Baareissa ihmiset pyörii jatkuvasti ja kahvioissa, kuntosaleilla!
Sitten kuntien harrastustilat, muu normaali toiminta on kiinni nuorilta.
Tämähän on kuin ennen 1990 asti jolloin sairaita ja kehitysvammaisia teljettiin neljän seinän sisälle ja vietiin elämä. Siellä on tapettu lapsia laitoksien sisälläkin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä estää liikkumasta ulkona?
Aivan oikein. Ei mikään.
Eikö aikuiset voi viettää vapaa-aikaansa ulkona eikä kapakoissa ja levittää virusta?
Ravintolayrittäjät sanovat ettei ravintoloissa korona leviä, ainakaan heidän.
Kuntosaliyrittäjät sanovat samaa.
Samoin rinneyrittäjät.
Sekä konserttijärjestäjät.
Kauppakeskuksissakaan ei kuulemma leviä.
Ihme homma, tarttuu ilmeisesti vain yksityisasunnoissa, ja siellä ilmeisesti syntyy koko virus?
Siinä boikotti listaa aluksi.