Vihreiden ministeri ehdottaa, että kaikki suomalaiset saisivat ostettua lainarahalla uuden saastuttamattoman auton.
EI El EI! huutaa kepun väli. Se ei kertakaikkiaan käy.
Suomalaisten kohtalona on ajaa ikälopuilla romuilla hautaan saakka. On jyväjemmarien yksinoikeus ostaa maataloustukirahoilla uusia autoja ja traktoreita.
EI El EI! huutaa kepun väli. Se ei kertakaikkiaan käy.
Suomalaisten kohtalona on ajaa ikälopuilla romuilla hautaan saakka. On jyväjemmarien yksinoikeus ostaa maataloustukirahoilla uusia autoja ja traktoreita.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Puuttui taas ymmärrys. Eihän valtio mitään maksaisi, vaan ainoastaan takaisi lainan.
Olen minäkin nostanut valtion takaamaa opintolainaa, ja aivan itse jouduin sen korkoineen maksamaan takaisin.
Myrkynvihreää Hulluutta, kuka ottaa lainaa autoa varten, Huume Horhöt Myrkynvihreät, ei viisaat suomalaiset.
En ole vihreä, enkä käyttänyt koskaan huumeita, mutta autoja olen ostanut pankkilainaa apuna käyttämällä. No ehkä olen hullu ja epäviisas. Saanut kuitenkin ajaa uusilla autoilla. "Viisaina" nuoruusvuosina sai rassata ihan tarpeeksi vanhoja romuja.
Et tainnut lukea eilisen lehtiä? Iltalehti /Trafi kertoi, jotta romuauto palkkiolakiin jäänyt huijarien mentävä porsaanreikä, on mahdollista niputtaa runsas määrä romuajoneuvoja ja saada nipusta korvaus joka voi olla huikea.
Uutisessa mainittiin, että suurinTrafille tullut "romunippu hakemus" sisältänyt 110 romuautoa ja jos hyypiö onnistuu todistamaan jokaisen auton oikeaksi, lähtee valtion kassasta 220000 euroa!
Tuon palkkio summan voi käyttää yhden taiuseamman vähäpäästöisen auton hankintaan, onnistuessaan tuolla maksaa autoja ilman omaa rahoitusta.
Muutos on kuitenkin jo vireillä tuohon, mutta hyvin se hallitukselta meni tämäkin asia:(
Mitä tuo haittaa? Saatiin 110 romuautoa pois luonnosta.
Niin, ja jos jostain syystä et olisi kyennyt tai viitsinyt maksaa, niin takaaja olisi maksanut! (valtio, eli veronmaksajat!)
Idioottimainen vihreä aivopieru!
Ei sun mikään pakko ole sitä autolainaa ottaa. Saat jatkaa jalkamiehenä.
No, en ole jalkamies. Olen aina ostanut uuden tai vähänajetun auton käteisellä. Ei mitään luxuskaaraa, mutta luotettavan hyvän keskihintaisen ajopelin.
Kuka dorka ottaisi 10 vuoden lainan jotain sähköautoa varten? 10 vuoden päästä, kun laina olisi maksettu, (hikinen urakka ja raha monesta pois) olisi sähköauton arvokin lähellä nollaa.
Joskus oli sanonta "ota velka, osta Volga, Volga loppuu ennenkuin velka". Volgan tilalle vaan Tesla, vaikkei riimit rimmaakaan yhtä hyvin!
Mitä merkitystä sillä on kuinka autonsa maksaa? Yhtä hölmö sijoitus se on joka tapauksessa.
Kun kerran tavoitteena on vähentää autoilun päästöjä, niin silloin tavoitteeseen päästään nopeammin tukemalla nollapäästöisten autojen hankintaa. Lainan takaaminen on vain yksi tapa.
Finnverallahan on miljarditakaukset Karibian risteilylaivoista, vaikka maailman risteilymarkkinat ovat täysin jäissä. Sieltä on luvassa veronmaksajille oikeasti kylmää kyytiä, eikä ilmastonpäästöt vähene lainkaan.
Maksan mieluummin 5 vuoden autolainan oikeasta autosta kuin kymmenen vuoden lainan sähköleikkiautosta!
Ja ne liikenteen päästöt eivät minnekään katoa sähköautojen myötä. Ne vaan siirtyvät moninkertaisina avattaviin litiumkaivoksien, akkutehtaiden ja akuista johtuvien ongelmajätelaitosten toimintaan.
Sitäpaitsi liikenteen aiheuttamat nykypäästöt ovat ongelma vain viherhörhöjen päissä. Ja vaikka meillä viimeinenkin auto pantaisiin sähköllä kulkemaan, niin globaalisti tuo ei näkyisi ilmastossa yhtään missään.
A-luokan ilmastoteko romuautojen kerääjältä! Ihan ansaitsi tuon 220000€ kun tyhjensi romuvarastonsa. Noin toimii tosivihreä ja rikastuu siinä samalla.
Noin sitä viherhörhö kommentoi, kun sai taas jauhot suuhun! Säälittävää!
Sulla näkyy olevan valkoista jauhoa nenänpäässä, kun selittelet täyttä paskaa.
Mutta jatka toki pääsi hakkaamista seinään. Senhän te huumehörhöt hallitsette. Sähköautot joka tapauksessa yleistyvät, ja se on hyvä se.
Toinen meistä paskaa puhuu ja se en ole minä! Sähköautot eivät tule olemaan mikään menestys eikä ratkaisu mihinkään, vaikka viherhörhöt näin itselleen nyt uskottelevatkin. Buumi menee noin viidessä vuodessa ohi ja Suomessa ei tästä tule mitään kummempaa menestystä ollenkaan. Kyllä väki tajuaa, että mikä sopii aurinkorannoille ei välttämättä sovi kylmään Suomeen.
Hahah! Olet niin pihalla kuin vain voi hörhö olla. Viiden vuoden päästä alkaa vasta suurimmilta autonvalmistajilta tulla sähköautoja isommissa määrissä. Toistaiseksi on vielä harjoittelua.
Viiden vuoden päästä pukkaa vetyautoja markkinoille ja sähköautot ovat mennyttä aikaa. Siis nämä täyssähköautot, joita ei nyt juurikaan näy Suomen liikenteessä, kun tuli vanhanmallinen talvi.
Mitä aineita oikein käytät? Alkoi nimittäin kiinnostamaan mistä moinen jankkaaminen ja asioiden vääristely oikein johtuu? Nenän kautta vai piikillä?
Tyhmä! Googlailepa, kuinka esim. Toyota ja Bemari ovat asiassa edistyneet. Mutta kun tunnut vaan jämähtäneen patteriautoihin. Joko olet Teslan hilpeä omistaja?
Ja eiköhän sinulla itselläsi ole näitä piikkikokemuksia ja haistelukokemuksia itselläsi, kun näitä noin kovasti esille työnnät. Minä en noista mitään tiedä.
Paljonko on kuukausierä, jos ostaa 100 tonnin Teslan 10 vuoden maksuajalla nykykoroilla?
Noin 850.
Liian kallista. Skippaan tämän tarjouksen.
Upea ehdotus. Kerrankin myös luottotietonsa menettäneellä kodittomalla on mahdollisuus saada haltuunsa hieman pääomaa, kun voi ostaa kalleimman Teslan valtion takauksella.
Eipä sitä Teslaa taida omiin nimiin saada maksamatta velkaa ensin pois. Eli koditon ei edelleenkään saa haltuunsa pääomaa
Kyllä se auto omissa nimissä on, jos pankkilainalla maksaa. Pankin kanssa on sitten vaan se takaisinmaksukuvio.
Lainarahalla niin. Ja mites sitten kun sitä latauspistettä ei ole osakeyhtiössä eikä edes vakituista autopaikkaa?
Köyhät sitten maksaisivat lataussähköstä moninkertaisen hinnan verrattuna esim. omakotiasujiin.
Minä en ottaisi sähköauto kuin ilmaiseksi. Ja hankkiutuisin siitä eroon heti ajettuani akun tyhjäksi.
Eipä sinulla ole varaa edes kunnolliseen polkupyörään.
No miksipä sinä mielestäsi varakas sitten täällä notkut, mars ostamaan "sähkötuolia" , eihän sulla liene tarvetta valtion takauksiin kuittailuista päätelle kuitenkaan?
Eikä ole pelkoa, jotta Mikkosen unelma valtion tukilainoista läpikään menisi, tai sitten tämä hallitus haukkaa suunsa täyteen uutta paskaa?
En huomannut palstan säännöissä kohtaa, jonka mukaan viestin lähettäjän pitää olla persaukinen.
Autokannan uusiutumista vähäpäästöisemmäksi voidaan nopeuttaa autolainojen valtiontakauksilla. Eihän tuo ehdotus mikään mullistava ole.
On se vaan niin kaheli ehdotus, että olisi voinut olla aikoinaan täystuho-liikennekaari-Bernerin päästä lähtöisin. Mutta osaapa tuo vher-Mikkonenkin typerehtiä, huh!
Mikä ehdotuksessa on mielestäsi kahelia?
Kahelia on jatkaa maapallon saastuttamista vanhanaikaisilla pakoputkiautoilla, vaikka saastuttaminen voitaisiin myös lopettaa siirtymällä käyttämään nollapäästöisiä autoja.
Vaan kun ne patteriautot eivät ole saasteettomia! Mietipäs nyt ihan oikeasti, jos 5 miljardia autoa maailmassa pantaisiin kulkemaan pattereilla! Mieti, mistä energia tähän, mistä materiaalit, mitä tapahtuisi hirveälle määrälle akkujätettä vuosien kuluessa!
Mistä ihmeestä on tällainen harhakuva, että näillä autoilla ajelu olisi lähes ilmaista, saasteetonta ja käytännöllistä?
Ja vielä lisäksi, pitkien etäisyyksien maissa, kuten Suomessa nämä olisivat lisäksi todella epäkäytännöllistä.
Mitkä helvetin 5 miljardia?
Energiaa kuluu tasan yhtä paljon siirrettiin autoa millä tahansa. Pakoputkiauto tunkee taivaalle saasteita aina, kun taas sähköauto ei saastuta käytettäessä lainkaan.
Pitää olla kyllä ihmisen pää umpiluuta, jos ei ymmärrä meneillään olevaa murrosta.
Murros sulla on kannabispöllyisessä vihreydessäsi.
Mielelläni ostaisin sähköauton kunhan niitten valmistajat ottaisivat meille suomalaisille tärkeät ominaisuudet huomioon niitä suunnitellessaan. Minimi on, että voi vetää telikärryllä täyttä puukuormaa auraamatonta metsäautotietä jyrkkää ylämäkeä 37 asteen pakkasessa, lämmityslaite täysillä, lataustaukoa pitämättä yli 1 000 km matkan yhtäjaksoisesti.
Terveisin,
Suntti Juomalainen
Siis kuka tässä nyt on se luupää? Mistä sinä kuvittelet, että nämä maailman 5 miljardia autoa ottavat sähköt akkuihinsa? Töpselistä ja lähes ilmaiseksi vai?
Millä perusteella sähköauton ostaminen on sellainen asia että siihen valtio takaa lainan mutta asunnon ostamiseen valtio ei takaisi lainaa? Autolla ajaminen tärkeämpää kuin asuminen?
Tässä asiassa kepuli on oikeassa.
Jos valtio takaisi lainaa niin sähköautojen hinnat pysyisivät paljon korkeammalla kuin ilman valtion takaamia lainoja.
Tavoitteena on päästöjen vähentäminen. Valtio tukee mm. öljylämmityksestä luopumista. Autojen kohdalla ei ole kyse vastaavasta suorasta tuesta, vaan ainoastaan lainojen takaamisesta.
Opetelkaa ihmiset lukemaan, ymmärtämään lukemanne, ja aloittakaa vasta sitten mahdollinen some-raivoaminen.
Kiitos mutta ei kiitos. Tuloista riippuvan asumistuen tarkoituksena oli tehdä asumisesta vähemmän kallista vähävaraisille. Sen sijaan se aiheutti asumisen kallistumisen kaikille kun vuokrantantajat nostivat vuokratasoa vastaavassa määrin ylöspäin.
Jos valtio haluaa helpottaa sähköautojen hankkimista niin siihen on helppo keino. Alentakaa sähköautojen autoveroa. Ihmisten keskimääräisen velkaantumisen lisääminen ei ole fiksua.
Mihkäs sitä nyt autoja tarvis kun Kepu on järjestänyt niin hyvät taksipalvelut.
Erinomainen ehdotus! Mitä nopeammin saadaan sähköautot liikenteeseen, niin sitä vähemmällä vyönkiristyksellä selvitään myöhemmin.
Viimeinkin!
Saako sähköautoosi vetokoukun, ja kestääkö vetää jarrullisen perävaunun sallittua maksimikuormaa. No katsos, kun ei voi vetää koukuilla mitään. Siinä se. Lelupeleillä ei tee mitään.
Kakara se vaan hiekkalaatikolla lelujensa kanssa leikkii..
Ihan hyvin tulee Teslan perässä Kabe. Mutta nää on aikuisten juttuja.
Ei ole pakko hommata uutta autoa kuten ei henkinaamiotakaan.
Suomi on vapaaehtoisten maa.
Tässä ei ole kyse edes AUTOISTA, vaan saatanan kalliista , turhista ja valtavasti energiaa vaativista patterileluista!
Ja aivan huuhaata, että nämä toimisivat millään tavoin ilmaston paremmaksi muuttamisen hyväksi. Saastetta syntyisi ennennäkemätön määrä valmistusprosessissa ja kaivostoiminnassa sekä akkujen hävitysprosessissa!
Vihreä Mikkonen on täysin nyt hakoteillä, miksi tuo ylipäätään on ministerinä?
Olet hävinnyt tuulimyllyjä vastaan taistelun. Sähköautot tulevat, ja persut joko kävelevät, tai NÖYRÄSTI hankkivat sähköauton.
Ehei! Sähköautot on kohta menneen talven lumia. Tulevaisuus on vetyautoissa. Näitä valmistetaan jo Etelä-Koreassa ja nyt on vetyasemia jo avattu Baltian maissakin näiden tankkaukseen. Suomessa kaksi olemassaolevaa suljettiin käyttäjien puutteessa. Polttomoottorit tulevat vielä pitkään olemaan tärkeimpiä.
Ja ne mainitsemasi tuuli(sähkö)myllyt! Jokainen luonnosta välittävä taistelee näitä hirviöitä vastaan, kun on tullut selväksi, paljonko metsää kaadetaan ja huoltoteitä joudutaan rakentamaan näitä parikin sataa metriä korkeita kummituksia varten! Kummituksia, jotka ovat lisäksi aavemaisen hiljaa silloin, kun niitä eniten tarvittaisiin työtä tekemään talven paukkupakkasilla! Kuinka voi vihreän silmät nähdä nämä luontoamme kaunistavina seikkoina? No, onhan vihreät muutenkin kummallista ja reaalimaailmasta irtaantunutta väkeä.
Aina vaan hullummaksi menee persuilu. Vai että vetyautoja :-D
No vihreän on vaikea pysyä kehityksessä mukana. Itse asiassa sähköautot havaittiin surkeiksi jo 1900-luvun alussa, kun polttomoottorit kehittyivät.
Niin ja ne vetyautot tulevat vielä, googlailepa vaikka, jos osaat. 15-20 vuoden päästä sähköautot edustavat mennyttä maailmaa.
Tosin vetyautot ovat oikeasti sähköautoja. Myös vetyautot toimivat sähkömoottoreilla, ne vain muuttavat vedyn sähköksi.
Lisään... Periaatteessa monet nykyisistä sähköautoista on tarvittaessa muokattavissa vetyautoksi, koska samat sähkömoottorit toimivat vetyautoissakin.
Ja muuten... Viimeisimpien tietojen mukaan monet vetyautojen kehittäjät ovat lopettamassa vetyautojen kehittämisen. Esimerkiksi Toyota on tuomassa täyden sähköautomalliston, vaikka onkin vuosien ajan mainostanut vetyautoja. Jos suurin vetyautoja mainostanut on siirtymässä sähköautoihin, kertoo se paljon vetyautojen tulevaisuudesta. Vetyautot tuskin koskaan tulee yleistymään.
Provosoiva aloitus. Vihreilläkin pitää olla järkeä päässä myös autojen hinnoissa ettei päästele noita sammakoita. Luuleeko vihreät että kaikilla on varaa ostaa kallis auto hä?
No en minäkään halua olla kustantamassa jonkin hyvätulosen ihmisen autohankintaa! Suomessa on 100 kertaa tärkeämpiäkin menokohteita. Toinen ongelma lienee ettei sähköauto edes ole mitenkään luontoystävällinen tai vähäpäästöinen. Media ja vihervasemmisto vain haluaa sitkeästi uskotella niin. Totuus on että nykyteknologioista joko biodiesel tai biokaasu on päästöjen kannalta paras. Nuo vaan eivät sovi korruptoituneen vihervasemmiston agendaan koska heille on maksettu isot lobbausrahat sähköautovalmistajien taholta.
Tavallinen ihminen ei pysty ostamaan kallista autoa takaa kuka tahansa lainan.
Takaus on toissijainen ulosmittaukseen nähden.
Muuten Helsingissä hyvin harvalle on tarjolla latauspisteitä.
Tavallinen ihminen ei tarvitse henkilöautoa Helsingissä mihinkään.
... paitsi jos sattuu työpaikka olemaan joukkoliikenteen kannalta huonossa paikassa. Kun auton käyttäminen säästää päivässä yli tunnin työmatkoja niin se alkaa kannattamaan.
Toki Helsingin liikennesuunnittelijat yrittävät tahallaan tehdä mahdollisimman vaikeaksi oman auton käyttämisen.
Se on omaa hölmöyttä asua mahdollisimman hankalien yhteyksien päässä. Tyhmyys ei kuitenkaan oikeuta maapallon saastuttamiseen.
Asuminen Suomessa yleensäkin kertoo jo tyhmästä yksilöstä.
Ihan hyvin Suomessa on osattu elää sulassa sovussa luonnon kanssa aikaisemmin. Viimeisen sadan vuoden aikana kehitys on lähtenyt väärään suuntaan. Nyt on aika korjata virheet.
Ongelmana on se, että suomalaisilla on liikaa velkaa muutenkin. Ja koska auto on vain arvoaan menettävä tavara, ei siihen kannattaisi muutenkaan ottaa euroakaan lainaa. Itse en ole koskaan ottanut euroakaan lainaa autoon enkä ota, vaikka valtio takaisi lainan. Itse asiassa, en käyttäisi edes suurta osaa säästöistäni autoon, koska järkevämpiäkin kohteita rahoille on.
Ja autolainan takaaminen olisi valtiolta typeryyden huippu. Siitä ei ole mitään hyötyä kuluttajalle, joka ottaisi lainan. Tämä laina kun pitää joka tapauksessa maksaa. Ja valtiolle tuo tuottaa ainoastaan tappioita, kun jotkut typerykset jättävät lainansa maksamatta ja valtio joutuu maksamaan lainan. Joten tuosta ei ole kansantaloudellisesti mitään hyötyä.
Lisään... Ja jos ei saa autoa ilman lainaa ja ei saa sopivaa lainaa ilman valtion tukea, on auto aivan liian kallis. Autolainan kyllä saa, jos on varaa maksaa lainaa. Itse asiassa, lainaa saa liiankin helposti. Jos ei saa lainaa, osta halvempi auto.
Keskustan rottalaumahan äänesti Pekka Haaviston laittomuuksien puolesta.
Minkä laittomuuksien?
Miksi ei ihmiset ala ajamaan alkoholibensalla E85,sehän vähentää hiilipäästöjä jo kolmannekseen,ja elektronipalikka käy suurimpaan osaan käytetyistä autoista kohta myös suoraruiskukoneisiinkin,eikä palikka maksa asennuksineen kuin jonkun 250e-300e kun on saanut valtionavustuksen siihen?
Tuolloin ei muuten ehjää autoaan tarvi vaihtaa vielä mihinkään,toinen luku on tietysti isot dieselit ja loppuunajetut bensa-autot mitkä kuuluukin jo sulattamoon. Mutta hyvien bensa-autojen ja pienten dieselien vaihto uusiin sähköautoihin vain lisää hiilipäästöjä valmistuksen ja vanhojen romutuksen kasvattamina lisinä eli ei mitään järkeä vaihtaa niitä vielä mihinkään vaan ajaa ne ensin loppuun ja vaihto vasta sitten.
Viinan väärinkäyttöä polttaa sitä taivaalle.
Miksi joku ostaa velalla auton? Itse ostaut aina käteisellä...ei ymmärrä.