Eduskunnassa ei tällä hetkellä ole yhtään oikeistopuoluetta, perussuomalaisista voisi sellainen tulla. Vihervasemmistolla eli SDP:llä, vihreillä ja vasemmistoliitolla on noin 40% kannatus, kyllä tilaa on yhdelle oikeistopuolueelle jolla on noin 20% kannatus. Kokoomushan nykyään kipuilee siitä millainen puolue se tahtoo olla joten tässä on perussuomalaisille loistava tilaisuus. Tai on sitä arponut jo pitkään, nykyään liian vihreä ja liberaali.
Itse olen äänestänyt kokoomusta vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen kaikissa vaaleissa vuoteen 2015 saakka, 2019 ääni meni perussuomalaisille. Rohkeasti vaan oikeistopuolueeksi, ei siinä ole mitään hävettävää. Oikeisto on eri asia kuin äärioikeisto.
Suomessa on kolme vasemmistopuoluetta, kyllä tänne yksi oikeistopuolue mahtuu. Kannatus voi nousta 25 prosenttiin jos kokoomus ja keskusta eivät skarppaa. Seuraavaksi porvarihallitus eikä vain?
Itse olen äänestänyt kokoomusta vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen kaikissa vaaleissa vuoteen 2015 saakka, 2019 ääni meni perussuomalaisille. Rohkeasti vaan oikeistopuolueeksi, ei siinä ole mitään hävettävää. Oikeisto on eri asia kuin äärioikeisto.
Suomessa on kolme vasemmistopuoluetta, kyllä tänne yksi oikeistopuolue mahtuu. Kannatus voi nousta 25 prosenttiin jos kokoomus ja keskusta eivät skarppaa. Seuraavaksi porvarihallitus eikä vain?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Perussuomalaisethan istuvat eduskunnassa puhemiehestä katsottuna oikeassa reunassa ja vasemmistoliitto vasemmassa reunassa. Konservatiiville ja kovalle porvarille kokoomus on nykyään liian liberaali ja vihreä. Oma virhe kun ei sitä aikaisemmin jo huomannut mutta ei se ole helppoa vaihtaa puoluetta johon on parikymppisestä saakka uskonut.
Perussuomalaisissa on varmasti paljon muitakin jotka ovat tulleet muista puolueista.
Mihin me tarvitsemme uutta/lisää "oikeistopuoluetta", me tarvitsemme puolueen joka ajaa suomen asiaa, suomalaisten etuja puolustaen.
Persuihin voi liittyä myös entiset kokoomuslaiset, kun orpo petturin vasemmisto saarnat alkaa tympiin.
Suomessa ei ole yhtään oikeistopuoluetta. Jokaikinen puolue joka on eduskunnassa on suomalaisten valitsema (muut eivät pääse äänestämään) joten en ymmärrä mitä tarkoitat "Suomen edun ajamisella"?
Suomessa on toki erilaisia kansalaisryhmiä jotka tietysti ajavat omia etujaan, sitä varten on puolueita. Jossain Pohjois-Koreassa tai Kuubassa yksi puolue edustaa kansaa. Sitä tuskin kukaan kaipaa.
Suomeen voisi tulla mikä Ruotsissa eli on kaksi blokkia. Suomessa se menisi niin että joko äänestät vihervasemmistoblokkia tai porvariblokkia. Toki jokaisen pitää äänestää omaa puoluetta ja ehdokasta mutta puolueet ovat jo etukäteen sopineet yhteistyöstä ja hallitusohjelmasta. Minusta tämä hyvä, kaksi selvää vaihtoehtoa.
Antti Häkkäsestä tulee seuraava kokoomuksen puheenjohtaja ja hän vie puoluetta selvästi oikealle. Suomeen mahtuu kaksi oikeistopuoluetta, vasemmistopuolueita on kolme.
Persuissa ei ole muuta kuin sivareita ja pitkäaikaistyöttömiä syrjäytyneitä.
Minä olen vielä lisäksi eläkeläinen ja minulla on enemmän rahaa, kun sinulla 🤣🤣🤣
Suomi on onneksi vapaa maa. Täällä saa asepalveluksen suorittaa joko armeijassa tai siviilipalveluksessa, kumpikin on laillinen vaihtoehto. Toki jos on urheilija niin ei paljoa kasarmilla tarvitse käydä ja mustalaiset ja muut erityisryhmät vapautetaan koko hommasta.
Halla-aho nuorena miehenä käynyt sivarin, paljon parempaa mitä nuo nykäset ja hagertit tehneet. Sitäpaitsi ihmisella on oikeus muuttaa mieltään, parikymppisenä ajattelee asioista eri tavalla kuin vanhempana ja viisaana. Jokainen voi miettiä kuinka fiksu oli parikymppisenä, onneksi he eivät päätä kuin omista asioistaan.
Itse olen reservin kersantti mutta nyt jo nostoväkeä. Onkos sellaista enää olemassakaan....
Elämäntapatyöttömistä suurin osa äänestää sosialisteja, vihreitä ja muita kommunisteja.
Kokoomus lässyttää liikaa ihmisoikeuksista, ympäristönsuojelusta, kansainvälisyydestä yms. roskasta.
Siksi on hyvä, että meille jyrkän linjan setämiehille on oma puolue, eli perussuomalaiset.
Perussuomalaiset kannattavat demokratiaa ja oikeusvaltiota. Joka muut väittää valehtelee.
Perussuomalaiset kannattavat kansallissosialista demokratiaa ja perussuomaista käsitystä oikeusvaltiosta.