Kansalaiset haluavat Matti Vanhasen pois pääministerin tehtävistä. Vanhasen hallitus on menettänyt suosiotaan kiihtyvällä vauhdilla kuluvan kevään aikana.
Syynä on Matti Vanhasen vätysmäinen asenne sekä jatkuva tehtävien laiminlyönti.
Vanhasen avioero osoittaa myös, että Matti Vanhanen on täysin moraaliton henkilö.
Vanhasta kutsutaankin nykyisin mannertenväliseksi nahjukseksi.
Vanhasen kannatus romahti!
3
158
Vastaukset 3
- politiikkaa seuraava
Känä on mannertenvälinen tuhnu. Asiat eivät ole noin yksinkertaisia kuten tuhnu ilmaisee.
- stara
Et sitten varttituntia jaksanut odottaa päästäksesi toistamaan ilosanomaasi. 14 minuuttia on edellisestä samansisältöisestä viestistäsi.
Onkohan Känällä nauhamuisti: kaikki hänen ajatuksensa ovat nauhalla ja tulevat mieleen peräkkäin toistuen aina 14 minuutin välein. Silloin aina mielessä pimahtaa: "Hitto, Vanhasen kannatus on romahtanut 44 %, pitääpä kirjoittaa se nettiin". Ja sama uudelleen 14 minuutin päästä, loputtomiin...- Turilas & Jäärä
Eihän nuo kaksi kirjoitusta samoja ole, vaikka otsikot lähellä toisiaan ovatkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71728
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37656- 41578
- 40545
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451