Vieraaksi oli kutsuttu laulava poliisi, joka on allekirjoittajana kansalaisaloitteessa.
Mielenkiintoista saako aloite tästä tuulta purjeisiinsa, ja jos niin kuinka paljon. Tähän mennessä nimiä kertynyt melko nihkeästi. Kaukana 50 000 nimen vauhdista.
Mielenkiintoista saako aloite tästä tuulta purjeisiinsa, ja jos niin kuinka paljon. Tähän mennessä nimiä kertynyt melko nihkeästi. Kaukana 50 000 nimen vauhdista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloite sai ainakin paljon ilmaista mainosaikaa.
Toimittelijat olivat aivan kädettömiä. Aihe kuuluu paremminkin A-studioon.
Ainoa jonka saivat aikaan oli siirtää ohjelma muualle, kun abortin kannattaja alkoi puhua persupolitiikkaansa huumeiden käytön rangaistaksen poistamisaloitteesta.
Pitäähän asioista keskustella. Ihmiset voivat paremmin tehdä päätöksensä.
On tietenkin ihmeellistä, miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen nyt tällaisia kysymyksiä taas nousee esille. Kuten sanottua, itse uskon maahanmuuton, ja nimenomaan itäisestä Euroopasta tulevan sellaisen vaikutukseen. Yhtä ihmeissäni olen vaparien intoutumisesta hävittämään kansankirkkoa ja syömään sen jäsenmääriä.
Kaiken kaikkiaan keskustelu on polarisoitumassa eikä vain keskustelu. Esim kirkosta eroamiseten lisääntyinen kertoo, että perinteinen suomalainen tolkullisuus alkaa jäädä vähemmistöön ja tilalle on tulossa jotain paljon eurooppalaisempaa.
Itse en pidä siitä, Suomi on Suomi ja edelleen olemassa juuri siksi, että me olemme olleet erilaisia. Selvimmin tämä tuli esille keväällä, jolloin valitsimme lopulta oman tiemme, emmekä lähteneet seuraamaan esim Ruotsin "inhorealistista" linjaa, vaan viitoitimme oman, omiin oloihimme ja kansamme kokoon paremmin sopivat toimintalinjan.
uraaaaaaaLLLLLLLLLLL!!!
Varmaankin loppuvat puoli 7 ohjelman lähetykset.