Marin ei voi hillitä twiittailuaan, kuten olemme saaneet huomata. Marin käski Putinia toimimaan hänen käskyjensä mukaisesti. Onko tämä asiallista naapurimaan pääministeriltä? Varsinkin, kun katsotaan millaisen maan presidentti Putin on ja millaisen kääpiövaltion kokematon pääministeri Marin on.
Lisäksi - Marin toimi perustuslain mukaan väärin. Suomessa presidentti hoitaa asiat ulkovaltioihin kuten Niinistö kiitettävästi ja DIPLOMAATTTISESTI tekeekin.
Marin on twiittaillut aikaisemminkin mielialojen mukaisesti kuten Trumppikin. Tämä paljastui kun rouva pääministeri pyyteli anteeksi Sipilältä asiatonta twiittiään. Tällä tempulla hän neljän vuoden jälkeen yritti nostattaa omaa egoaan, kuinkas muuten. Muutoin hän olisi pyytänyt anteeksi jo aikaisemmin. Mutta ei se mitään. Temppu paljastaa vain lisää hänen mielensä hillinnän tasosta.
Marinin tulisi harkita tekojaan kaksi kertaa ennenkuin lähtee mielialojensa innoittamana tekemään tekojaan. Onko tämä toiminta viisasta varsinkin, kuin henkilö on nimetty päämisterin tehtävään.
Pitäisikö Marinin kohdalla punnita hänen luottamuksensa eduskunnan toimesta..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.