EU:n Elpymispaketista piti tulla Suomelle 3,2 Mrd, tuleekin vain 2 Mrd

Pääministeri Sanna Marin neuvotteli kesällä Suomen osallistumisesta EU:n 750 miljardin euron Koronapelastuspakettiin. Sanna sopi, että Suomi maksaa 6.2 miljardia euroa, ja saa takaisin 3.2 miljardia euroa.Pääministeri Marin kertoi jopa viimeisenä neuvottelyönä saaneensa nokkelalla neuvottelutaktiikalla puristettua 250 miljoonaa euroa ylimääräistä Suomelle.

Nyt tuo sopimuspaperi on syytä ilmoittamatta revitty. EU-komissiolta tuli lyhyt tiedonanto, että Suomen takaisin saama osuus onkin pudonnut 3,2 miljardista 2 miljardiin euroon

"Euroopan komissio antoi äskettäin uuden arvion Suomen osuudesta
elpymis- ja palautumistukivälineen avustuksista. Komission mukaan
Suomen osuus olisi reilut 2 miljardia euroa käyvin hinnoin. Summa on
pienempi kuin on arvioitu eduskunnalle joulukuun alussa annetussa
selonteossa. Hallitus linjasi alustavasti Suomen rahoituksen käytön
painopisteistä jo budjettiriihessä 2020. "
https://vm.fi/-/kestavan-kasvun-ohjelman-valmistelu-etenee

Vieläkö Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on yhtä innoissaan kuin syksyllä, "Nyt ei mene rahaa, vaan nyt Suomelle tulee rahaa."
1456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pääministeri Sanna Marinilla on asiaan jo luovan ajattelun johdosta syntynyt kehityskelpoinen ehdotus:

– Suomi on jo ottanut koronan varjolla lisävelkaa vuoden aikana noin 17 miljardia euroa. Tämä rahasumma ei nouse paljoakaan sillä, että otetaankin 18,2 miljardia euroa lisää velkaa.

– Tällöin Suomi voi hoitaa maksuvelvoitteensa EU:lle, ja Italia saa tarvitsemansa rahat. Lisäksi Suomeenkin saadaan luvattu määrä Korona-elpymisrahaa.

Äänestä

Sannan Sampo jauhaa rahaa. Miljardi sinne tai kaksi tänne, ei tunnu missään, sillä Sanna on rikkaan maan pääministeri.
Koskaan Suomessa ei ole ollut näin paljon rahaa ja lisää tulee ulkomailta sekä kotimaasta kiristämällä hyväosaisten verotusta ja laskemalla apteekkarien palkkatasoa.

Äänestä
  • Apteekit pitäisi vapauttaa normaalin kilpailun piiriin, olet ehdottomasti oikeassa.

    Äänestä

Että sillai sitten rahan kanssa kävi.
Sen takia Sanna ei oikein kassalikkanakaan pärjännyt.

Äänestä

Mitä odotit kaupan kassalta?

Äänestä

Huippu sopimuksen Sanna "neuvotteli".

Äänestä

Tuleekohan sitäkään

Äänestä

Tarkistuslaskelma pian tulossa ja Suomen elytysraha siinä on miinuksella.
Maksettava lisää jotta Italia voi alentaa ALV:nsä ja eläkeikänsä

Äänestä

On toi 2 miljardia euroakin järkyttävän suuri raha Suomelle.

Paavo Arhinmäki voi jatkaa saman laulunsa laulelua edelleenkin, sillä RAHAA TULEE, nyt sotä rahaa tulee Suomeen.
https://youtu.be/fYE4T3XX1Bw

Äänestä
  • Tuosta on jo päivitettuykin versio olemassa, jossa on huomioitu EU:n pari päivää sitten pois niistämä 1.2 miljardia euroa.
    https://youtu.be/SeYj5goUzrE

    Äänestä

No, katsotaanhan nyt tilannetta.
Päätöksiä ei ole vielä tehty.
Onko tässä nyt niin, että Britannian ero nosti muiden maiden osuuksia?

Äänestä
  • No tuo Britannian lähtö nyt ainakin oli täysin varmaa jo viime kesänä. Se eropäätös annettiin jo 2020 vuoden alussa.

    Italiahan siellä se iso kivi on rattaissa, jotain siihen liittyvää siis siellä on. Välillä Italia valittaa, että ei saa koroatukea EU:lta. Ja nyt kun tulee lähes 200 miljardia tukea, niin valittelee, että ei heillä ole varaa ottaa näin suurta tukipakettia vastaan.

    Italiahan on jo sanonut, että heidän käsityksensä mukaan Italia ei ole velvollinen olemaan maksajana 750 Mrd tukipaketissa. Koska heitähän tällä paketilla juuri on tarkoitus auttaa.

    Suomen fyrkat on heitetty tuohon EU-soppaan, ja toivotaan että täältä riipaistu 1200 miljoonaa euroa auttaisi hiukan sopan keittopuuhissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tuo Britannian lähtö nyt ainakin oli täysin varmaa jo viime kesänä. Se eropäätös annettiin jo 2020 vuoden alussa.

    Italiahan siellä se iso kivi on rattaissa, jotain siihen liittyvää siis siellä on. Välillä Italia valittaa, että ei saa koroatukea EU:lta. Ja nyt kun tulee lähes 200 miljardia tukea, niin valittelee, että ei heillä ole varaa ottaa näin suurta tukipakettia vastaan.

    Italiahan on jo sanonut, että heidän käsityksensä mukaan Italia ei ole velvollinen olemaan maksajana 750 Mrd tukipaketissa. Koska heitähän tällä paketilla juuri on tarkoitus auttaa.

    Suomen fyrkat on heitetty tuohon EU-soppaan, ja toivotaan että täältä riipaistu 1200 miljoonaa euroa auttaisi hiukan sopan keittopuuhissa.

    No mutta budjettihan on tälle kuluvalle vuodelle. Ei viime vuodelle.
    Päätöksiä elvytyspaketista ei ole tehty.
    Eihän vuoden 2020 budjetissa ole edes ollut tätä elvytyspakettia.
    Sitäpaitsi Britannia erosi juuri vuodenvaihteessa.

    Äänestä

Pieni laskuvirhe,kuten rokotteen jakajilla,toisaalta se on lähes paljon ihmetellyn hävittäjäkaupan hinta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pääministeri Sanna Marin neuvotteli kesällä Suomen osallistumisesta EU:n 750 miljardin euron Koronapelastuspakettiin. Sanna sopi, että Suomi maksaa 6.2 miljardia euroa, ja saa takaisin 3.2 miljardia euroa.Pääministeri Marin kertoi jopa viimeisenä neuvottelyönä saaneensa nokkelalla neuvottelutaktiikalla puristettua 250 miljoonaa euroa ylimääräistä Suomelle.

Nyt tuo sopimuspaperi on syytä ilmoittamatta revitty. EU-komissiolta tuli lyhyt tiedonanto, että Suomen takaisin saama osuus onkin pudonnut 3,2 miljardista 2 miljardiin euroon

"Euroopan komissio antoi äskettäin uuden arvion Suomen osuudesta
elpymis- ja palautumistukivälineen avustuksista. Komission mukaan
Suomen osuus olisi reilut 2 miljardia euroa käyvin hinnoin. Summa on
pienempi kuin on arvioitu eduskunnalle joulukuun alussa annetussa
selonteossa. Hallitus linjasi alustavasti Suomen rahoituksen käytön
painopisteistä jo budjettiriihessä 2020. "
https://vm.fi/-/kestavan-kasvun-ohjelman-valmistelu-etenee

Vieläkö Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on yhtä innoissaan kuin syksyllä, "Nyt ei mene rahaa, vaan nyt Suomelle tulee rahaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu