Bidenin virkaanastujaisissa 200 000 USA:n lippua!

Aika härskiä peliä. Uutisissa kerrottiin, että Bidenin virkaanastujaisseremoniaan on tuotu 200 000 USA:n lippua, jokainen niistä edustamaan yhtä USA:n kansalaista, joka ei Coronan vuoksi voi saapua seuraaman tilaisuutta.
Siis kysymyshän on siitä, että ei haluta kansan näkevän, kuinka vähän suosittu Biden todellisuudessa on. Tulee mieleen ne Bidenin vaalikampanjointitilaisuudet jossain autoliikkeiden takapihoilla, joita oli kerääntynyt seuraamaan keskimäärin arviolta n. 5 henkilöä. Että sellaiset virkaanastujaiset tulossa.
30<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat
  • SIVUA EI LÖYTYNYT

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SIVUA EI LÖYTYNYT

    Keskustele vapaasti aiheesta, kuin aiheesta.

    Äänestä

Onko ne Made in China?

Äänestä

Mutta pientä taantumaahan on havaittavissa. Vaalipäivänä löytyi nimittäin tarpeeksi monta miljoonaa ylimääräistä ääntä, jokainen niistä edustamaan yhtä haamuäänestäjää.

Äänestä
  • Siis koko presidentinvaihdosprosessi on edennyt samalla periaatteella äänestyspäivästä aina virkaanastujaisiin saakka.

    Äänestä

  • Samaan aikaan sulkivat sivultaan kommentoinnin ja kertoivat että sitä voi jatkaa GABin kautta. Jolloin tietenkin GAB on vastuussa asiattomuuksien ja väkivallalla uhkailuiden siivoamisesta pois.

    Juhlat ovat todellakin loppuneet ja halukkaita vastuunkantajia näyttää olevan varsin vähän tarjolla. Toivotan GOP:lle antoisaa oppositioaikaa. Heillä on alle vuosi aikaa tehdä välit selviksi Trumpin kanssa jotta olisivat asemissa vuoden 2022 välivaaleja varten.

    Äänestä

Siis Bideniä olisi ilman koronaa tullut hurraamaan 200 000 ihmistä.
Hahaha hohoho heeee!

Äänestä

Todelliset virtuaalivaalit alusta loppuun.

Äänestä

Miksi liput ovat puolisalossa paikan päällä?

Äänestä

"Siis kysymyshän on siitä, että ei haluta kansan näkevän, kuinka vähän suosittu Biden todellisuudessa on. "
Niin suosittu, että 81 miljoonaa äänesti. Se on tärkeämpää kuin jotkut viruslinkomassat.

Äänestä

Liput kuvaavat Loser Trumpin koronalla tapattamia ihmisiä. Jää ikuisesti kansan mieleen.

Äänestä
  • Kenen tappamia Suomessa koronaan kuolleet ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen tappamia Suomessa koronaan kuolleet ovat?

    Nyt kysymys oli Trumpin tapattamista ihmisistä. Mitä sanaa et ymmärrä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt kysymys oli Trumpin tapattamista ihmisistä. Mitä sanaa et ymmärrä?

    Samalla logiikalla johdatettuna suomen kuolleet ovat Marinin tapattamia. Onko Marin siis suomen historian hirvein sarjamurhaaja?

    Äänestä

USA:n uusi hallinto taitaa muutenkin muistuttaa nk. friikkisirkusta.

Äänestä

Lippumetsä on ottanut visuaalisia vaikutteita Nürnbergin puoluepäiviltä 30-luvulta.

Kysymykseksi jääkin, mitä muita vaikutteita on otettu?

Äänestä
  • Ai eikö populistipersujen mielestä isänmaallisuuskaan ole sopivaa?

    Äänestä

Bidenin kannattajat poltti niitä lippuja joka päivä 😂🤣😂 Kyllä BLM tyyppejä viedään ku pässiä narussa.

Äänestä

Biden on rutinoitunut takinkääntäjä. Ollut lapsena köyhä ja puhevikainen, ja se opetti kieroksi ja kavalaksi selkäänpuukottajaksi. Kuului 70-luvulla niihin rasistikiihkoilijoihin jotka vastustivat koulubussikyytejä mustaihoisille, ja vielä 90-luvulla ajoi mustaihoisia vastaan kohdistuneita lakihankkeita. Käyttää valtaansa käymällä käsiksi puolueensa naisjäseniin. Tarrautuu, lääppii ja nuuhkii hiuksia. Kuin kiimainen kulkukoira. Toki osaa väittää olevansa rasismin vastustaja ja vaikka mitä, jos väkijoukko haluaa tällaista kuulla.

Nähtäväksi sitten jääkin, mitä tekee kokiessaan olevansa valtansa huipulla.

Äänestä
  • Se missään vallassa oo...höppänä vanha ukko joka talutetaan höpöttelemään puhujakorokkeeseen ja viedään sen jälkeen sitten kellariin talteen. Taustalla häärii globalistieliitti isoine omaisuuksineen.

    Äänestä

Kylläpä setä hehkuttaa ameriikan puolesta, vaikuttaa ihan karnevaaleilta koko tilaisuus?🙉🙈🙊

Äänestä

Eikös tää rumpetin äänitorvi giuliaani pitänyt joskus tiedoitustilaisuuden pornokaupan takapihalla ja hiusvärit levis naamalle. Melko uskottava sälli.

Äänestä

Tyhjä seniili presidentti riemuitsee pelkistä tyhjistä lipuistakin. Vaaleissa annettiin miljoonia väärennettyjä lippuja jo Bidenille.

Äänestä
  • Symboliikkaa ei ne äänestäjät vaan lipukkeet !

    Äänestä

Reilusti+yli+puolet,+ainakin+70%+amerikkalaisista+haluaisi+suistaa+Bidenin+valtaistuimeltansa.++Mies+on+noussut+vääryydellä+paikalleen,+eikä+ansaitse+olla+siellä.

Äänestä

Ei yhtään venäjän lippua? Ei hjuva

Äänestä

Pelastiko korona Bidenin? Minkälainen väkijoukko olisi tullut seuraamaan virkaanastujaisia, jos koronaa ei olisi?

Äänestä
  • Jotenkin outoa ettei missään päin Usaa tule virtanaan kuvamateiaalia tänään iloisista juhlijoista vaikka sitten edes Bidenin kannattajien ulkona oleilua pikkuporukoista. Sentään koskaan kukaan pressa ei ole kerännyt moista äänisaalista kuin Biden. 6.1. oli iso ihmismäärä Trumpin kannattajia ulkosalla, Trumpilta loisto veto vetäytyä kannattavineen näyttämään että juu uudella keisarilla ei ole uusia vaatteita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aika härskiä peliä. Uutisissa kerrottiin, että Bidenin virkaanastujaisseremoniaan on tuotu 200 000 USA:n lippua, jokainen niistä edustamaan yhtä USA:n kansalaista, joka ei Coronan vuoksi voi saapua seuraaman tilaisuutta.
Siis kysymyshän on siitä, että ei haluta kansan näkevän, kuinka vähän suosittu Biden todellisuudessa on. Tulee mieleen ne Bidenin vaalikampanjointitilaisuudet jossain autoliikkeiden takapihoilla, joita oli kerääntynyt seuraamaan keskimäärin arviolta n. 5 henkilöä. Että sellaiset virkaanastujaiset tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu