tukikohtaan, niin siitä miehestä ei kuulla en jälkeen enää mitään.

Bidenin hallinto hautaa Trumpin ruumiin jonnekin Guantanamon takapihalle.

Äänestä

Hyvä kun häipyy ! Näilläkään sivuilla muuta juttua , joko Trump tai Corona :( :( :(

Äänestä

Trumppi haluaa lähteä Floridaan Air Force Onella, joka odottaa Andrewsin lentotukikohdassa, jonne ei ole Valkoisesta Talosta kuin pari-kolmekymmentä kilometriä. Se onkin sitten viimeinen kerta, kun Trumppi pääsee lentelemään valtion laskuun Air Force Onella. Good riddance.

Äänestä
  • Yli 400000 koronaan kuollutta amerikkalaista olisivat mielellään odottaneet Trumpilta tiukempaa ja järkevämpää otetta koronaepidemian hoitoon ajoissa.

    Äänestä

Pöllii lähtiissään sen salkun.
1 0 8 7 6 5 4 0 6 7 8 9

Äänestä
  • Ei tee salkulla mitään, sillä Trumpin laukaisukoodi lakkaa toimimasta 20.1. Eikä Trump ole voinut sitä koskaan edes yksin käyttää, sillä hänellä on vain koodin puolikas. Varotoimi siltä varalta että presidentti sekoaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trump viedään turvaan Washingtonista sotilastukikohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu