Stalinin teurastajan Jagodan "mainoskuvat" seinällä

Moskovan poliisitalossa, johon Navalnyi vietiin. Oliko vihjaus uusien näytösoikeudenkäyntien käynnistämisestä uudestaan?
44244
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Kyllä.

1Äänestä

Nava on tutkintavankeutensa ansainnut ja hänellä riittää kerrottavaa "myrkytyksestään" poliisille joka haluaa tietää kaiken. Jagoda on ollut poliisinä ko. asemalla ja kuva on sitä perua

Äänestä
  • Poliisi tietää jo kaiken, tai sen minkä Kreml on kertonut, sillä olisi paljon kerrottavaa Navalnyille.

    Eli jos halutaan totuutta esille, niin Navalnyin pitäisi kuulustella poliisia.

    Jagoda kuului Stalinin rikolliseen hallintoon
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Genrih_Jagoda
    Sai tosin lopulta ansionsa mukaan toiselta, suuremmalta rikolliselta.

    On todella irvokasta asettaa Navalnyi Jagodan kuvan yhteyteen. Osoittaa Kremlin täysin inhimillisiä oikeusarvoja piittaamattomasta nykypolitiikasta.

    1Äänestä

Stalinin teurastajan Jagoda oli Georgialan juutalainen.

"Genrih Grigorjevitš Jagoda oli Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n päällikkö vuosina 1934–1936. Jagoda oli syntyperältään juutalainen. Jagoda oli salaisen poliisin riveissä järjestämässä pakkotyöläiset tekemään Vienanmeren–Itämeren kanavaa."

Georgia Georgia Georgia.

1Äänestä
  • Jagoda oli Neuvostovenäläinen julmuri, joka oli erikoistunut kidutuksiin, ja niskalaukauksiin. Entisten ystävien, ja työtovereiden likvidointi oli erityisalaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jagoda oli Neuvostovenäläinen julmuri, joka oli erikoistunut kidutuksiin, ja niskalaukauksiin. Entisten ystävien, ja työtovereiden likvidointi oli erityisalaa.

    "Genrih Grigorjevitš Jagoda oli Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n päällikkö vuosina 1934–1936. Jagoda oli syntyperältään juutalainen. Jagoda oli salaisen poliisin riveissä järjestämässä pakkotyöläiset tekemään Vienanmeren–Itämeren kanavaa."

    Georgian juutalainen.

    M.O.T.

    Natoloinen?

    Äänestä

  • Koskas Jaroslavlin alueen Rybinsk, jossa Jagoda syntyi Georgiaan on kuulunut? Vai onko kyse taas vain siitä, että sinua itseäsi nolottaa venäläiset kansanmurhaajat?

    1Äänestä

Ennen kaikkea Neuvostoliittolainen.

1Äänestä
  • Atlantin Neuvostoliittolainen eli Natoloinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Atlantin Neuvostoliittolainen eli Natoloinen.

    Ei kuitenkaan kaltaises, maailman faunan alhaisinta kastia oleva suomalainen, terveydelle vaarallinen suolistoloinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kuitenkaan kaltaises, maailman faunan alhaisinta kastia oleva suomalainen, terveydelle vaarallinen suolistoloinen.

    Elikkästen Atlantin Neuvostoliittolainen eli Natoloinen.

    Äänestä

Pääasiasa että NAVA oikeutta kuvasta huolimatta 30 päivää

Äänestä

Oikeutettu kuva kuvaamaan maan oikeuslaitosta. Nytkin keksitään koko aika uusia aiheita, mistä syyttää.

1Äänestä
  • Ovat ottaneet mallia Suomen oikeussysteemistä tyyliin "Anneli Auer". Anneliahan istutettiin syyttä ja kun huomattiin että oikeusprosessit vain jatkuvat ja jatkuvat tuloksettomina, niin hänelle tehtailtiin syyte josta saa varman tuomion. Koppirahoja saatiin näin toimien pienennettyä muutamalla vuodella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovat ottaneet mallia Suomen oikeussysteemistä tyyliin "Anneli Auer". Anneliahan istutettiin syyttä ja kun huomattiin että oikeusprosessit vain jatkuvat ja jatkuvat tuloksettomina, niin hänelle tehtailtiin syyte josta saa varman tuomion. Koppirahoja saatiin näin toimien pienennettyä muutamalla vuodella.

    Oletko ihan hoopo, joka ketjussa Auerista, ei mitään tekemistä Navalnyin kanssa. Ja Auer sai valtavat korvaukset, kun näyttö ei riittänyt tuomioon.

    1Äänestä

Kuva kertoo sen, minkä me kaikki kyllä jo tiedämmekin.

1Äänestä

Jagoda oli Neuvosto-Georgialainen julmuri, joka oli erikoistunut kidutuksiin, ja niskalaukauksiin.

Julmuuksista pöyristyneitä sionisteja huojentanee tieto siitä, että Jagoda oli syntyperältään juutalainen. joka on aina lieventävä asianhaara ja jonka takia häntä ei voinut tuomita koskaan sotarikoksista tai rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

Äänestä
  • Höpö, höpö ...

    Yksikään Stalinin hallinnosta ei joutunut tuomituksi rikoksista "ihmiskuntaa" vastaan, vaikka olisi syytä ollut. Juutalaisuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

    Stalin muuten teloitti Jagodan 1938.
    "Ensimmäiset syytteet rikoksista ihmisyyttä vastaan nostettiin Toisen maailmansodan sotasyyllisiä vastaan 1945–1946 käydyissä Nürnbergin oikeudenkäynnissä ja Tokion kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa."
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Rikos_ihmisyyttä_vastaan

    1Äänestä

Jagoda teki vain työtään. Hän oli uhri kuten muutkin. Stalin joutui tekemään välillä vaikeitakin ratkaisuja.

Äänestä
  • Putinin myrkkyjengi kai tekee myös "vain työtään".

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinin myrkkyjengi kai tekee myös "vain työtään".

    Se on Bellingcatin keksintö ilman todellisuutta

    Äänestä

Lännen propagandaa uskovat vain heikkolahjaiset.

Äänestä

Kyllä myrkytykset ovat aina olleet maan tapa, normaali käytäntö vastustajien tuhoamiseksi. 30-luvulla tosin joukkoteloitukset asein olivat yleisempiä.

1Äänestä
  • Ei myrkytykset ole maan tapa ennen kuin NATOmaat alkoi niin väittämään ja Navasta ei Omskin eikä Berliinin Charide sairaalat löytäneet myrkkyä vaikka niin Merkel väittikin

    Äänestä

  • Kyllä myrkytykset ovat aina olleet maan tapa iso-Britanniassa. Normaali käytäntö vastustajien tuhoamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei myrkytykset ole maan tapa ennen kuin NATOmaat alkoi niin väittämään ja Navasta ei Omskin eikä Berliinin Charide sairaalat löytäneet myrkkyä vaikka niin Merkel väittikin

    Miksi sinä valehtelet siitä, mitä Berliinin Charité-sairaala oikeasti kertoi? Iltasanomat:

    "Sairaala tiedotti maanantaina, että ”kliiniset löydökset” viittaavat myrkytykseen.

    Sairaalan mukaan toistaiseksi ei tiedetä, mikä aine aiheutti myrkytysoireet. Testien tulokset viittaavat kuitenkin jonkinlaiseen koliiniesteraasin estäjään."

    Sairaalalla ei ollut laitteita novishokin tunnistamiseen, joten vasta saksalainen sotilastason laboratorio sitten tunnisti tuon koliiniesteraasin estäjän novitshokiksi.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ai niin, sinä valehtelet siksi, että yrität peitellä Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n ja Putinin osuutta tuohon murhayritykseen.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Miksi sinä valehtelet siitä, mitä Berliinin Charité-sairaala oikeasti kertoi? Iltasanomat:

    "Sairaala tiedotti maanantaina, että ”kliiniset löydökset” viittaavat myrkytykseen.

    Sairaalan mukaan toistaiseksi ei tiedetä, mikä aine aiheutti myrkytysoireet. Testien tulokset viittaavat kuitenkin jonkinlaiseen koliiniesteraasin estäjään."

    Sairaalalla ei ollut laitteita novishokin tunnistamiseen, joten vasta saksalainen sotilastason laboratorio sitten tunnisti tuon koliiniesteraasin estäjän novitshokiksi.

    Varmaan totesi eli valehteli kun Charide sairaalla olisi voinut todeta sen myös laitteillaan ja myöntää saman mutta ei myöntänyt koska mitään myrkytystä ei ollut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan totesi eli valehteli kun Charide sairaalla olisi voinut todeta sen myös laitteillaan ja myöntää saman mutta ei myöntänyt koska mitään myrkytystä ei ollut

    Charide sairaala ei ole luovuttanut Venäjällä Navan myrkytystietoja vieläkään koska se osittais että Navaa ei myrkytetty mutta olisi lääkintä etikin mukaista luovutta kun nava muutti taas Venäjälle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan totesi eli valehteli kun Charide sairaalla olisi voinut todeta sen myös laitteillaan ja myöntää saman mutta ei myöntänyt koska mitään myrkytystä ei ollut

    Charité-sairaalalla ei ole välineitä novitshokin tunnisstamiseen, koska se joutuu niin harvoin hoitamaan Venäjän murhayrityksen uhreja.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Charide sairaala ei ole luovuttanut Venäjällä Navan myrkytystietoja vieläkään koska se osittais että Navaa ei myrkytetty mutta olisi lääkintä etikin mukaista luovutta kun nava muutti taas Venäjälle

    Venäjä kyllä tietää, että Navalnyi myrkytettiin novitshokilla, koska FSB Putinin käskystä yritti murhata Navalnyin.

    1Äänestä

Jagoda on kunnioitettu henkilö Venäjällä.

Äänestä
  • Ehkä Stalin on vielä kunnioitetumpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä Stalin on vielä kunnioitetumpi.

    Kaikki väh. 1 000 murhanneet ovat Venäjällä merkkihenkilöitä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki väh. 1 000 murhanneet ovat Venäjällä merkkihenkilöitä.

    Georgialaisilla koko hall of fame.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Georgialaisilla koko hall of fame.

    Pikku-Georgia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki väh. 1 000 murhanneet ovat Venäjällä merkkihenkilöitä.

    Niin on muuten muuallakin

    Äänestä

Jää vain arvailujen varaan miten paljon myrkytyksiä itse Venäjällä on tapahtunut. Yleensä niitä ei tutkita, kirjataan luonnollinen kuolinsyy, kuten sydänkohtaus, (harvemmin sokerivajaus) ja haudataan nopeasti. Jostain aina tihkuu tietoa, kuten dopingin paljastuessa, kaksi antidopingjohtajaa kuoli äkillisesti. Toinen oli nuori perusterve ahkerasti lenkkeilyä harrastava. Hänet haudattiin nopeasti, perusteellista tutkimusta kuolinsyystä ei tehty. ..Novitshokkia on kehitelty, ja sitä voidaan käyttää monella eritavalla, jäljet peittäen. Navalnyin myrkytyskin oli lähellä onnistua, ja kuolinsyy olisi ollut toinen, jos ei olisi Saksaan pelastautunut.

1Äänestä
  • Onhan se salaliittoteoria tuokin mutta nykyinen antidopingjohtaja on hengissä ja edellinen loikkaisi USAan satuilemaan ja eläkkeellä ollut johtaja kuoli ilman muiden avustusta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se salaliittoteoria tuokin mutta nykyinen antidopingjohtaja on hengissä ja edellinen loikkaisi USAan satuilemaan ja eläkkeellä ollut johtaja kuoli ilman muiden avustusta

    Sinähän se satuilet
    muutamasta ruplasta.

    1Äänestä

  • Berliinin Charide sairaala ei löytänyt Novitsokkia Navasta otetuista näytteistä kuten ei Omskin sairaalakaan eli novitsokit on NATOn urbaanilegendaa kun Venäjä ei sitä valmista eikä käytä mutta NATOmaat valmistaa ja näyttää käyttävänkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Berliinin Charide sairaala ei löytänyt Novitsokkia Navasta otetuista näytteistä kuten ei Omskin sairaalakaan eli novitsokit on NATOn urbaanilegendaa kun Venäjä ei sitä valmista eikä käytä mutta NATOmaat valmistaa ja näyttää käyttävänkin

    Natomaiden käyttämä novitsok on ilmeisesti WHO:n hyväksymää, koska se ei tappanut Navalnyitä tai Skripallejakaan ja sillä myrkytetty uhri on tolpillaan taas seuraavana päivänä pienien krapulan tapaisten oireiden jälkeen. ;D

    Äänestä

Georgialainen Juutalais Jagoda on kunnioitettu henkilö Venäjällä, ehkä Georgian Staliniakin kunnioitetumpi. Eivät ole sielä kovin antisemitistisiä. Nauvostoliitossa oli helvetisti ultra -väkivaltaisia juutalaisia. Lähtivät suurin joukoin -80 luvulla Israeliin.

Juutalaisten silmitön väkivalta herättää kohteeessa kunnioitusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Moskovan poliisitalossa, johon Navalnyi vietiin. Oliko vihjaus uusien näytösoikeudenkäyntien käynnistämisestä uudestaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu