Aivan älykääpiöiden keskustelua Suomen tuulivoimasta

Onpa tosi typerää älämölöä siitä miten paljon tuulivoimaa Suomeen pitäisi rakentaa.

Suomen co2-pästöt ovat 0,15% maapallon kokonaispäästöistä, joten on selvää että vaikka Suomen kaikki päästöt jäisi pois, ei sillä ole tuon taivaallisen merkitystä ilmaston lämpenemisen hidastumiseen.

On yksi vitun maku onko täällä sata tuulimyllyä tai tuhat.

Vihreiden toimilla ole muuta merkitystä kuin taannuttaa Suomi keskiajalle. Keskittyisivät pikemminkin maapalon väkiluvun vähentämiseen kuin sen aktiiviseen lisäämiseen, niin että kelvollista elintilaa rittäisi niille ketä täällä onkin.

Ja etenkin kun ilmaston muutokset ovat maapallon luonnollista sykliä, mutta tässäkin asiassa vihreät yrittävät ottaa jumalan aseman vaikkeivät ole muuta kuin psykoottisia koulukiusaajia kansallisessa mittakaavassa.

Rakennetaan tuulimyllyjä sinne tulimyllyöyhöttäjien pääkopan sisälle, siellä tuntuu tuulevan ja vonkuvan kuin autiomaassa, ei ole esteitä.
26<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mitenkäs tuuliviirit sitten eli kepu? Kun turvekin häippäsee kuvioista.

Äänestä

Nyt on tyyntä, silti sähköä riittää. Tuoko tuulimyllyt tyynelläkin ilmalla virtaa?

Äänestä
  • Hajautettu tuulivoimatuotanto tuottaa aina. Merialueilla tuulee myös koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hajautettu tuulivoimatuotanto tuottaa aina. Merialueilla tuulee myös koko ajan.

    On mökki merellä ei tosiaankaan tuule aina älä kirjoita asioita joista et tiedä!

    Äänestä

Paljon sitä pitää rakentaa ja silti ei riitä.
Nytkin tulee hurjat 77 MW, ja paljonkos sitä olikaan rakennettuna..?

Äänestä

Tuulivoima on nykyään edullisin tapa tuottaa energiaa jopa markninalähtöisesti ilman tukemista. Siksi puhdasta tuulivoimaa rakennetaan kiihtyvään tahtiin.

Äänestä
  • Ihan kannatettava ajatus, kunhan jätetään se vihreä maailmanpelastusideologia pois.

    1Äänestä

  • Jos vähän selvittäisit asioita itsellesi.

    Äänestä

  • Nykyinen kapasiteetti tuottaa sähköä Suomen tarpeeseen 3,5 vuorokautta kokonaiskulutuksesta että revi siitä ?

    Äänestä

  • Ja ne yli 200 metriä korkeat viuhuvat myllyt ovat niin saatanan kauniita suomalaisessa metsämaisemassa. Silmä ihan lepää niissä ja niinhän nuokin lepäävät silloin, kun on tulipalopakkaset ja tarve sähkölle suurin. Mutta kauneus on vihreän luontoihmisten silmissä.

    Äänestä

Muutama päivä sitten kovilla pakkasilla tuulienergian osuus oli pari prosenttia sähkön kokonaiskulutuksesta.

Äänestä

Tuulivoimalat ovat markkinahäiriköitä, sillä ne puskevat silloin tällöin markkinoille niin paljon energiaa, että muut sähköntuottajat joutuvat vähentämään tuotantoaan. Eikö sähköntuonnon pitäisi olla tasaista kaikkina aikoina, niin hintakin pysyisi vakaana.

Äänestä
  • Ei ne niin paljoa hääläytä.

    Äänestä

Jaa, ajattelet niin, että suomalaisten ei tarvitse tehdä mitään ilmaston hyväksi, koska meitä on niin vähän?
Missähän se kansakunnan koon raja kulkee, jolloin pitää tehdä jotain?
Pitääkö ruotsalaisten tehdä jotain, tai tanskalaisten?
Saksalaisia on noin 84 miljoonaa, pitääkö heidän tehdä jotain?
Paljonkos näitä pieniä kansakuntia kertyy yhteensä, joiden ei tarvitse tehdä mitään?

Äänestä
  • Tottakai pitää, mutta ei sellaista joka vie kansakunnan perikatoon. Suomessa pitäisi luoda hyvät mahdollisuudet kehittää teknologiaa joka vähentää päästöjä ja se pitäisi myydä maailmalle omakustannushintaan. Näin hyöty saattaisi kuitata Suomen päästöt kokonaan vaikka muuta ei tehtäisi.

    Suomi on maantieteellisesti paikassa, jossa hiilijalanjälki on vääjäämättä isompi/asukas kuin useimmissa muissa maissa, joten on täysin kohtuutonta odottaa että täällä pitäisi noudattaa lämpimimpien maiden tavotteita.

    Tärkeää olisi myös että tänne ei tuotaisi/pästettäisi jonninjoutavaa joutosakkia lainkaan, koska heidän kunkin hiilijalanjälki kasvaa heti Suomeen tullessaan.

    Suomessa voisi tehdä paljonkin jos jätettäisiin järjettömiin ideologioihin perustuva toiminta ja otettaisiin järjen käyttö ohjenuoraksi.

    Äänestä

  • Maa- ja ilmalämpöpumppujen ja aurinkopaneelien ALV voisi pudottaa nollaan ja niiden asennustyö pitäisi olla verovähennyskelpoinen.
    Tämä räjäyttäisi näiden laitteiden kättöasteen stratosfääriin ja etenkin lämmitykseen tarvittavan energian käyttö putoaisi rutkasti.
    Siis jotain tämän suuntaista. Porkkanoita tarjolle.

    Nyt sen sijaan hallitus ajaa sähköautolobbareiden asiaa kuin hammastahnaa takaisin tuubiin, väkisin väkisin, vaikka kukaan ei pysty arvioimaan mitkä ovat lopulliset ilmastovaikutukset sekä itse auton kokonaiselinkaaren että latausinfran rakentamisen jäljiltä. Voi mennä pakkasen puolelle.

    Idealisti-vihervasemmisto pitäisi saada kokonaan pois teknisten asioiden päätöksenteosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maa- ja ilmalämpöpumppujen ja aurinkopaneelien ALV voisi pudottaa nollaan ja niiden asennustyö pitäisi olla verovähennyskelpoinen.

    Rautaista asiaa. Komppaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai pitää, mutta ei sellaista joka vie kansakunnan perikatoon. Suomessa pitäisi luoda hyvät mahdollisuudet kehittää teknologiaa joka vähentää päästöjä ja se pitäisi myydä maailmalle omakustannushintaan. Näin hyöty saattaisi kuitata Suomen päästöt kokonaan vaikka muuta ei tehtäisi.

    Suomi on maantieteellisesti paikassa, jossa hiilijalanjälki on vääjäämättä isompi/asukas kuin useimmissa muissa maissa, joten on täysin kohtuutonta odottaa että täällä pitäisi noudattaa lämpimimpien maiden tavotteita.

    Tärkeää olisi myös että tänne ei tuotaisi/pästettäisi jonninjoutavaa joutosakkia lainkaan, koska heidän kunkin hiilijalanjälki kasvaa heti Suomeen tullessaan.

    Suomessa voisi tehdä paljonkin jos jätettäisiin järjettömiin ideologioihin perustuva toiminta ja otettaisiin järjen käyttö ohjenuoraksi.

    Eikö sitä tuulivoimasähköä voi sitten myydä, jos sitä liikaa tulee? Viroon vaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maa- ja ilmalämpöpumppujen ja aurinkopaneelien ALV voisi pudottaa nollaan ja niiden asennustyö pitäisi olla verovähennyskelpoinen.
    Tämä räjäyttäisi näiden laitteiden kättöasteen stratosfääriin ja etenkin lämmitykseen tarvittavan energian käyttö putoaisi rutkasti.
    Siis jotain tämän suuntaista. Porkkanoita tarjolle.

    Nyt sen sijaan hallitus ajaa sähköautolobbareiden asiaa kuin hammastahnaa takaisin tuubiin, väkisin väkisin, vaikka kukaan ei pysty arvioimaan mitkä ovat lopulliset ilmastovaikutukset sekä itse auton kokonaiselinkaaren että latausinfran rakentamisen jäljiltä. Voi mennä pakkasen puolelle.

    Idealisti-vihervasemmisto pitäisi saada kokonaan pois teknisten asioiden päätöksenteosta.

    parempi vihreitten tavoite kuin persujen hevosvetoinen maailma. Tosin ymmärrrän, onhan teidän ykköshankkeenne ollut hevosenpaskan poltto.

    Äänestä

  • Suomen nykyiset likapäästöt ovat jo sillä tasolla, ettei niitä tarvitse kiristää. Toki pitää elää siististi, eikä ympäristöä paskoten kuten vaikka naapurissa Venäjällä.

    Äänestä

Sähkön tärkein laatukriteeri on toimitusvarmuus. Tuulisähkö on todella huonolaatuista. ättäytyisikö joku tuollaisen sekundasähkön varaan. Ei kukaan.

Äänestä
  • Sattumasähkö seveltuu esimerkiksi vedyn valmistukseen. Vety voidaan varastoida. Siitä voidaan valmistaa mm. synteettisiä polttoaineita käyttäen luonnon kierrossa olevaa hiiltä. Tällöin ei ole CO2-ongelmaa. Synteettisillä kulkee nykyisetkin autot. Niiden uusimisella patteriautoiksi ei ole kiirettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sattumasähkö seveltuu esimerkiksi vedyn valmistukseen. Vety voidaan varastoida. Siitä voidaan valmistaa mm. synteettisiä polttoaineita käyttäen luonnon kierrossa olevaa hiiltä. Tällöin ei ole CO2-ongelmaa. Synteettisillä kulkee nykyisetkin autot. Niiden uusimisella patteriautoiksi ei ole kiirettä.

    Juuri näin. Esimerkiksi aurinkosähkö sopisi vedyn tuottamiseen.
    Tosin, voisihan olla joskus tilanne, että maailmanlaajuiseen sähköverkkoon tuotetaan sähköä kaikkialla maailmassa. Jossain on aina aurinkoista ja jossain tuulee aina.
    Siitä tulisi myös maailmanlaajuinen siirtotariffi.

    Äänestä

Tuulisähkö on hyvää esim. purjeveneen akkujen lataukseen.

Muuten sen voi laskea marginaaliosastoon, vaikka ei sinänsä ole huono asia että siitä haetaan käyttökokemuksia.

Ja mielestäni tuulimyllyt ovat esteettisesti aivan upean näköisiä. Eräässä paikassa piti oikein pysähtyä, niitä näkyi satoja yksiltä jalansijoilta maantien varressa.

Äänestä
  • Jotta+viherpipertäjien+jalat+pysyisivät+edes+lähellä+maanpintaa,+heille+on+aina+pari+kertaa+vuodessa+muistutettava+seuraava+tosiasia:Vuonna+2019+Olkiluodon+ykkösreaktori+teki+historiansa+tuotantoennätyksen+7540+gigawattituntia+sähköä+peräti+96,9+prosentin+käyttökertoimella,+joka+on+maailman+huippuluokkaa.Vertailun+vuoksi:Koko+Suomen+tuulimyllyjen+kokonaissähkön+tuotanto+samana+vuonna+oli+vaivaiset+5987+gigawattituntia!!++Vaivaiset+siksi,+että+tuulimyllyjä+oli+Suomessa+vuoden+2019+lopussa+754+kappaletta!!+(Suunnilleen+vain+30+%+käyttökertoimella.)Tarvitseeko+enempää+esimerkkejä+siitä,+minkälaisia+lillukanvarsia+tuulimyllyt+ovat+sähköntuottajina.Ihan+oikeat+sähköntuottajaVOIMALAT+löytyvät+tältä+sivulta:https://pris.iaea.org/pris/

    1Äänestä

Samaa mieltä, täällä on turhaa ottaa rikollisia kiinni ja vainota raiskaajia, vaikka ne kaikki pidätettäisiin ja vietäisiin linnaan, ei sillä olisi paskankaan merkitystä maailman mittakaavassa. Sitäpaitsi raiskaajakin voi lähteä kehitysmaihin raiskaamaan, koska siellä saa raiskata enemmän, joten pidetään ne vaan täällä.
T. foliohattupersu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onpa tosi typerää älämölöä siitä miten paljon tuulivoimaa Suomeen pitäisi rakentaa.

Suomen co2-pästöt ovat 0,15% maapallon kokonaispäästöistä, joten on selvää että vaikka Suomen kaikki päästöt jäisi pois, ei sillä ole tuon taivaallisen merkitystä ilmaston lämpenemisen hidastumiseen.

On yksi vitun maku onko täällä sata tuulimyllyä tai tuhat.

Vihreiden toimilla ole muuta merkitystä kuin taannuttaa Suomi keskiajalle. Keskittyisivät pikemminkin maapalon väkiluvun vähentämiseen kuin sen aktiiviseen lisäämiseen, niin että kelvollista elintilaa rittäisi niille ketä täällä onkin.

Ja etenkin kun ilmaston muutokset ovat maapallon luonnollista sykliä, mutta tässäkin asiassa vihreät yrittävät ottaa jumalan aseman vaikkeivät ole muuta kuin psykoottisia koulukiusaajia kansallisessa mittakaavassa.

Rakennetaan tuulimyllyjä sinne tulimyllyöyhöttäjien pääkopan sisälle, siellä tuntuu tuulevan ja vonkuvan kuin autiomaassa, ei ole esteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu